Blogi

sairaalasta. Istuin kotona sohvalla, korjasin asentoa ja selässä napsahti. Tuli helvetillinen tuska. Vein lapsetkin isänsä luokse hammasta purren ja kyynärsauvoilla autolle kävellen, kun pahin tapahtui. Puolivälissä paluumatkaa jaloista alkoi katoamaan tunto. Pääsin terveyskeskukseen saakka ja siellä oikein mukava lääkärisetä tutki, totesi, että on fasettinikama (tai joku) pois paikoiltaan ja välilevyn pullistuma. Sit hirvee määrä kaikenlaisia kipulääkkeitä, keskushermostoon vaikuttavia, ja lähete kiropraktikolle heti huomenissa. Nyt on takamus kipeänä pistoksista ja sammiollinen lääkkeitä kotona... ja pää on ihanan leijuva, lääkehumala on sit hieno asia, kuulkaas.

Mikä vittu siinä on, että mulle voi soittaa silloin kun ei oo mitään asiaa ja haluaa vaan jaaritella. Olenko mä joku vitun yleinen ajantappamisväline. Mä en enää ikinä vastaa kenenkään puheluihin. Soitan niitä vaan itse. Prkl.

Oonpahan sit ollut hereillä jo pari tuntia, nukuin varmaan vajaa kolme tuntia. Mikäs siinä. Aamut on ihan jees, oon juonut pannullisen kahvia jo, ja kun lapset herää, vois vaikka tiskata, leipoa vähän sämpylöitä ja pestä pyykkiä. Näyttäis siltä, että aurinkokin saattais tänään paistaa, joten ehkä menen lasten kanssa päiväkodin pihaan leikkimään.. jos siis ehditään. En tiedä vielä vienkö mä pienet isänsä luokse vai tuleeko se hakemaan niitä ja mihin aikaan tämä kaikki tapahtuu. No, se selvinnee päivän kuluessa.

Vielä kun tietäis milloin toi vanhin lähtee sinne Kiteelle takas ja kuka sen junalipun hankkii ja maksaa. Olis pitänyt varmaan selvittää jo viime viikolla, mutta kun ei oo vaan jaksanut.

Laiska mikä laiska.

En poikennut tänäkään vuonna tavoistani, enkä vietä juhannusta millään tavoin. Tavallista ruokaa, mehua ja vettä. Lapset kohta nukkumaan, sit ajattelin katsoa hetken aikaa telkkaria ja ehkäpä sitten nukkumaan itsekin. Voi että on kuulkaa tolkuttoman pitkä tää viikonloppu. Jos huomenna ei sada vettä, lähdetään lasten kanssa eväsretkelle lammen rantaan sorsia syöttämään. Jos sataa vettä, katsotaan piirrettyjä ja ehkä paistetaan lettuja tai muuta yhtä hauskaa.

Mä en muutenkaan vietä yleisiä juhlapyhiä, sillä niistä on tullut aivan liian kaupallisia mun makuuni.

Asiasta halkoon, paaston voisi taas aloittaa. Alkaa olla ihan liian turvonnut ja epämukava olo. Täytyy varmaan alkaa käydä oikeasti kävelemässä pitkä lenkki useammin kuin kerran viikossa. Juosta ei voi, mun nivelet ei kestä sitä. Enkä mene uimaan, en tykkää yhtään.

Vähän paleltaa, tekis mieli alkaa neulomaankin jotain, mutta kun ei mukamas keksi, että mitä. Ja tossa vieressä lojuu koko ajan yks keskeneräinen villatakki joka pitäis tehdä loppuun, mut kun ei mukamas saa itsestään irti sitäkään vertaa just nyt.

Edelliseen merkintään viitaten, tein oman ratkaisuni. Soitin tälle ko. tädin miehelle, kysyin mahtaako hän muistaa mitä tapahtui ja kysyin, että miksiköhän hän kuvitteli voivansa tehdä niin. Puhuimme aiheesta pitkään ja kattavasti, hän pyysi käytöstään anteeksi ja koska minäkin kärsin vain henkisiä vammoja, sovimme että asia jää tähän. Tosin sanoin hänelle hyvin selvästi, että jos hän ikinä enää tekee noin kenellekään, niin silloin minä avaan suuni ja kerron asiasta koko suvulle.

Olo on huomattavasti parempi ja asiat on selvitetty.

Kävin tänään exän kanssa kahvilla. Hän ilmoitti lähtevänsä pois maasta määräämättömäksi ajaksi. Puhuimme asioita ja hän kertoi, että on hoitanut täällä kaiken, eikä välttämättä koe enää tarvetta palata takaisin. Helpottavaa, tavallaan. Tavallaan häntä tulee iso ikävä ihmisenä. Mutta elämä kuitenkin on joskus tällaista ja mä olen onnellinen siitä, että mulla on yksi rakas, tärkeä ihminen lasteni lisäksi, joka välittää musta toivottavasti yhtä paljon kuin minä hänestä. Viikon muita tärkeitä havaintoja oli omien ennakkoluulojen osoittautuminen turhiksi systerin suhteen, ja se, että mä pärjään aina, tapahtui mitä tapahtui.

On kyllä pakko todeta, että olisi ollut niin iso asia jos rakas olis ollut paikalla toissayönä, tai eilisaamuna. Tai että häneen olisi ylipäänsä saanut yhteyden. Aina ei kuitenkaan saa mitä haluaa, eikä siihen kuole.

Nyt hakemaan lapsia päivähoidosta ja vanhinta lasta stadista. Meni kaverinsa kanssa sinne leffaan.

EDIT: Korjailin pilkkuvirheitä..

Ne oli ja meni. Paikalla oli lähisukua 70 henkilön verran eikä tappeluilta, riidoilta ja pieniltä onnettomuuksilta voinut välttyä. Kilpailtiin "leikkimielisesti" kaikenlaisissa peleissä, syötiin hyvin, juotiin riittävästi ja valvottiin pitkään. Itse kävin nukkumaan tänä aamuna seitsemän aikoihin.

Olis varmaan ollut ihan kivaa jollei mua nyt vaivais nuorimman tädin mies ja hänen ERITTÄIN epäkorrekti käyttäytymisensä.

En tiedä mitä mä tekisin vai enkö tee mitään, mutta ei ollut kovin asiallista alkaa lääppimään, koskettelemaan ja yrittää väkisin kaataa mua sänkyyn, kun kyseessä on kuitenkin mies joka on tuntenut mut syntymästä saakka ja ollut aina mulle lähestulkoon toinen isä. Se on vaan niin helvetin väärin ja mä annoinkin tulla hänelle jo täyslaidallisen paikanpäällä siitä, miten käyttäydytään.. mutta edelleen vähän jopa ahdistaa, että mitä asialle pitäis tehdä. Pitäiskö kertoa tädille vai jättää kertomatta. Helvetillinen sukuriita siitä tulee jos mä avaan suuni. Olisi helpompaa vain olla hiljaa ja välttää ko. henkilön kohtaamista tästä eteenpäin.

Miksi kaiken pitää olla niin pirun vaikeaa?

Isä oli kännissä kolmatta päivää ja sen kyllä huomasi. Herra tyhjensi aamupalaksi konjakkipullon, ja sammui kesken kävelyn portaisiin.. raahattiin se sit mutsin kans asuntoautoon nukkumaan.

Sukujuhlien kaksi suurinta puheenaihetta olivat, kuten systerin kans osattiinkin jo odottaa, syrran lillan avioituminen ja muslimiksi kääntyminen ja mun parisuhdeasiat. Kaikkine sattumuksineen, tappeluineen, väärinymmärryksineen ja kaikkine muine asioineen näistä sukujuhlista saisi kirjoitettua romaanin.

Pitäisköhän harkita asiaa?

Tulin takaisin sivistyksen pariin, niin sanoakseni. Vein lapset isänsä luokse, huudatin musiikkia autossa matkalla stadista himaan ja rentouduin. Menin käymään kaverilla, joka otti huostaansa ja korjattavaksi mun läppärin. Pääsin kotiin ja alkoi ahdistamaan ajatus, ettei pääsekään internetin ihmeelliseen maailmaan juuri silloin kun haluaisi.

Mitä tekee tällaisessa tilanteessa blondi, joka on salaisesti pieni nörtti? Kasaa pöytäkoneensa käyttöön 3 vuoden tauon jälkeen ja täähän toimii aivan loistavasti. Ja kaikki ne ohjelmat joita oon valittanut, ettei läppärissä ole, niin tästä ne sit löytyy. Joten olen taas online tarvittaessa.

Vähän kurjempi juttu oli broidin tyttöystävän tämän aamuinen sairaskohtaus. Hän meni tajuttomaksi aamukahvipöydässä ja hengityskin pysähtyi hetkellisesti. Mä soitin hätäkeskukseen ja sieltä tilattiin paikalle ambulanssi. Tämä tyttöystäväkin kyllä tuli tajuihinsa, mutta ei muistanut yhtään mitään viimeisestä puolesta tunnista ja oli todella harmaa ja elottoman näköinen, vaikka puhuikin. Ambulanssi vei hänet sitten tarkkailuun, jossa todettiin että kyseessä oli todennäköisesti jonkunlainen aivojen verenkiertohäiriö ja verenpaine oli laskenut äkillisesti todella dramaattisen paljon. Tiistaina kuitenkin laboratoriokokeisiin ja perjantaina saa tulokset ja sit tutkitaan lisää.

Tilanne oli pelottava, mutta eniten yllätyin kuitenkin omasta kyvystäni toimia tilanteessa viileän rauhallisesti ja järjestelmällisesti, kun kaikki muut lievästi sanottuna panikoivat.

Ja onneksi tämä broidin aivan mahtava tyttöystävä on kunnossa ja pääsi tarkkailustakin kotiin. :)

Oliskohan sitä nyt taas viettäny riittävästi aikaa maaseudun rauhassa. Huomenna pitäis lähtee kotiin ja jos en olis väsynyt, pakkaisin lapset autoon ja lähtisin vaikka samantien. Sen verran lystikäs päivä on tänään ollut.

Eipä silti, kai sitä vois itsekin olla vähän joustavampi joidenkin asioiden suhteen, mutta kaikkee ei vaan jaksa. Isukki on taas kännissä, tai se sammui jo mutta rasitti silti koko porukkaa illan.

Lapset kiukuttelevat, eivätkä suostu nukkumaan.

Saunassa käyntikin oli hermoja raastavaa. No, kunhan täällä hiljenee tää meno ja muut menee nukkumaan, niin mä avaan siiderin ja nautin rauhasta hetken verran. Ehkä se siitä.

Siis ne auton avaimet.. ei ollu missään normipaikassa, todellakaan. Roikkuivat isukin kalaverkossa aitassa.. älkääkä kysykö miten ne sinne joutuivat.

Tai kysykää vaan. Mä nostelin niitä verkkoja parempaan paikkaan maanantai-ehtoolla kun aittaa siivosin ja kätevästi ne siihen verkkoon oli tarttuneet mun taskunsuulta.

Saiskohan niillä verkoilla yhtä kätevästi miehiä? ..tai paremman puutteessa vaikka muikkuja. Ne kyl taitaa olla kuhaverkot, mut ei välitetä siitä.

Joka tapauksessa, olo tuntuu siltä kuin ois just vankilasta päässyt, tai mä ainakin kuvittelen et tältä vois tuntua, kun pääsee vapaasti liikkumaan. Eipä silti, en mä yhtään sen enempää liiku vaikka ne avaimet nyt käsilaukussa ovatkin. Laitoin ne avainketjuun, missä muutkin avaimet on. Toivottavasti toi käsilaukku ei nyt katoa, kun se ketju on käsilaukussa kiinni.

Missäs niitä vihellykseen vastaavia avaimenperiä oikein myydään?

Ne on piru vieköön kadonneet kuin tuhka tuuleen.

Koko talo (tai ainakin melkein) on käännetty ympäri, samoin auto ja aitta. Avaimia ei vaan löydy mistään. Prkl. No ei se mitään, sunnuntaihin mennessä ne pitää löytyä ku täältä pitäis lähtee pois.. Kaveri postitti tänään mulle tänne vara-avaimet, hyvä niin... en oo vaan koskaan kokeillut, käynnistyykö tuo auto niillä vai ei.

Ei helvetti et pitääki olla hyvä tuuri.. ensin hajoaa läppäri, sit häviää auton avaimet. Soitin jo maahantuojallekin, mut menee kuulemma yli viikko et ne sais uudet avaimet tehtaalta.

Ei kellään sattuis olemaan hyviä ideoita mist niitä avaimia vielä kannattais ettiä? On tutkittu jo kaikki normipaikat, ja jääkaappi, pakastin, mikron takaa, saunasta ja pesuhuoneesta, sänkyjen alta, kengistä... Mun pää lyö jo tyhjää. Ei keksi enää mitään paikkaa missä ne vois mahdollisesti olla..

Vituttaa.

Tänään oon siivonnut aittaa.. siellä on noin 20 vuoden romut, joita sit kävin tänään läpi ja totesin, että huomenna sitä on sit ajettava 3-4 kuormaa kaatopaikalle, ennenkuin pääsee jatkamaan tota showta.

Ajoin tänään broidin Kymcolla ensimmäistä kertaa elämässäni. Oli muuten kuulkaa pirun hankalaa, mutta kokeiltu on ja totesin, että on mun opeteltava ajamaan sillä vielä tämän viikon aikana.

Viime yö meni valvoessa nuorimman lapsen kanssa. On tuo vesirokko pahimmassa mahdollisessa vaiheessa.

Kävin katsomassa tänään naapurin 90-vuotiasta mummoa keskimmäisen lapsen kanssa. On aina yhtä mukavaa nähdä häntä. Naapurin mummo on sellainen, jonka luona käytiin aina lapsena leikkimässä navetan ylisillä, syöttämässä hevosta ja siellä sai aina pullaa ja kaakaota.

Paljon muistoja tulvii mieleen koko ajan, enimmäkseen hyviä. Tänään saunaan ja aikaisin nukkumaan.