Blogi

Tuo täysin turha ja tarpeeton juhla. Onhan se hauskaa kun on muutama päivä vapaata, mutta kun en ole tätä kansanjuhlaa koskaan viettänyt niin en osaa sitä kaivatakaan. Ennenkuin tänään.

Duunissa aloitettiin jo päivällä juomalla pullot kuoharia per nenä, ja kävin tossa korkkaamassa terassikauteni. Nyt sit himassa. Vanhin lapsi on nihkeenä eikä halua että mä menisin mihinkään, joten en kai sit mene. Eipä tule poikkeusta siihenkään. Mieli kyllä tekisi ja paljon.

Jokseenkin vituttaa, mut elämä on sellasta useimmiten. Onneks viikonloppuna näkee, toivottavasti, tärkeän ihmisen. Sen pitäis piristää ainakin jonkun verran.

Kerrankin hyvin nukuttu yö. Nukuin kohtuullisen pitkään, 7,5 tuntia, ja hyvin. Nukkuminen on kausittaista. Joskus nukun kuin tukki joka yö viikkokausien ajan ja joskus taas menee kauan, ettei saa unta ollenkaan. Täysikuulla tai valoisuudella ei ole merkitystä, sen olen huomannut.

Vähälläkin unella pärjää, jos nukkuu syvää unta.

Luulin, kun töistä lähdin, että pääsen kaupan kautta kotiin ja sit päiväunille. No väärinpä luulin.

Unohdin että olin vanhimmalle luvannut, että tänään mennään uimaan. Ei sit käyty kaupassa. Pakattiin uimakamppeet ja ajettiin Itiksen uimahalliin. Ihan kiva paikka ja pari tuntia meni kuin siivillä. Huomasin sieltä tullessa etten ole taaskaan muistanut syödä mitään koko päivänä. Enkä ole syönyt vieläkään. Liian laiska lämmittämään makaronilaatikkoa.

Ehkä jossain vaiheessa ennen nukkumaanmenoa.

Ulkona on ihana ilma edelleen ja vapuksikin luvattiin lämmintä. Yhtään en tiedä mitä tekis vappuna kun toi vanhimmainen ei halua mennä mihinkään hoitoon että itse pääsis yksin mihinkään. No, täytyy säätää.

...oli kaunis päivä, kaikin tavoin. Sain tosin hankittua itselleni kofeiiniöverit ja illalla särkikin sit päätä hyvin lahjakkaasti.

Mutta ilta oli muuten täydellisen ihana. Olen onnellinen. Hyviä asioita tapahtuu juuri silloin kun niitä ehdottomasti vähiten odottaa. En valita.

tänään, kävin lasten kans Ruskeasuolla heti aamusta, sit kaupan kautta kotiin. Oon siivonnut koko aamupäivän, pessyt pyykkiä, lakanat ja pyyhkeet on vielä ulkona kuivumassa.
Kävin pienten kanssa kävelemässä parin kilometrin lenkin, syötettiin telkille keksinmuruja lammella pururadan varressa, leikittiin puistossa. Oltiin ulkona kolme tuntia. Vanhimmainen oli noiden kanssa jo ulkona tunnin verran aamupäivällä.
Makaronilaatikko on parhaillaan uunissa, nyt istutaan olohuoneessa ja katsotaan Alvin ja Pikkuoravat.

Varjossa on lämmintä 19 astetta edelleen.

Kokonaisuudessaan äärimmäisen hieno päivä siis. Olen onnellinen.

Jos en vaikka irtisanoutuisikaan vielä, vaikka pari päivää on tuntunut siltä. Ilmoitin töissä tekeväni nyt hetken aikaa lyhyempiä päiviä, sopi se heille tai ei. Ei kukaan ainakaan vastaan sanonut, tosin läksin himaan melkein samantien kun olin sen sanonut.

Tein lapsille uunimakkaraa iltaruoaksi, itselle ei taaskaan maistu ruoka, ei oo maistunut pariin päivään, joten juon sitten vaikka kahvia.

Muuten olo on melko onnellinen, tasapainoinen ja hyvä. Ihania ihmisiä ympärillä ja toistaiseksi rauha maassa. Lupasin lapsille, että mennään lauantaina Jumboon ja Flamingon HopLopiin, ja just muistin että lupasin lainata autoni kaverille lauantaiksi. Täytyy siis varmaan vähän säätää, mut Jumboon mennään kun on kerran luvattu. Vaikka sitten julkisilla. Se voiskin muuten olla vaihtelua.. täytyy ihan harkita asiaa vakavasti.

Tänään olin ahkera ja reipas. Pesin astiat, pyykit on pyörimässä, vaihdoin palaneet hehkulamput, tarkistin sulakkeet, imuroin. Ja kaikki toi alle tunnissa. Vielä jos paistaisi iltapalaksi lapsille köyhiä ritareita.

