Näytetään kirjoitukset elokuulta 2015.

Kenellä futaajalla on eniten punaisia kortteja?

Sergey Nivens / Fotolia
Sergey Nivens / Fotolia

KYSYMYS: Sergio Ramos on uransa aikana ottanut lukuisia punaisia kortteja, mutta ei taida olla listan kärjessä, kenellä on eniten punaisia hallussa?

VASTAUS: Mainitsemasi Realin tähtipakki Sergio Ramos on ottanut uransa aikana 19 punaista korttia ja johtaa La Liga -pelaajien ulosajolistaa, mutta korkeimmalle paikalle Ramosillakin vielä matkaa.

Maailman eniten punaisia kortteja on ottanut Kolumbialainen laitapuolustaja Gerardo Bedoya, jolla on hallussa huimat 43 punaista lätkää. Hulluna liukujana tunnettu Bedoya jatkaa uraansa edelleen 39-vuotiaana Cucuta Deportivon riveissä. Aikanaan 49 maaotteluakin pelannut puolustaja tykkää pelata kovaa ja sanoo sen olevan hänen pitkän uran salaisuus. Miestä rakastetaan omien riveissä, kun taas vastustajan puolella jengiä pyydetään kiertämään kaukaa korttihirmu.

Kolumbialainen on ulosajojen määrässä aivan omilla kymmenluvuillaan. Realin kanssa jatkoa tehnyt Ramos on listan toisena 19 ulosajollaan ja Zaragozan espanjalaispuolustaja Xavier Aguado on tilastoissa kolmantena “vain” 18 ulosajoa.

Reikäpään uran pahimmasta tempusta tuli 15 ottelun pelikielto. Kyynärpäällä naamaan ja maassa makaavaa miestä vielä monolla päähän. Ei hyvää päivää.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Onko tämä hienoin maalivahdin tekemä maali futiksessa?

KYSYMYS: Veska Martin Hansen teki uskomattoman hienon maalin. Olenko väärässä, jos väitän hienoimmaksi maaliksi, minkä maalivahti on tehnyt?

VASTAUS: Hollannin Eredivisie-sarjan avauskierroksen ottelussa nähtiin kieltämättä huikea maali ja ennen kaikkea huikea loppuratkaisu, kun kotijoukkue Den Haagin veskari pelasti pisteen joukkueelleen yliaikamaalillaan. ADO Den Haagin tanskalaismaalivahti Martin Hansen sai nousta vapaapotkussa ilman vartiointia maalintekosektorille ja PSV:n kannalta jälki oli tuhoisaa.

Ikimuistoinen maali syntyi siis Den Haagin saatua vapaapotkun hyvästä paikkaa. Hollantilaisjätti PSV johti peliä vielä aivan viime minuuteilla 2-1, kun Den Haag sai vapaapotkun oikealta puolen kenttää. Veska Hansen nousi mukaan erikoistilanteeseen joukkueensa hakiessa arvokasta tasapelipistettä viime kauden Hollannin mestarilta. Vapaapotku jäi hivenen taakse ja vajaaksi, kuinka ollakaan pallo päätyi kohti rangaistusalueen keskellä olevaa Hansenia, joka ei jäänyt tilanteessa neuvottomaksi. Ei todellakaan parhaassa asennossa ollut veskari onnistui selkänsä takaa kääntämään keskityksen oikean jalan kantapäällään hienosti verkon perukoille asti. Moni hyökkääjä voisi ottaa mallia veskarin kliinisestä viimeistelyssä, jossa oli kenties hieman onnea mukana.

Kyllä tämä maali on ehdottomasti yksi hienoimmista maalivahdin tekemistä maaleista ja uskallan ainakin väittää, että maali voidaan valita nyt jo vuoden hienoimmaksi maaliksi Hollannin liigassa.

Komeita maaleja jalkapallomaalivahdit ovat tehneet vuosien varrella aina silloin tällöin. Nimet Rene Higuita, Rogerio Ceni ja Jose Luis Chilavert ovat kovimpia verkon heiluttajia ja näiltä legendoilta onkin nähty jäätäviä vapaapotkumaaleja historian saatossa, mutta ei näin akrobaattista maalia kuin Hansenin tekemänä. Kaksi kovaa maalia nostaisin tanskalaisveskan tekemän rinnalle.

Gerald Hillringhaus tykitti vuonna 1989 hienosti suoraan ilmasta “Tor des Monast” eli kuukauden maalin SV Turk Gucu Munchenin riveissä viimehetken tasoituksellaan. Näin laitetaan pallo kulmasta sisään.

2013 kohtasivat Espanjassa Alcudia ja Mallorca B. Ottelu sai mahtavan päätöksen, kun Tolo Barcelo Ramis heitti sakset peliin lisäajalla. Kotijoukkueelle maukas tasuri ja millä maalilla!

Kaikki kolme nähtyä maalia ovat uskomattoman hienoja ja kerran elämässä maaleja. Uskon tässä olevan hienoimmat maalit, mitä veskarit ovat tehneet vuosien saatossa. Ehdota omaa vaihtoehtoa joukkoon.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Onko kukaan tenniksen pelaajista yhtä reikäpää kuin John McEnroe?

KYSYMYS: Rakastin ja vihasin aikanaan John McEnroen sekoiluja. Onko nykypelaajista kukaan yhtä reikäpää?

VASTAUS: Seitsemän kertaa Grand Slamin voittanut John McEnroe tuli urallaan tunnetuksi hyvän menestyksensä ohella tulisesta temperamentistaan. McEnroe ei päästänyt koskaan tuomaristoa helpolla otteluissa, eikä vastustajaakaan. Jenkkiherra vihasi häviämistä ja halusi aina tehdä kaikkensa voiton eteen. McEnroe toi katsomoihin paljon uusia ihmisiä, jotka eivät aiemmin olleet seuranneet tennistä.

Nykypelaajista nostaisin kaksi persoonaa esiin, jotka todellakin ovat saaneet vastapelaajien ja katsojien vihat niskoilleen. Näiltä kahdelta reikäpäältä pääsee tasaisen välein uskomattoman tyhmiä läppiä, mitä ei joka piireissä katsota hyvällä.

Latvian Ernests Gulbis purnaa enimmäkseen itselleen kentällä ja ei onneksi aiheuta kanssapelaajille ongelmia pelikentillä, mutta kentän ulkopuolella sitten aina välillä tapahtuukin. Laiskana treenaajana tunnettu kaveri tykkää naisista, mutta vain yhteen tarkoitukseen. Hänen mielestään naisten ei pitäisi pelata ammatikseen tennistä, koska pallon mätkiminen on kuulemma liian rankkaa naisille ja heidän pitäisi ajatella vaan perhettä ja lapsia. Sovinisti Gulbisin ammattilaisuraan mahtuukin kohuja: muun muassa putkareissu hänen oltuaan Ruotsissa tekemisissä prostituoidun kanssa ja kommentit siitä, kuinka miestennis on nykyään valtavan tylsä laji. Uhotakin mies osaa. “Lyön kovempaa kuin kukaan muu. Ketä tahansa vastaan pelaan, voitan heidät kaikki.” Uhoamiset jotenkin muistuttavat entisten vuosikymmenten pelaajista.

Toinen paha poika on Nick Kyrgios, joka ei osaa pysyä kaukana vaikeuksista. Wimbledonissa australialainen sai lähes kaikki suuttumaan. Mailat lentelivät aina katsomoon asti, tuomarille haistatettiin ja sakot saatiin, jolle tietenkin haistatettiin lisää. Kotimaassaan Kyrgiosin temppuja ei katsottu hyvällä. Monet urheilijat ovat ottaneet kantaa tempperamenttisen pelaajan otteisiin.

Uusin lapsellinen teko Kyrgiosilta nähtiin Montrealin ATP-turnauksen ottelussa Sveitsin Stan Wawrinkaa vastaan. Ottelun puolessa välin pelaajat kohtasivat verkolla. Kyrgios kuittasi törkeästi Wawrinkalle: “Kokkonaskis harrasti seksiä tyttöystäväsi kanssa. Olen pahoillani että jouduin kertomaan sinulle.” Kyrgios viittaa maanmieheensä Thenasi Kokkinakisiin sekä kroatilaiseen pelaajaan Donna Vekiciin. Niin Kokkinakisin kuin Wawrinkankin on huhuttu seurustelevan 19-vuotiaan Vekicin kanssa. Kyrgiosin läpästä tuli some-hitti välittömästi. Vine-video levisi jo ottelun aikana Facebookissa ja Twitterissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Pelaajatarkkailu vaihtui pystypainiksi

KYSYMYS: Ex-City kärki Paulo Wanchope kuulemma tappeli itsensä ulos valmentajan paikalta. Pitääkö paikkansa?

VASTAUS: Kyllä pitää paikkansa. Herra oli tarkkailemassa pelaajia alle 23-vuotiaiden maaottelussa Costa Rican ja Panaman välillä. Wanchope kävi aivan hiilenä katsomossa ja aloitti tappelun, kun vartija tönäisi häntä valmentajan pyrkiessä kentälle.

Euroopassa hyvin tunnettu Paulo Cesar Wanchope Watson on costaricalainen entinen jalkapalloilija, joka pelasi viimeksi Yhdysvaltain Major League Soccerissa Chicago Firen joukkueessa kaudella 2007. Monelle suomalaiselle mies on tuttu Valioliigasta. Derbyssä, West Hamissa ja Manchester Cityssä pitkänhuiskea kärki mätti mukavasti maaleja ja ainakin Cityssä costaricalainen on tietynlaisessa kulttipelaajan maineessa. Wanchope on Costa Rican maajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä. Pelaamissaan 73:ssa maaottelussa syntyi komeat 45 maalia.

Ex-City-kärki valittiin vuoden alussa kotimaansa Costa Rican päävalmentajaksi. Legendan työpesti jäi kuitenkin varsin lyhyeksi, sillä hän päätti erota heti skandaalin vuoksi. Päävalmentaja kävi todella lämpöisenä 23-vuotiaiden maaottelussa ja halusi mennä kentälle kertomaan mielipiteensä. Päätä pienempi vartija oli tilanteesta eri mieltä ja päätti pitää puoliaan, kun Wanchope aloitti tappelun. Onneksi muu järjestysryhmä tuli paikalle, muuten Wanchopea olisi häpäisty tuplasti.

Koko hässäkkä tallentui kameralle ja Wanchope kertoi myöhemmin, että hän on päättänyt erota tehtävästään. Ex-kärki ehti toimia Costa Rican päävalmentajana vain kahdeksan kuukautta. Ennen muistin miehen vuoden 2006 MM-kisojen avausottelun kahdesta maalista Saksan verkkoon, mutta nyt surullisesta välikohtauksesta.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Hurjinta, mitä Tuomari on hetkeen nähnyt: motocrossia aallon päälla

KYSYMYS: Mikä on hurjinta, mitä olet vähään aikaan nähnyt?

VASTAUS: Ehdottomasti hurjin ja kovin jätkä tällä hetkellä Tuomarin kirjoissa on australialainen Freestyle motocross-ajaja Robbie Maddison. Tahitilla kaveri päätti surffata motocrosspyörällä aalloissa.

Elävä legenda “Maddo” Maddison saattaa olla hulluin jätkä tällä planeetalla. Huimapää tekee historiaa Pipe dream -videopätkällään surffaamalla ensimmäisenä ihmisenä moottoripyörällä vetten päällä. Komeasti kuvattu pätkä vaati temppumestarilta todella kovaa treeniä. Maddo ehti harjoitella unelmaansa peräti kaksi vuotta ja se kannatti, ylivoimaisesti kovinta materiaalia, mitä vähään aikaan on nähty.

Aussi-kaveri rakastaa temppujen tekemistä. Miehellä on hallussa maailmanennätys pisimmässä hypyssä motocross-pyörällä sekä korkeimmassa hypyssä rakennuksen päällä ja alas katolta. Vuonna 2007 huimapää teki maailman pisimmän hypyn 500 kuutioisella Hondalla. Hypyn pituus oli 99 metriä. Vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa Maddison teki uuden ennätyksen hyppäämällä Las Vegasin riemukaaren päälle ja sieltä alas Red Bull New Year No Limits -tapahtumassa. Hypyn korkeus oli n. 35 metriä ja alastulon n. 30 metriä.

James Bond -leffassakin stunttina näytellyt Maddo miettii jo seuraavaa temppua. Miten tästä voi enää paremmaksi pistää?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Mies hyppää vuoren reunalta parin metrin kokoiseen reikään  2

KYSYMYS: Onko Tuomari extreme-miehiä? Mikä on mielestäsi vaikein Base-hyppy ikinä?

VASTAUS: Pahan pistit, mutta jos mukaan lasketaan liitopuvulla tehdyt hypyt, sen täytyy olla tämä Uli Emanuelen tuorein pläjäys. Italialainen reikäpää hyppää liitopuvullaan n. kahden metrin reijästä.

Wingsuit fly -pilotti Emanuele lentää ehkä kaikkein teknisimmän ja vaikeimman base-hypyn, mitä koskaan on tehty. Viimeiset kolme vuotta Uli oli haaveillut ja unelmoinut maailmanennätyshypystä. Tiukka treeni ja hypyn suunnittelu vaativat exreme-jampalta pitkän uhrautumisen ennätyshyppyyn. Reitti kun on valittu, paluuta ei enää ole. Tässä lajissa on kaiken onnistuttava, jos meinaa joku toinen päivä vielä hypätä. Tällä kertaa kävi hyvin ja toivottavasti jatkossakin, sillä Emanuele suunnittelee jo uutta temppua.

GoPro-kamerat tarjoavat nykyään huikeaa kuvamateriaalia urheilurintamilta. Tämänkin tempun visualisoinnin takana on GoPron tarkka kuva, joka saa katsojan pelkäämään melkein enemmän kuin itse tempun tekijä.

Legendaarinen Base-hyppääjä Jeb Corliss on ehkä tunnetuin hyppääjä maailmassa. Monesta tornista hypännyt ja vesiputouksen läpi liitänyt Corliss haluaa aina tehdä hooceimman tempun. Reikäpää touhua, vai mitä sanotte jenkin ilmapalloleikistä?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Mikä on mystisen kaunis rabona-potku?

KYSYMYS: Luulin tietäväni “kaiken” jalkapallosta, mut mikä on rabona-potku, vai onko se syöttö?

VASTAUS: Rabona voi olla sekä potku että syöttö, mutta ennen kaikkea se on onnistuessaan kaunista katsottavaa. Vai mitä sanotte Pekka Sihvolan Rabona pilkusta, ja vielä silmät ummessa.

Kaunis liike nimeltään rabona on futiksessa potkaisutapa, jossa potkaiseva jalka kiertyy tukijalan takaa tehokkaasti jalat ristissä. Futaaja voi käyttää tätä laukaisua monestakin syystä: rabonan avulla voi pelaaja esimerkiksi tehdä yllättävän kierteisen syötön tai potkun. Rabona saattaa siis usein hämätä vastustajan pelaajia ja etenkin katsojia.

Rabona on vanha kikka jalkapallokentiltä. Ensimmäisen kerran rabonan esitti tietävästi Ricardo Infante Argentiinassa vuonna 1948 Estudiantes de La Platan ja Rosario Centralin välisessä matsissa. Urheilulehti El Graficon etusivulla komeili Infanten kuva ja siitä päivästä lähtien futiksessa liikettä on kutsuttu rabonaksi. Espanjaksi rabona tarkoittaa koulusta pinnaamista. Pele käytti rabonaa jo 50-ja 60 luvulla ja sen jälkeen siitä on tullut vakiokalustoa kikkailijoiden työkalupakissa.

Hienoja keskityksiä ja läpisyöttöjä rabona-tyyliin nähdään lähes joka viikko, mutta maalit ovat harvassa. Viime kauden hienoimmasta maalista vastasi Tottenhamin Erik Lamela, joka voidaan samalla valita hienoimmaksi rabona-maaliksi, mitä koskaan on nähty. Vai mitä sanotte? Tottenham teurasti Euroliigan ottelussa Kreikkalaisen Asteras Tripolisin peräti 5-1 ja Lamelalla oli aikaa tehdä mitä haluaa. Wou! Ainakin yhdestä asiasta Lamela muistetaan Lontoossa, muuten miestä ei haluta muistellakkaan.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Onko tässä oudoin lätkämaali ikinä?  6

KYSYMYS: Tuomari, mikä on oudoin näkemäsi jääkiekossa tehty maali?

VASTAUS: Kyllä sen täytyy olla tämä maali edelleenkin, vaikka onhan sitä vuosien varrella nähty omituisia ahterimaaleja, veskareitten kikkailuja alimpana miehenä ja kierrelaukauksia, jotka menevät verkon väärältä puolen aina maaliin asti.

Winnipeg Jets ja Chicago Blackhawks kohtasivat kaudella 1993-1994 runkosarjamatsissa, joka sai surkuhupaisan lopun. Kyseinen ottelu taidettiin näyttää vielä jollain suomalaisella kanavalla jälkilähetyksenä, olihan kyse Teemu Selänteen kulta-ajasta. Itse ottelu ei tarjonnut katsojille oikeastaan mitään. 60 minuuttia painettiin surffaillen nollaa nollaa, kunnes jatkoajalla alkoi tapahtua.

Erikoinen maali sai alkunsa, kun Chicagon legendaarinen maalivahti Ed Belfour yritti heittää kiekon ränniin. Winnipegin kovanaama Nelson Emerson luisteli Chicagon maalin takaa, nappasi ilmassa olleen kiekon hanskaansa, pyörähti “vanhanaikaisella” maalin eteen ja heitti kiekon maaliin. Kaikille muille hallissa oli päivänselvää, ettei maalia hyväksyttäisi, mutta niin vain päätuomari ja muu raitapaitajengi pitkän mietinnän jälkeen hyväksyi maalin. Chicagon pelaajat ja valmennusporras kävivät todella kuumana tilanteesta ja syystäkin, nimittäin maalia ei olisi koskaan pitänyt hyväksyä.

Miksi maali sitten hyväksyttiin, vaikka tilannetta tarkasteltiin aina videoilta asti? Vasta seuraavana päivänä lehdistökin sai kuulla, miksi maali lopulta hyväksyttiin. Päätuomari luuli kiekon olleen Belfourilla, joka olisi pelannut sen omaan maaliin. Yläkerran videopojistakaan ei tullut apua, sillä tuolloin videotuomari sai katsoa ainoastaan ylittääkö kiekko maaliviivan, onko maali siirtynyt paikaltaan, syntyykö maali ennen peliajan päättymistä ja onko hyökkääjä maalivahdin alueella. Nykyään katsottavia asioita on lisätty videovastaaville. Vaikka selostaja väittää, ettei kiekko koskaan ylittänyt edes maaliviivaa, todellisuudessa videotuomari katsoi paremmalla kameralla ja kiekko ylitti viivan. Päätuomari ei taas havainnut, että kiekko vietiin kädellä maaliin ja väitti, ettei Emerson koskaan sulkenut kiekkoa kokonaan hanskaansa. Todellisuudessa kiekko oli useamman sekunnin Jetsin hyökkääjän kädessä, Belfourin estellessä. Mieshän joutui oikein kurkottamaan, että kiekko menisi maaliin.

En uskalla sanoa tulevaisuudesta mitään, mutta tuskin yhtä friikkiä maalia enää vastaan tulee, vai tuleeko?

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Ässäsyöttö on tenniskenttien herkkupala  4

Boggy / Fotolia
Boggy / Fotolia

KYSYMYS: Roger Federer taisi täräyttää neljä ässäsyöttöä putkeen jossakin näytösmatsissa. Onko näitä tapahtunut totisissakin ATP-matseissa ja mikä on pisin ässäputki?

VASTAUS: Roger Federer ja Pete Sampras kohtasivat 2007 Macaossa leikkimielisessä hyväntekeväisyysmatsissa, missä Federer todellakin täräytti näyttävästi toisen legendan kenttään neljä ässää. Sampras, joka itsekin oli kova läpisyöttäjä, laittoi välillä jopa pallopojan lyömään palloa, mutta sekään ei auttanut. Sveitsiläinen on tykittänyt uransa aikana tämän saman virallisissa ATP-peleissä viisi kertaa.

Komeimmin Tuomarin mielestä oman syöttövuoronsa on hoitanut Argentiinan Juan Martin Del Potro, joka lopetti omilla ässillään hienosti pelin Saksan Benjamin Beckeriä vastaan. Voiko peliä lopettaa tyylikkäämmin? Puhtaisiin läpisyöttöihin lopettanut Del Potro käytti aikaa alle minuutin.

Vimpelissä vuonna 2001 voittanut värikäs vasuri Kroatian Goran Ivanisevic pitää hallussaan eniten ässiä uransa aikana syöttäneen tennispelaajan titteliä. Hujoppi pamautti 10 183 kappaletta läpisyöttöä vastustajan kenttään. Eniten ässiä putkeen vuonna 2007 syötti Sam Querrey Indianapolis Tennis Championshipissä James Blakea vastaan. Maailman ennätykseen tarvittiin kymmenen ässää putkeen.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar


Fiilis on joskus tulostakin tärkeämpää - tsekkaa kaikkien aikojen hienoimmat yläfemmat!

KYSYMYS: Miksi joukkuelajeissa lentää ylävitoset ja muut läpyt kokoajan?

VASTAUS: Hengenluonti on joukkuelajeissa yhtä tärkeää kuin taktinen puoli pelistä. Helpoin ja parhain tapa ottaa huomioon oman puolen pelaaja on antaa pikku läpyn. Tämä pieni teko luo automaattisesti herätteen ja pelaajalle tunteen kuuluvansa osana porukkaan. Ja parhaimmillaan treenattu lopputulos voi olla seuraava

Hollantilainen rugbyjoukkue hoitaa hengenluonnin täydellisesti, ja myös vastapuolen jengi arvostaa. Yksi pelaaja käy hienon läpykierroksen seitsemän pelaajan ja valmentajan kanssa läpi. Hienoa taktista osaamista. Pelikentällä oli taktiikka sitten vähän hukassa, mutta mitäpä pienistä. Fiilis se on tärkein pohja urheilussa!

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar