Irrallisuus

  • Satu

Sade on paras unilääke. Tiesin tämän kyllä ennalta, mutta viime yönä se tuli taas todistettua. Sateen ääneen on helppo nukahtaa ja silloin myös nukkuu hyvin. Avaan aina ikkunan jos sataa, sillä rakastan sen ääntä.

Eilinen oli samaan aikaan hyvä ja huono päivä. Annoin anteeksi ihmiselle jonka käytöksestä alkuviikolla loukkaannuin, ja puhuimme asiat selviksi. Yleensä en ole pitkävihainen mutta tällä kertaa sen ihmisen toiminta vain satutti niin pahasti, etten kyennyt aikaisemmin antamaan anteeksi. Oli pakko ensin selvittää asia itselleni, ja sitten vasta käydä se läpi hänen kanssaan. Luulen että lopulta me molemmat opimme jotain uutta. Eilinen oli huono samasta syystä kuin pari aikaisempaakin päivää. Ei siitä sen enempää nyt.

Tämä ei liity äskeisiin asioihin mitenkään, mutta sanonpa silti: On ollut jännä huomata, miten vähän olen viime aikoina kaivannut toisen ihmisen läheisyyttä vaikka olenkin lähellä viihtyvä ihminen. Toisaalta, eniten mä sitä kaipaankin juuri oikealta ihmiseltä, en keltä tahansa. Ei-niin-merkityksellisten henkilöiden kohdalla se tuntuu lähinnä vain ahdistavalta ja kiusalliselta. Ja koska sitä oikeaa ihmistä ei ole nyt olemassa (tai jos on, niin ei omassa kokemusmaailmassani, ainakaan vielä), en juurikaan kaipaa läheisyyttä. Korjaan: Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kyllä tarvitsin sitä, ja silloin myös sain, koko yön ajan. Siinä tuo tarve tuli täytettyä, ja se riittää pitkälle. Nyt viihdyn itsekseni, ja haluan nukahtaa ja herätä yksin.

Jostain syystä halusin vain sanoa tämän.

3 kommenttia

Mika

28.6.2007 16:50

Taidan yöpyä sit heinäkuun lopulla koululla muiden hameheppujen ja -tätien kanssa. Ajattelin kertoa, että tiedät tämän lämpöpatterin yöpyvän yliopiston tiloissa (toivottavasti) kuuden yön ajan. :)

Silti itselle tieto, että HALUAA nukkua yksin, on tärkeä oman henkisen asennoitumisen osalta. Mulla on sen suhteen vähän ristiriitaiset fiilikset, koska osa haluaisi jonkun erityislaatuisen naisihmisen kainaloon mutta toinen osa tietää, ettei sellaista ole näköpiirissä, joten jälkimmäinen osa haluaa kainalot ihan omaan käyttöönsä. :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Satu

28.6.2007 22:05

monksu: Siis Turussako? Sit kyllä nähdään :)
mini: Öö, tohon en kyllä osaa sanoa mitään... :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 11:22

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus