Korvakorut jäivät aamulla kotiin. Äkkiä ostamaan uudet. Ihan jotkut halvat vaan, iloksi itselleni, tästä rakkauden olotilasta kertomaan. Kevätaurinko paistoi ja valitsin kaupan korutelineestä kirkkaanpunaiset, kimaltavat sydämet. Laitoin korut korviin, mutta joku niissä häiritsi koko päivän. Viimein älysin. Rakkautta kuvataan aina punaisella värillä ja sydämenkuvilla. Se ärsytti.
Mikä olisi omanlaiseni rakkauden kuvaus?
Rakkaus on kahvintuoksua aamulla.
Rakkaus on sotkuinen koti, joka ei haittaa kumpaakaan.
Rakkaus on mustaa, harmaata, violettia ja oranssia.
Rakkaus on mutkia.
Rakkaus on kuoppia tasaisin väliajoin.
Rakkaus on erehdyksiä, jotka saa anteeksi.
Rakkaus ei ole halpaa, siitä maksetaan kallis hinta.
Rakkaus on kiven alla, mutta löydettävissä.
Rakkaus on yksinäisyyttä yhdessä.
Rakkaus on naarmuuntunut hopeinen rengas sormessa.
Rakkaus on rytmihäiriöitä. (Joten siinä mielessä sydän on perusteltu rakkauden symboli.)
Rakkaus ei ole punaista, ei edes vaaleanpunaista, kimalluksesta puhumattakaan. Rakkaus ei ole satua, vaan totista totta. Riipivää, raapivaa, mutta niin kaunista, että toisinaan on järjenlähtö lähellä.