Oulu

Suomi-Tour 2006: Radiopuhelimien J.A. Mäen City Guide

Näe nämä

    Radiopuhelimet-yhtyeestä on ilmestynyt myös Juha Hurmeen kirjoittama kirja.
    Radiopuhelimet-yhtyeestä on ilmestynyt myös Juha Hurmeen kirjoittama kirja.
  1. Patosillat ja Hupisaaren seutu
    "Olen pysähtynyt tässä koko pienen ikäni. Tunnearvoa. Upeat näkymät alajuoksulle. Hupisaaren puisto on keidas kaupungissa."
  2. Linnansaaren kahvio
    "Rakennettu torniin vanhan muurinpätkän päälle. Toiseen suuntaan kaupunki, toiseen sillat. Terassi, saa myös olutta."
  3. Hietasaaren veneilykeskus
    "Näkee kaupungin toisesta suunnasta sekä Oulun merellisyyden, joka on muuten aika pimennossa. Pyöräilen tänne, koska emme ole ehtineet laittaa venettämme kesäkuntoon."

Älä näe näitä

  1. Keskuskentän paikalle rakennettu lähiö
    "Tällä paikalla oli ennen vanhoja taloja. Sitten ne purettiin, ja paikalle rakennettiin karseata arkkitehtuuria. Kutsumme lähiöksi, vaikka sijaitsee ihan keskustassa."
  2. Hotelli Radisson SAS
    "Peittää merellisen näköalan. Jos Radiopuhelimet saisi kotikaupunkiinsa patsaan, niin haluaisin että hotelli räjäytettäisiin ja paikalle tuleva patsas olisi tulitikkuaskin kokoinen."
  3. Aleksanterinkatu 16
    "Kaikilla sivistyneillä kaupungeilla on vanha kaupunki. Oulullakin oli, kunnes Aleksanterinkadun ja rantakadun välinen puutalokortteli tuhottiin, ja tilalle rakennettiin betonikerrostaloja."

Syö!

  1. Ravintola Grecian,
    Kirkkokatu 55.
    "Kreikkalainen, pieni ravintola. Maan paras annos Lammasta talon tapaan. Käyn kerran vuodessa syntymäpäivilläni."
  2. Mahadra,
    Tuiro.
    "Kaupungin parhaat pizzat ja kebabit. Kiva seurata Merikoskenkadun vilinää. Suosikkini on Frutti di Mare."
  3. Järvikioski,
    Puolivälinkangas.
    "Hampurilais- ja nakkikioski. Hillittömän isot ja halvat annokset. Tulee käytyä iltaisin, jos on selvä kuski."

Yö!

  1. Never Grow Old,
    Hallituskatu 11.
    "Reggae-baari, normaalisti soi reggae ja maailmanmusiikki, silloin tällöin livemusaa. Helppo pistäytymispaikka."
  2. 45 Special,
    Saaristonkatu 12.
    "Tuttujen kesken nelivitonen. Imee aamuyön tunteina aina puoleensa, vaikka ei olisi aikonut mennä. Auki neljään."
  3. Sarkka,
    Hallituskatu 13-17.
    "Jaksanut sinnitellä kansankuppilana eikä ole muuttunut trendiravintolaksi. Älyttömän mukava henkilökunta."

Osta!

  1. Levykauppa Äx,
    Pakkahuoneenkatu 5.
    "Hyvä valikoima uusia levyjä ja käytettyjä vinyylejä ja osaava henkilökunta, joka tietää musiikista. Jos jotain levyä ei löydy, se tilataan."
  2. Kirjakauppa Nispero,
    Pakkahuoneenkatu 5.
    "Kiva kun on markettiaikoina vielä pieniä erikoiskauppoja. Radiopuhelimet-kirja myi täältä todella hyvin."
  3. Sininen Pysäkki,
    Saaristonkatu 18-20.
    "Kunnostamme vaimoni kanssa vanhaa omakotitaloa. Tullut ostettua hyviä huonekaluja ja puuarkkua. Loistava sekä tiettyjen tavaroiden löytämiseen että löytöihin."

Tämä on Oulu

  • Asukasmäärä: 129 000
  • Ravintolat: 100
  • Henkirikokset 2005: 3
  • Alkot: 6

Suomi-Oulu sanakirja

  • kilimu = nuori nainen
  • olla ölövinä = olla olevinaan
  • pasahtaa = paukahtaa, mennä rikki
  • tolijottaa = katsoa pitkään
  • valakolöökki = valkosipuli

Oulu Go-Go

12.7. Piknik-korit kuntoon. Nelipäiväisellä Rotuaari piknikillä paistattelevat myös Neljä ruusua ja Happoradio.

15.7. Nainen ja levysoitin. Yksi kuuluisimmista tiukan trancen ja housen naissoittajista, Miss Jarea, Kuusisaaressa ClubZonen bileissä.

19.7. Anton Tšehov saa kyytiä Rauhalassa, kun Oulun ylioppilasteatteri ottaa käsittelyynsä Kolme sisarta -klassikon.

20.7. Ilmanraikastin olisi tarpeen. Kauppatorilla Valkosipuliyössä myös oluessa ja jäätelössä on sitä itseään – valkosipulia.

23.7. Olikos tuo nyt palo vai haava? Vai palohaava? Pesäpallostadionilla Superpesistä, Oulun Lippo ja Joensuun Maila.

28.7. R-r-r-r-rock. Pohjois-Suomen suurimmat rockfestarit, Qstock. Lavalla Motörhead, The Cardigans ja Paradise Lost.

4.8. Nyt jatsataan jo 18. kertaa. Elojazz & Bluesin tahdissa jammailevat viikonloppuna esimerkiksi Joona Toivonen Trio sekä Puolan ylpeys Tomasz Stanko Quartet.

5 kommenttia

entinen tuiralainen

26.7.2006 17:34

Tuolla on aika paha painovirhe, kun Tuirasta on tullutkin Tuiro..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

annae

26.7.2006 17:46

kilimu? O_o
..koskaan kuullutkaan tuommoista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

luiro

4.8.2006 13:51

tuiro=tuira,
mahadra=Nohadra,
kilimu=kimuli?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

kebbe

4.8.2006 13:53

Se on Nohadra, eikä Mahadra. Parhaat kebet IMO on Troijassa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mikko-setä

16.10.2006 18:47

keskuskentän paikalla ei ollut vanhoja puutaloja, vaan urheilukenttä. sen laidalla olleet MAKASIINIT siirrettiin torinrantaan aittatorille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi