Festarilegendat

Jatkamme historian tunnilla. Kun ope oli nuori, James Brownillekin haettiin hiuslakkaa yksityiskoneella.

Hei me ollaan villatakit ja esiinnyttiin muinoin muun muassa Beverly Hills 90210 -ohjelmassa.
Hei me ollaan villatakit ja esiinnyttiin muinoin muun muassa Beverly Hills 90210 -ohjelmassa.

Sauna Open Air Festival

Legenda: Norjalainen dvd-ryhmä oli tulossa kuvaamaan dokumenttia Diosta. Ryhmä ei hakiessa ollutkaan pääportilla, joten heidän tarkempaa sijaintiaan ryhdyttiin selvittämään. He kertoivat olevansa pääportilla, jossa lukee “Welcome to Sweden Rock”. Ruotsin festivaalilla Dio esiintyi vasta seuraavana päivänä.

Provinssirock

Legenda: 80-luvun puolivälissä festivaalilla esiintynyt Jesus And Mary Chain oli lavalla niin humalassa, ettei bändin kitaristi pysynyt istumassa tuolilla. Bändi syytti myöhemmin takahuoneen vedeltä maistuvaa koskenkorvaa.

Tuska Open Air Festival

Legenda: Legendaarinen rocklaulaja ei ehtinyt käymään Bajamajassa ennen keikkaa, kun bändiä jo spiikattiin lavalle. Ensimmäisen biisin aikana lavalle tuotiin ämpäri ja sermi, jonka takana artisti teki tarpeensa 11 000 ihmisen hurratessa.

Ruisrock

Legenda: Useat bändit ovat keskeyttäneet keikkansa hetkeksi, kun kerrostalon kokoinen ruotsinlaiva lipuu hiljaa ohi. Viimeksi tästä vaikuttui The Cardigans vuonna 2006.

Rovaniemirock

Legenda: Ensimmäisenä kesänä yksi talkootyöntekijöistä heräsi joka-aamu putkasta ja tuli siitä suoraan töihin. Festivaalin järjestävät nimeävät tämän henkilön parhaaksi työntekijäkseen, joka tulee töihin taas tänäkin vuonna.

Simerock

Legenda: Ensimmäiset bileet keskeytti poliisi, kun kotibileet paisuivat käsistä parin tuhannen osallistujan voimin. Tämän jälkeen päätettiin järjestää ihan oikeat festivaalit.

Tammerfest

Legenda: Miljoonasade nousi 1996 festivaalin lopuksi kuumailmapallolla Tampereen koskipuiston syvänteestä ilmaan ja aloitti soittamaan korissa -Lennä Juri Gagarin. Kuumailmapallosetti kuului kauemmin kuin pallo oli näkyvissä.

Ilosaarirock

Legenda: Vuonna 2002 Suede ja Muse jäivät lomailemaan hetkeksi Joensuuhun hetken mielijohteesta. He kävivät saunassa, risteilivät järvellä ja nauttivat kesästä.

Pori Jazz

Legenda: Vuonna 1988 James Brownille piti hakea yksityiskoneella hiuslakkaa Helsingistä, kun Porin kampaamoista ei sitä löytynyt.

Pipefest

Legenda: Dj Mobster osallistui tuntemattomana dj:nä kisaan, jota tuomaroi Paleface, ja finaalissa vastassa oli Leijonamieli. Mobster voitti kisan ja herrojen yhteistyö alkoi.

Ankkarock

Legenda: Scorpionsin laulaja, Klaus Meine, heilutteli mikki-ständiä alussa niin rankasti, että mikrofoni lensi kaaressa lavalta. Herra ei itse kuitenkaan huomannut tätä, vaan lauloi ensimmäisen kertosäkeen ständiin.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi