Hymyileekö elämä sittenkin?

Sain äskettäin sen kovasti odottamani tiedon. En kuuluta julkisesti mistä on kyse, mutta tieto oli sellainen kuin toivoinkin sen olevan. Nyt on jotenkin epäuskoinen olo. Kyseinen asia on ahdistanut mieltäni kuukauden ja nyt odotus on yllättäen ohi. Jostain syystä en tunne asiasta vielä suunnatonta iloa. En kai ole vielä oikein sisäistänyt sitä. Olen hämmentynyt. Olin jo niin varma toisenlaisesta tiedosta.

Ei voi muuta sanoa kuin että hyvä näin. Yksi valtava kivi vierähti sydämeltäni ja samalla vähensi aika tavalla kuormaani. Toki elämässäni on yhä ahdistavia elementtejä mutta suurin niistä on nyt poissa. Helpotus tulee hitaasti.

Tuntuu kuin olisin elänyt viimeisen kuukauden jossain sumussa. Tai kuin en olisi oikeastaan elänyt ollenkaan. Kaikkea tekemääni on varjostanut mieletön ahdistus. Toisaalta juuri ahdistuksen takia en ole edes kyennyt tekemään oikein mitään. Tämä yksi asia on pyörinyt päässäni kaiken aikaa, jättämättä hetkeksikään rauhaan. Elämäni on ollut jäissä.

Nyt pyörii päässä miljoona kysymystä. Voinko nyt oikeasti lakata murehtimasta tätä asiaa? Voinko alkaa taas elää ilman sietämättömän raskasta kuormaa? Saanko olla iloinen?

Saan. Riemu!