Turhimot

Julkkisten kakkosdivari ja kuinka sieltä noustaan.

Julkkisten nelosdivarissa on ruuhkaa, kun poispotkittujen robinsonien ja miljonäärimuijien on päästävä lööppiin vielä sen minuutin aikana, mikä heillä on julkisuudessa jäljellä. Perspanotilitykset ovat pieni hinta siitä, että pääsee vielä kerran Seiskan vuosibileisiin. Ja nyt pitää vain tietää, keitä he ovat!

Kukaan meistä ei ole pyhimys. Kukaan meistä ei pysty elämään virheetöntä elämää. Ansat vaanivat kaikkialla. Tänäkin päivänä joku eroaa, rakastuu tai saa
lapsen. Toisaalla rakastellaan omilta kumppaneilta salaa, kärsitään perheväkivallasta tai vedetään viiva kokkelia. Elämäähän se vain on. Turhimoille elämänkokemusten jakaminen viiden miljoonan suomalaisen kanssa on myös työtä ja olemassaolon merkki: Olen lööpissä, olen siis joku.

Siis, anteeksi kuka?

Jenni Siltanen!
Tolppajalkainen Miljonääri-Jussi-kilpailija Jenni myöntää olevansa kiinnostunut "vain rahasta". Jennin faija on ollut 20 vuotta pankinjohtaja, joten "siksi osaan vaatia tiettyjä puitteita elämälle". Jenni tuotteistaa parhaillaan itseään: hän järjestää Miljonääri-Jenni -kilpailun, jossa voittaja pääsee hänen kanssaan etelänmatkalle. Lisäksi hänen hyvä ystävänsä Max Perttula – älkää kysykö, emme mekään nyt aivan kaikkea tiedä – on kehittelemässä Jennille omaa nimikkotuoksua á la JLO. Harkitsee silikoneja, että "pääsisi" Playboy-kuviin.

Heidi Sjöblom!
Karjamar… siis Miss Suomi-kilpailuun kolmasti osallistunut wannabe. Kommentoi missikisojen jälkeen, että missikisat ovat syvältä. Siksi miettiikin laulajaksi ryhtymistä. Osaa viittä vierasta kieltä mutta ei ilmeisesti suomea kovinkaan hyvin, koska ei meinannut millään ymmärtää, seurusteleeko Oskari Katajiston kanssa vai ei.

Pia Koriseva!
Arjan sisko.

Sammy Aaltonen!
Kirsi Salon muusikkopoikaystävä, jonka kukaan ei ole kuullut soittavan. Tulee pian iskäksi.

Johanna Hynninen!
Suomea Miss Maailma -kisoissa edustanut tusinamissi, joka selitti sijoituksetta jäämistään "median ennakkoasetelmilla". Miten olisi ihan vaan ulkonäkö? Joutui kolmanneksi pyöräksi Jenni Anttilan pokatessa poikakaveri Pasi Nielikäisen.

Julia Tukiainen!
Lamourettesin haastavan "kansainvälisen" – mitä se ikinä tarkoittaakaan – tanssiryhmä Dollsin pääjehu, joka kertoo esiintyneensä Playboyssa. Julia ja muut Dollsit sekstailivat Submarine-ohjelmassa, jonka johtoajatuksena oli juottaa turhimoita känniin ja kuvata oksennus. Katsojaltakin tuli.

Jutta Sievinen!
Jani Sievisen iskän uusi vaimo, josta voidaan vain todeta että ketä kiinnostaa, ketä kiinnostaa.

Sara Hirvelä!
Kolmisenkymmentä vuotta hammaslääkäriksi opiskellut malli, joka tuli tunnetuksi Frank Pappa -tyttönä. Lääkärintaidot ovat sinänsä aivan paikallaan, koska silloin tällöin kun Sara bilettää, saattaa läimä käydä. Seurustellut Oskari Katajiston kanssa, mutta kukapa ei olisi.

Janita Jääskeläinen!
Huumemissi, joka on nyt päättänyt olla ex-huumemissi. Subutex on jäänyt, samoin selitykset, joiden mukaan "poliisi pysäytti minut, koska näppäilin vain tekstaria autossa".

Sini Helmi, os. Laisma!
Pets-duosta tunnettu juontajalaulaja, Jaakko Rytsölän entinen siivooja muuten, vauhdittaa sata vuotta työn alla olevan albuminsa markkinointia alastonkuvilla. "Jos pitäisi valita, olenko alasti vai vaatteet päällä, niin mieluummin olisin ilman vaatteita", Sini toteaa. Tästä pitää varmasti myös aviomies, turvallisuusalalla työskentelevä Marko Helmi.

Markku Valtanen!
Turkulainen ravintolatyöntekijä on tulossa tunnetuksi aivan omilla ansioillaan. "Pidän vain naisista" ja "Jasmin löi minua, en suostu elämään väkivaltaisessa suhteessa" ovat ihan hyviä avauksia julkisuuteen. Kihlaus Jasminin kanssa on purettu ja häät peruutettu, mikä onkin Jasminia ajatellen ihan hyvä juttu.

Anne Hedman!
Tennisvalmentaja Jari Hedmanin mallivaimo, joka emännöi seitsemän lapsen uusperhettä. Herätti paljon mielenkiintoa tullessaan parrasvaloihin, koska Hedmanin ex-vaimo oli erosta hyvin katkera. Nyt kaikki on ihanasti.

Petteri Jussila!
Miksi vartoilla Jeesusta, kun ternimaito-Petteri on jo täällä? Sillä jos Sinä et ole saavuttanut kaikkea haluamaasi elämässäsi ja etsit mahdollisuutta menestyä, ota yhteyttä Petteriin. Petterin tavoitteena on auttaa miljoonalle ihmiselle vauraampi ja parempi tulevaisuus! Hänen läheiseen ystäväpiiriinsä kuuluu tunnettuja vaikuttajia niin urheilun, musiikin, liike-elämän kuin politiikankin saralta. Petteri treenaa PowerHouseGymillä ja on mies, joka huomataan missä päin maailmaa hän liikkuukin, herättäen tunteita puolesta ja vastaan. "Petteri on kaikin puolin lojaali huippujätkä, jonka kanssa asia kuin asia tulee valmiiksi!" todistaa Ville Haapasalokin. Vaimo Seikkailija-Jutta (pääomatulot 160 474 e) ei sano nyt mitään, koska hän on syöttämässä Max-poikaa.

Janita Janatuinen!
Rintoihinsa silikonia 13 400 euron edestä tunkenut blondi, joka ei voi nukkua vatsallaan. "Vain 80 euroa lisää, niin summalla saisi uuden Fiat Punton!" Aikoo muuttaa Espanjan aurinkorannikolle avaamaan uransa kansainvälisenä mallina.

Susanna Tervaniemi vaikuttaa nykyään Alibi-lehdessä.
Susanna Tervaniemi vaikuttaa nykyään Alibi-lehdessä.
Susanna Tervaniemi!
Mediamoguli Jussi Ahteen ex-heila ja ex-missi, joka on aloittanut uuden uran Alibi-rikoslehden toimittajana. Käy edelleen illallisilla ex-melkein anoppinsa ex-sosieteettirouva Hilkan kanssa.

Susanna Penttilä!
Uusin Playboy-tyttömme, jossa Seiskan lukijaäänestyksen mukaan 42,8 prosenttia seksiä (=rinnat ja muu runko). Loput 48,2 prosenttia (naama) on näkymättömissä Joe Blasco -kuorrutuksen ja hiuskuontalon alla, joten siitä on vaikea sanoa mitään sen tarkempaa. Sekoitetaan omien sanojensa mukaan helposti Paris Hilto-niin.

Noora Vennamo!
Missikisoissa joskus jotenkuten menestynyt Noora on sinnitellyt julkisuudessa mm. polttamalla naamansa solariumissa, kärsimällä jonkun sortin burn outista sekä ihan vain bailaamalla oikeissa paikoissa. Nyt seesteinen vaihe vauvan ja miehen kanssa lausuntoja äitiyden onnesta jakaen. Vielä on paljon kortteja käyttämättä kuten ero, yksinhuoltajuus ja tietysti politiikka. Kyllä Noora tietää.

Jenni Anttila!
Ruotsin Madeleinea huomattavasti muistuttava tyrkkymissi, joka pokasi jääkiekkoilija Pasi Nielikäisen, jonka ex-tyttöystävä Johanna Hynninen (kts. ylempää) ei tiennyt tästä mitään, eikä Jennikään puolestaan tiennyt mitään, mitä ehkä olisi pitänyt tietää. Nielikäinen ei ole koko aikana tajunnut mistään mitään.

Angela McCoy oli viime kesänä koko illan ilomme.
Angela McCoy oli viime kesänä koko illan ilomme.
Angela McCoy!
Totaalisen tyhjiin lyödyn (elokuva, kirjoja, reality-TV, ziljoonia haastatteluja) julkkispajatson vaimo, josta tiedämme jo aivan liikaa.

Marita Hakala!
Malli, joka pysyy otsikoissa tasaisen tappavasti tähän tapaan: Esa Tikkanen ja Marita Hakala "tapailevat" (IS 21.9.00) Esa Tikkanen + Marita Hakala = totta (IS 10.1.01) Marita ja Esa hehkuvat onnea (3.4.01) Poliisi kuulusteli Esa Tikkasta tappelusta (IS 21.4.01) Esa ja Marita ostivat asunnon (IS 2.8.01) Marita Hakala erosi Esa Tikkasesta (IS 1.2.02)

Inka Tuutti!
Poliisi ja turvallisuuskouluttaja Totti Karpela on eläkkeellä olevan vankilanjohtajan Totti Karpelan poika ja Tanja Karpelan ex-mies, joka antoi reality-koulutusta Tanjalle yhtenä juhannuksena ("Jos mitään muuta ei ole tehtävissä niin lähde pakoon autolla, vaikka olisit kännissä") Ja Inka Tuutti on hänen uusi vaimonsa, ettäs tiedätte.

Tiina Jylhä!
Pornolehti Hustlerin pr-emännyyden ja hieman epäselvien kauneusklinikkabisnesten kautta julkisuuteen tullut blondi, joka arvostaa miehessä ennen kaikkea paksua lompakkoa. Vastineeksi antaa miesten poseerata täydellisen figuurinsa vierellä lehtikuvissa. Pääsisi Blackwellin listalle koska vain, jos Blackwell asuisi Suomessa. Tapaillut Oskari Katajistoa, mutta kukapa ei olisi.

Sari Paanala!
Matti Nykäsen vanavedessä tunnetuksi tullut uukuniemeläinen baarinpitäjä. Kokeili kauneusleikkaushommia, mutta palasi menestyksellä tiskin taakse ja on kaikkien kaveri omistamassaan SF-baarissa.

Nina Herala saa kohta kuuluisan vauvan.
Nina Herala saa kohta kuuluisan vauvan.
Sikiö Valpio!
Mediapersoona Wallun ja malli Nina Heralan esikoisesta otetaan toiset (ultrakuva oli jo lehdessä) yhteiskuvat, jahka pää on ulkona.

Johanna Vibe!
Oikeustieteen opiskelija, joka raahaa mukanaan 30 000 euron Teksasissa tehtyjä rintoja. Koska yhdeksän desin implantit ovat liian pienet, on Johannan kirurgi valuttanut suolavettä implanttien päälle. Mutta: "Isot rinnat eivät tee onnelliseksi."

Maria Lund tunnetaan myös Suomen neito -kilpailusta.
Maria Lund tunnetaan myös Suomen neito -kilpailusta.
Maria Lund!
Ihmettelee närkästyneenä, miksi häntä ei oteta vakavasti jazz-laulajana. Ja Turun kesäteatterikin hylkäsi oma-aloitteisen koelaulutarjouksen. Buu. Onkohan jazz-laulajilla aina kuuma, kun Marialla on niin vähän vaatteita?

Tony Hällfors!
Mr. Finland- ja Idols-kilpailuihin osallistunut nk. komistus. Tähän mennessä tapahtunut: seurustellut mm. ex-tangokuningatar Taina Kokkosen sekä nykyisin Idols-juontaja Heikki Paasosen kanssa heilastelevan Lamourettes-tyttö Anu Kiiverin kanssa, aiheuttanut kapakkatappelun Forssassa.

Klara Kivilahdesta tuli äiti.
Klara Kivilahdesta tuli äiti.
Klara Kivilahti!
Putiikinpitäjän ja Suomen virallisen hienostorouvan tytär, josta tuli vihdoin jotain, eli äiti.

Tina Peltonen!
Iskelmälaulaja Tauski Peltosen ex-vaimo, joka ansaitsee lämpimät onnittelut tekemästään avioeropäätöksestä ja marttyyrin ylevyydellä kannetusta julkisuudesta. Taukin, hups, lyöntivirhe, uusi vaimo Virpi Kätkä sitä vastoin saa nyt valitettavasti sitä mitä kaivoikin, esim. turpiinsa.

Kirsi Syrjänen!
Ex-missi, jota kosittiin suorassa TV-lähetyksessä. Antanut pojalleen nimen Rock. Siis kyllä.

Ilja Janitskin!
Erään erittäin tunnetun mediamogulin lehti-imperiumin osakas tai jotain, joka aloittanut uuden elämän Miamissa mallina. Ollut samoissa bileissä Tyra Banksin kanssa. Way to go!

Lähteet: Katso!, 7 päivää, Seura, Ilta-Sanomat, Iltalehti, www.petterijussila.com, missit.net

He tekevät turhimoita!

Turhimoiden edesottamuksia voidaan seurata vinosti hymyillen, mutta kaikissa tapauksissa kyynisyydelle ei ole katetta. Turhimoiden joukosta nousee harvakseltaan, mutta tasaisen tappavasti tyyppejä, jotka alkavat saada aivan oikeita töitä ja mahdollisesti lisää julkisuutta – ja jopa rahaa.

Perässä seuraavat hengaajat, ja kas, ykkössarjaan kohonneesta ex-turhimosta sukeutuukin uusien turhisten tuottaja. Kas näin:

Niin, Tanja Karpela. Tanja Karpela valittiin Miss Suomeksi vuonna 1991. Hänen mukanaan julkisuudessa pistäytyi turkulainen tanssija Simon Kratiss, joka sittemmin jätettiin unholaan kenenkään kaipaamatta häntä takaisin. Sinkkuvaiheessa Tanja matkusti myös miljonääri Peter Nygårdin luo, mutta palasi sitten Suomeen ja avioitui Totti Karpelan kanssa. Erohan siitä tuli, ja Tanja alkoi tapailla mm. ruotsalaista golf-manageri Johan Elliotia, Iltalehden toimittaja Tommi Parkkosta ja kaiken huippuna valtiovarainministeri Sauli Niinistöä, jonka kanssa Tanja on nyt kihloissa. Totti on jäänyt julkisuuteen, ja nyt sinne on tunkemassa myös Inka Tuutti, Totin uusi vaimo. Julkisuudessa on myös ruikuttanut Karpelan suurisuinen ex-eduskunta-avustaja, joka suunnittelee paljastuskirjaa Tanjan elämästä.

Liikemies Jari Komulainen tuli tunnetuksi avioitumalla presidentin tyttären kanssa. Mukava-Jarin bisneksistä ei kukaan oikein ole koskaan ollut tarkkaan ottaen perillä, hänen kavereistaan (Rennyn posse) sitä vastoin tiedämme paljonkin. Kun Jari ja Assi erosivat, syyksi uumoiltiin lapsettomuutta. Mutta eivät lapsetkaan takaa pysyvää onnea Jarin kanssa. Tämän ovat saaneet todeta mm. Minna Brygger ja Anitra Ahtola. Ahtola on perintöprinsessa, joka ponnahti megajulkisuuteen Komulaisen uutena rakkaana. Eron jälkeen Anitra on näyttänyt pärjäävänsä loistavasti ilman Jarppaakin. Hänet palkittiin Espoossa vuoden yrittäjä -palkinnolla tanssikoulubisneksestään. Myös Anitran uusi poikaystävä Henrik Henriksson on päässyt palstoille. Anitran bestis taas on Kaisa Jaako, joka ristittiin kohumissiksi, koska hän ei sijoittunut missikisoissa 2003.

Ei viikkoakaan ilman laulaja-malli Jasmin Mäntylää, joka ei ole tehnyt julkisuuden eteen muuta kuin meikannut. Kuvankauniista Jasminista kirjoiteltiin ensimmäisiä kertoja hänen ollessaan vasta yläasteikäinen. Silloin lehdet vihjailivat, että kaunottarella on peliä opettajansa kanssa. Marjo Sjöroos otti Jasminin talliinsa, mutta Jasmin ei koskaan päässyt edes missikilpailuihin saakka tuittuilun ja työtehtävien laiminlyöntien vuoksi. Sittemmin laulajaksi ryhtyneen Jasminin peesissä ovat esiintyneet mm. mallitoimiston pitäjä Kim Rusi ja aviomies Mike Rautio, joka muistikin häiden jälkeen pitävänsä enemmän miehistä. Hän on esitellyt julkisuudessa sairauksiaan ja poikaystävänsä. Jasminin äiti Helga on esiintynyt ns. rohkeissa kuvissa ja antanut haastatteluja, joissa kautta rantain tivataan, miksi Jasmin sekoilee. Ilkka Kanervan huhuttiin saaneen Jasminilta tekstareita.

Linda Lampenius kiukuttelee siitä, ettei häntä oteta viulistina vakavasti. Hiukan vaikeaa se on, koska Lindalla on viulistiksi niin paljon muutakin tiedotettavaa: syömishäiriö, väkivaltainen menneisyys, äidin päihdeongelma, mystiset sairaudet, burn out, nimenvaihto, miljoonariita oikeudessa, itsemurha-ajatukset, suomalaisten junttius, liian seksikäs imago, että saisi soittaa viulua Amerikassa. Linda-julkisuutta – halusivat he sitä tai eivät - ovat saaneet niin uimari-malli Göran Porvali, italialainen "kreivi" Philip, Kalle Kivimäki, Ossi Väänänen, kreikkalais-kanadalainen adonis, Peter Nygård ja Lindan vanhemmat Börje ja Ulla. Nyt Lindan kainalossa viihtyy ruotsalainen Johan Davidsson.

