Saturnalia

Lowemotor Corporation

Maanantai-iltapäivä, kello kolme. Wallu Valpio nojaa jo tukevasti pöytään Fredrikinkadun rokkibaari Loosessa, kun Suomen musiikkibisneksen seuraavaksi ulkomaan toivoksi povatun popmetal-bändi Lowemotor Corporationin laulajatar Claudia Carnal tilaa ensimmäisen perrysiiderinsä. Mustiin stretch-housuihin ja punaiseen verkkohihaiseen huppariin koristautunut 28-vuotias nainen haroo pitkiä pitkiä vaaleita hiuksiaan ja istuutuu pöytään.

Bändinne alku on ollut lupaava. Sinkku Soul of a Pagan oli kuukauden Nordiska Videolistanin kärjessä ja Jone Nikula valitsi teidät tämän vuoden myyntitoivoksi ulkomailla.

"Hienoa, että juuri Jone valitsi meidät! Hän on tunnetusti aika... ankara mies. Saimme yhteisen diplomin, mutta omin sen ikkunalaudalleni."

Sinun lisäksesi bändissä soittaa esimerkiksi Joel Paranova ja Flamin’ Tent. Mistä olette keksineet noin kummalliset taiteilijanimet?

"Paranovan nimi tuli yhdestä unesta. Ihailin pienenä yhtä Claudia-nimistä tyttöä, joka oli niin kaunis ja ihana. Käytin Claudiaa taiteilijanimenä jo silloin, kun olin vielä eroottinen tanssija."

Siis strippari?

"Joo. Osallistuin strippauksen SM-kisoihin vuonna 2002. Tulin hopealle ja minut valittiin yleisön suosikiksi. Olen pienestä pitäen aina halunnut strippariksi."

Kummallinen haave.

"Sirkus oli toinen vaihtoehto. Strippaus vaikutti mielenkiintoiselta ja parhaiten pääsee tirkistelemään, kun menee siihen maailmaan itse mukaan."

Tirkistelemisestä tuli mieleeni. Oletko kotonakin aina alasti?

"En kun siellä on niin kylmä. Muuten olisin."

Onko strippauksesta apua musabisneksessä?

"Kun olen esiintynyt Hartwall Areenalla alasti 5 000 ihmisen edessä, kynnys nousta lavalle laulamaan nahkahaalarissa on paljon matalampi."

Levyn aloituskappale, Flyin’ G, taitaa kertoa myös strippaamisesta?

"Biisi on kunnianosoitus kanadalaiselle stripparille Lili St. Cyrille, joka vaikutti 1950-luvulla. Hänellä oli ohjelmanumero ’The Flying G’, jossa hänen pikkuhousunsa otettiin pois virvelillä."

Laulajana ex-strippari ja levynkansikin tihkuu seksiä. Yritetäänkö musiikkianne myydä erotiikalla?

"Ei erotiikka myy raskaassa musiikissa. Britney Spears on asia erikseen. Mutta olen aina tykännyt erotiikasta. Se puskee läpi tekemisessä, jos pitää siitä luonnostaankin. Levyn nimi, Saturnalia, kertoo... Tiedätkö muuten, mitä se tarkoittaa?"

Antiikin roomalainen juhla, jossa isännät palvelivat orjia ja järjestettiin joka päivä orgioita. Kuulostaa hyvältä.

"Heh. Kukapa ei haluaisi sellaista. Teimme teemalevyn väärän kuninkaan päivästä. Jokainen biisi kertoo jostain hetkestä ja ihmiskohtaloista sen juhlan aikana."

Voiko vihreä kaupunkilaisnainen pitää bändistänne?

"En ole feministi, mutta haluan rohkaista naisia tuomaan esiin seksuaalisuutensa itsensä, ei muiden tähden."

Teitä on myös kehuttu loistavaksi livebändiksi. Mitä sinulla on päälläsi keikoilla?

"Minulla on enemmän päällä kuin kellään yleisössä. Käytän nahkaista haalaria. Mutta olemme ehdottomasti livebändi. Bändin pojilla on keikoilla mieletön draivi."

Debyyttinne julkaistaan myös ulkomailla.

"Joo, kuukauden päästä Pohjoismaissa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Espanjassa ja Kanadassa. Kiinnostus on ollut lupaavaa. Pari haastattelua olen käynyt jo tekemässä Tanskassa."

Mahdollisuuksia tuskin vähentää se, että yhdellä biisillä taustoja laulaa Ville Valo.

"Ville on vanha tuttumme. Love Me -kappaletta nauhoitettaessa hän oli maisemissa ja keksi siihen makeat stemmat. Mutta kun kyseessä on uusi bändi, ei voi pyytää levystä mitään kolmen miljoonan euron ennakoita."

Käyttäjien arviot

Anna oma arviosi

20 kommenttia

melkein mummo

27.2.2004 14:23

enpä olisi uskonut tulevani faniksi tai paremminkin riippuvaiseksi
tämän tyyppisestä musiikista. Mutta levy soi joka päivä autossani

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Pakana

29.2.2004 12:08

Loistava levy! Paranee joka kuuntelukerralla!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Oxanen

1.3.2004 00:54

Aivan huippu,aivan huippu!!
Lars Pöder ja Flamin Tent saavat bändin toimimaan kuin valssaamon pajavasara!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SUPERFANI

1.3.2004 12:11

UPEAA HYVÄT BIISIT JA ORKKA.VOKALISTI TULEE VIELÄ JYRÄÄMÄÄN

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

FANIFANI

2.3.2004 13:20

TÄMÄ ON FAKTA.TÄMÄ ON FANTASTINEN. TÄSTÄ LÖYTYY FORTEJA.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

badlands

2.3.2004 15:03

Mun kaverilla on bändi jossa laulaa uhkee nainen. Vielä kun nainen osaisi laulaa ja bändi tekis hyviä biisejä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Jydge

4.3.2004 14:25

Paras suomalainen rock levy pitkään aikaan

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tiger Twist

10.3.2004 09:34

LMC Rocks! Loistava sekoitus monenlaiseen makuun... Ihme, jos ei jokainen löydä omaa lempibiisiään levyltä. Upea debyytti Claudialta ja kumppaneilta. Iskee vanhemman punkkarin ja nuoremman fiftarinkin sydämeen ja sieluun...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LOWE 4 EVER

10.3.2004 23:20

Harvinaisen hyvä levy kokonaisuutena tuoreelta bändiltä.
FlyinG avaa albumin loistavalla rajulla bassottelu biisillä,Tonight jatkaa hyvällä chorus biisillä, Gibsonissa bassopainotteinen biisi kitarriffityksellä ja beatilla panee kädet hakkamaan yhteen, Saturnalia kaunis hyvä biisi...i can't even tell...Claudian kaunis ääni saa väreitä aikaan, Unsigned mahtavan hyvä biisi upealla kitarasoololla, the Lowest of the Low biisin rakenne on mahtava ehkä paras biisi johtuen mahtavasta "Floyd,Comfortambly Numb" tyylisestä skittasoolosta joka päättää albumin loistavasti !
Hyvä Lowe pitäkää motti kuumana eli jatkakaa samaa rataa !

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ihminen3

17.3.2004 22:59

Ei häävi. Poseerausta vailla sisältöä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mr.ViolenceEsa

23.3.2004 09:41

Musiikkia parhaimmasta päästä. Eikä pisteiden määrää myöskään nosta/alenna se tosi seikka että kyseessä on kotimainen bändi, antaisin samat pisteet vaikka bändi tulisi koilis-belgiasta.
Kiitos Lowe Motor Corporation.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

teo 67

28.4.2004 16:49

hyvät kannet (ja kannikat...)
esikoiseksi ihan lupaava.
ei liian heviä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Saturnius

27.5.2004 15:10

Hyvä komppiryhmä ja v*t*n kova kitaristi !!
Laulajalle vielä lisää treeniä..
Loistavaa!! -we want more!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hanhis

29.5.2004 22:53

hyvä levy.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Markku.R

5.6.2004 18:56

Hyvä yritys tehdä musaa,toimii osittain kunhan laulaja oppisi LAULAMAAN.PS.Kitaristi pelastaa osittain.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Arica

4.8.2004 21:33

EHDOTTOMASTI parasta uutta kotimaista tällä vuosituhannella!

Claudian uskomattoman pornon äänen ansiosta levy erottuu edukseen metallia (valitettavasti) hallitsevasta "norjalaisesta siantappomusiikista".

Parilla bändin keikalla käyneenä haluaisin lavakarismasta antaa vielä kuudennenkin tähden!

Uutta materiaalia odotellaan täällä jo innolla, jatkakaa samaan malliin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

EsaP

6.8.2004 23:10

Aika mitäänsanomatonta poprokkia. Laulajan ääni ei kanna.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Suvi-89

11.8.2004 18:13

Paras! Ihana! Upea! Ooh! Vuoden levy!! *Heiluttaa käsiään nyrkissä*

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

punkrocker

2.10.2004 10:12

paskimmista paskempaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

MillaMokoma

2.11.2007 23:00

Haha! Muahaha!!
Aika syvältä:D ei jaksa kuunnella juurikaan, ja sitäpaitsi aika noloa kun nti Laulaja on jotenkin "wannabe-stripparin" oloinen. Suutari pysyköön lestissään. Ei taideta niinsanottuja ulkomaita tällä valloittaa..

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi