Blogit
Hämähäkkien rankkaa elämää !
Rankkaa seksiä BONNIN yliopiston tutkijat ovat syventyneet paremman puutteessa hämähäkkien sukupuolielämään ja havainneet, että urokset jättävät osan peniksestään naaraiden sisään eräänlaiseksi ”siveysvyöksi”. Penis katkeaa urosten sännätessä pakoon ennen kuin isokokoisempi…
Kellä se voodoo nukke on?!?
Alan olemaan vakuuttunut siitä, että jollain on minusta voodoo nukke, tai että minun kimpussani on vähintäänkin mörköjä. Tänään olen onnistunut saamaan Kokki-kirjan otsaani sekä lyönyt silmäkulmani keittiöntuolina toimivaan käsinojallisen penkin…
Otteita satukirjasta
En ole koskaan äänestänyt kokoomusta, enkä tiedä, kuinka perustavanlaatuinen lobotomia minulle pitäisi tehdä, että äänestäisinkään, mutta ainahan sitä voi puolueen mainoksia katsoa. En ole kerta kaikkiaan päässyt jyvälle, mikä idea…
Kevätaurinko yllättää aina
Lehdet aina muistavat uutisoida, kuinka talvi yllätti autoilijat joskus marras-joulukuussa. No, samoin käy yleensä myös keväisin, varsinkin kevättalvisin. Ensi viikon alkuun on luvattu sen verran lämpimiä päiviä, että monet ovat…
Uuu.. babe – don’t ya stop!
Kävin nautiskelemassa – siis todella =D. Niska- hartiaseutu on jo tovin aikaa oirehtinut, mutta olen siirtänyt hierojalla käyntiä milloin mistäkin syystä. Soitin tutulle hierojalle, joka sanoi olevansa ihan täyteen buukattu…
Koirakuumetta ja kissan hellimistä =)
Ollaa nyt täällä mun vanhemmilla kisun kanssa 🙂 Äippä paapoo mun kisua ihan hulluna,tykkää niin siitä. Isällä taas on vaihteeksi ihan kamala koira kuume.Ollaa koluttu läpi netin myynti palstoi,mut ei…
Vaalikoneet
Olen yrittänyt löytää sopivan ehdokkaan vaalikoneen avulla. Miksi Vihreät pääsääntöisesti vastustavat yksityisautoilua? Kuitenkin Itäväylällä jossain Kulosaaren kohdalla on neiti Sinnemäen vaalimainos, joka näkyy ainoastaan autoilevalle kansalle. No ehkä mä äänestän…
”Teille on isokokoinen kirje”
Vitun Posti. Tilasin Ortonilta itselleni röntgenkuvat, mutta se kirjekuori ei mahtunut mun postiluukusta, joten joudun köpöttellen hakemaan sen Postista. Jos tuo postimies olisi edes koputtanut mun oveen, olisin saattanut avaa…
Lampaiden laskemista
Ei olekaan moneen vuoteen sumennut silmissä noin paljoa, että olisi jalat pettänyt alta. Mielenkiintoinen kokemus, kun sumenee silmissä ja on hetken ihan pihalla maailman menosta. Nyt rupes sit särkee päätäkin…
Salilla
Ei voisi olla parempi fiilis. Heräsin aamulla vajaan 7 h unien jälkeen ennen kellon soittoa pirteämpänä kuin koskaan. Piti ihan nipistää, kun ajattelin näkeväni unta, mutta totta se oli. Koska…