Kylmää vettä niskaan hyvän asian puolesta

  • Tuomari
Kuva: © rupbilder / Fotolia.com

KYSYMYS: Somessa urheilutähdet kastelevat itsensä kylmällä vedellä. Minkä takia?

VASTAUS: Nyt kastellaan tähtiä hyvän asian puolesta. Eikä jääveden kaataminen rajoitu pelkästään urheilijoihin. Mukana on myös poliitikkoja ja julkkiksia aina elokuvatähdistä muusikoihin asti.

Ice Bucket Challenge tai virallisemmin the ALS Ice Bucket Challengessa on yksinkertaisesti kyse siitä, että jääkylmää vettä kaadetaan iso määrä niskaan. Samalla vettä niskaansa saanut tähti haastaa ystäviään.

Puhutaan kiertohaasteesta eli haastat ystävän tai useamman ja otat jäisen veden niskaan tai vain lahjoitat 100 dollaria. Useat ovat tehneet molemmat suoritukset ja lahjoittaneet paljon enemmän kuin 100 taalaa.

Yhdysvalloissa keräys sai suuren huomion 30. kesäkuuta 2014, jolloin Golf Channel Morning Show televisioi suorana Ice Bucket Challengen. Pohjois-Amerikassa vesihaaste on kerännyt jo yli 10 miljoonaa dollaria ALS-taudin hyväksi. ALS eli amyotrofinen lateraaliskleroosi on etenevä motoneuronisairaus, joka rappeuttaa sekä ylempiä että alempia liikehermoja.

Alla muutama hieno ele supertähdiltä, jotta näemme kuinka homma toimii.

NBA-pelaajat

Stephen King

Macklemore

Charlie Sheen tekee tietenkin oman version ja lahjoittaa huolella.

4 kommenttia

Muutakin on

28.8.2014 09:45

Miksi juuri tämä tauti on ansainnut tällaisen julkisuuden ja rahankeruun?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

niin on

31.8.2014 16:00

Miksikäs ei ?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Merle3

25.10.2023 21:10

With just a few simple clicks, you can seamlessly place bets on a wide range of sports, including football, basketball, tennis, and more. The app also offers https://bj999bet.com/app/ live betting options, allowing you to place bets in real-time as the game unfolds. With Baji 999 App Bookmaker, you can bet on your favorite sports without any hassle or interruptions, making it the go-to platform for all your betting needs.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Merle3

25.10.2023 21:10

With just a few simple clicks, you can seamlessly place bets on a wide range of sports, including football, basketball, tennis, and more. The app also offers https://bj999bet.com/app/ live betting options, allowing you to place bets in real-time as the game unfolds. With Baji 999 App Bookmaker, you can bet on your favorite sports without any hassle or interruptions, making it the go-to platform for all your betting needs.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi