Sarjakuvista

Tänään keskustelimme Pupunden kanssa lapsuuteni ja nuoruuteni visioista. Minulla ne ovat syntyneet sarjakuvista. Ei Aku Ankasta tai Tex Willeristä, toki luin niitäkin mutta ne mitkä todella vaikuttivat nuoreen mieleeni olivat ne vaikeasti saatavilla olevat Silver Surfer, Judge Dredd, Ghost Rider, Nemesis the Warlock ja ABC Warriors.

Miksi Silver Surfer vaikutti minuun niin suuresti? Hänen toiseuden tunteeseensa oli vain niin helppo samaistua. Kun Silver Surfer kaipasi avaruuksien äärettömyyteen, hän syöksyi täysiä päin Galactuksen hänelle asettamaa näkymätöntä muuria joka ympäröi maapalloa mutta turhaan, hän törmää siihen kuin kivimuuriin ja tippuu kohti maata. Surullisena hän leijuu maan yläpuolella miettien kuinka hän muistuttaa hieman ihmisiä, muttei tule koskaan olemaan yksi heistä kuinka lopulta ainoa häntä ja ihmisiä yhdistävä tekijä on vankeus tällä planeetalla.

Judge Dredd oli taas kovista kovin. Vaikuttavaa oli se jumalaton kylmyys siinä sarjakuvassa. Osa oli tietenkin tarkoituksellista mutta osa oli ihan tahatonta. Esimerkiksi se kohtaus kun Megalopoliksen energiajärjestelmä rikkoutuu. Sehän pohjautuu vulgaaniseen energiaan eli laavaan. No laavaa valuu pitkin kaupunkia ja jengi palaa niille sijoilleen kuin muinaisessa Pompeijissa konsanaan. No sepä hauskaa, mut ei välii. Kipeintä oli kun ne päätti pelastaa kaupungin sulkemalla sen laavaventtiilin. Eli Tuomarit (mukana Dredd) puetaan suoja-asuihin jotka kestävät muistaakseni jotain 10 minuuttia ennen kuin jäbät palavat niiden pukujen sisälle ja sitten ne tiputetaan lentokoneista laavan keskelle. Tuomareita kuolee kuin kärpäsiä. Mutta jokainen hyppää lentokoneesta varmaan kuolemaan omasta halusta, tietäen ettei ole mitään keinoa päästä laavasta pois palamatta, paitsi sulkemalla venttiili… no 10-vuotiaan pojan mielelle se oli ehkä jäykintä paskaa mitä olin ikinä lukenut.

12-vuotiaana sain käsiini Nemesis the Warlockin, se oli samalta yhtiöltä kuin Judge Dredd mutta järjestelmävastaisuutta oli väännetty pykälää kovemmaksi ja anarkistisemmaksi. Lisänä sopassa oli uskonnonvastaisuus. Taisin olla jotain 16-vuotias kun sain viimeisen albumin luettua. Siinä sivussa tuli ahmittua ABC-Warrioreita jotka potkaisivat CyberPunkin sisälläni ihan uusiin ulottuvuuksiin. Tämän jälkeen oli helppo tipahtaa imeskelemään Neurovelhoja ja Virtuaalivaloja.

Kun tänään olin palaverissa eräällä virtuaalijärjestelmien toimittajalla, niin minua kävi naurattamaan kun he mesosivat virtuaalisista työasemista kuin ne olisivat jotenkin aivan maailman toiseksi uusin asia ja minulle ennen kuulumatonta. Imin virtuaalisia konetehoja kirjoista ja sarjakuvista ja sopeuduin siihen ajatusmalliin kun palaverin puhujatyyppi vielä taputteli paskaa hiekkalaatikolla.

Minä ymmärrän, että tämä mieleni saastuttaminen alkoi jo hyvin varhain ja oli äärimmäisen tehokasta, joten olen pilalla ”spoiled goods”. Mutta nyt alkaa aika joka muistuttaa eniten mieleni maisemaa. Tämä aika on yhtä pilalla kuin mieleni ja sieluni.