Cityparin elämää

Cityn kautta alkunsa saaneen parisuhteen ja sittemmin uusperheen arkea.

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2009.

Uusi sivu  6

Monta tunnetta yhtä aikaa. Jonkinlainen sisäinen rauha kuitenkin vallitsee - kerrankin. On ollut melko myrskyistä viime aikoina. En odota välitöntä tyyntymistä, mutta hetkenkin seesteisyys on hyvästä, tasaisuus tervetullutta.

Samaan aikaan kaipaan jonkinlaista muutosta. Haluan montaakin asiaa, mutta vielä tarkemmat kuviot eivät ole selkeytyneet. Sen kuitenkin tiedän, että yksi tie on kuljettu loppuun. Nyt en halua enää jatkaa sitä, haluan uusille urille, eteenpäin. Haluan oppia ja kokea, luoda ja kasvaa. Haluan toteuttaa itseäni, enemmän, paremmin. Ja palan halusta aloittaa, avata vieras ovi, kääntää uusi sivu. Pian.

Ja kaiken aikaa teen matkaa itseeni, syvemmälle ja huolellisemmin. Kuka tietää mitä tulen löytämään. Ehkä lisää isoja muutoksia.

Mutta aloitetaanpa pienemmästä. Kahden viikon päästä pääsen taas muuttamaan. Eipä tuo olekaan kuin seitsemäs muutto kolmen vuoden sisään. Kun ei osaa asettua, niin ei osaa. Eikä edes tarvii.