Cityparin elämää

Mennyt päivä oli hukkapala. En saanut oikein mitään aikaiseksi. Tai no, miten sen nyt ottaa. Kävin kyllä yhdessä työtapaamisessa ja näillä näkymin alan tehdä ko. firmalle tiedotteita/artikkeleita ensi kuun aikana. Sehän on toki vallan positiivista. Ja kävin lääkärissäkin. Sekä vähän ostoksilla. Ostin jotain semmoista, mistä en meinaa nyt hiiskua. Sillä se liittyy yhteen toiseen juttuun, mistä ajattelin myöskin olla ihan hissukseen ainakin vielä toistaiseksi. Olenpas salaperäinen.

Mun mieli halajaa taas muille maille. Krooninen reissukuume ei ole aina niin kiva juttu. Kaverin kanssa tuli puhuttua, josko suuntaisi jonnekin päin Eurooppaa tuossa kesällä tai vähän sitä ennen. Ois ihan jees. Ja sinne Pietariinkin haluisin, vaikka toukokuussa. Tiättekö mitä muuta haluisin? Kesän. Äkkiä, pian, mieluiten heti. Vaan vielä pitää odottaa. Katselin tuossa aiemmin joitain kesäkuvia ja tuli niin kaipaava olo. Kesällä kaikki on jotenkin helpompaa, kevyempää.

Äh. Mulla on niin ristiriitainen olo. En tiedä, mitä haluan. Ja toisaalta tiedän hyvinkin tarkasti. Kirjoitin aiemmin naamakirjaan että aktiviteetteihini kuuluu unelmointi ja unelmien toteuttaminen. Oon meinaan oivaltanut, ettei asioiden tarvi jäädä pelkiksi unelmiksi. Ja siksipä ajattelin tehdä listan asioista, jotka haluan ja aion tehdä todeksi vaikka seuraavien viiden vuoden aikana. Mulla on semmonen kiva kutina, että maailma on aika avoin ja täällä saa ihan ite päättää, minne kulkee. Ei mikään uusi oivallus, ei edes itselleni, mutta vapauttava.

"The world makes way for those who know where they are going."

Eikä aina tarvi edes tietää tarkkaa päämäärää. Kunhan vain tietää, että on matkalla.

Nyt, kun on vähän hankalaa monellakin tapaa, tuli ihan puskista tunne, että haluisin mennä äitin helmoihin... noh, jos en itkemään, niin ainakin puhumaan murheet auki. Haluisin mennä vanhempien taloon ja olla hoidettava ja hoivattava ja että äiti valaisi muhun sitä kummallista voimaa, jonka se sanoillaan saa aina virtaamaan. Haluaisin taantua lapseksi ja vierittää huolet äitille, niin että voisin itse myöhemmin vain hiljaisesti unohtaa ne.

Ihmeellisiä tuntemuksia ja haluja kaltaiseni varhain itsenäistyneen ihmisen taholta. Mutta joskus vain äiskää tarvii. Se on niin hyvä roolissaan ja ystäväkin vielä, yksi parhaista jopa. Tiedänhän mä, ettei murhettaan voi toiselle siirtää, mutta ainakin se pienenee puhumalla jollekin sellaiselle, johon luottaa 100 prosenttisesti ja jolla on taianomainen kyky saada mieli kohenemaan sekä huoli näyttämään minimaaliselta. Harmi siis, että äiti on nyt Briteissä.

Ei mulla toki mitään kuolemanvakavaa mielenpainiketta ole. Jonkin verran vain stressiä, pelkoa, katkeruutta, surua, tietämättömyyttä ja pettymystä. Mutta kaipa tämä tästä. Ja palaahan se äitikin jo kohta. <3

Lintubongarille ois kysyntää. Nimittäin yhteen lehtijuttuun. Luulin löytäväni sellasen helposti, mutta onko ne kuolleet sukupuuttoon?

Tänään tuli ekaa kertaa semmonen keväinen olo. Kävelin töistä kotia kohti ja aurinko paistoi. On ilma ennenkin ollut tuommoinen aurinkoinen, mutta tänään siinä oli jotain erilaista. Kevättä ilmassa ihan selkeesti. Ainakin uskottelen itselleni niin. Alkaa talvi lievästi sanottuna kyllästyttää. Haluan kesän ja lämmön ja kesävaatteet enkä enää palella pakkautuneena takkeihin ja huiveihin.

Muutoinkin on ollut hyvä päivä. Saamattomuus on tiessään ja olen kirjoittanut jo pari juttua. Sain myöskin kiinni kaikki haluamani haastateltavat.

Elämä hymyilee. Sen kunniaksi otin just tilkan punaviiniä hyvän juuston painikkeeksi. Nam nam.

Liskojen yötä ei enää ollut, mutta muuten nukuin kyllä erittäin levottomasti. Näin myös kaikkia kivoja valveunia. Kuten sellaista, että sohvallani makasi joku mies. Kurkottelin ja olin ihan näkevinäni sen kyynärpäänkin. Piti kännykän valon kanssa sitten tiirailla ja lopulta tajusinkin sen olevan vain sohvatyyny.

Harmi - jos se olis ollut oikea mies, olisin kyllä tempaissut sen kanssani sinne sängyn puolelle.

Toinen krapulapäivä lähenee loppuaan. Toivon todella ettei enää kolmas yllätä. Tulihan niitä viinaksia kiskottua ihan kiitettävästi laivareissulla sekä sitten la-iltana vielä baarissa, mutta kyllä kahden päivän krappe olis musta ihan riittävä rangaistus.

Ollut taas kaikki krapulan oireet mitä kuvitella saattaa. Viime yö oli yhtä niin kaameaa liskodiskoa että huh huh. Pyörin ja hikoilin ja heräilin ja näin painajaisia. Yhdessä unessa joku ihme hämähäkkimäisesti liikkuva, epämuodostunut ja vain puolikkaan pään omaava lapsi yritti lähestyä mua. Heräsin sitten omaan ääneeni kun huusin täysillä: "Älä tuu tänne! Älä tuu yhtään lähemmäs!"

Siistiä.

Ajattelin että josko viis kiloa koittais keventyä tässä kevään aikana. Ei siksi että mitään ylimääräistä painoa olis kertynyt, vaan siksi, että se vain tuntuu hyvältä ajatukselta. Painoindeksi huitelee nyt jossain reippaan 23:n tuntumassa, joskaan en siihen ole koskaan järin tiukasti tuijottanut, kun kuitenkin harrastan liikuntaa ja on tuota lihasmassaakin jonkin verran. Ajattelin jos sitä laskisi yhdellä yksikölle tuonne 22:n tuntumaan. Siis ne viisi kiloa painosta pois.

Joo. Niin teen. En kuitenkaan ala mitään kuuria vetää. Eiköhän nuo kilot karise ihan terveellistä ruokavaliota ylläpitämällä ja ahkerasti liikkumalla. Jos tulee liian ahkerasti liikuttua voi olla, ettei lihasmassan kasvaessa nuo kilot edes lähde, mutta ei se mitään. Pienentymistä tapahtunee siltikin. Järkevämpi tavoite siis voisikin ehkä olla esim. housukoolla pieneneminen.

Mä yksinkertaisesti viihdyn nahoissani paremmin ollessani hitusen keveämpi tai pienempi. Se ei varmaan ole rikollista.

Ajatukset on taas tänään olleet levottomampia kuin minä itse, ja se on aika paljon se. Mä en saa aatoksiani irti kivoista jutuista, joita mies ja nainen voivat tehdä yhdessä. Tai pikemminkin jutuista, joita mä voisin tehdä yhden ihmisen kanssa. Jutuista mitä on tehty ja mitä ei olla tehty. Jutuista joihin liittyy alastonta ihoa, hikoilua ja hekumaa. Enkä puhu yhteisistä saunareissuista.

Mä fantasioin ja näen sekä oikeita että valveunia. Hengästyn pelkistä ajatuksista. Haluan lopettaa fantasioinnin mutten pysty. Kropalla on iso ikävä. Toki mielellä myös. Ei ne sulje toisiaan pois eikä niiden tarvitsekaan.

Sillä seksi oli seksiä, mutta myös jotain enemmän. Siinä oli jotain suuresti erityistä. Fyysinen yhteys oli mutkaton. Ja henkinen... no ne oli jotenkin yhtä. Me oltiin.

Mä en ole koskaan halunnut ketään niin paljon. Tai näin paljon. Saatoin helposti viettää pari päivää sängyssä ja unohtaa muun maailman. Me seottiin toisistamme. Eikä vain seksuaalisesti.

Meillä oli niin kaikki. Vieläkään en tiedä, voiko olla taas. Ehkä eräät tulevat kymmenen päivää selvittävät jotain.

Joskus onnistaa juuri silloin kuin pientä onnenkantamoista kaipailisi. Mulla on reissailun jäljiltä iso Matti kukkarossa, ja sitä tuskaillessani sain kaksi hyvää uutista: Yks työn alla oleva juttu päätettiin kasvattaa reppariksi, mikä tietää toki lisätyötä, mutta myös tuplapalkkiota. Ja sitten muhun otettiin yhteyttä eräältä taholta ja pyydettiin kirjoittamaan ensi perjantaiksi juttu (lyhyt ja helppo), josta maksetaan huimasti. Tiesinhän mä, että tiedotuspuolella palkkiot on kovempia kuin sanomalehdissä, mutta se, että saan tuosta yli tuplasti palkkaa sanomalehtityöhön verrattuna, on kyllä aika kivaa!

Kyseiseltä taholta kysyttiin joku aika sitten, jos tahtoisin alkaa kirjoittaa niiden sisäiseen lehteen. Toki tahdoin. En tosin tiennyt, että eka toimeksianto tulisi näin nopsaan. No, en valita. Kannatti varmaan tehdä hyvin se eräs tiedote niille tuossa vuodenvaihteessa. Se näköjään poikii lisää töitä.

Jihuu. Pääsen ehkä sittenkin kesällä/kesän jälkeen Hollantiin. Ja keväällä Pietariin (jotta voin olla taas iso Matti kukkarossa). :D

Yläkroppa ja vatsalihakset on aika kipeet salilta. Nyt taas kun oli about kuukauden tauko siinä touhussa, kipeytyy aluksi sellaset paikat, joissa olevan lihaskudoksen olemassaoloa ei useinkaan tule huomioitua. Kuten tissiväli. Pitäisköhän kasvattaa muskeli siihen? x)

Meinasin mennä tänäänkin salille, mutta sitten pohdin että ehkä voisi pitää päivän tauon kun nyt olin siellä sekä edellispäivänä että eilen. Eilen tosin tein vaan aerobista. Huomenna voisi sitten mennä taas rehkimään.

Yritän tässä kovasti keksiä tekosyitä viivyttää kirjoittamista ja siivoamista vielä vähän lisää. Alkaa kyllä syyt kohta loppua. Ehkä sittenkin sinne salille... :D