Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2014.

Mitä Brasilian kaduilla tapahtuu?

KYSYMYS: Mitä Brasilian kaduilla tapahtuu kisojen aikana?

VASTAUS: Rion kaduilla tehdään muutakin kuin sambataan. Siellä pyritään kääntämään maailman huomio FIFAn kieltämättä kyseenalaisiin toimintatapoihin.

Isolle osalle brasilialaisista jalkapallo on valtava osa elämää. Sitä paitsi seurataan, siitä saadaan elantoa, esimerkiksi myymällä vesipulloja areenan liepeillä. Nyt FIFA on potkinut porukan myyntiaikeineen useiden kilometrien päähän. Kun isot urheilukisat viedään lähes mihin tahansa, syntyy purnausta ja ihan aiheesta – näin on käynyt Pekingin olympialaisissa ja Etelä-Afrikan MM-kisoissa. Mestat pusketaan täyteen toinen toistaan hienompaa kisarakennusta, kun kaupungin infrastruktuuri vaatisi kehittyäkseen jotain ihan muuta.

HBO:n John Oliver tekee selvää ongelmista huumorin kautta. Hän antaa brasilialaisille karvanpoistosta tutun vertauksen: raha on kuin ihokarvat ja FIFA vahaa, joka tunkeutuu joka paikkaan ja kun homma on ohi, se repäistään irti ja se vie karvat mukanaan.

Brasiliassa suurin mielenkiinto kohdistuu kentälle, mutta osa katsoo myös kentän ulkopuolelle. Siellä touhuaa esimerkiksi yhden Tuomarin suosikkimedioihin lukeutuvan Vicen toimittaja, joka tallentaa tilannetta, jota lähetetään suorana lähetyksenä nettiin. Harvoin mennään näin iholle, kun otetaan selvää, miten pahat uutisoidut mellakat todella ovat. Poliisien pakkokeinojen todistaminen niin läheltä, että joutuu itse kärsimään kyynelkaasusta, on hieman eri asia kuin esimerkiksi eräänkin meritoituneen suomalaistoimittajan raportti, jossa hän Ranskan mellakoiden aikaan tyytyi kertomaan hotellinsa edestä tyytyväisenä, että mellakoita on lähes mahdoton löytää, vaikka ne riehuivat parin korttelin päässä.


Suurimmat uudistukset futiksessa ennen partavaahtoa?

KYSYMYS: Tämän vuoden MM-kisoissa on nähty kaksi hyvää sääntömuutosta (erotuomarin partavaahtopurkki ja maalikamera), mutta mikä on ollut lähihistorian isoin sääntömuutos?

VASTAUS: Mainitsemasi partavaahtopurkki ja maalikamera ovat loistava lisä kuningaslajiin.

Vapaapotkuissa pelaajien huijaaminen muurissa on aina ollut ärsyttävän helppoa tuomareiden sulkiessa silmänsä pelaajien hyppiessä metrejä lähemmäksi palloa. Tuomareiden vetäessä valkoisen viivan muurin eteen vapaapotku saa oikean arvon ja rikottu joukkue saa ansaitsemansa hyödyn. Näin tulevaisuudessa tulemme näkemään yhä hienompia vaparimaaleja ja niitä laji kaipaa.

Maaliviivateknologia on vihdoin saatu arvokisoihin. FIFA:n vanhojen pappojen pitkään hanttiin pistäminen maalikameraa vastaan on vihdoin saanut oikean päätöksen. Saksalaisen GoalControl-yhtiön teknologiaa testattiin viime kesän Confederations Cupissa. Kokeilu oli FIFA:n mukaan onnistunut, vaikka kisoissa ei nähtykään yhtään epäselvää maalitilannetta. Goal-Control käyttää neljäätoista kameraa, joiden avulla tuomari saa sekunnin sisällä rannekelloonsa tiedon siitä, onko pallo ylittänyt maaliviivan.

FIFA päätyi maalikamerateknologian kannalle sen jälkeen, kun Frank Lampardin kohua herättänyt maali Saksan verkkoon jäi hyväksymättä Etelä-Afrikan MM-kisoissa 2010.

Jalkapallon isot muutokset, vaihtomiehet, paitsiot ja varoitukset korttien muodossa, ovat olleet historian saatossa tärkeitä ja muokanneet peliä paremmaksi, mutta jos pysytään lähihistoriassa, 1990-luvun alussa tuli voimaan sääntömuutos, jonka seurauksena joukkueen maalivahti ei saanut enää ottaa oman pelaajan syöttöä käsiinsä. Tämän seurauksena valmentajat alkoivat peluuttaa joukkueitaan hyökkäävämmillä taktiikoilla ja tiukan puolustuksen merkitys pelissä väheni hieman. Nykyään maalivahdit ovat jalalla lähes yhtä hyviä, kuin kenttäpelaajat ja maalivahdin pelinrakentelu muistuttaa vanhan ajan liberoa.

Uuden säännön opetteleminen ei ole aina helppoa, kuten alla olevasta videosta näkee.


Uimarilegenda “Ankerias” oli hukkua outoon altaaseen  2

KYSYMYS: Moro Tuomari. Juostessahan voi keskeyttää vain kaatumalla maahan, mutta onko uimareita jouduttu auttamaan altaasta ylös?

VASTAUS: Ei Tuomarin tietojen mukaan. Mutta lähellä on oltu.



Sydneyn olympialaiset vuonna 2000 muistetaan Pieter van der Hoogenbandin ja Ian Thorpen mittelöistä, mutta myös miehestä nimeltä Eric Moussambani.

Lempinimellä “Eel – Ankerias” tunnettu Moussambani edusti Sydneyssä Päiväntasaajan Guineaa. Hän pääsi kisoihin villillä kortilla, ei ollut ikinä nähnyt 50 metrin allasta ja oli harjoitellut järvessä.

Omassa sadan metrin vapaauinnin alkuerässään Moussambani kuitenkin voitti kaksi kilpakumppaniaan, jotka molemmat ottivat varaslähdöt. “Eel” kellotti ajan 1:52:72 ja jäi matkan voittaneesta van der Hoogenbandista yli minuutin. Moussambani sanoikin, että viimeiset 15 metriä olivat todella vaikeat.



Moussambani, nyt 36, on Sydneyn jälkeen uinut matkan jo alle 57 sekunnin. Hän luotsaa tällä hetkellä Päiväntasaajan Guinean uintimaajoukkuetta ja haaveilee osallistumisesta vuoden 2016 kesäolympialaisiin.


Näin fanit ratkaisevat otteluita – oikeasti!  1

KYSYMYS: Tunteeko historia tapauksia, joissa katsojat ovat vaikuttaneet ottelujen lopputuloksiin?


VASTAUS: Tässäpä pari tapausta, joissa päästään hyvin lähelle.



Vuonna 2003 Duken yliopisto voitti verivihollisensa Pohjois-Carolinan kolmella pisteellä koripallon yliopistosarjassa. Kaksi noista pisteistä voidaan laittaa Patrick Kingin nimiin.



Koripalloon kuuluu, että yleisö häiritsee vierasjoukkueen vapaaheittoja niin paljon kuin suinkin pystyy. Kun Pohjois-Carolinan Jackie Manuel asteli vapaaheittoviivalle, King onnistui siinä tavanomaista paremmin. Hän sai yleisön istuutumaan paikoilleen ja aloitti villin tanssinsa, vain speedoihin pukeutuneena.

Manuel missasi molemmat heittonsa ja myönsi, että oli hieman vaikea keskittyä.


Vaan tapahtui sitä ennenkin. Vuoden 1908 Lontoon olympialaisissa Etelä-Afrikan Charles Hefferon johti maratonia selvästi vain kolmisen kilometriä ennen maalia. Hefferon kuitenkin päätti napata reitin varrelta tarjotun mukin sisältöineen juodakseen. Kupposessa oli samppanjaa, jonka hän veti huiviinsa.



Reilu kilometri ennen maalia kupliva kuitenkin sai Hefferonin paikat kramppaamaan ja italialainen Dorando Pietri tuli rinnalle ja ohi. Pietri taas innostui liikaa mahdollisuudestaan ja sakkasi aivan loppumetreillä. Hän lähti stadionilla juoksemaan ensin väärään suuntaan, kaatuili ja autettiin lopulta maaliviivan yli. Tämä johti myöhemmin diskaamiseen. Jenkki Johnny Hayes on merkitty historiankirjoihin kultamitalistiksi.

Ja sitten baseballia. Vuosi 1996. New York Yankeesin ja Baltimore Oriolesien ensimmäinen välierämatsi. Kahdeksannen vuoroparin loppupuoli, Yankees jouksun tappiolla ja kaksi paloa alla. Supertähti Derek Jeter astelee lyömään. Hyvä osuma, pallo liitää kohti takakenttää. Mutta jää lyhyeksi. Baltimoren Tony Tarasco on valmiina ottamaan kopin.

12-vuotias Jeffrey Maier on eturivissä katsomassa peliä. Hän ojentaa kätensä Jeterin lyönnin tielle ja ohjaa pallon katsomon puolelle. Kunnari. Yankees tasoittaa, voittaa pelin, voittaa välieräsarjan otteluvoitoin 4–1 ja vie samana vuonna myös mestaruuden.





Lähde: Cracked


Miksi tytöt heittävät kuin tytöt?  1

KYSYMYS: Miksi tytöt heittävät palloa niin päin persettä?


VASTAUS: Ensiksikin, älä ikinä esitä tällaisia kysymyksiä naisseurassa. Onko selvä? Kaksi sanaa: kakka ja myrsky.

Kuten kuitenkin hyvin tiedetään, on tyttölapsilla taipumus viskata palloa outoja tekniikoita käyttäen. Tukijalaksi saattaa valikoitua se väärä kinttu, tai ranne pysyä tikkusuorana koko liikkeen ajan. Come on, kaikkihan te olette pelanneet pesäpalloa ala-asteella. Tutkimustenkin mukaan yläkautta tapahtuvan heiton mekaniikka on yksi suurimpia fyysisiä eroavaisuuksia naisten ja miesten välillä.



Psykologian ja naistutkimuksen professori Janet Hyde Wisconsinin yliopistosta on laskenut keskihajontoja monille motorisille, käytöksellisille, ja psykologisille eroille sukupuolten välillä. Esimerkiksi puristusvoimalle, runkkaamiselle ja onnellisuudelle.

Tutkimuksen mukaan sukupuolet ovat hyvin lähellä toisiaan useimmissa asioissa, ja keskihajonnat pieniä. Heiton voimassa ja heiton pituudessa miesten ja naisten välillä on kuitenkin valtava ero.



Puberteetin tuomat fyysiset muutokset vaikuttavat Hyden tutkimuksen tulokseen, sillä hän on tutkinut 2–20-vuotiaita. Mutta jopa nelivuotialla tytöillä ja pojilla heittämiseen liittyvät motoriset erot ovat yli kolminkertaisia muihin motorisiin eroihin verrattuna.

Eroja on yritetty selittää myös geeneillä. Naisten ja miesten erot juoksussa tai jopa alakautta tapahtuvassa heitossa ovat hyvin pieniä suhteessa eroihin yläkautta tapahtuvassa, keihäällä metsästettäessä tarpeellisessa heitossa.

Tuomari varmistaa selustan ja linjaa: Jumala loi miehet, naiset ja 50 Centin erilaisiksi.