Luin joskus, että tutkimusten mukaan suurin osa ihmisistä valitsisi hajuaistin, jos joku aisteista pitäisi poistaa.
Mitä hajuaistin suurta aliarviointia!!
Yksi maailman parhaista tuoksuista on navetan tuoksu. Kun mummoni lapsuuteni kesäiltoina saapui iltalypsyltä, pyysin päästä hänen syliinsä. Mummo vastusteli, haisi kuulemma niin pahalta. Mutta kun istuin siinä ja silitin hänen harmaita silkkisiä hiuksiaan, kaikki maailmassa oli kohdallaan.
Teini-ikäisenä säilytin pienessä rasiassa jostain löytämääni Kouros-deodorantin palasta. Kun avasin rasian, pystyin mielessäni rakentamaan tulevaisuuden minulle ja silloiselle suurelle ihastukselleni.
Joitain vuosia lenkkipolkuni kulki leipomon ohi. Joka ilta leipomossa paistettiin pussitolkulla ruisleipää ja tuoksu levisi ympäri kylää. Tuossa leivän tuoksussa taivalsin kilometrikaupalla ja yritin saada elämääni järjestykseen. Yritys taisi joiltain osin epäonnistua, eikä ruisleipä tänä päivänä oikein maistu.
Käyn aika ajoin Kallion kirkossa sen kauneuden ja jylhyyden takia, mutta myös siksi, että se oli joskus rakas työpaikkani. Ensimmäinen paikkani pappina, muistoja täynnä. Kirkon sakastissa on erikoinen tuoksu. Kallion tuoksu. Sitä ei voi selittää, mutta sitä pitää käydä haistelemassa jokaikinen kerta kirkossa vieraillessaan.
Kuinka moni muisto olisikaan tulvimatta mieleemme, jos emme haistaisi mitään? Kuinka moni tunne jäisi kokematta jollemme haistaisi? Toisaalta ehkä juuri siksi niin moni voisi luopua hajuaistista. Muistaminen ja tunteminen on toisinaan sydäntä riipaisevaa...