Vähän erilainen Hotti

Eve Hotin debyyttisingle julkaistaan tänään.

Kuva: Jurek

Helsinkiläistä Eve Hottia, 22, jännittää.

“Oikeastaan en tiedä, miltä minusta tuntuu. Välillä olen innoissani ja välillä mietin, tuleeko tästä mitään”, hän sanoo kalliolaisessa kahvilassa.

Moni muistaa Hotin The Voice of Finland -ohjelmasta, jossa hän kilpaili kahdesti, vuosina 2012 ja 2013. Kilpailu katkesi yleisöäänestyksen tuloksiin kaksi viikkoa ennen ohjelman päättymistä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kokemus olisi ollut hyödyksi. Ohjelman kautta Hotti nimittäin tutustui ihmisiin, joiden kanssa tehdyn työn tulos, ensisingle Paremmin ku poikaystäväs julkaistiin tänään.

“Tämän eteen on tehty kovasti töitä. Vaikka tästähän ne työt vasta alkavat”, Hotti kertoo ja siemailee vuoroin mustaa kahvia, vuoroin valkoviiniä.

On arkipäivä, ja kello on kymmenen yli kaksitoista.

“Ajattelin ottaa pienen viinin”, hän selittää ja hymyilee jännittyneen innostuneesti.

Mustaan nahkatakkiin sonnustautunut Hotti on maalannut huulensa syvän violetilla punalla. Ylähuulen päällä näkyy kolme lävistyskorun jättämää reikää. Hotti on edgy, mutta pop. Hän ei pelkää TVOF-Eve -titteliä, vaikkei sitä halua korostaakaan.

“Ei minulla ole siitä mitään pahaa sanottavaa. Verkostoitumisen kannalta kisa oli uralleni erittäin tärkeä.”

Hotti tutustui TVOF-levyä tehtäessä Sonyn Janne Huttuseen. Huttunen halusi tehdä Hotin kanssa yhteistyötä. Mukaan tulivat ennen pitkää myös Joonatan Puha, Rafael Elivuo ja Jurek (Simo Reunamäki), ja levytyssopimus Kaiku Entertinmentin kanssa solmittiin viime syksynä.

Keväällä Hottia voi seurata myös televisiosta, kun Sekasin-niminen nuorisosarja alkaa Ylellä toukokuussa. Mustalla huumorilla väritetty draamasarja kertoo nuorista aikuisista, joilla on mielenterveysongelmia ja jotka päätyvät suljetulle osastolle.

“Siinä on aika rankkaa settiä. On virkistävää, että sellaisia asioita näytetään ja niistä puhutaan. Sarja on erilainen kuin mikään muu.”

Hotin musiikkikin on virkistävää ja vähän erilaista - ainakin debyyttisingle Paremmin ku poikaystäväs. Se kertoo tyttöjen välisestä läheisyydestä ja se syntyi, kun Hotti sai tarpeekseen erobiiseistä.

“En jaksanut enää pyöriä erotunnelmissa, halusin tehdä villin biisin. Rafael sanoi, että villissä biisissä pitää olla joko seksiä, dokaamista tai darra. Valitsin seksin”, Hotti kertoo nauraen.

Tulevaa matskua Hotti kuvailee urbaaniksi popiksi, jossa on underground-elementtejä. Hän puhuu sekalaisesta joukosta suosikkiartistejaan: Christina Aguilerasta, Siasta, Katy Perrystä ja Paperi T:stä. Viimeisimmän kanssa hän toivoo pääsevänsä tekemään yhteistyötä.

“Minulla on yksi biisi, johon ei yksinkertaisesti ole ketään muuta mahdollista feattaajaa kuin Paperi T. Katsotaan, miten käy.”

Eve Hotti Facebookissa.

1 kommentti

sorilikefintelligens

12.2.2016 12:57

"Hotin musiikkikin on virkistävää ja vähän erilaista - ainakin debyyttisingle Paremmin ku poikaystäväs." Onko tämä jokin levy-yhtiön pr-osaston luoma mainos lause Eve Hotin debyyttisinglestä.

Kappalehan on sitä samaa huttua mitä suuri osa nuoremman polven naisartisteista suomessa tällä hetkellä tekee. Sanni tuli muutamia vuosia sitten uudenlaisella soundilla ulos ja nyt monet yrittävät samantyylisellä musiikilla saada osansa. Ainoa kenen musa ei kuulosta Sannin kopioilta on Eveliina Tammenlaakso. Hänen musansa kuten Sannin on oikeasti hyvää ja laadukasta. Sanni kuten Eveliinakin kuulostaman aidolta eivätkä ole vain levy-yhtiön tuotteita.

Kuinka joku voi edes väittää, että tämä biisi on jotain erilaista ja uutta soundia mitä suomessa ei ole aikaisemmin kuultu. Ainoa mikä tässä on uutta, on kappale.

Soorii tarkoitettuna kuten Elastinen ja ISO-H sen aikoinaan biisissään räppäsivät.

Vrt. Einin euroviisu kappalehan ei kuulosta soundillisesti yhtään Kaija Koon 2010-luvun biiseiltä kun hän nousi uudestaan isosti pinnalle Vapaa kappaleellaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi