Blogi

Viistoista tuntia tuli tehtyä töitä tänään, luulis sen jo riittävän yhdelle päivälle. Noh, onneksi sentään kahta eri hommaa, ettei ihan kyllästymään päässyt.

Sattuu polveen!! Vaan eipä tuo ole ihme kun polven kautta on revitty rautaa pois sääriluun sisältä.

Tuo pisin rauta oli siis sielä luun sisällä, toiseksi isoin oli kyynärvarrenluuhun kiinnitettynä ja loput on kiinnitysruuveja. Kuulakärkikynä on vain kokovertailua varten.

Ja sitten kolme viikkoa saikkua.

Kokeilin tässä parin päivän ajan sitä niin kutsuttua elämää... melko mainiota oli.

Pärräkin toimii taas -> me happy. :)

Ei täs muuta...

Paska fiilis, ei tunnu tippaakaan joululta, ei saa tarpeeksi happeakaan. Menis pois koko tämä(n vuoden) joulu, vapaat voisin silti pitää.
En edes ollut joulua yksin vaan vanhempien kanssa mutta silti tuntuu kuin olisi yksin. Päivä mennyt lähinnä telkun ääressä, onko se joulu? Ei ollut ennen.
Viime jouluna ei ollut kuin yksi ihminen enemmän mutta sekin tuntui enemmän joululta kuin tämä.

Eiks oo ihanaa kun valittaa joulunakin?

Mänöö pois.

Minusta tuli nyt sitten setä. :)
Pieni, vähän ennen laskettua aikaa syntynyt tyttövauva putkahti maailmaan tänä iltapäivänä. Mielenkiinnolla odottelen ensitapaamistamme.
Tämä on ensimmäinen minun lähipiirissäni syntynyt vauva, joten vauvat ovat minulle aika "uusi juttu" silleesti.

Enpä ole aikoihin taas kirjoitellut tänne mitään. Kai sitä on niin tavallisen tasainen elämä, että ei keksi mitään mainittavan arvoista. Toisaalta, ei minun elämäni juuri muille kuulukaan kuin itselleni ja läheisilleni. Silti jotain tästä viikonlopusta.

Tai aloitetaan torstaista. Kävin torstaina ostamassa uuden telkkarin 42" plasma kovalevyllä. :) Viikonlopun aikana olenkin rakennellut seinätelinettä tuolle laitteelle, sain sen tänään muuten valmiiksi, enää vain odottelen maalin kuivumista. Sitten saakin laittaa huoneen järjestyksen uusiksi. :)
Kävin torstaina illalla kavereiden kanssa salilla ja uimassakin, pitkästä aikaa, vieläkin tuntuu lihaksissa. Tuntui kyllä hyvältä, kun ei ollut pitkään aikaan liikkunut juuri ollenkaan. Issee on hieman suunnitellut omaa salia tuonne kellariin, katsotaan rupeisikohan sitä sitten itsekin käymään sielä.

Perjantaista ei ole paljon sanottavaa, normipäivä oli se. Katsoin Die Hard 4.0 -elokuvan oli ihan katsottava filmi.

Lauantaina köllöttelin sängyssä puoleenpäivään asti, luin kirjaa ja tutustuin uuden tv:n käyttöohjeisiin. Päivällä kävin syömässä pizzan ja katselin Top Gearin. Mielipiteeni Porsche 911 turbosta vahvistui entisestään, sellaisen ostaisin jos voittaisin lotossa. :D
Lauantai-ilta meni persiilleen, ehdin hehkuttaa Rehupiiklesin keikkaa johon oltiin menossa illalla ja lopulta kävi niin että tultiin paikalle liian myöhään. Syy oli se että ei löydetty kunnollista aikataulua illan keikoista, ainut tieto oli, että Kirsi Ranto aloittaa klo 22.30. Oletettiin tuon olevan ensimmäinen keikka, joten mentiin siihen aikaan paikalle, paikanpäällä huomattiin että Rehupiikles oli jo soittanut. Kyllähän vitutti. Loppu illaksi mentiin baariin, muuten oli tylsää mutta loppuillasta tapasin pari tuttua, heidän kanssa oli mukava jutella kun ei oltu hetkeen nähty.

Tänään heräilin yhdeksän aikoihin ja huomasin heti että oli nuha iskenyt päälle, tai eilen jo aavistelin kyllä sellaista tulevaksi kun oli nenä ihan tukossa. Päivä on mennyt lueskellessa kirjaa ja sitä seinätelinettä tehdessä.

Niin, kuten jo tyttöystäväni omassa blogissaan mainitsikin niin tänään on ensitapaamisemme vuosipäivä. Olen iloinen, että olen noin ihanan ihmisen kanssa saanut kokonaisen vuoden jakaa elämästäni, monta ihanaa hetkeä tähän on mahtunutkin. <3

Sävel: Teräsbetoni - Taivas lyö tulta

Katseet peltoon luokaa veljet, aika tullut on,
meidän edessämme vahvinkin on voimaton.
Aika pysähtyy ja siirtyy viljat pelloiltaan,
me emme järky vaikka multa satais päälle pään.

Heikoille voi olla liikaa kutsu metallin,
muttei niille jotka ohjaa pyörää zetorin!

kertosäe:
Putki lyö tulta etupuolellani,
kaikuu vainioilla ääni totuuden,
itämaiden ihme on aina apunani,
tuo merkki metallisen veljeyden!

Missä liikummekin aina meidät huomataan,
kunnia ja voima saavat meihin uskomaan.
Tulivana seuraa traktoria mahtavaa,
on luonto puolellamme tukemassa sanomaa:

Heikoille voi olla liikaa kutsu metallin,
muttei niille jotka ohjaa pyörää zetorin!

kertosäe:
Putki lyö tulta etupuolellani,
kaikuu vainioilla ääni totuuden,
itämaiden ihme on aina apunani,
tuo merkki metallisen veljeyden!

Putki lyö tulta etupuolellani,
kaikuu vainioilla ääni totuuden,
itämaiden ihme on aina apunani,
tuo merkki metallisen veljeyden!

Putki lyö tulta etupuolellani,
kaikuu vainioilla ääni totuuden,
itämaiden ihme on aina apunani,
tuo merkki metallisen veljeyden!

Putki lyö tulta!

Putki lyö tulta!

Putki lyö tulta etupuolellani,
kaikuu vainioilla ääni totuuden,
itämaiden ihme on aina apunani,
tuo merkki metallisen veljeyden!

On paha olla, itkinkin äsken. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja huonoksi ihmiseksi. Enkä edes osaa oikein sanoa miksi näin on. Johtuuko tämä siitä, että en keksi itselleni mitään tekemistä, josta tietysti johtuu se, että minulla on tylsää.

Miksi minä en kiinnostu mistään? Miksi muut ihmiset on niin kiinnostuneita kaikista asioista? Toiset harrastavat kuntoilua kaiket päivät, minkä vain töiltään/kouluiltaan ehtii, toiset taas ovat mukana järjestöissä, yhdistyksissä yms. Sitten on myös niitä superihmisiä jotka harrastavat kaikkea mahdollista, kuntoilut ja järjestöt menevät oikealla kädellä ja samaan aikaan vasenkäsi hoitaa sosiaalisia kontakteja. Mutta mistä heillä löytyy se kaikki kiinnostus? Minua ei kiinnosta kuntoilu (toki se olisi terveyden kannalta oleellista mutta kun ei kiinnosta, ei sitten millään), jossain yhdistysjutussa tai järjestössä vois olla mukava olla mukana, mutta ei täällä hevonperseenkuusessa mitään taida olla, en minä ainakaan tiedä olevan. Tai ehkä niitä on jotain vanhusjärjestöjä jotka on tarkoitettu eläkeläisille, eipä täällä pian muita asukaan.

Ei ollut leikkauksen tuloskaan aivan sitä mitä luulin ennen leikkausta. Leikkaus kyllä meni aivan niinkuin pitikin ja uskoisin että leikattu osa pelaakin niin kuin pitää, sekä kaikki on paranemisen kannalta ihan hyvin mutta luulenpa joutuvani vielä jonkin ajan kuluttua johonkin plastiikkakirurgiaan kun en tosiaan ole tyytyväinen tuohon leikkauksen jälkeiseen ulkonäköön, se on mielestäni lähes vastenmielinen. Tuokin asia saa oloni pahenemaan. Nyt en voi vielä oikein tehdäkään mitään kun eilen vasta oli se leikkaus, joten on parempi olla rauhassa jotta toipuminen pääsee vauhtiin. Tämäkin aiheuttaa tylsyyttä.

Kolmantena masenteena on tämä yksinäisyys, minulla ei ole enää oikeastaan ainuttakaan kaveria, ystävistä puhumattakaan. Tai tavallaan on kavereita, mutta kun he asuvat kaikki nyt toisella paikkakunnalla, niin eipä heitä näe, eikä heistä paljon mitään kuulukaan. Yhtä kaveria tapaan yleensä viikonloppuisin mutta kun olisi nämä arki-illatkin joihin kaipaisin jotain sosiaalista kontaktia. Joku varmasti sanoisi, että on oma vikani kun en hanki uusia kavereita täältä. No, se ei taida onnistua, ei ainakaan minun kohdallani. En tunne kuuluvani näihin kuvioihin, pidän itseäni outona ja erilaisena. Tälle paikkakunnalle jääneet, minun ikäiseni ihmiset, ovat lähes kaikki luonteeltaan tietynlaisia. He olivat yläasteella niitä joita sanottiin koviksiksi, niitä jotka haukkuivat minua, niitä joille olin ilmaa. Eivätkä he tunnu oikein muuttuneenkaan, aina vain samat ilmeet katsovat minua heidän kasvoiltaan, halveksien minua ja erilaisuuttani, nyt sitä ei vain sanota ääneen. Toinen asia miksi en kavereita helposti saa on asia, josta olen ennenkin maininnut, en hallitse sellaista juttelutaitoa kuin moni muu. Joillekin on hirmu helppoa mennä tuntemattoman ihmisen luo ja saada aikaan pitkä ja syvällinenkin keskustelu, ainoa mitä minä saan aikaan on lähinnä vain joku typerä heitto ja sen jälkeen tulee pitkä ja kiusallinen hiljaisuus. Minulle ei ole mitenkään luontevaa, että osaisin pitää keskustelua yllä, minun pääni vain alkaa hakata tyhjää ja alan miettimään miten kiusallinen tilanne onkaan kun kukaan ei sano mitään.

Vitun valittaja ja poraaja, kuula tällaisen kalloon pitäisi ampua, päästäisiin tästäkin eroon. Biisikin sopii hyvin mielialaani: Greenwheel - The end

Sairaalassa 7 tuntia, josta leikkaukseen käytettiin noin 15min. Oli outo tunne kun perse tuntui puudutuksen takia pelkältä silikonipussilta. Ihme juttu ettei ole tuntunut kipua lainkaan. Loppuviikko saikkua, en pistä yhtään pahaksi muutamaa ylimääräistä vapaapäivää. :)

Alkaa olemaan muutto suoritettu, vihdoinkin. Aikamoinen järjestely siinä olikin.

Tuli muuton takia vietettyä melkein viikko ilman cityä. Eipä siinä kyllä oikeastaan mitään menettänyt, jutut on ne samat. En minä kyllä pois näistä ympyröistä silti halua jäädä, mukavia ovat Cityn ihmiset, heidän takiaan täällä olenkin.

Huomenna kohti TaNperetta ja hanimussukkaa. Taas kaksi pitkähköä viikkoa ilman halia, ilman pusua ja ilman... no, kyllä te tiedätte.

Suhde, siitä voisinkin kirjoittaa hieman. Ärsyttää tietysti tämä välimatka ja hieman arveluttaakin kuinka tämä tästä etenee, joskushan tämän on edettävä. Itse ainakin olen niin epävarma missä haluan tulevaisuuttani viettää. Täällä Härmässä on niin kuollutta mutta täällä on kaikenlaista muuta joka on minulle tärkeää, kuten tämä sukutila, niin ja on täällä hitsauslaitteet ja rälläkkäkin. :)
Noh, selvää on se, etten tätä suhdetta halua lopettaa. Tuo nainen on saanut minut lumoihinsa. Meidän samanlaisuus on tehnyt vaikutuksen. En pelkää koskettaa häntä, se ei ole ollut minulle aina helppoa muissa suhteissani. Olen varmempi hänen seurassaan kuin kenenkään muun kanssa. Eräs r-alkuinen sanakin on pyörinyt paljon mielessä, olisiko tämä nyt sitä. Jokainen määrittää tuon sanan itse ja nyt olenkin hakenut sille sitä omaa määritelmääni. Tietysti sitä ei voi tarkasti määrittää, vaan sen lähinnä vain tuntee mutta haluan olla varma ennen kuin sanon ne kolme maagista sanaa, joista yksi on siis tuo r-alkuinen. En muuten ole sanonut noita kolmea sanaa vielä kenellekään (kuin läpällä, jonka kaikki tiesivät huumoriksi) joten sillä todellakin on minulle merkitystä sitten kun sen sanon.
Minua ärsyttääkin suuresti ne ihmiset jotka viljelevät "r"sanaa ihan liikaa, sitä syydetään jo ensimmäisten tapaamisten jälkeen ja sitä sanotaan kenelle sattuu. Se on menettänyt merkityksensä ja monet tuntuvat sekoittavan kaksi eri tunnetta ihastumisen ja (tähän taas se "r"sana).

Tulevaisuus mietityttää mutta nyt on elettävä hetkessä, otettava tapaaminen kerrallaan ja nautittava niistä täysillä. :)

Näin sitä mennään ja nyt mennään nukkumaan, väsyttää meleko lujasti.

Hyvää yötä cityläiset, katselkaa nautinnollisia unia.
Toivottaa Sube