Oma pieni valokikkara joka oli niin hukassa..

Mun hyptonisoitiin eilettäin.

En muista asiasta yhtää sitte niin mitää. Olo on suunnattoman muikia taitaas olla paras sana kuvaamaan. Olo on hyvä, aiva niinko olis löytäny lempipaidan monen vuoden päästä uudestaan, aiva ku olis saanu pisteen siihen iin päälle. Jotain löyty mikä on ollu hukas ja perkeleen kauan. Mielikuva kauniista puistosta ja polusta pyörii mieles, oon tuskissani yrittäny piirtää sitä paperille että muistan sen aina. Puistossa on ihana rispaantunu penkki johon istun ja sitte löydän sen. Sen jonku, kikkaran joka saa menemään vaikka kiven läpi vaikka tulipalon. Se hohtaa valoa, se tuntuu niin hyvältä ja omalta ja rakkaalta ja tärkeältä. Tiän että se on ollu mulla joskus mutta se on kadonnu, nyt se on mulla uudestaan. Ei kyllä naksuta että mikä risteeni se on mutta se on niin back.

Kirjoitettaessa soi Kaija Koo- Vapaa