Blogi

Tänään Pupunde oli änkyrä heti aamusta. Kaikki oli mullin mallin ja huiskin tuiskin. Mikään ei ollut niin kuin pitäisi, ei edes oma keho. Tähän saattoi vaikuttaa ne tietyt päivät kuukaudesta tai vappuna imeskelty kalorimäärä, mutta itku oli herkässä ja ärinä kova.

Vaihtoehtoja ei paljon jäänyt, Pupunde Minin kyytiin ja huristellen Itäkeskukseen. Tyttö ärisi tuokion mutta tie veti vaateostoksille. Kun oli sopivaa päälle pantavaa löytynyt, niin nautiskeltiin kahvit ja brownie puoliksi.

Osteltiin hieman ruokaa ja lisää vaatteita. Kohta olikin jo parempi mieli.
Kotona vaihdettiin uudet vaatteet, napattiin kamera ja huiskittiin keväiseen luontoon. Parin tunnin merenranta kävelyn päästä oli nälkä jo kova. Kotiin siis.

Kotona tein lohimedaljonkeja bearnaiskastikkeessa ja valkoista parsaa (höyrytettynä). Jo oli Pupundella kohta masu täynnä ja uninen olo. Katselimme hetken luontodokumenttia ja sitten Pupunde nukahti syliini. Tällä välin minä vakoilin illan uutiset.

Kun Pupunde heräsi, niin oli taas hieman nälkä ja teki mieli katsoa jotain kivaa. Joten tein iltapalaa (lihaleikekääryleitä joiden sisässä on Coleslaw salaattia) ja Pupunde katsoo Narniaa. Kohta Pupunde nukahtaa taas ja sellainen oli pienen Pupunden lauantai.

Eli en siis kesytä eläimiä, enkä usko sellaiseen toimintaan! Edellisen blogini kuvista huolimatta ko. eläimet ovat ihan luonnonvaraisia. Joten kaikki minulle viestineet voivat rauhoittua, villieläinten kesyttäminen on mielestäni väärin. Eläimet eivät myöskään puhu, vaikka osaavatkin viestiä ihmistä huomattavasti paremmin. Kuitenkin villieläinten charming (kuiskutus – en tiedä parempaa sanaa) on mielestäni ihan ok, eikä siitä synny mitään haittaa niille. Palatessaan takaisin toimintaansa ne eivät ole sen kesympiä kuin ennenkään.

Kuitenkin olen opettanut myös Pupundelle vastuullista toimintaa luonnon kanssa. Luonnon omiin lakeihin eikä tapahtumiin saa puuttua. Toiset eläimet ovat toisten ruokaa eikä siihen saa puuttua ”pelastamalla” ruokaeläimiä.
Syksyinen ”siilipartiomme” ei ole kuitenkaan sama asia. Kun siili parka jää auton alle etsiessään jo vähän tokkuraisena talvihorrospaikkaa, niin siilin auttamisessa ja törmäyksen estämisessä ei ole mitään vikaa.
Mutta jos esimerkiksi kuiskuttaa perhosen ja pitää sitä vaikka hiuksissaan jonkin aikaa, (jostain syystä tyttöjen mielestä kauhean kivaa) niin silloin pitää antaa perhosrukalle sokerivettä ettei se näänny, koska aika jonka se vietti hiuksissa on poissa sen ravinnon hausta. Vaikka muuten en usko villieläinten ruokintaan MISSÄÄN muodossa, niin kuitenkin jos viemme niiden aikaa niin se pitää korvata.

Sitten kotieläimistä. Jos kuiskuttaa koiran tai hevosen niin se on mielestäni ok. Samoin lehmät ja lampaat laitumelle tai pois sieltä, varsin hyvä juttu. En kuitenkaan hyväksy show temppuja, ne ovat tyhmiä. Lehmien ja lampaiden kaataminen (hetkellisesti halvaaminen) on mielestäni sairasta eikä sitä pitäisi sallia koskaan.

Kerran metsässä näin kumoon ”kaadetun” mäyrän ja sillä hetkellä teki mieleni tehdä Hannibal Lecterit ja lähteä hieman ”kouluttamaan” kaatajaa. Onneksi mäyrä tokeni varsin pian ja köntysti tiehensä, mutta jos joskus vielä yhytän tuon pilailijan niin ”kaadan” hänet sääskien syötäväksi useaksi tunniksi.

En normaalisti hyväksy taitojen käyttöä omaksi eduksi. Tiedän, että puhun työssäni usein ”mielipiteet kumoon” sillä samalla tekniikalla millä hypnoositaiteilijat työstävät ”uhrinsa”, mutta olen kuitenkin hyvien puolella enkä usko siitä koituvan haittaa kenellekään. En kuitenkaan koskaan ”kuiskuttaisi” ketään petiin kanssani tai muuten epäedulliseen asemaan.

Hmm … nyt tämä menee jo puolusteluksi. Mutta kuitenkin, en käytä taitojani väärin… ja puolustan aina luontoa ja sen omia.

Koska sain niin epäuskoisia viestejä blogistani jossa kerroin leikkiväni villieläinten kanssa, niin kipaisin ulos kameran kanssa ja otin pari kuvaa. Jos olisin jaksanut valvoa (tai herätä) aamuyöntunnilla niin olisin napannut kettukuvia, mutta nyt saatte tyytyä talitinttiin ja oravaan.