Siihen aikaan kun kiinantossut olivat maailman hienoimmat kengät, sain lahjaksi kaksi hienoa muistikirjaa, niin ikään kiinalaistyylisellä kankaalla päällystetyt.
Toisen niistä otin muistolausekirjaksi. Kenties jollain muullakin on joskus ollut sellainen. Siihen kerättiin kavereilta, pihan muilta lapsilta, sukulaisilta ja opettajilta runoja muistoksi.
”Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle.”
Jaa-a, mahdoinkohan olla. En enää muista.
”Kun kirppu puree sinua, muista silloin minua.”
Ei minua ole vielä koskaan purrut kirppu.
”Siisti pitää aina olla, sanoi kissa hietikolla. Laati päälle tarpeenteon, pienen sievän santakeon.”
Oudoin tuon kirjan elämänohjeista. Silti olen muistanut sen paremmin kuin monet niistä muista.
Entä muistatteko 80-luvun valokuva-albumit, joiden välilehdissä oli tarrapinta ja päällä läpinäkyvä kalvo? Niihin albumeihin keräiltiin lapsena kiiltokuvia tai tarroja. Albumin sivuista tarrapinta kuivui parissa viikossa ja mikään sinne liimaama ei pysynyt enää paikoillaan.
Rakkaimmat tarrani olivat pyöreät Kansallis-osake-pankista saadut kuvat Matti Nykäsestä ja Marja-Liisa Hämäläisestä. Oli vuosi 1984, Sarajevon olympialaiset menestyksekkäästi takana ja mummoni oli hakenut tarrat minulle kirkonkylästä Hankasalmelta.
En tiedä missä tuo tarra-albumi tai muistolausekirja on. Mutta osa niiden sisällöistä kulkee mukana sydämessäni aina. Ne oudot muistolauseet ja hölmöt tarrat.
Maailma on toisenlainen kuin 80-luvulla. Jotenkin karumpi. Mattikin näyttää ihan erilaiselta kuin siinä hienossa tarrassa. Onko mikään enää niin yksinkertaista ja tavallista kuin nuo ”kolme sanaa sinulle”?