Cityparin elämää

Viikonloppuna tuli nautittua alkoholia jonkin verran. Perjantaina oltiin tassa townissa muutamissa baareissa ja lauantaina sitten Corkin keskustassa ulkoilemassa. Siella oli suht iso jazz-festivaali ja tarkoitus oli tosiaan myos eksya kuuntelemaan ko. musiikkia, mutta eipa me sitten nahty eika kuultu mitaan sinne painkaan. Sen sijaan paadyttiin johonkin melko kummalliseen paikkaan jonkun reggaebandin keikalle, joka kylla oli oikein hyva lajiaan. Yo, tai no itse asiassa aamu, vietettiin yhden pilviveikon lattialla, jolta herasin leppoisaan hampun tuoksuun joskus iltapaivalla.
Ja nyt siis karsin toisen paivan krapulaa.

Paassa on risteillyt jos jonkinlaisia aatoksia viime paivina. Mutta ei niista sen enempaa nyt, kun en oikein itsekaan saa niista otetta. Joskus vain mietin, etta oonkohan pahemmin paastani sekaisin kuin luulinkaan, kun tuntemukset joidenkin asioiden suhteen vaihtuu nonstoppina jatkuvasti.

Voi muuten olla, etta lahden piakkoin Espanjaan viikoksi.

Aihetta iloon: Loysin suhteellisen TASAISEN juoksureitin! Ja miksi se on ilouutinen? No koska tama prkeleen Cork, ja etenkin Cork countyyn kuuluva Macroom jossa nyt oleilen, on niin jarjettoman makinen. Juostessa ei tasaista kohtaa juuri loyda (ellei tahdo viilettaa paatien varressa ilman kavely-/pyoratieta), jatkuvasti on isoja makia. Tekeehan se ihan hyvaa kunnolle ja lihaksille, mutta valilla vaan on vahan turhauttava juosta kukkulalta toiselle. Pulssi kohoaa melko korkeelle paljon nopeammin kuin normaalisti jne. Mutta tosiaan tanaan, juuri askettain, loysin rauhallisen ja ennen kaikkea melko tasaisen reitin. Riemu! En aio noita makia kylla silti hylata, silla kuten sanoin, niita pitkin juoksu on hyvaa treenia, mutta hyva etta nyt on olemassa myos vaihtoehto.

Aika paljon on taalla tullut kuntoiltua nyt viime aikoina. Juoksemassa pyrin kaymaan kolme kertaa viikossa ja lisaksi oon kavellyt melkoisesti, tehnyt lihastreenia jne. Taitaa painokin olla tipahtanut vahan. En valita. :)

Lueskelin lapi sen perjantaisen merkintani ja voisin sanoa, etta nyt on taas aikalailla toisenlaiset fiilikset. Laitoin asioita oikeisiin mittasuhteisiin ja totesin itselleni, etta lopulta meilla ei Johnin kanssa ole juurikaan ongelmia. Ne taistot joita meilla on, on melko pienista asioista ja siten melko merkityksettomia. Usein itse asiassa nauretaan niille jalkikateen. Ja kukapa ei taistelisi jos viettaa aikaa yhdessa niin paljon kuin me? Toki tiedan etta varmasti monien yhteiselo olisi rauhallisempaa, mutta tallaista taa on ollut alusta asti, melkoisen intohimoista joka tavalla. Ei kai sita intohimoa voikaan olla vain positiivisessa mielessa. Onni on etta se sama tunnekuohunta joka saa meidat taistelemaan myos aikaansaa melko mukavia asioita siella makkarin puolella, jonka virkaa tosin valilla hoitaa keittio, auto tai mika hyvansa. Me niin sanotusti ajetaan toisemme hulluiksi hyvassa ja pahassa. Enemman kuitenkin hyvassa.

Enka ma sano etta tama suhde pelkkaa tappelua ja seksia olisi. On hyva tietaa, etta me huolehditaan toisistamme. Jopa ma olen loytanyt itsestani ihan uusia puolia Johnin kanssa. Se on eka ihminen jolle olen sanonut "Ala mene" tai tassa tapauksessa "Don't go" tilanteissa, joissa ennen kohautin olkiani ja kaannyin pois.

Italian reissu on ohi. Firenze oli ihku, Venetsia sellainen kuin muistinkin. Romanttinen. No, se ehka johtui myos seurasta. Tosin yks yo ei ollut romantiikkaa pullollaan, kun otettiin vaara bussi majapaikkaamme ja siina vaiheessa kun tajuttiin ettei oltu siella missa piti, oli liian myohaista ottaa yhtakaan toista bussia enaa. Ne kun eivat enaa kulkeneet. Oltiin jossain jonkun tien varressa eika kerta kaikkiaan paasty millaan pois. Yritettiin soittaa taksia siina onnistumatta, koitettiin kysya apua poliiseilta muttei siitakaan mitaan hyotya ollut. Lopulta joskus kolmen tunnin ympariinsa vaeltelun jalkeen bongattiin hotelli josta otettiin huone loppuyoksi.

Mutta eipa me tuostakaan mitaan opittu. Lahtiessa otettiin taas vaara bussi, lentokenttabussi kylla joo, mutta vaaralle kentalle. Onni onnettomuudessa oli etta se kentta ei ollut kovin kaukana ja etta bussissa oli myos kolme muuta vaaraan bussiin eksynytta, joten otettiin sitten yhteinen taksi toiselle kentalle. Joskus vois vaikka koittaa oppia virheistaan...

No juu, mutta lopulta sitten selviydyttiin takaisin Irlantiin. Cork on tanaan sumuinen ja kostea, mutta kaunis ja tuoksuu hyvalta.

Ihan nopeaa raporttia vaan...

Galwayn aika on sitten ohi, ja aika haikeeta oli jattaa jaahyvaiset ko. kaupungille ja kaikille ihanille uusille tuttavuuksille. Mutta osan kanssa tapaamme viela, se on varmaa. Oon itse asiassa jo vahan suunnitellut menevani ens kevaana kaymaan Saksassa ja Espanjassa. Noissa maissa asuu ne kaikkein ihkuimmat.

Sunnuntaina tapasin J:n vanhemmat. Siella oli kynttilaillallinen odottamassa kun mentiin niille, ja seuraavana aamuna runsas aamiainen katettuna. Ne oli varautunut mun tuloon ostamalla kaikkea mista J oli mun kertonut pitavan, kuten lohta, hedelmia, yhta tiettya juustoa, nakkaria, porkkanoita jne jne jne. Olin jonkin verran jannittynyt etukateen mutta kaikki menikin sitten hyvin ja nuo ihmiset osottautuivat oikein mukaviksi. Kai nekin pitavat musta.

Nyt oon Dublinin lentokentalla. Lento Italiaan lahtee puol kasilta aamulla. Kello taalla on nyt puol kaks, joten saa tassa viela tovin ootella. Mutta eipa voinut mitaan kun viimenen bussi Corkista tanne lahti seiskalta. Tasta tulee aika pitka yo, mutta ei se mitaan haittaa, kun huomenna paasee toiseen suosikkimaahani. Ja on tosi kiva menna sinne herra J:n kanssa - en ookaan aikoihin ollut missaan rakastuneena. Ja nain rakastunut puolestani en oo ollut kai koskaan. Firenze, Verona ja Venetsia tuossa seurassa, mmmm... :)