Oopperan kummitus on Andrew Lloyd Webberin menestysmusikaalista sovitettu Kaunotar ja hirviö -rakkaustarina. Tärkeä motiivi elokuvan tekemiseen on ollut kaunis ajatus musikaalin saattamisesta suuren, teatterispektaakkelin ulottumattomissa olevan yleisön nautittavaksi. Tässä tapauksessa missio kääntyy itseään vastaan. Elokuvaa katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, etteivät kaikki tarinat ole käännettävissä ilmaisuvälineeltä toiselle.
Kuvailmaisussa näyttämöllisyyden sudenkuopat on väistetty, mutta tarina ei tunnu riittävän monisyiseltä kasvaakseen elokuvaksi. Naispääosan näyttelijä Emmy Rossum, joka myös laulaa roolinsa itse, on kamerakarismaattinen ja upeaääninen löytö, mutta pelkkä säteily ei riitä, kun näyteltävää on vain kolmen ilmeen verran.
Säveltäjä Webber on mukana myös käsikirjoittajana ja tuottajana, ja se näkyy. Äänisuunnittelu on tehty musiikin ehdoilla, ja se etäännyttää katsojaa henkilöistä; kun ihmisistä ja maailmasta ei lähde ääntä, ne lakkaavat olemasta.
Moulin Rougen tunnepyörteistä haaveilevalle tämä elokuva tuottaa pettymyksen. Mutta sille, joka tahtoo sukeltaa upeiden kuvien kuljettamana 1870-luvun teatterin maailmaan, Oopperan kummitus on oikea valinta.