Arno Kotro on balettitanssija

Eli mitä te tiedätte julkkiksista?

Julkisuudessa olo on perin turvatonta. Sen osoittaa verkkosivuillamme tehty kysely. Julkisuuden henkilöistä tiedetään paljon, mutta ollaan tietävinään vielä enemmän. Jos julkkis on seurustellut x:n kanssa, hyvin monien mielestä hän seurustellut myös y:n kanssa. Ei ole perusteetonta väittää, että yllättävän moni julkkis alkaa elää omaa elämäänsä yllättävän monen ihmisen päässä. Joskus kansalaisten mieliin pääsee, kun hankkii kehoonsa oikeat lisävarusteet. Kun kysyimme, kenellä on Suomen suurimmat silikonit, 60 prosenttia osasi nimetä Janita Janatuisen auttamatta.

Taviksena on oikeastaan ihan mukavaa.

Oikeat vastaukset ovat merkitty vihreällä ja väärät punaisella.

Mitkä kohut liittyvät Maria Drockilaan?

  • Speden perintöriita 95%
  • Toimitusjohtajanimitys 75%
  • Väkivaltainen nuoruus 32%
  • Rattijuoppous 20%
  • Avioton lapsi 3%

Kenen kanssa Idols-tuomari Asko Kallonen asuu?

  • Kirjailija Katja Kallion 82%
  • Yrittäjä Sanna Suutarin 13%
  • Ministeri Tarja Filatovin 3%
  • Miss Suomi Suvi Miinalan 1%

Mitä Teuvo Loman on tehnyt julkisuudessa?

  • Esitellyt poikaystävänsä 66%
  • Esitellyt plastiikkakirurgisia leikkauksiaan 5%
  • Esitellyt kotieläimensä 2%
  • Kuka on Teuvo Loman 27%

Kuka on Arno Kotro?

  • Runoilija 77%
  • Balettitanssija 8%
  • Radio Novan juontaja 7%
  • Nokian rahoitusjohtaja 5%
  • NHL-kiekkoilija 2%

Kirsi Ranto on juuri..

  • Mennyt kihloihin 58%
  • Saanut vauvan 16%
  • Mennyt naimisiin 10%
  • Saanut potkut 1%
  • Kuka on Kirsi Ranto? 13%

Keiden miesten kanssa Laila Snellman on seurustellut?

  • Ilkka Kanerva 63%
  • Thomas Zilliacus 44%
  • Jussi Parviainen 38%
  • Antti Piippo 21%
  • Matti Ahde 9%

Kuka on ollut Matti Nykäsen vaimo?

  • Piia Hynninen 85%
  • Mervi Tapola 74%
  • Tiina Hassinen 71%
  • Kirsi Syrjänen 7%
  • Tiina Lymi 6%

Hannele Lauri…

  • Ei ole naimisissa 84%
  • On naimisissa 16%

Turhin julkkisjuoru, jonka muistat?

"Markus Pöyhösen Bemari varastettiin."

"Hanna ja Jani kiistävät suhteensa."

"Max Salo söi makkaraperunoita Lintsillä."

"Hannele Laurin autoa naarmutettiin."

"Kaikki jutut Suuren Seikkailun Jutasta."

"Jasmin Mäntylä kaatui tuolilla baarissa."

"Lolan silikonit."

"Mc Mariko ja Silvia Modig nähty yhdessä Suomenlinnassa."

"Janita Janatuisen silikonit."

"Mikko Alatalo osti piimää Tavaratalosta."

"Hanna Pakarinen polttaa tupakkaa."

"Satu Lappi kävi saunassa."

"Kaikki Mattiin ja Merviin liittyvä."

"Saija Varjuksen avio-ongelmat."

"Lonan poikaystävä kiipesi mäkitorniin suutuspäissään."

"Porvali ja Lampenius nähty Din Skossa."

"Hannele Laurin uudet hampaat."

"Mi Grönlund asui tappajien talossa."

"Muska osti keissin kaljaa laivalta."

59 kommenttia

-Katarina-

11.3.2004 18:45

Kiitän kovasti tästä upeasta tietopaketista. Koska asun ulkomailla, ihmettelen usein suomalaisia lehtiä lukiessani, keitä kaikki nämä tärkeät henkilöt oikastaan ovat. Mutta nyt heräsi kysymys, kuka sitten on tämä moneen kertaan mainittu Oskari Katajisto? Miksi en ole kuullut hänestä mitään?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RoR

11.3.2004 20:13

Hyvä tietopaketti! Kuka muuten on Oskari Katajisto? Tuttu nimi kylläkin. Ja kuka on Klara Kivilahden hienostorouva äiti? Ja listaan täytyisi ehdottomasti lisätä Suomen autoharrastuksen media-apina Aki Salmela a.k.a Akinaattori. Nähty TV:ssäkin. Tämä tuningpelle tuo itseään aivan liikaa esille lateksihousuillaan ja gaypapukaijahiuksillaan pyörittäessään Radalle.comia. www.artmotorsport.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-juusto-

12.3.2004 14:00

Onko Susanna Penttilää todellakin vain 91%?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sebastyne

12.3.2004 18:29

Olipa ilkeä artikkeli. (Ja nauroin kyllä, mutta:) Ihmisillä on joku ihme kuvitelma, että lööpit kertovat ihmisestä jotain todellista. Miettikääpä omalle kohdallenne, miten naurettavan kuvan saisi teidän elämästänne, kun sitä vähän värittää, jättää kertomatta yhden kohdan ja korostaa liikaa toista... Surullisempaa kuin nuo lööpit on vain se, että jotkut ostavat lehtiä niiden takia.

Käytännössä tuota voi kokeilla, kun kirjoitaa itse itsestään juttuja vaikkapa kotisivuille, varmasti joku tulee kertomaan sulle millainen toivoton idiootti olet... Sitten voi vain kuvitella mitä tapahtuu kun joku pelkän lööpin toivossa tekee saman yrittämättäkään valottaa omaa näkökulmaanne...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

niksu76

12.3.2004 19:37

No niin, tässä vähän tietoutta. Klara Kivilahden äiti lienee entinen lentoemäntä, nykyinen vaateputiikin pitäjä Kaarina Kivilahti joka on naimisissa naulatehtailijan kanssa. Oskari Katajisto on taas näyttelijä joka on kunnostautunut esim. juontamalla Miss Suomi -finaalin ja seurustelemalla epämääräisen naisjoukkion kanssa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Bassett

12.3.2004 19:39

Klaran äiti on varmaankin Kaarina Kivilahti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Muffi

12.3.2004 19:40

Seurusteliko Oskari Katajisto joskus serkkunsa kanssa? Muistan lukeneeni naistenlehdestä joskus vuonna anno dazumal :S

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiedoittaja

12.3.2004 19:49

Tuossa aiemmin oli puhetta hajuvesitaiteilija max perttulasta...

Kurkatkaapa miehen kotisivuja:

http://personal.inet.fi/muoti/max.perttula/

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Samira123

12.3.2004 22:27

Hei pliiz, mitä olisi elämä ilman valtakunnan pellejä? Kuinka moni meistä oikeasti hykertelee nähdessään oman inhokkinsa (=suosikkinsa?) törttöilyt juorulehden kannessa!! Hyväksykää jo se! Ei siinä ole mitään hävettävää!! JUORUT RULES!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jukka85

13.3.2004 10:22

Eikös tämä City.fi itsekin niitä jurkimoita kovin koita puskea maailman kartalle, tämä 15 "minuuttia julkisuudessa" touhu on ihan loistava keino löytää niitä wannabe turhimoita ja pahimman luokan pässejä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

no-ohhoh

13.3.2004 14:35

Miksi ihmeessä kukaan edes haluaisi olla julkkis Suomessa? Luulisi, että täällä "vip"-bileet olisi kaluttu läpi about vuodessa, samat väsyneet naamat pyörii jossain Seiskan juottojuhlissa... Tuskin täällä edes rikastuu jollain b-luokan julkkiselämällä niin paljoa, että sitten loppuelämän voi viettää jossain ulkomailla todella matalalla profiililla ;]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jami25hki

13.3.2004 22:48

"Tittytainment fot the mentally poor people"

Jos ei omassa elämässä ole tarpeeksi glamourua tai vaan sisältöä niin kyllä sitä voi lehdistä hakea... patoutuneet kateelliset ajatukset, vahnigonilo, rakkaus ja viha.. käykäähän yhdessä niitä kontemploimassa telkkarin edessä joskus viiden aikaan kun tulle Hairless and Ugly :)

Mitä tulee suomalaisiin julkkiksiin niin käy oikeasti sääliksi... on noloa keikkua roskalehtien kansissa ja luulla sen olevan hauskaa pari kuukautta... Jos joku myy yksityisyytensä "maybe forever" niin siitä vaan... mä tuskin haluaisin seiskaan juttu itsestäni ja ja jostain "salasuhteesta" ... tms...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Torspotyyppi

13.3.2004 23:29

Jos minä listaisin ärsyttävimmät julkkikset suomessa niin ne olisivat:

Janina Frostell - tämä uskomattoman turha nainen vain pysyy otsikoissa. Toivottavasti hän ei enää tee lisää "musiikkia". Elävä todiste siitä mihin 2 asialla pääsee.

Jussi Ahde - narahtaa huumeista ja aloittaa ankaran imagonkiillotuskampanjan. Jossakin lehdessä tähän kertakaikkisen ärsyttävään kiiltokuvanaamaan aina (valitettavasti) törmää.

Jasmin Mäntylä - parhaimmillaan nukkuessaan ja sukeltaessaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

naurattaa

14.3.2004 04:48

[LAINAUS]Muffi kirjoitti 12.03.2004 klo 19:40:

Seurusteliko Oskari Katajisto joskus serkkunsa kanssa? Muistan lukeneeni naistenlehdestä joskus vuonna anno dazumal :S[/LAINAUS]

Eikos se mennyt naimisiinkin sen kanssa, ja vielapa sai lapsen???!!! Siina kylla on mun mielesta tosi hyva stoori juorunalkaisille...! Ihan oikeesti, kuka menee serkkunsa kanssa naimisiin? Hyi hitto!

Mutta "kukapa ei olisi ollut Oskari Katajiston kanssa!"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rumba

14.3.2004 22:19

kuka vittu on oskari katajisto????

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

irkkumirkku

15.3.2004 15:29

[LAINAUS]rumba kirjoitti 14.03.2004 klo 22:19:

kuka vittu on oskari katajisto????[/LAINAUS]

Naurettava pelle, joka on naisia hyväksikäyttäen hankkiutunut julkisuuteen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pahis

16.3.2004 09:35

Nyt on saatana pakko kysyä: Oliko toi Petteri Jussila nettiosoite tosiaan totta, en vieläkään usko näkemääni. Vai onko City-lehden herja? Toi on jo liian rankkaa!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tavisko

16.3.2004 17:30

Mielestäni on aika typerää nimetä Angela McCoy turhimoksi.Jo oman tekstinnekin osalta voi lukea että hän on sentään tehnytkin jotain...Vai eikö kirja,elokuva ja tosi tv:ssä esintyminen sitten olekkaan mitään?Puhumattakaan hänen osuudesta Andyn musiikin tekoon.Mielestäni paljon parempi turhimo olisi esimerkiksi Panu Rajala tai oman lehtenne palsta toimittaja Walter de camp.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

plasticvixen

17.3.2004 17:18

Suosittelen tutustumista Max Perttulaan ennemminkin kun Jenni Siltaseen, hahahha, siinä vasta mielenkiintoinen persoona. Huhhuh.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ToniR

18.3.2004 11:56

Toimittaja vaikuttaa hieman perehtyneen huonosti ainakin Sammy Aaltosen kohdalla. Mieshän soitti aikoinaan kitaraa jonkinasteiseen suosioon nousseessa Arto Muna ja Millenium-orkesterissa. Nykyään Aaltonen laulaa Private Line-yhtyeessä, joka on käytännössä julkaissut vasta EP:n ja hiljan singlen. Single nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan sijalle 3., seuraava viikko sijalla 5. ja sitä rataa. Ymmärrän pointin noissa miljonäärijussinaisissa sun muissa, jotka pyrkivät kuka tisseillään kuka miljoonillaan julkisuuteen. On vain hieman arveluttavaa nimetä turhimoksi nuoren yhtyeen keulahahmo, joka on vasta julkaisemassa ensimmäistä albumiaan. Ja varsinkaan kun Aaltonen eikä Salo ole käsittääkseni missään vaiheessa tuputtaneet seurusteluaan julkisuuteen - paremmin olisi sopinut erään "kovassa nousussa olevan" helsinkiläisyhtyeen laulaja, joka on mallityttöystävänsä kanssa kovastikin tuonut seurusteluaan julkisuuteen ("kosiminenkin" tapahtui lehdessä).

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Saapikas

18.3.2004 12:40

[LAINAUS]tavisko kirjoitti 16.03.2004 klo 17:30:

Mielestäni on aika typerää nimetä Angela McCoy turhimoksi.Jo oman tekstinnekin osalta voi lukea että hän on sentään tehnytkin jotain...Vai eikö kirja,elokuva ja tosi tv:ssä esintyminen sitten olekkaan mitään?Puhumattakaan hänen osuudesta Andyn musiikin tekoon.Mielestäni paljon parempi turhimo olisi esimerkiksi Panu Rajala tai oman lehtenne palsta toimittaja Walter de camp.[/LAINAUS]

Huhuu.

Angela McCoy ei käsittääkseni ole kirjoittanut kirjaa ja Andynkin kirjailijan taidoista voidaan olla monta mieltä. TV:ssä esiintyminen ei todellakaan automaattisesti 'ole jotain'.

Panu Rajala on sentään väitöskirjan vääntänyt professori vaikkakin private-elämässään vähän ulalle mennyt. Angela taas Amerikasta naitu siirtolainen joka elää työttömyyskorvauksella ja rikkaiden vanhempiensa almuilla.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Saapikas

18.3.2004 12:43

[LAINAUS]ToniR kirjoitti 18.03.2004 klo 11:56:

Toimittaja vaikuttaa hieman perehtyneen huonosti ainakin Sammy Aaltosen kohdalla. Mieshän soitti aikoinaan kitaraa jonkinasteiseen suosioon nousseessa Arto Muna ja Millenium-orkesterissa. Nykyään Aaltonen laulaa Private Line-yhtyeessä, joka on käytännössä julkaissut vasta EP:n ja hiljan singlen. Single nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan sijalle 3., seuraava viikko sijalla 5. ja sitä rataa. Ymmärrän pointin noissa miljonäärijussinaisissa sun muissa, jotka pyrkivät kuka tisseillään kuka miljoonillaan julkisuuteen. On vain hieman arveluttavaa nimetä turhimoksi nuoren yhtyeen keulahahmo, joka on vasta julkaisemassa ensimmäistä albumiaan. Ja varsinkaan kun Aaltonen eikä Salo ole käsittääkseni missään vaiheessa tuputtaneet seurusteluaan julkisuuteen - paremmin olisi sopinut erään "kovassa nousussa olevan" helsinkiläisyhtyeen laulaja, joka on mallityttöystävänsä kanssa kovastikin tuonut seurusteluaan julkisuuteen ("kosiminenkin" tapahtui lehdessä).[/LAINAUS]

Muistaakseni itse ostin tuon Aaltosen EP:n ainakin yli vuosi sitten. Hitaasti näyttää levyn teko onnistuvan.

Viestistäsi kuultaa henkilökohtainen suhde Helsingin rock-piireihin ja kateus tätä toista muusikkoa kohtaan. Mutta oikeasti, ei se Sammy ainakaan musiikilla voi elää.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HuhHuhHuh

18.3.2004 13:09

Max Perttula...joo on jätkällä ego kutsua itseään ties miksikä. Jätkän henkilökohtaiset kotisivut...no jätämpä sanomatta mitään:) Vai että vielä suunnittelee "julkkikselle" nimikkohajua. No huh huh!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heikoinmakkara

18.3.2004 14:44

Kovasti tuntuvat pojat olevan jo kovan luokan rokkitähtiä ainakin kotikaupungissa vierailessaan:)
Ainakin omasta mielestään.
Kallion omat rock piirit ulottuvat lieneen kauemmaksi kuin siihen aikaan kun Sammy oman kajaalin osti ja päätti rokkitähdeksi ryhtyä....
No selväähän se on ,että aina joku "ulkopuolinen"ne jutut vuotaa ja etsii sen kameran johon boosata jokaisessa kissanristiäisissä.

Toimittaja vaikuttaa hieman perehtyneen huonosti ainakin Sammy Aaltosen kohdalla. Mieshän soitti aikoinaan kitaraa jonkinasteiseen suosioon nousseessa Arto Muna ja Millenium-orkesterissa. Nykyään Aaltonen laulaa Private Line-yhtyeessä, joka on käytännössä julkaissut vasta EP:n ja hiljan singlen. Single nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan sijalle 3., seuraava viikko sijalla 5. ja sitä rataa. Ymmärrän pointin noissa miljonäärijussinaisissa sun muissa, jotka pyrkivät kuka tisseillään kuka miljoonillaan julkisuuteen. On vain hieman arveluttavaa nimetä turhimoksi nuoren yhtyeen keulahahmo, joka on vasta julkaisemassa ensimmäistä albumiaan. Ja varsinkaan kun Aaltonen eikä Salo ole käsittääkseni missään vaiheessa tuputtaneet seurusteluaan julkisuuteen - paremmin olisi sopinut erään "kovassa nousussa olevan" helsinkiläisyhtyeen laulaja, joka on mallityttöystävänsä kanssa kovastikin tuonut seurusteluaan julkisuuteen ("kosiminenkin" tapahtui lehdessä).[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wannabe1

19.3.2004 13:39

Kaikki miljonäärimimmit. Voi jestas. Turhaa lööppiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Wannabe1

19.3.2004 13:39

Kaikki miljonäärimimmit. Voi jestas. Turhaa lööppiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vetvetvet

19.3.2004 21:44

http://personal.inet.fi/muoti/max.perttula/

kas tässäpä max perttulasta teille

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ahtisaari

20.3.2004 20:37

Turhin: Ninja Sarasalo vai mikäliekään..Ruma.Tyhmä..huonokäytöksinen.. ja niin Lähiö että oksat pois

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

joopajooo

20.3.2004 23:54

Ehkäpä toimittaja ei ole kuullut Aaltosen soittavan mitään ihan senkään takia että Aaltonen on laulaja. Pirun hyvän keikan Private Line veti ainakin Tavastialla joku viikko sitten ja paikalla oli tätäkin keikkaa kuuntelemassa kokolailla rock-kansaa, joihin Private Linen musiikki tuntui uppoavan. Allekirjoittanut mukaanlukien.