Erikoinen päivä. Töissä hirvee kiire koko päivän, kotona sama. Puhelin on mykkä, lapset kiukuttelivat ja tappelivat illan, päiväkodin johtaja soitti että on päättänyt siirtää mun lapset toiseen päiväkotiin joka on lähempänä meitä. Eikä vieläkään rauhaa. Toi vanhin ei tajua että mä en halua enkä jaksa enää kuunnella avautumista jostain opettajan tyhmästä käytöksestä enkä kuulla sitä ääntä mikä tulee kun piirustuspaperia rapistellaan ja kyniä teroitetaan. Mä haluan olla ihan hiljaa hiljaisuudessa. Elin toivemaailmassa että viikonloppuna vois tehdä jotain kivaa, mutta tuskinpa kuitenkaan voi. Ainakaan yksin. Ja mä haluaisin tehdä jotain ilman lapsia. Jonkun kivan aikuisen seurassa.

Ei pitäis valittaa, itsehän mä olen lapseni maailmaan saattanut, mut kun tää niiden kanssa yksin oleminen ei ollut mun valinta. Ei pienimmässäkään määrin.

Töissä yks duunikaveri on sit tehnyt kärpäsestä härkäsen ja sai mut vakavasti harkitsemaan irtisanoutumista. En tiedä mitä tekis. Toi on kuitenkin ala millä mä viihdyn, työympäristö ei ole paras mahdollinen. Täynnä itseään täynnä olevia valittajia. Mä en jaksa enkä kestä enää mitään.

Olis kai parasta mennä nukkumaan ja nukkua kesään saakka. Tai ainakin huomisaamuun.

Tänään olis pitänyt mennä töihin, heräsin vasta yhdeltä ja totesin että meen vasta huomenna sinne. Pitäis käydä kaupassa kuluttamassa viimeiset rahat tomaattiin, kurkkuun ja fetaan. Kävellen on mentävä tuo päätähuimaava 300 metrin matka kun lainasin auton kaverille.

Tytär on järjestänyt täksi illaksi meille taco-illan ja kutsunut ihmisiä syömään. Tehdään ja syödään siis ihan liikaa tacoja, katsotaan joku hyvä leffa tai pari ja lapset pelaa sit Nintendo Wiitä. Mä olisin tahtonut olla ihan yksin, mut ei taas onnistu. Eipä silti, onhan se kiva nähdä kavereitakin.

En ole taas muistanut pariin päivään syödä kunnolla, täytyis varmaan laittaa puhelimeen muistutus 4 tunnin välein.Toisaalta itseni tuntien sanoisin, että kuitenkin vaan sulkisin sen muistutuksen ja toteaisin ettei nyt ehdi ja huomaisin joskus puolen yön aikaan, että enpä oo taas tänäänkään mitään syönyt.

Ulkona paistaa aurinko, sisällä on vähän hämärää kun kaikki sälekaihtimet on kiinni. Pitäis vihdoinkin ripustaa verhot olohuoneeseen ja ehkä pestä ikkunatkin, mut toisaalta, ehtii ne myöhemminkin.

Nyt kahvia ja sit kauppaan.

Miten paljon huonommin voi enää päivä mennä?? Vanhin lapsi soitti itkien koulusta, selitti jotain epämääräistä jostain puukosta, murtuneesta peukalostaan, teipistä ja kamalasta opettajasta.

No minä tietysti soittamaan opettajalle, että mitä helvettiä siellä tapahtuu. Tyttö oli tehnyt kaverinsa kanssa puukäsityön luokassa puiset puukot jotka opettaja oli takavarikoinut ja se oli nyt sit maailman kauhein asia.. siis lapsen mielestä. Sanoin sille opettajalle, että sais ihan rauhassa antaa tunnin-pari jälki-istuntoa tollasesta älyttömyydestä.

Tyttöhän luonnollisesti käyttää murtunutta ja vielä lastassa olevaa peukaloaan tekosyynä kaikkeen ja kerjää sillä sääliä. Maanantaina se lasta lähtee pois kädestä, saa nähdä miten sit suu pannaan vai vieläkö valittaa että sormeen koskee. Todennäköisesti valittaa vielä toista kuukautta.

Eikä näistä sopimuksista tuu edelleenkään mitään, pää vaan hajoaa lähes täydellisesti.. tahtoo kotiin nukkumaan.. yhden ihanan kainaloon jos pääsis, niin olis varsin kiva. Mut ei pääse, ei.

Elämä siis, juuri tällä hetkellä. Tai äsken vielä tuntui siltä, nyt ei enää niin paljoa. Eilinen ilta oli hieno, tunsin oloni onnellisemmaksi kuin pitkään aikaan. Raaka paluu arkeen tapahtui tänä aamuna kun huomasin, että pomoni on jättänyt ennen lomalle lähtöään tekemättä muutaman todella tärkeän sopimuksen. Sopimusten pitäisi olla allekirjoitettavana maanantaina, enkä mä ole koskaan sellaisia tehnyt. Olen tässä yrittänyt päästä perille, mitä pykäliä ja sopimusehtoja pitäis noudattaa, mut ei vielä ainakaan oo mitään järkeä tässä touhussa. Ehkä se siitä. Mä kun kuvittelin vielä toimistoon tullessa, että pääsen tänään ajoissa kotiin.

No, ei väkisin sitten. Mutta eilinen ilta.. se oli kaunista.