Blogi

Voi uretaani minkä teit! No eihän se mun uretaaniviritys nyt ottanut onnistuakseen, valui vain koko ajan, perkele...

Pakko sitä on silti vielä yrittää mutta jääköön seuraavaan Härmän reissuun ne yritykset.

Kävin juuri etsimässä erästä kirjaa ja sitä etsiessäni törmäsin johonkin joka minulla oli viime viikolla mielessä, nimittäin vanhoihin cd:in jotka olen laittanut laatikkoon ja jättänyt tänne kotiin. Nyt kaivoin sieltä osan esiin ja kuuntelen ne läpi kämpällä, muistellen vanhoja hyviä aikoja. :)

Nyt siis lähden kohti Seinäjokea.

"...I'm a poor lonesome cowboy and a long ways from home..."

Näin tuossa aamulla tympeän unen, siinä unessa mun auto rupes taas temppuilemaan kuten se teki tässä pari päivää sitten, joten vein sen sitten unessani korjaamolle ja maksoin itseni kipeäksi siitä. Toivottavasti niin ei käy oikeasti.

Vois kohta mennä ruuvaamaan taas moperia. Nyt pitäis sotkea sen uretaanin kans, voi olla että menee vituiksi mut koitetaan kumminkin. :)

On se kummallista kun jostain hommasta oikein tykkää niin sitä tehdessä ongelmatkin unohtuu. Jotkut juovat viinaa unohtaakseen, jotkut urheilevat, jotkut käyvät psykiatrilla, toiset tilittävät ystäville, ehkäpä jotkut runkkaavatkin unohtaakseen (no mistä tuo nyt tuli mieleen?) mutta minä poika tuhoan moottoripyörääni. :D

Menin tuossa iltapäivällä talliin, katselin siinä hetken aikaa moottoripyörääni, tuumasin, tuumasin, tuumasin, tuumasin, tuumasin, tuumasin ja lopulta otin rälläkän käteen ja katkaisin kaksi palaa rungosta pois. Tuumailin taas uudelleen, sovittelin osia uusille paikoilleen, otin hitsauspillin käteen ja hitsasin uusia kiinnikkeitä. Tuumailin taas ja sovittelin katteita paikoilleen. Seuraavaksi käteen osui kuviosaha ja ei muuta kuin katteet paloiksi. Kylläpä mulla oli hauskaa. :) Ja huomenna jatketaan. Silloin voisin laittaa uretaania katteiden päälle, se vois olla ihan kiva juttu se. :D

Huomenna mennään isseen ja äiteen kans keilaamaan, uimaan ja syömään, kuulostaa niin kuin olisin joku 10vee mutta hälläväliä, tuosta voi tulla ihan hauskaakin. :)

Kohta vois käydä runk........ eikun vessassa ja sen jälkeen saunaan. Jos laittais csi:in nauhalle ja kattois sen vasta saunan jälkeen. :)

Isotmiehet ei itke, siis en itke minäkään, isotmiehet ei paljasta tunteitaan, siis en minäkään. Ja silti sisältä olen vain pienipoika, haluan kertoa miten pahalta tuntuu, haluan näyttää miten paljon sinusta tykkään, VITTU MÄ HALUAN ITKEÄ omaa surkeuttani.
En uskalla, mitä tämä yhteiskunta minusta ajattelisikaan? Eniten minua kiinnostaa mitä sinä ajattelisit minusta, jos kertoisin miltä nyt tuntuu? Sinä vaivaantuisit ja lähtisit pois, sitä en halua missään nimessä, pysy siinä ja pidä minua hellästi sylissäsi. Kun tunnen itseni taas voimakkaaksi korvaan sen sinulle, pidän sinua hellästi sylissä, silitän hiuksiasi, tuon kupin kuumaa kaakaota ja varoitan että älä polta suutasi.

Taitaa iskeä pikkupoikaan syysmasennus. Tunnen itseni ihan mitättömäksi hiirulaiseksi, en osaa mitään tehdä oikein ja oma elämänikin kulkee ohitseni. Jos vain löisin pääni seinään? Helpottaisiko se? Olisi ajatukset ainakin hetken muualla. Älkää pelätkö, en tee sitä, yritän vain näyttää mahdollisimman säälittävältä. Mutta älkäät te peljätkö rakkahat toverit, kun tapaamme, en näytä masennustani teille, olen kuin viilipytty, hymyilevä viilipytty.

Onneksi on kaksi vapaapäivää, eipähän tarvi ajatella töitä. Lähdin kotiin käymään, tulin tänne että saan ruuvata moottoripyörää ja että ajatukseni keskittyvät nyt vain siihen, ei mihinkään muuhun. Ehkäpä tänä aikana muut ajatukset jäävät jo unholaankin, toivottavasti.

Tällä kerralla toivon että muut lukevat tämän mutta sinä et. Vaikka sairas mielikuvitukseni taas toivookin että lukisit. Niin kuka sinä olet? Sinähän olet tietysti...
;)

Ainakin minä luulin, nimittäin että olin jo ottanut opikseni eräästä virheestä. Enpä sitten olutkaan, vaan toistin kyseisen virheen uudestaan, tein sen jo aiemmin mutta tajusin sen vasta eilen.

Tuon takia eilinen oli ihan kummallinen päivä, aamu kyllä alkoi normaalisti mutta aamupäivällä aloin tajuamaan tekemäni virheen. En ole saanut sitä mielestäni millään, eikä se sieltä ihan heti lähdekään. Aika parantaa, sanotaan, ja niin se tekee ainakin tämän virheen kohdalla, en nimittäin usko että saan sitä korjatuksi, mahdollista se varmasti olisi ja kai minä sitä yritänkin, mutta en taida osata.