Taustatiedot tuntuvat olevan ko. jutun tekijällä ainakin hieman hakusessa, mutta sehän ei tämäntyylisessä tsuurnalismissa taida ollakaan se pääasia :) Pienellä pikakurssilla kotimaisen rockmusiikin tilasta voisi olla kuitenkin käyttöä?

"Sammy Aaltonen!
Kirsi Salon muusikkopoikaystävä, jonka kukaan ei ole kuullut soittavan..." =)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turhimo

22.3.2004 10:29

Matti Nykänen on sentään hypännyt myös mäkeä ja hänenkin keikat vetää vakeä:)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

valipio

23.3.2004 09:49

vallu valpio, mitä sen on tehny? juontanut joo mut miten helvetissä se on päässyt/joutunut julkkikseks?
sen kähisevän aamutukan journalistiset taidot on jasmin mäntylän luokkaa! älkää vaan väittäkö et se olis käynyt jotain kouluja..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Turhaakin

24.3.2004 17:08

Jenni Siltasen poikaystävä se vasta turha onkin, heti vain seiskan sivuille kun tilaisuus tuli.
Muutenkin se mies mainostaa itseään kaikkialla missä se vain on mahdollista. Ai kenestäkö on kysymys, no täällä cityssäkin rekisteröityneestä Lotharista eli Anssi Viskarista. Laitan hänen kotisivun osoitteen tähän suosiolla, koska muuten hän tulee sen itse tänne lisäämään eli http://Lothar.city.fi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

niiiiinturhaa

24.3.2004 23:56

[LAINAUS]Turhimo kirjoitti 22.03.2004 klo 10:29:

Matti Nykänen on sentään hypännyt myös mäkeä ja hänenkin keikat vetää vakeä:)[/LAINAUS]

Menevät kuulemma katsomaan Mattia ihan sen takia että on olemassa lähes 100% mahdollisuus nähdä useita viihteellisiä itsensähäpäisyjä lavalla keikan aikana. :) Tahatonta standup(?) komiikkaa parhaimmillaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SatuAho

7.4.2004 11:09

[LAINAUS]Saapikas kirjoitti 18.03.2004 klo 12:43:

Muistaakseni itse ostin tuon Aaltosen EP:n ainakin yli vuosi sitten. Hitaasti näyttää levyn teko onnistuvan.

Viestistäsi kuultaa henkilökohtainen suhde Helsingin rock-piireihin ja kateus tätä toista muusikkoa kohtaan. Mutta oikeasti, ei se Sammy ainakaan musiikilla voi elää.[/LAINAUS]

Levy on valmis ja hyvin pian saatavissa. Keikkojakin näkyy olevan tiedossa. Joten katsotaan tuota elelemispuolta hiukan myöhemmin (vaikka tottahan se on, että Suomessa on turhan pienet markkinat...). Ja mitä toiseen muusikkoon tulee; kuuntelin levyn "kosimisuutisen" luettuani, eikä oikein iskenyt. Ollenkaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

laya

13.4.2004 20:49

sä helvetin runkku joka haukuit ninja sarasaloo,et näköjään tiedä kauneudesta mitään.se on parsoonallisen kaunis nainen !täydellisen näkönen!SUPERMALLI (jos et tienny)..ja sil on just oikee asenne elämään .ite oot salee joku läski ja karvanen luuseri . säälittävää!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Dipu

14.4.2004 18:09

listasta näytti unohtuneen heidi willmanin isä...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

HeMi2004

15.4.2004 11:11

[LAINAUS]ToniR kirjoitti 18.03.2004 klo 11:56:

Toimittaja vaikuttaa hieman perehtyneen huonosti ainakin Sammy Aaltosen kohdalla. Mieshän soitti aikoinaan kitaraa jonkinasteiseen suosioon nousseessa Arto Muna ja Millenium-orkesterissa. Nykyään Aaltonen laulaa Private Line-yhtyeessä, joka on käytännössä julkaissut vasta EP:n ja hiljan singlen. Single nousi ensimmäisellä listaviikollaan suoraan sijalle 3., seuraava viikko sijalla 5. ja sitä rataa. Ymmärrän pointin noissa miljonäärijussinaisissa sun muissa, jotka pyrkivät kuka tisseillään kuka miljoonillaan julkisuuteen. On vain hieman arveluttavaa nimetä turhimoksi nuoren yhtyeen keulahahmo, joka on vasta julkaisemassa ensimmäistä albumiaan. Ja varsinkaan kun Aaltonen eikä Salo ole käsittääkseni missään vaiheessa tuputtaneet seurusteluaan julkisuuteen - paremmin olisi sopinut erään "kovassa nousussa olevan" helsinkiläisyhtyeen laulaja, joka on mallityttöystävänsä kanssa kovastikin tuonut seurusteluaan julkisuuteen ("kosiminenkin" tapahtui lehdessä).[/LAINAUS]

Kävi suunnattomasti kiinnostamaan, että kenestä "kovassa nousussa olevasta muusikosta" oli kyse??! ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Saempy

15.4.2004 14:11

Max Perttula rulzzz azz!!!!
Tai jotain.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

alborz

28.5.2004 19:26

hi, dont got your number...give me a call or send me an email at alborz_sab@yahoo.fr.

take care

[LAINAUS]Bassett kirjoitti 12.03.2004 klo 19:39:

Klaran äiti on varmaankin Kaarina Kivilahti.[/LAINAUS]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

-aNNaNaNNa-

1.7.2004 01:19

[LAINAUS]HeMi2004 kirjoitti 15.04.2004 klo 11:11:

Kävi suunnattomasti kiinnostamaan, että kenestä "kovassa nousussa olevasta muusikosta" oli kyse??! ;)[/LAINAUS]

Käy tsekkaa netistä Sammyn bändistä lisää: www.privatelineweb.com
Luulen kyllä että oot jo tähän mennessä tietoinen bändistä listasijoitusten perusteella. Ja jos et nii koskaan ei oo liian myöhäistä! =) Jos oot rokki ihmisiä niin tulet varmasti pitämään siitä musasta. Tosin toimittaja ei tainnut olla ainakaan =D

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

RebelYell

12.9.2004 01:52

[LAINAUS]laya kirjoitti 13.04.2004 klo 20:49:

sä helvetin runkku joka haukuit ninja sarasaloo,et näköjään tiedä kauneudesta mitään.se on parsoonallisen kaunis nainen !täydellisen näkönen!SUPERMALLI (jos et tienny)..ja sil on just oikee asenne elämään .ite oot salee joku läski ja karvanen luuseri . säälittävää!![/LAINAUS]

Eikö kauneus ole katsojan silmässä? Toisen keskustelijan haukkuminen "karvaiseksi läskiksi luuseriksi" hänen eriävän mielipiteen takia kertoo ihan riittävästi henkisistä kyvyistäsi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

modlari

9.6.2005 16:57

"super"malli, jonka suurimmat meriitit ovat gaultierin ja yhden hiusvärimerkin mainokset, jotka olivat vain pohjoismaisessa levityksessä..

söpöä, että te uskotte tuon naistenlehtien syöttämän supermalli-tuuban.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vanhaatietoa

26.8.2005 09:13

Eihän SF-baariakaan ole enää. Mutta kuka nyt Sari Paanalasta olisi muutenkaan kiinnostunut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

WandaBee

29.9.2005 01:34

Siis mihin on uhontunut Sara la Fontaine, aka Saara Kuronen?Mikä tyttösen CV???(on kyselty jo kaksi vuotta) ja mikä valmistumisvuosi??Öööh...siis "kokkiko"...??Varma kestojulkkis ja huippumallin sekä kokin töiden ohella varteenotettava journalisti jolla oma kulinaristinen, gastronomiaa käsittelee palsta seura-lehdesä... ;)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Luki-ja

4.10.2005 14:59

Päivittäkäähän tätäkin listaa. Uusia turhimoita tulee sitä mukaa, kun vanhoja katoaa. :)

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

juba_:Ö

6.12.2005 13:20

eiks toi Tauskin ex-muija ollut
Esolla myyjän hetki sitten?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jake12345

27.7.2006 18:59

tulen vaimoksesi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

valehtelijat tilille

25.11.2006 05:26

Tosi katkeraa cityltä! Marita Hakala ja Maria Lund ovat tehneet upeat kansainväliset urat -toisin kuin palvovanne Saimi Nousiainen.
Kannattaisi puhua faktaa ja tarkastaa miten asiat menee, vai olettko pelkkä katkera lmaislehden looseri-wannabe toimittajakerho vailla moraalia?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

so wrong...

7.12.2006 04:37

Ilmankos te surkimukset olette jossain ilmaislehdessä töissä: ei mikään vakavasti otettava media palkkaisi moisia väärässä olevia, faktoja ala-arvoisesti tuntevia wanna-be toimittajia rahalla töihin. Missä toimittajien wanna-be lista? Eikö ole pokkaa listata? You loosers...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hahahaaaa

24.2.2007 16:01

muahahahahahahahaha!
Loistava lööppi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jaskanpauhaja

8.3.2007 21:56

Saipahan hyvät naurut. Tänks!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

mitäää

12.12.2007 19:10

eikö petteri jussila oo kuollut?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Böö

13.12.2007 02:15

tää on vuodelta 2004!!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kohtuutta tänne

7.5.2008 19:48

Hyvät naurut mutta tarkistakaa mitä laitatte näkyviin, Petteri Jussila menehtyi kun pelasti lastansa vedestä! Jospa kuolleita ei haukuttaisi täällä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Häää?

8.5.2008 10:04

Juttuhan on vanha, jo ajalta ennen Jussilan kuolemaa. Eihän arkistojuttuja enää päivitetä sen jälkeen, kun ne on julkaistu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Håkan

19.5.2009 20:15

Voisko joku kertoa mikä näitä tyyppejä riivaa? Siis noita turhimoita. Vittu, mä en käsitä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nimimerkki.erkki.

28.8.2009 10:47

Julkisuuteen ryhtyvät tietävät mikä heitä odottaa ja siksi hyvin harva suomalainen haluaa julkisuuteen.

Julkkikset pysyvät ikuisuuden "julkkiksina" vaikka loisivat uraa poliitikkoina vrt. Karpela, joka poliitikkona edelleen esiintyy lööpeissä yksityiselämänsä asioista eikä vakavasti otettavissa lehdissä työasioissa.

Karpelan vuosittainen saavutus on Linnan juhlien antavimpiin ja kauneimpiin kuuluva iltapuku ja otsikoissa esiintyvät asiat liittyvät lähes poikkeuksetta laihtumiseen, jaksamiseen, ulkonäköön, miesuhteisiin, eroihin, muuttoihin jnejne.

Olennaisimpana esillä olevana asiana näyttää siis vuodesta toiseen pysyvän ulkonäkö ja miessuhteet. Tutuiksi käyneillä missi/malliaikojen otsikoilla hoidetaan myös kansanedustajan imagoa, mikä ei toimi. Uskottavuutta kun ei saavuteta lööppien rintavako kuvilla tai uusimmalla onnella uudesta miehestä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

zzapp

22.7.2011 14:28

Mites noi City-lehden toimittajien omat meriitit? Esim "Heini Larros, yloppilas ykkösnorssista" ja "Walter de Camp, city-lehden kolumnisti"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tyttö vm. 2004

14.4.2019 20:32

On vanha juttu.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi