Käsittämätöntä mutta totta

Olen tuntenut erään herran noin seitsemän vuotta. Jostain syytä olen pitänyt hänestä aina, enkä osaa selittää tätä millään tavalla, koska loppuen lopuksi kyseessä on varsinainen pelimies joka ei aiheuta mitään muuta kuin pahaa mieltä ja sydänsuruja. Tutustuin häneen alun perin ystävieni kautta, sillä hän oli ystäväni miehen työkaveri ja muutenkin tämän miehen ihan hyvä ystävä. Ensimmäisen kerran näimme ystäviemme juhlissa ja siitä on aikaa jo lähes seitsemän vuotta. Seurustelimme silloin kummatkin tahoillamme ja silloin en kiinnittänyt kyseiseen herraan sen enempää huomioita vaikka hän varsin mukava seuramies olikin. Tapanani kun ei ole ollut pettää eikä myöskään sotkeutua muiden ihmisten suhteisiin.

Seuraavan kerran näimme noin viisi vuotta sitten kun ystäväni järjesti meille ns. sokkotreffit koska olimme kummatkin silloin sinkkuja ja ystäväni ajatteli että saattaisimme tulla toimeen keskenämme. Ja tulimmekin erittäin hyvin juttuun. Hän oli hauska ja kohtelias, huumorintajuinen ja kaikin puolin muutenkin ihan täydellinen mies juuri minulle. Viihdyin hänen seurassaan paremmin kuin hyvin ja meillä oli yhdessä todella mukavaa. Seuraavan vuoden aikana tapailimme enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Lopulta halusin jonkinlaisen selvyyden suhteeseen mutta mies ei sitä halunnut. Keväällä tapasin toisen miehen ja laiton tähän herraan välit poikki. Sen jälkeen en kuullut hänestä lähes kahteen vuoteen mitään.

No muutama vuosi sitten hän otti minuun yhteyttä. Minä olin taas sinkkuna mutta hän oli alkanut seurustella uudelleen exänsä kanssa mutta kertoi minulle olevansa onneton ja aikovansa erota. Näimme muutaman kerran kahvikupposen ääressä ja hän kertoi suhteestaan ja ajatuksistaan. Hän kertoi katuneensa sitä, ettei aikoinaan uskaltanut katsoa mitä elämällä olisi ollut meille tarjottavana, ja että oli ajatellut minua kaikki ne vuodet. Minä sanoin että selvitä ensin suhteesi ja sitten voidaan katsoa mitä tehdään. Tästä seurasi koko kevään kestävä sähköposti ja tekstiviesti viestittely mutta se ei johtanut mihinkään, ja koko juttu kuivui olemattomuuttaan kasaan ennen kuin mitään edes ehti alkaa.

Seuraavan kerran herra otti yhteyttä syksyllä ja kertoi olevansa sinkku ja haluavansa nähdä. Näimme taas muutaman kerran mutta siihen se jäi. Koko talven ja kevään ajan seurasi satunnaisia tekstiviestejä ja rakkauden tunnustuksia mutta mistään ei koskaan seurannut mitään. Kaikki oli pelkkää pelaamista ja tiesin hyvin selvästi pelin säännöt. Siitä huolimatta pelasin mukana vaikka tiesin, ettei siinä ollut mitään järkeä ja että se ei koskaan johtaisi mihinkään. Keväällä aloin vihdoin kyllästyä ja tein hyvin selväksi että tämä peli saisi luvan loppua. Kesällä ilmoitin viimeisen kerran että en enää osallistu hänen peleihinsä ja ajattelin että en enää koskaan kuulisi hänestä mitään.

Perjantaina ystäväni kertoi, että kyseinen herra oli ottanut yhteyttä häneen ja haluaisi tavata hänet. En voinut muuta kuin nauraa. Joillain ihmisillä ei nähtävästi ole ollenkaan minkäänlaista häveliäisyyttä. Ystäväni on eroamassa ja tämä herra ehdottelee tapaamisia. Ja kyse on siis samasta ystävästä, joka aikoinaan johdatti meidät sokkotreffeille, ystävästä joka on kaikki nämä vuodet seurannut vierestä meidän soutamista ja huopaamista ja ystävästä, jonka mies oli kyseisen herran ystävä.

No tämä ei pääty tähän. Viime yönä sain tekstiviestin, jossa herra ehdotti tapaamista, peiton alla olisi kuulemma tilaa… Mietin hetken mitä vastaan ja laitoin aika selkeän viestin jossa sanoin, että hänen tilaisuutensa oli ja meni jo. Ja että aika huvittavaa että hän yrittää bogoilla sekä minua että ystävääni yhtä aikaa. Laitoin myös viestin ystävälleni ja kerroin herran ehdotteluista. Sen jälkeen laiton puhelimen äänettömälle ja nukahdin. Yöllä olin saanut herralta viestin, jossa kertoi haluavansa minulle vain hyvää jne. Ja olin saanut toisenkin viestin; ystäväni oli myös saanut herralta eilen viestin, jossa herra ehdotteli tapaamista ja yöllä sitten toisen viestin, jossa herra oli sitä mieltä että mitäpä se muille (eli minulle) kuuluu mitä hän tekisi ystäväni kanssa. Ei jumalauta!

En vaan pysty ymmärtämään. Tosin en itsekään ole ihan puhdas pulmunen tässä suhteessa ollut. Olen antanut kaikki nämä vuodet vastakaikua herralle mutta kesällä tein kyllä varsin selväksi että tämä loppui nyt. Ja luulin että viesti meni perille. En todellakaan halunnut enää pelata mitään peliä, koska tajusin että muuten sitä samaa olisi jatkunut varmasti hautaan asti aina kun olemme sinkkuina. Tajusin myös etten koskaan saa siltä ihmiseltä sitä mitä elämässäni haluan. Ja nyt en voisi tyytyväisempi olla päätökseeni. Olisi pitänyt tietysti katkaista välit jo vuosia sitten, mutta kun en niin tehnyt niin turha sitä on enää pohtia. Eletty mikä eletty. Mitään en kadu mutta opiksi olen ottanut.

Nyt herääkin vain yksi kysymys; mitä tällaisen ihmisen päässä liikkuu? Millainen ihminen tekee näin? Kuinka epätoivoinen ja puutteessa täytyy olla että ehdottelee yhdelle sitä ja toiselle tätä… Toisesta salarakas ja toisesta edustusvaimo? En edes osaa olla loukkaantunut, koska olen tuntenut kyseisen herran jo niin kauan ja tiedän tasan tarkkaan mikä hän on miehiään. Minua naurattaa vaan. Mutta ystäväni on loukkaantunut ja ymmärrän sen oikein hyvin.

Toivon etten enää ikinä kuule kyseisestä herrasta mitään. En muistele häntä pahalla mutta... Jollain kierolla tapaa olen tarvinut häntä kaikki nämä vuodet enkä pysty selittämään sitä mitenkään itselleni saati jollekin muulle. Nyt kuitenkin haluan jatkaa eteenpäin. Olen siihen vihdoinkin valmis. Minulla on pitkästä aikaa elämässäni ihminen, joka arvostaa minua ja välittää minusta. Se tuntuu ihmeelliseltä ja hyvältä. Jos minun on sitä varten välillä tarvinnut kahlata kaulaa myöten paskassa ja lapioida sitä kaksin käsin pois tieltäni niin se on sitten kaikki ollut sen arvoista. Sillä nyt minun on hyvä olla.

Kirjoitettaessa soi Lauri Tähkä: Hyvästi