TeppoSyvarila

Päihdepolitiikka,kieltolaki,lääkekannabis,luonto,yhteiskuntakritiikki,tasa-arvo ja kannabis.:)

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2015.
Edellinen

Huumesota tappaa enemmän kuin huumeet  1

Uusin esimerkki tulee Indonesiasta. Siellä huumeiden vastaisen sodan varjolla on taas teloitettu ihmisiä. Surullista.
Huumesota koskettaa globaalisesti kaikkia, sotaa ei voida voittaa, se on jo nähty ajansaatossa. Niin kauan kun markkinat ovat rikollisten hallussa ei muutosta voi tulla. Valtioiden pitäisi ottaa markkinat hallintaan, se on ainut tie joka auttaa huumeongelmaa.

Kuinka monet ihmisen pitää vielä kuolla? Huumeet tappavat vähemmän kuin viranomaisten toiminta. Meksiko on surullinen esimerkki tästä.

[b]"Taistelemme vakavia huumerikoksia vastaan, jotka uhkaavat maamme tulevaisuutta, oikeusministeri sanoi.

Indonesia teloitti eilen seitsemän huumerikollista, joiden joukossa oli kaksi australialaista, yksi brasilialainen ja neljä afrikkalaista. Yhden filippiiniläisen vangin teloitusta lykättiin viime hetkellä.

Presidentti Joko Widodo on ottanut kovan linjan huumeista tuomittuja kohtaan. Hän on ilmoittanut, ettei kenellekään myönnetä presidentin armahdusta, mikä johtuu Indonesian laajasta huumeongelmasta. "[/b]


Kannabis ei ole portti vahvempiin huumeisiin  1

Tälläinen kirjoitus tuli vastaan Newsweek sivustolla vastaan. Hyvä kirjoitus miksi porttiteoria ei pidä paikkaansa, linkkien kera.

Suomessahan ei tälläistä sulateta virallisella tasolla, huumevalistajista puhumattakaan.Myös poliisin kanta on sama, kannabis on porttihuume.
Koska saisimme kuulla oikeaa tietoa kannabiksesta viranomaisten, eli kansanedustajien suusta. Ministeritkin jauhavat asian tiimoilta muunneltua totuutta, siis valehtelevat.

Marijuana Is Not, Repeat Not, a Gateway Drug

Lisäys Klo 12.15:

"Rankaiseva huumepolitiikkamme ei ole estänyt nuoria käyttämästä ja kasvattamasta kannabista, mutta se on vienyt tutkitusti tehokkaan lääkkeen sairailta ja vanhuksilta. Vuosituhansia käytetyn lääkkeen riistäminen sairailta ja vanhuksilta on rikos ihmiskuntaa vastaan."


YleX kysyy: pitääkö kannabis laillistaa?  1

Pitäisikö kannabis laillistaa?

Myös Terve.fi kertoo kannabiksen hyödyistä.

"Kannabiksesta voi tulevaisuudessa olla selkeää hyötyä lasten epilepsian hoidossa, kertovat New York University Langonen alustavat tutkimustulokset."

Näyttää sille, että muutosta on havaittavissa. Kannabiksesta uskalletaa jo puhua mediassakin, eikä pelkkiä haittoja korostaen. Vielä kuin poliitikot saataisiin asiasta keskustelemaan asiasta faktojen pohjalta.

Myös A-klinikan sivuilta löytyi mullistava kirjoitus,sekin kertoo jotain muutoksesta kannabiksen suhteen.

"Osavaltio toisensa jälkeen on laillistanut kannabiksen Yhdysvalloissa. Miten äkillinen suunnanmuutos on mahdollinen maassa, joka on tunnettu kovan linjan huumesodastaan?"

Lue myös:
MILJARDIEN EUROJEN BISNES, MIKSI SUOMI EI TARTU TILAISUUTEEN?


Miljardien eurojen bisnes, miksi Suomi ei tartu tilaisuuteen?  1

Puhun siis laillisesta kannabiksesta. Suomi voisi olla mukana miljardien eurojen bisneksessa. Suomessa voisi tuottaa laadukasta lääkekannabista kotimaassa kotimaisille potilaille.

Myös viihdekannabis tuottaisi niitä verotuloja ja loisi työtä ympäri Suomea, niin kasvatuksen,tutkimuksen sekä jakelun kautta.

KAnnabiksesta saatavat verotulot voitaisiin ohjata homekoulujen kunnostukseen sekä päihdevalistukseen.

Miksi tuhlaamme verotuloja järjettömään taisteluun hyödyllistä kasvia vastaan?

Hyödyt ovat selkeästi haittoja edellä.

Me voisimme saada työtä,hyvinvointia, sekä uudenlaista yhteisöllisyyttä Suomeen.

Kannattaa katsoa:

"President says country should ‘follow the science as opposed to the ideology’ and address drug abuse from public health standpoint, not just through incarceration"

High Profits: Cannabis meets capitalism

Sekä

Cannabis Can Cure Cancer, It’s High Time We Stop Arresting People for It



Sinäkin rahoitat järjestäytynyttä rikollisuutta..  1

...tukemalla huumeiden kieltolakia. Näin se vaan menee.

"Järjestäytynyt rikollisuus liikuttelee vuosittain 110 miljardin euron arvosta rahaa Euroopan unionin alueella.

Yleisimmin rahaa saadaan laittomasta huumekaupasta, mutta myös petoksista ja omaisuusrikoksista."

Jo pelkästään kannabiksen laillistamisella saisimme osan rahoista verotuksen piiriin ja sitä kautta pois rikollisuudelta.

Vaaleissa voit asiaa ottaa kantaa äänestämällä puolueita, jotka haluavat muutoksen nykyiseen päihde/huumepolitiikkaan.

Itse annoin ääneni ennakkoon piraattipuolueelle.

Sinäkin voit rahoittaa järjestäytynyttä rikollisuutta – 110 miljardin hämäräbisnes



Ministeri Päivi Räsänen huolestui huumeista Heinolassa  1

Joko Räsänen valehtelee tarkoituksella tai sitten on pihalla asian tiimoilta. Esim Hollannissa ei ole laillisia huumeita, kuten Räsänen antaa ymmärtää. Ilmeisesti kristillinen arvomaailma sallii valehtelu ja asioiden vääristelyt.Ainakin Coloradossa on rikokset vähentyneet, myös Portugalin malli on osoittanut, että dekriminalisointi auttaa enemmän kuin rangaistukset. Vaalit tulossa ja paskanjauhanta kukoistaa myös KD puolueessa.

"Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen varoittaa suhtautumasta kannabikseen vapaamielisesti. Laillistaminen antaisi hänestä väärän viestin. Maissa, joissa kannabis on laillistettu, yhä nuoremmat käyttävät ainetta kun sen käyttöön tulee luvallisuuden leima.

Räsäsen mielestä on myytti, että kannabiksen laillistamisella pystyttäisiin vähentämään rikollisuutta. Hän huomautti, että vaikka miedot huumeet on laillistettu Hollannissa, rikollisjengit pyörittävät siellä huumebisnestä.

Heinolan torilla lauantaina vieraillut ministeri tähdensi, ettei Suomessa tarvita toista kansallista ongelmaa alkoholin rinnalle.

Räsänen on huolissaan nuorten kannabiksen käytön yleistymisestä Heinolassa.

- Kannabiksen laillistaminen ei ole ratkaisu vaan se, että poliisi saa otteen nuorista, jotka käyttävät huumeita. Rangaistus ei ole tärkein vaan se, että nuori ohjataan apua saamaan, hän sanoi Itä-Hämeen haastattelussa.!"

P.S Kannabis on jo Suomessa, mutta nyt sillä tekee rahaa rikolliset.Asia voisi olla toisinkin. Huumekartellit ovat jo menettäneet rahaa sen jälkeen kuin Yhdysvalloissa on kannabista aloitettu laillistamaan.

Alankomaat: Alankomaissa laki ei suoraan salli kannabistuotteiden myyntiä, mutta käytännössä se on mahdollista Coffee shop -kahviloissa. Näissä kahviloissa tapahtuvaan kannabis-tuotteiden myyntiin ei puututa, mikäli myynti täyttää lisenssin ehtona olevat arviointiperusteet. Myös kasvatus yksityiseen käyttöön on dekriminalisoitu (enimmillään 5 kasvia).


Dekriminalisoidaan huumeet määräajaksi!  1

Suomessa pitäisi dekriminalisoida kaikki huumeet, aluksi vaikka 4 vuoden ajaksi.
Sitten on jonkun verran kertynyt tietoa miten homma sujuu täällä pohjolassa. Ja saadaan vertailupohjaa nykyiseen tilaa.

Toki myös hoitopaikkojen pitäisi olla paremmassa kunnossa kuin nyt, tarkoitan hoitoon pitäisi päästä heti eikä viiveellä jos tarvetta ilmenee. Myös matalan kynnysten paikkojen merkitys pitäisi ymmärtää jo nykyisin paremmin.Rangaistukset eivät ole huumeita poistaneet mistään yhteiskunnasta, eikä tule poistamaan.
Tuli vaan mieleen..
Olisiko tässä jotain ideaa?


Miksi Portugalin malli ei toimisi Suomessa?  1

Tuli vanha Mot-ohjelman juttu eteen, jos käsiteltiin Portugalin mallia. Päivi Räsänen yllättäen epäili että malli ei Suomessa toimisi. Perusteita ei juuri kuulunut. Juuri Räsäsen kaltaisten moraalin vartioiden vuoksi huumesota on näihin päiviin saakka jatkunut. Tulokset ovat murheellisia! Eikö olisi oikeasti jo Suomessakin aika ryhtyä miettimään uusia keinoja,jotka oikeasti auttaisivat ihmisiä, jos apua tarvitsevat huumeista johtuen.
Nykyinen tie ei tuo ratkaisua. Portugalista voisi ottaa oppia ja jalostaa se Suomeen sopivaksi. Rangaistukset eivät auta, eikä huumeita saada pois edes vankiloista. Valtavat rahavirrat liikkuvat huumemaailmassa, korruptio on yleistä myös. Raha mädättää ihmisiä, kuten Aarnion tapaus osoittaa.

Portugalista huumemallia Suomeen?

P.s Samaan aikaan toisaalla:

Willie Nelson avaa kannabiskauppaketjun

Edellinen