Bar Cón avaa Flemarilla, Vanhasta kauppahallista tuttu Story puolestaan Pasilan tulevassa Triplassa

We Are Group tuo ravintolakonseptinsa kauppahallista ja Kampista kivijalkaan.

Toni Immanen, Anders Westerholm ja Matti Sarkkinen.
Toni Immanen, Anders Westerholm ja Matti Sarkkinen.

Syksyllä Kalliossa päästään tapaksen makuun, kun Bar Cón Flemari lupaa tuoda auringon ja espanjalaisen kaaoksen Fleminginkadun, Franzeninaukion ja Franzeninkadun risteykseen. 100-paikkainen mesta tarjoilee aitoja tapaksia, viinejä ja oluita sekä laajan valikoiman vermutteja.

“Oma laadukas tapasbaari Helsingissä oli pitkään unelmamme ja nyt on todella mielekästä laajentaa toimintaa Kampin Korttelin leijuvalta lautalta Kallion kivijalkaan”, We Are Groupin Anders Westerholm kertoo.

“Meillä ei ole Kallion alueella ravintolaa ja kun Kampin Bar Cónille suunniteltiin sisarravintolaa, oli päivänselvä asia, että tällä halutaan avata Kallion suunnalla. Siellä on paljon hengenheimolaisia, jotka ovat reissanneet ympäri maailmaa ja päässeet kokemaan välitöntä, mutta laadukasta ruokakulttuuria”, Barcelonassa asuessaan tapas- ja viinikulttuuriin syventynyt Westerholm sanoo.

Westerholm uskoo vakaasti, että perusasioiden äärellä toimivat konseptit tulevat toimimaan myös uusissa lokaatioissa. Pasilassa Triplan jättimäinen työmaa tuo pitkässä juoksussa ympärille valtavan määrän asuntoja, ihmisiä ja työpaikkoja.

“Kävimme katsomassa osoitetta viime viikolla. Mittakaava työmaalla on uskomattoman laaja, siellä on ihmisellä aika pieni olo. Pasilassa on käynnissä todella mielenkiintoinen kehitys kaupungin näkökulmasta. Meillä on hyvä fiilis olla mukana, kun tiedetään omat arvomme ja toimintatapamme, ja tiedämme, että homma etenee oikeaan suuntaan”, Westerholm sanoo.

Storyn tunnelma levittäytyy Keski-Pasilaan syksyllä 2019. Uuden kaupunginosan kivijalkaan avattava Story Tripla tulee palvelemaan asiakkaita seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan.

“Huippuluokan keittiömestarien, kondiittorien sekä juoma- ja palveluosaajien yhdistelmä on kasvanut yli odotustemme kokonaisuudeksi, joka palvelee laatutietoisia ystäviämme mukavan matalalla kynnyksellä. Keski-Pasilan muutostöiden mittakaava on valtava, nyt rakennetaan kokonaista uutta kaupunginosaa. Tuntuu todella inspiroivalta olla mukana tuomassa sydäntä ja sielua uusiin kortteleihin”, We Are Groupin Matti Sarkkinen toteaa.

3 kommenttia

Jagoda

19.2.2018 15:36

On tosi "siistiä" ja "viileetä" syödä 25-30€ hintaista tapas-settiä 8€ maksavan oluttuopin siivittämänä Kalliossa. Viinilasin hintaa en lähde edes spekuloimaan...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

rikas

24.8.2018 12:08

köyhä

vihdoinki!

24.7.2018 23:36

tervetuloa flemarille, tullaan varmasti syömään teille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi