Mamman marinat

Vanha ja uskollinen autoni Rouva Punainen vaihtuu tänään Nuorempaan Eleonooraan. Pieni asia muille, mulle todella iso. Taas yksi aikakausi ja ripakopallinen muistoja lähtee pois mun luota..

Mun isäpuoli osti mulle Rouva Punaisen juuri ennenkö kuoli ja en ole malttanu panna sitä pois, aina oon korjuuttanu vaikka on maksanukki sata viissattaa..

Tää ei tunnu ehkä niin kamalalta ko oon valmistautunu asiaan jo vuoden. Toki toissapäivänä ko kaupat tein Eleonoorasta niin sydän tako milioonaa silikasta ahistuksesta, hei haloo se o auto!!! Mutta iso osa jotain vanhaa jota olen yrittäny varjella..

Pää on ko haminan kaupunki.. Sekasi ko seinäkello.. Pihalla ko postilaatikko.. Täynnä ko turusen pyssy.. Väsy on aivan valtava. Tämä kirjottaminen se vaan on jotain terapeuttista

Mun on ikävä pohjoseen. Kaipaan sitä vilpitöntä ilmapiiriä mikä omassa kaveriporukassani on sielä.. Eilettäin asiakkaana kävi eräs Rovaniemeläinen mies, ja se luuli mua varmaan ihan hulluksi. Tuijotin sitä vain ihan tyhymänä ja hymyilin sellasta mielipuoli freddy grueger hymyä.. (saatto näyttää siltä) Mulla oli niin kiva olla ko joku molokotti niin pahasti hoon päälle ja pikisilimillä vahtas. Ja herra rokkipoika tuli kans sitte baarille piristämään mun iltaa =) Onneksi tuli, ei nimittäin olisi muutoon jaksanu. Hymyili tuttavalliseen tapaansa, se joku mikä siinä on ko on jotaki vispilänkauppaa toisen kans ni heti o mieli erilainen..

Ens viikolla mun vauva alottaa eskarin ja mullon pari vapaapäivää. Hienoa. Seuraava viikoloppuvapaa on lokakuussa kun tyttöporukalla lähemmä kahenpäivän *korkkarit vinossa* reissulle Turkuun...

Psyykkinen hyvinvointi ja riittävä sopeutuminen sosiaaliseen ja muuhun ympäristöön....

Kun ihmisen tavoitteet ja henkinen toimintakyky eivät kohtaa, ihminen voi pahoin.. Voidaan puhua mielenterveyden häiriöstä.

Mun mielenterveys on taas melekosen lailla koetuksella. Hyviä asioita o elämässä palio.. Aenaki yks. Mun poika jonka takia täs jaksaa ja voi ja on ihimisiksi.. On silti niin perkeleen voimaton ja riittämätön olo. Töitä on taas.. Iha liikaa. Eräs lääkäri sano mulle kun ensin hälle intin vastaan että en ota sairaslomaa, mua tarvitaan töis, anto mulle vesilasin ja käski panna sormen sinne. Sano että jos siihen jää kuoppa niin mun on pakko mennä töihin, olen korvaamaton. Ka piru, ei jääny kuoppaa... Millo ihiminen tajuaa olla rassaamatta ittiänsä ko orja? Töitä tulee rapiat 140 tuntia kolomehen viikkoon. Lauantaina sain jonki sortin ressireaktion, alako järetön vapina ja sen jäläki puoli tuntia oksentamista. Eilen ei niin pahasti oksettanu mutta vapisutti. Aiva ko jonkusortin vierotusoireet olis ollu mutta minkä? Huumeita enkä viinaa käytä enkä mitää lääkkeitä.. Voi antakaa mun kaikki kestää.

Mikä saakuta siinä ny o ko piettää itestänsä luulla että ei kelepaa, no perkele olokohon kelepaamati. Oon huomannu että kyllä sitä iha eri lailla tulee naamaansa katottua peilistä ja jollainlailla enemmän panostaa siihen itteensä ennenkö johoki lähtee.

Välillä sitä toivoo olevansa 20 kilua pienee mutta ko mie oon aina näitten kilojeni kaas eläny. Kovasti olen kyl saanu painoa pois.. Ihan kattomalla mitä suuhusa panee.

Itsevarmuus o kohillaan kyllä, ja iha sillä sitä vastakkaisen sukupuolen huomiota saa joo mutta nyt olis aika sen että siihen joku ottais ja pysähtyis pitemmäksi aikaa tohon vierelle...

Kun on teheny taas töitä ihan liikaa niin sitä ei osaa pysähtyä olleskaa.Rupesimpa täsä taas mietiskelemään elämän laatua ja tätä olemistani.
Parempi olis muualla olla, ei täälä. Pohojoseen en kaipaa muiden kuin itseni takia, son vakta. Miksei sinne voi sitte lähtiä? Miksi piettää rutista? Ottaa ja mennä vain, ettiä hommat sieltä ja mennä. Kuka mua täälä kahlittee? Ei kukaa. Jos jää luu käteen, tulee takasi.. Eikö vain?
Mulla meinaa olla hyvä olla ihan itteni kans. Herra entinen elämä on parina viime päivänä ollu enemmän ko tarpeeksi mielesä. Nyt oikeestaan vaan on ihan sanaton.. Mikä on kyllä niin eksoottinen mielentila mulle..
Mun kissa Nilla, on ollu karuussa jo noin kuukauden päivät vähä yli ja sitte eileen sain sen loukulla omilta kotiportailta kiinni. Mitä sitte, no sitä sitte että aina kun olen keskustellut ystäväni neiti muusikon kanssa puhelimessa herra entisestä elämästä ja juuri aiheesta mutta ko mie tahon sinne pohjoseen niin Nilla on tullu joka ainokaanen kerta siihen naaman eteen marisemaan ja kellimään. Net liittyy jollain lailla aina toisiinsa... Nyt vaan jänskättää että mitä nyt tapahtuu. Rassaa nää tälläset kamalat yhteenliittymät vaikkapa asioilla ei toisaalta minkääsorttista yhteyttä ole muutakun se että kaikki kolome samahan aikaan.. Grrrh..

Nyt vois iha tosissansa sanua että on jottain ilimasa.. Pohojosen ukko soittelee ja piettää muutoonki yhteyttä ja puhuu pienen ihimisen pyörryksiin.. O aika veikiää..