Olin koko syksyn siivonnut toimistoja sanomatalossa. Kävellyt sen pitkillä käytävillä ja tyhjennellyt aikuisten ihmisten tärkeiden paperien täyttämiä roskakoreja. Jokainen työtunti tiesi monia markkoja. Markat siirtyivät matkanjärjestäjän tilille ja jäimme ystävien kanssa odottelemaan hiihtolomaviikkoa. En tänä päivänäkään ymmärrä miten äitimme uskalsivat päästää teinitytöt niin kauaksi kotoa.
Lentokoneen ovien avauduttua Teneriffan lämpimät tuulet heiluttivat permanentattuja hiuksiamme. Mieli oli täynnä jännitystä ja odotusta. Talvi oli jäänyt Suomeen ja meitä ei pidellyt mikään. Toppatakit vaihtuivat kesämekkoon ja koulutehtävät auringonottoon.
Tiesin, että naapurilähiön ”paha poika” oli samassa lomakohteessa. Paras ystäväni oli joskus joissain kotibileissä saanut tehdä tuttavuutta tämän pikku-gangsterin kanssa. Teneriffan kuuma päivä kääntyi iltaan, olimme ystävien kanssa hotellin parvekkeella ja sytytimme kynttilät. Toivomusten kynttilät, päätimme. Kun oman kynttiläni liekki syttyi, toivon, että voisin löytää jonkun kivan pojan.
Lähdimme discoon ja nauroimme hassuille toiveillemme. Silloin se tapahtuu. Naapurilähiön poika astuu ovesta sisään. Komeana, kuinkas muutenkaan. Tukka muodikkaasti, edestä pystyssä, niskasta pitkänä. Sillä on kuulemma pilotti, niinkuin minullakin.
Olemme tilanneet monta drinkkiä, kukaan ei ole kysynyt ikäämme. Kaiuttimista kuulen kuinka hittibiisi alkaa soimaan. Rohkaisen mieleni ja haen naapurin pojan tanssimaan kanssani lambadaa. Tanssi ei suju kovin hyvin, mutta se ei ole tärkeää. Ilta on tunnelmia täynnä. Loppuillasta poika sammuu syliini.
Mietin usein tuota iltaa, sen viattomuutta ja kauneutta. Mietin sytyttämääni kynttilää ja toivettani. Mietin sitä ”pahaa poikaa”, joka tuli sydämeeni asumaan. Joku kuuli toiveeni, ajattelen, kun katson viereeni. Poika on siinä vieläkin. Tänä päivänäkin se on komea ja edelleen sillä on pilotti.