Yleensä minulle tulee nälkä puolenpäivän aikaan mutta eilen ei tuntunut nälkää tulevan ollenkaan, ajatuksissa pyöri vain se tekemäni virhe. Lopulta pakotin itseni syömään, joskus iltapäivällä neljän aikaan, ei silloinkaan nälkä ollut.
Pääsin seitsämältä töistä ja kävin vuokraamassa leffan. Menin asunnolleni, luin uutta gti-magazinea (jossa oli muuten kuva moottoripyörästänikin) ja lopulta aloin katsomaan telkkaria ja sitten elokuvaa. Koko illankin oloni oli ihmeellinen, mikään ei tuntunut miltään, virheeni oli vallannut koko mieleni. Asiaa ei yhtään auttanut se että autokin rupes temppuilemaan, yhtäkkiä katos kaikki sähköt ja se tapahtui ainakin kolme kertaa, yhden kerran jopa kesken ajon.

Elokuva loppui ja kello oli hieman yli yksitoista, yleensä alan siihen aikoihin valmistautumaan nukkumaanmenoon mutta nyt ei huvittanut mennä nukkumaan. Luin siis vain gti:tä, tai oikeastaan selailin, ei aivoni olisi tajunneet siitä mitään jos olisin koittanut lukea. Lopulta istuin vain sohvalla ja ihmettelin, en halunnut nukkumaan. Vitutti oma saamattomuuteni asioiden korjaamiseen.

Lopulta pesin hampaat ja painuin petiin, kello oli jo lähellä kahta. Uni tuli kuitenkin ihmeen hyvin.

Heräsin tänään ennen kahdeksaa, kello oli herättämässä vasta yhdeksältä. Tuo ei ollut mitenkään merkillistä, noin käy aina. Koko aamun olen pyöritellyt vain tätä yhtä asiaa mielessäni. Mitä tehdä? Aamupalaakaan ei tehnyt mieli mutta pakolla söin jotain. Nyt töissä, saa nähdä mitä tästä päivästä tulee.

Toivottavasti kukaan ei tätä lue (vaikka joku sairas pieni osa minusta toivookin toisin ja siksi tämän tänne kirjoitinkin)

Nyt jos koska olisi ystävälle käyttöä.

Eikö tämä viikonloppu olisi voinut jatkua ikuisesti? Siis en nyt tarkoita sitä, että tykkään hitsailla auton pakoputkea krapulassa vaan että tuo lauantai-illan "huuma" saisi jatkua pidempäänkin. Ja vaikka aamuherääminen ryyppyillan jälkeen ei yleensä ole niitä ihanimpia niin en pistäisi pahakseni vaikka kokosinkin eilisen aamun uudestaan. :)

Haluan edelleen kiittää teitä kaikkia osallistumisesta, teitte bileistä maailman parhaat. Ja vaikka tiedän ettei kaverini Harri tätä lue niin hänelle aivan erityinen kiitos siitä, että jaksoit meidän kaikkien toilailuja myöhään yöhön asti. Tiedän että ainakaan minä en tehnyt hommastasi helpompaa. Olemme Caelestiksen kanssa sopineet, että vaikket city-yhteisöön kuulukaan niin nimitämme sinut kunniacityläiseksi, tähän varmasti voivat yhtyä muutkin miittiläiset. :)

Sain kuin sainkin kämpän eilen asuttavaan kuntoon ja vaikka me kaikki osallistuimme melko tasapuolisesti sotkemiseen niin erityinen "kiitos" sotkemisesta sille henkilölle joka joi kermalikööriä, koska sitä tuntui olevan joka paikassa... ai niin sehän olin minä, heh. Noh, lukeehan käyntikortissanikin ettei mikään pikkupossu vaan täys sika. :)

Deli ja Bleed, niitä teidän salmiakkijuomia jäi kohtuu runsaasti, joten jos haluatte niin saatte hakea ne kämpältäni, kuvausta vastaan tietenkin. :)

Juuri nyt ei tule mieleen muuta sanottavaa kuin, että otetaan uusiksi heti kun mahdollista ja te jotka ette olleet paikalla, säälin teitä.

Niin ja mulla on kysymys muille sityläisille: Kuka lähetti vakoojan? Sen joka yritti muka esittää ruohonleikkaajaa?

Perkeles, poliisit meinaa viärä multa kortin kuivumahan! Eihän se oo eres kostiakaan!
Ristuksen koppalakit, minen ala.
Tämä kuu olis enää aikaa ajella, saa nähärä kuinka kauaksi ne sen viöö.

Totta jumalauta ku aamu alakoo häjysti. Ajattelin jotta nymmä vilikaasen mikä siälä autos vikisöö ilikiästi ku kääntää vasemmalle. Noh, tunkkasin sitte autoa ylähän niin eikähän tunkki pettäny alta, totta jumalauta molin tyytyväänen jotten keriinny rengasta viälä irroottamahan. Meni sitte fiilikset siihen hommahan ja tuumasin jotta vikisköhöt perkele. Teki miäli potkaasta koko saatanan romua, mutten viittiny.

Toivottavasti loppupäivä menöö paremmin. Empä mä toki oo suunnitellukkaan muuta ku vaharata telkkaria koko loppupäivän...

Mahtaa mennä saman vitutuksen piikkihin mutta tuntuu vaan jotta ei tuasta naishommastakaa mitää tuu, ei se flikka taira olla aiva sellaanen ku mä este kuvittelin... oli vissihin taas kuvitelmakki liika suuria.

Paree vissihin olis ku olis vaa itteksensä... ja huomenna on taas toiset ajatukset.