Elämä... on

Noin viisi vuotta sitten tajusin olevani vanha. En enää jaksanut riekkua aamuun asti baarissa, puhumattakaan jatkoista. Siinä missä ennen löysin itseni jatkoilta lauantaiaamuna tuijottamassa yliopistolta varastettua mäyrää tai pelaamassa sählyä jokun eteisessä, huomasin löytäväni itseni aina vaan omasta sängystä. Yksin.

Kolme vuotta sitten tajusin olevani sinkku. Olin matkalla baarista kotiin kun tapasin sattumalta yhden puolitutun kundin, jonka kanssa jäin puiston penkille istumaan ja juttelemaan. Muistan, kuinka istuimme useamman tunnin katsemassa kuinka kaupunki herää uuteen päivää. En enää edes muista hänen nimeä mutta jostain syystä muistan hyvin mistä puhuimme. Meillä oli ikäeroa useamman vuoden verran emmekä oikeastaan edes tunteneet toisiamme mutta tuntui kuin olisimme tunteneet aina. Ehkä jossain toisessa elämässä tai toisessa tilanteessa olisimme voineet jatkaa juttua pidempäänkin, ehkä jopa läpi koko elämän. Mutta ei nyt. Auringon noustessa jatkoimme eri suuntiin, enkä sen koomin ole nähnyt häntä.

Kaksi vuotta sitten tajusin, että en ehkä koskaan löydä itselleni sellaista ihmistä, jonka kanssa haluan viettää koko loppu elämäni. Olin tavannut parin edellisen vuoden aikana paljon ihania ihmisiä mutta kukaan ei tuntunut "omalta". Oli elokuu ja olin menossa treffelle. Sanoin ystävälleni, että näiden treffien jälkeen en enää halua vähään aikaan tutustua yhteenkään ihmiseen. Olin väsynyt puolittaisiin ihmissuhteiin ja "ihan kivoihin" tyyppeihin, joten olin päättänyt heittää kirveen kaivon. Ruostukoon siellä. Toisin kuitenkin kävi.

Tänään tajusin, että en olekaan vanha enkä sinkku. Niin se vaan maailma muuttuu, ja minä myös. Uusi minä alkaa olla jo monta senttiä pienempi kuin entinen, ja vaakakin näyttää ihan eri lukemia kuin muutama kuukausi sitten. Elämä on melko merkillinen juttu. :)