Puolukkayrittäjä

Heli Kurjanen yrittää kuukautiskupilla. Skål!

Heli suunnitteli ensin opiskelevansa Suomen historiaa.
Heli suunnitteli ensin opiskelevansa Suomen historiaa.

"Mielikuvat ovat monella voimakkaat. Varsinkaan siteessä kuukautisveri ei näytä mukavalta ja näyttää, että sitä tulee valtavia määriä. Se saattaa olla pahan hajuista, koska siteessä on muovia ja kaikenmaailman kemikaaleja. Kupissa veri on verta. Se on helpompi kohdata, koska se on selkeästi verta eikä haise."

Heli Kurjanen puhuu kahvilan pöydässä tyynesti monen naisen kohtaamista ennakkoluuloista kuukautiskuppiin liittyen, juo kahvia ja lusikoi juustokakkua.

Lunette-kuukautiskuppi on viisivuotias. Miten alkoi matkasi navan alle?

"Löysin netistä vastaavan tuotteen ja mietin että hyi kamalaa, kaikkea hullua ne ihmiset keksii. Se jäi kummittelemaan päähän ja tilasin netistä kuukautiskupin, jota oli kiva käyttää mutta muutamilla jutuilla siitä olisi saanut paljon toimivamman. Kirosin sitä miehelleni ja mies sanoi, että ’rupee tekeen omaa, jos se on kerran noin huono’."

Kurjasta epäilytti, mutta intuitio vei eteenpäin. Asiat loksahtelivat nopeasti paikoilleen, löytyi kontakteja ja suunnittelutyö eteni. Vuonna 2004 Lunettesta oli testauksessa prototyyppi ja Heli Kurjasella toiminimi. Nyt hänen yrityksensä Lune Groupin tuotteita myydään yli 40 maassa, yli 60 prosenttia tuotteista menee vientiin ja yritys tähtää USA:n markkinajohtajaksi.

Tien raivaaminen ei ole ollut yksinkertaista. Yhdistelmä nuori nainen ja poikkeuksellinen tuote vaikutti joidenkin silmissä harrastelijamaiselta.

Mitä olet tehnyt tilanteissa, kun sinua ei ole otettu vakavasti?

"Alussa jouduin korostamaan käyttäytymisellä ja pukeutumisella sitä, että olen tosissani. Kun keskusteltiin, niin ennakkoluulot poistuivat."

Lune Groupin suurin haaste tällä hetkellä on USA:n markkinajohtajuus, jota tavoittelemaan Kurjanen tiimeineen perustaa tytäryrityksen. Toimitusjohtaja vihjaa pr-suunnitelmista ja kouluterveydenhoitajien kanssa tehtävästä valistushenkisestä työstä.

"Tällaiselle tuotteelle, joka kestää vuosia, Suomi on liian pieni maa."

Olette ottaneet kuukautiset kokonaisvaltaisemmaksi asiaksi, vähän niin kuin maailmanparannusprojektiksi?

"Infoa kuukautisista on aika vähän saatavilla. Meidän sivulle on lisätty laajemminkin kuukautispuolta,historiaa, vähän anatomiaa. Ollaan huomattu, että varsinkin nuorilla tytöillä – ja vanhemmillakin – on aika erikoisia uskomuksia."

Lune Group on ottanut asiakseen herättää keskustelua myös siitä, miksi kuukautiset mielletään taakaksi. Taakaksi. Miten niin?

"Onko se naiselle taakka vai onko se kaikesta mainonnasta ja ympäristöstä tulevaa? Sitä pohditaan. Eihän monelle naiselle kuukautiset ole mikään suuri peikko."

Kurjanen myöntää, että sitkeät ennakkoluulot kuukautiskuppia kohtaan elävät yhä. Kuppien käyttö mielletään sotkuiseksi ja kertakäyttöiset kuukautissuojat hygieenisiksi.

"Siinä vaiheessa kun nainen on päässyt sen ylitse, että uskaltaa kokeilla kuppia, melkein kaikille tulee ikään kuin ahaa-elämys."

Kun pääsee siihen pisteeseen, että kuppia uskaltaa käyttää, Kurjasen mukaan koko suhtautuminen kuukautisiin muuttuu.

Lune Group lupaa verkkosivuillaan kivempia menkkoja. Oletteko saaneet palautetta miehiltä? Heidänkin sietokykyä koetellaan päivien aikana.

"Miehiltä on tullut hyvää palautetta. Aikaisemmin, kun kierrettiin paljon messuja, miehethän olivat innoissaan. Monet olivat ostamassa kuppia vaimolle lahjaksi, mutta sitten vähän empivät, että uskaltaakohan oikeasti."

Ansioluettelo

  • Nimi
    Heli Kurjanen
  • Syntymäaika ja -paikka
    4.8.1980 Tampere
  • Ylioppilas
    1999 Tammerkosken kuvataidelukio
  • Kotiäiti 2000–2001 ja 2003–2004
    ”Löytyi mies ja perustettiin perhe. Olin odotusajan töissä lähettinä.”
  • Suunnitteluassistentti 2003
    ”Keskityttiin markkinointimateriaalien ja nettisivujen tekemiseen.”
  • Toiminimi 2004
    ”Toiminimen puitteissa tein kestovaippoja nettikaupan kautta myyntiin ja olin kotiäiti Lunetten syntyyn asti.”
  • Lunettea aletaan valmistaa 2005

Yrittäjät

  • Määrä: 249 000, yrittäjien eläkevakuutusmaksuja maksaa 206 000
  • Yrityksiä: 320 682 sisältäen maa-, metsä- ja kalatalouden.
  • Sukupuolijakauma: Mies 73 %, Nainen 27 %
  • Alle 40-vuotiaita: 23 %
  • Koulutus: Ammattikoulu tai vastaava 31 %,Opistotasoinen tutkinto 30 %, Yliopisto- tai korkeakoulututkinto 14 %, Kansa- tai kansalaiskoulu 9 %, Keski- tai peruskoulu 7 %, Ammattikorkeakoulu 5 %, Ylioppilas 4 %
  • Yrittäjien/palkansaajien tulot ja verot: Käteen jäävät vuositulot verotuksen jälkeen: 29 958/22 259. Yrittäjät tekivät kuitenkin noin 20 prosenttia pidempää työpäivää.
  • Kokonaisveroaste: 34 % / 28 %

Lähteet: Suomen Yrittäjät, Tilastokeskus, Yritysrekisteri, Yrittäjien tulot ja verot 2009 - maksuunpantu verotus vuodelta 2007

10 käskyä

  • Pyydä apua
    On paljon sellaisia asioita, joita ei yksinkertaisesti osaa itse tehdä. Uskalla kysyä niiltä, jotka osaavat ne paremmin.”
  • Raada!
    Täytyy olla valmius tehdä töitä. Kun on innostunut ja uskoo siihen, mitä tekee, jaksaa tehdä töitä, vaikka välillä tuntuisikin, ettei mikään onnistu, ja olisi helpompi luovuttaa.”
  • Kutsu kaverit koolle
    Yrittäjän arki voi olla usein kiireistä, mutta työ ei ole koko elämä. ”Älä unohda perhettä ja ystäviä, vaan vietä aikaa myös rakkaittesi kanssa.”
  • Ole hereillä!
    Lue lehtiä, seuraa uutisia ja kuuntele radiota. Valppaudesta voi olla hyötyä yllättävissä tilanteissa. ”Pysymällä ajan tasalla pystyt keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa.”
  • Kielet kertaukseen!
    Opiskele kieliä ja käytä niitä rohkeasti. Eräänä päivänä saatat olla viemässä yritystäsi maailmalle. ”Monta väärinkäsitystä olisi vältetty vuosien aikana, jos puhuisin esimerkiksi ranskaa.”
  • Nollaa pääsi
    Harrasta jotain, johon ei liity työt. ”Jooga ja ratsastus ovat harrastukset, joiden aikana työasiat eivät pyöri mielessä.”
  • Ole avoin!
    Kerro ihmisille työstäsi. Saatat löytää joskus yllättävistäkin paikoista arvokkaita vinkkejä tai ihmisiä, jotka voivat auttaa sinua ja yritystäsi eteenpäin.
  • Pyri tasapainoon
    Yritysmaailma on kova henkinen koulu. ”Älä kuvittele olevasi maailman keskipiste, mutta älä myöskään vähättele itseäsi!”
  • Luo mielekäs työympäristö
    Pidä huoli, että töissä on kivaa, sillä silloin tulokset ovat paremmat. Jos homma takkuaa, mieti rehellisesti miksi ja tee muutokset.
  • Kunnioita toisia
    Kohtele muita kunnioittavasti, äläkä polta siltoja. Saat helpommin solmittua suhteita, joista voi olla hyötyä. ”Ystävällisyydellä saat hyvän mielen.”

4 kommenttia

tyytyvainen

20.2.2011 12:00

Kuukuppi on ollut minulle tosi toimiva tuote. Käyttö hygieenistä ja vapauttavaa. Kiitos ihanasta tuotteesta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Riina_2011

21.2.2011 21:42

Sama kokemus minulla. Kuukuppi on mahdollistanut minulle mm. uimisen kuukautisten aikaan, mitä en ennen tehnyt. Muutenkin olo tuntuu vapaammalta ja kuukuppi ei paina eikä hiosta.

Hienoa Heli! Kaikkea hyvää yrityksellesi jatkossa!!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

eiolenimimerkkia

25.2.2011 04:36

Tilasin Luneten Suomesta 5 vuotta sitten, kun olin tutkinut mita muita vaihtoehtoja kupeille oli. Lunette vaikutti parhaalta silloin. Yha sama kuppi kaytossa, joten onneksi ei tarvitse enaa ostella mitaan rayon-kemikaali-sekoitus tampooneja ym kertakayttoroskaa, eli hintansa on jo kevyesti saastanyt.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Merimuumi

15.7.2012 11:39

"Se saattaa olla pahan hajuista, koska siteessä on muovia ja kaikenmaailman kemikaaleja."
Täytyy kyllä huomauttaa, että ei ne ole ne "kaikenmaailman kemikaalit" jotka sen hajun aiheuttaa, vaan se, että siteessä veri on kosketuksissa ilman kanssa ja bakteerit pääsevät lisääntymään. Kupin ollessa sisällä ei veri ole kosketuksissa ilman kanssa eikä näin ollen ala haisemaan. (Itse käytän tamponia, eikä se pois otettaessa haise muulle kuin verelle vaikka Kurjasen mukaan lienee täynnä niitä kauheita kemikaaleja.) Jos sen verisen kupin jättäisi pariksi-kolmeksi tunniksi huoneenlämpöön, alkaisi kyllä haista. Ei se puhdas veri ole mikään hajuton ihmeaine, vaikka onkin niin ihanan luonnollista.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi