MM-lätkä

Nuo naiset ihan lätkässä

Sari Ahlroos on hurrannut Kiekkoleijonille Sweden Hockey Tourissa viisi vuotta peräkkäin.
Sari Ahlroos on hurrannut Kiekkoleijonille Sweden Hockey Tourissa viisi vuotta peräkkäin.
"Suuri osa heistä on 17–25-vuotiaita. He ovat töissä, mutta heillä ei ole vielä perhettä vaikeuttamassa pelimatkoille lähtöä. Ja heitä on yli puolet jäsenfaneistamme", kertoo Kiekkoleijonien Fan Clubia vetävä Tomi Porkka.

Toisin kuin voisi luulla, nyt ei puhuta lätkähulluista miehistä, vaan jääkiekkoon hurahtaneista naisista.

"Naiset ovat miehiä aktiivisempia fanituotteiden ja lippujen tilaajia. Eikä miesten ja naisten asiantuntemuksessa ole eroa. Lajiin intoutuneet naiset tietävät joskus jopa enemmän kuin miehet. He ovat hyvin perillä pelaajista ja heidän taustoistaan."

27-vuotias lastenhoitaja Sari Ahlroos sai lätkäkuumeen Suomessa vuonna 1991 järjestettyjen MM-kisojen jälkeen.

"Samassa pihassa asui perhe, jonka poika pelasi HIFK:ssa. Lähdin hallille mukaan ja sille tielle olen jäänyt."

Nyt kotona on yksi maajoukkueen ja kaksi HIFK:n

pelipaitaa sekä Wayne Gretzkyn nimikirjoituksella varustettu Los Angeles Kingsin pelipaita. Kokoelmiin kuuluu myös liuta muuta fanikamaa kannustuslipuista kaulaliinoihin. Ja niille on käyttöä. Ahlroos koluaa maajoukkueen matsit kotimaassa, käy HIFK:n otteluissa pari kertaa kuukaudessa ja seuraa tv:stä kaikki SM-sarjan ottelut.

"En ole tuppisuu, joka lähtee katsomaan peliä virkamiestyyliin, vaan huudan reilusti katsomossa – myös tuomareille. Pelaan matseista myös tulos- ja pitkävetoa ja olen addiktoitunut teksti-tv:seen. Jos olen salibandyjengini kanssa pelireissulla, lähettelen jatkuvasti kavereille tekstiviestejä, joissa kysyn väliaikatuloksia."

On jääkiekko ollut Ahlroosille muutakin kuin pelkkää penkkiurheilua.

"Alle 20-vuotiaina vietimme paljon aikaa hallin takana, otimme ulos tulevista pelaajista valokuvia ja pyysimme nimmareita. Keräsimme myös lehtileikkeitä ja keräilykuvia. Suosikkipelaaja oli se, joka osasi pelata, mutta piti olla silmänruokaakin."

Jääkiekon MM-kisat Riikassa 5.–21.5. Suomi-Slovenia 5.5. klo 17.15.

2 kommenttia

AnisTon

3.5.2006 02:30

Nämä on juuri näitä naisia joiden pitäisi hankkia elämä tai kasvaa aikuiseksi. Onko sillä nyt niin paljoa eroa haaveileeko rock-tähdestä vai jääkiekonpelaajasta, yhtä säälittävää se on 15 ikävuoden jälkeen. Jääkiekossa voi leikkiä olevansa kiinnostunut vain itse lajista... Joopa joo.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jan-ari

13.5.2008 21:16

On siinäkin ihmiskohtalo.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi