Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2015.
Edellinen

Messi vs. Ronaldo: Tuomarin vastaus ikuiseen kysymykseen  9

KYSYMYS: Haluan ikuiseen kysymykseen vastauksen. Kumpi on parempi, Cristiano Ronaldo vai Lionel Messi?

VASTAUS: Tuomarilta eniten kysytty kysymys on juuri tämä, Cristiano Ronaldo vai Lionel Messi? Lähtökohtaisesti tuntuu typerältä valita kahden ylivoimaisen herran väliltä, joita molempia luonnehditaan aikansa ja jopa kaikkien aikojen parhaiksi jalkapalloilijoiksi, mutta silti, vaikka typerältä se tuntuisikin, jalkapallomaailman kenties isoin kysymys on ollut viimeiset kymmenen vuotta, kumpi on parempi. Yritetään löytää vastaus tähän kysymykseen, joka puhututtaa futiskansaa kaikkialla.

Lionel Messi on valittu maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi neljä kertaa, kun taas Ronaldo on voittanut kyseisen palkinnon kolme kertaa. Messi pelaa Barcelonassa, jota pidetään yleisesti maailman parhaana seurajoukkueena ja juuri argentiinalaisen aikana katalonialaisseura on vakuuttanut olevansa paras. Cristiano Ronaldo on myös voittanut seurajoukkueissaan kaiken mahdollisen ManU:n ja Realin paidassa. Maajoukkueessa Ronaldo on onnistunut, vaikka isot palkinnot ovat jääneetkin saavuttamatta. Juuri portugalilaisen maalit ovat pitäneet maajoukkuetta monesti pystyssä. Vaikka Messiä on haukuttu juuri maajoukkueessa, löytyy häneltäkin MM-kisojen ja Copa American finaalipaikat ja järkyttävä määrä maaleja.

Pelityyliltään Messi häikäisee pallon kanssa. Pienen kokonsa vuoksi argentiinalaisella on painopiste alhaalla, minkä vuoksi hän pystyy muita ketterämmin ja nopeammin vaihtamaan etenemissuuntaa ja pitämään palloa. Näiden uskomattomien ominaisuuksien ja Barcan hiotun yhteispelin ansiosta Messi pääsee tekopaikoille. Onhan miehellä peliälyä, syöttötaitoja ja viimeistelytaitoakin, mutta juuri tasapaino ja nopeus ovat kirpun kaiken tekemisen perusta. Heikkouksia on vaikea löytää Messin pelistä, ehkä pääpeli, mutta kun pääpalloja ei viljellä Barcassa, eikä oikein Argentiinan maajoukkueessakaan. Ja oikea jalka, jota miehen ei tarvitse käyttää ollenkaan.

Jos taas katsotaan Ronaldoa jalkapalloilijana, ei miehestä yksinkertaisesti löydy heikkouksia. Kookas portugalinen voittaa pääpallot, on nopea (mitattu 33,6 kilometrin tuntivauhdilla), osaa käyttää molempia jalkoja ja miehen potkutyyli on uskomattoman kaunista katsottavaa ja se lähtee lujaa lapikkaasta, n.130 kilometrin tuntivauhdilla.

Kaksi ylivoimaista herraa, jotka tekevät viheriöllä kaiken paremmin kuin muut. Illasta toiseen molemmat paukuttavat maaleja tai ovat rakentamassa maalia. Ronaldo loistaa, kun taas Messi kimaltelee kentällä. Eikä pojilla tunnu olevan huonoja päiviä kentällä kovin usein. Vaikka Messi pystyy välillä luomaan maaleja tyhjästä, hänen pelinsä perustuu vahvaan syöttöpeliin, missä pitää olla tuttuja ympärillä oikeitten linjojen kanssa. Ronaldo taas pystyy ominaisuuksien avulla suoriintumaan tietyistä tilanteista aivan itse. Realinkin peli perustuu pallodominointiin, mutta pystyy Ronaldo myös hyvään vastahyökkäyspeliin, mitä olemme nähneet Portugalin paidassa.

Ronaldo on poikkeus ja hipoo täydellisyyttä. Ottaisin silti joukkueeseensa ennemmin Messin. Tuomari diggaa enemmän syöttörallista kuin vastahyökkäyspelistä, vaikka molemmat tavat voivat ja ovat parhaimmillaan hyviä. Messin vaatimaton asenne ja miten hän suhtautuu jalkapalloon ovat ne asiat, jotka lämmittävät. Messi näyttää edelleen siltä kuin hän pelaisi palloa kadulla parhaitten kavereitten kanssa, ei väkinäistä, vaan hauskaa. Entinen Barcelona luotsi Josep Guardiola, sanoi kerran hyvin: “Messi on ainoa pelaaja, joka juoksee nopeammin pallon kanssa kuin ilman sitä”.

Tuomari arvostaa ja pitää poikkeuksena molempia jalkapalloilijoita, eikä haluaisi vertailla kavereita, mutta kun kysytään, niin vastataan. Messi tänään, en tiedä kumpi huomenna. Voidaan toisaalta ajatella olevan aivan sama, kumpi kyseisistä herroista on parempi, sillä molemmat pelaajat jäävät silti historiaan voittajina ja mestareina.

Kerro hyvä lukija oma mielipiteesi. Oletko tuomarin kanssa samaa mieltä, että Messi se olla pitää, vai sittenkin Ronaldo? Jelppiä sinulle antavat huippupelaajat kertomalla oman mielipiteensä herrojen paremmuudesta. Mielipiteensä antavat mm. Steven Gerrard, Robin van Persie ja Joe Hart. Tutustu alla olevaan linkkiin ja osallistu keskusteluun.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Kun vierasmaali maistuu!

KYSYMYS: Kuinka paljon voi maistua vierasmaali?

VASTAUS: Jos et ole 14 vuoteen tehnyt vierasmaalia, niin kyllä se maistuu ja paljon. Tämän todisti San Marinon maajoukkue Liettuaa vastaan EM-karsinnassa, josta oli lähellä tulla sanmarinolaisille piste mukaan vierasmatkalta.

Liettua voitti kotikentällään vaivoin 2-1 pikkujättiläisen San Marinon, mutta suurimman kohun ottelussa aiheutti vierasjengi vaparimaalillaan. 1-1-tasoitusmaali oli maalleen tärkeä, kuten videopätkästä nähdään. Kuin maailmanmestaruutta olisi juhlittu.

33 000 asukkaan San Marino on eräs maailman heikoimmin menestyneistä jalkapallomaista. Historiansa aikana miesten maajoukkue on saavuttanut ainoastaan yhden voiton, vuonna 2004 ystävyysottelussa toista Euroopan kääpiövaltion joukkuetta, Liechtensteinia vastaan.

Pieni maa on ehtinyt tehdä myös historiaa pelikentillä. Heikosta menestyksestään huolimatta joukkue pitää yhä hallussaan nopeimmin syntyneen MM-karsintojen maalin ennätystä. MM-karsintaottelussa Englannin maajoukkuetta vastaan vuonna 1993 Davide Gualtieri teki maalin vain kahdeksan sekunnin pelin jälkeen. Maalia juhlittiin yhtä rankasti, kuin vasta nähtyä vierasmaalia Liettuaa vastaan.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Äly hoi, tuomarin taklaajat!

KYSYMYS: Välillä meinaa kiehua yli. Miten suhtautua, jos tuomari tekee väärän ratkaisun?

VASTAUS: Ei ainakaan näin, miten kaksi älykääpiötä päätti kostaa tuomarille edellisen väärän tuomion.

High School -matsissa nähtiin todella oksettava tilanne, kun San Antonion pelaajat päättivät kostaa tuomarille väärän tuomion edellisessä tilanteessa. Tuomari seisoo tilanteessa hyvällä paikalla seuraten peliä siellä missä pallo on. Pallon lähtiessä liikenteeseen kaksi San Antonion pelaajaa päättää pelata muuta kuin palloa. Ensimmäinen pelaaja juoksee täysiä tuomaria kohti ja taklaa selästä raukkamaisesti. Toinen pelaaja vielä varmistaa taklauksen tuomarin jo maatessa maassa. Äly hoi jätkät!

Molemmat pelaajat poistettiin kentältä ja lisärangaistuksia on luvassa. Tuomari itse ainakin sanoi vievänsä asian aina oikeuteen asti ja sanoo haluavansa oikeutta tilanteesta.
Toivottavasti pojat ottavat oppia tilanteesta ja saavat ansaitsemansa rangaistuksen, ja ennen kaikkea tuomari jatkaa rakastamaansa lajia tuomaroinnin merkeissä.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Kolmen Murphyn Susijengi

KYSYMYS: Erik Murphy on mahtava pelaaja Susijengille. Erikillä on kuulemma kaksi pikkuveljeä. Onko pelimiehiä ja nähdäänkö tulevaisuudessa kaikki kolme yhtä aikaa maajoukkue pelipaita päällä?

VASTAUS: Erik Murphy on kyllä ollut ottanut huiman harppauksen viime kesän MM-kisoista. Kiloja on ropissut kesän aikana ja sen huomaa miehen otteista. Entistä kimmoisampi Murphy nauttii tällä hetkellä koripallosta ja on yksi tärkeimpiä henkilöitä Susijengin menestyksessä tulevaisuutta silmällä pitäen. NBA:n kehitysliigassa vietetty viime vuosi teki hyvää Murphyn uralle. Nuori suomalainen sai kaivattua peliaikaa ja ennen kaikkea vastuuta kovissa pelitilanteissa, mitkä nyt tuottavat tulosta. Murphyn ura jatkuu Henrik Dettmannin luotsaamassa Besiktasissa ja kovassa Turkin liigassa, jossa kovia pelejä tulee joka kierros. Kovat seura- ja maajoukkuepelit kesäisin takaavat tällä kehityksellä vielä uuden näyttöpaikan maailman kovimmassa koripallosarjassa NBA:ssa, josta Erik Murphy unelmoi edelleen.

Ei tämä huvi lopu pelkästään yhteen Murphyn. Koripalloperheestä löytyy Erikin lisäksi kaksi kovaa tulevaisuuden lupausta Alex, 22 ja Tomas, 17 jotka tulevaisuudessa eivät pelkästään edusta Suomea, vaan vahvistavat Susijengiä.

Veljeksistä keskimmäinen Alex edusti Suomea universiadeissa ja säväytti osaamisellaan. Alex olisi halunnut taistella myös EM-joukkueessa, mutta kouluvelvollisuudet pitivät hänet USA:ssa. Seniorivuotta yliopistossa viettävältä Alexilla on joukkueessaan uusi valmentaja, joka halusi kaikki miehet paikalle ennen kauden alkua. Tuomari kävi katsastamassa maajoukkueen haastajajoukkueen otteita, missä Alex pelasi Ruotsia vastaan. Hän on valmis pelimies jo nyt Susijengin rinkiin. Alex sanoi kokemuksen olleen todella positiivinen maajoukkueessa ja sanoo tulevansa ensi vuonna uudestaan ja haluaa tavoitella paikkaa A-maajoukkueen ringistä. Ja sen mies tulee ottamaan ensi vuonna. Pelipaikaltaan Alex on nelospaikan pelaaja, joka liikkuu pelipaikkaansa nähden hyvin. Tämä auttaa häntä Suomen maajoukkueessa esimerkiksi palloskriinien puolustamisessa. Hyökkäyspäässä Alex pystyy ajollaan ohittamaan monet nelospaikan pelaajat ja omaa myös hyvän kolmen pisteen heiton.

Nuorin veljeksistä on Tomas. Vasta 17-vuotiasta pallotaituria pidetään veljeksistä lahjakkaimpana, eikä suotta. Myös Tomasilla on kovat odotukset tulevaisuudesta. Nuorin Murphy haluaa olla kovin pelimiesveljeksistä. 204-senttinen lupaus imee oppia vanhemmilta veljiltään ja jälki alkaa ollakin jo kohdallaan. Vielä yläasteikäinen Tomas on ehtinyt jo herättää huomiota USA:ssa lupaavilla otteillaan. Tulevaisuudessa Tomasia odottaa hyvä college-tarjous, josta on hyvä lähteä rakentamaan tulevaisuutta koripallon ympärillä.

Nähdäänkö muutaman vuoden päästä kolme Murphyn veljestä maajoukkueessa? Erik Murphy valotti veljesten tavoitteita maajoukkueessa ja pojilla olisi ainakin unelma pelata Susijengin väreissä tulevaisuudessa. Unelma muuttuu muutaman vuoden päästä todeksi ja kaikki kolme ovat todella tärkeässä roolissa Suomen menestyessä jatkossa arvoturnauksissa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Löytyykö Roberto Carlosin veroista?

KYSYMYS: Väitän että Roberto Carlosin vaparipommi aikanaan Ranskaa vastaa on edelleen hienoin kaukovapari? Vai onko?

VASTAUS: Vuonna -97 Ranska ja Brasilia kohtasivat vuoden -98 MM-kisojen esiturnauksessa Tournoi de Francessa. Ottelu päättyi tasalukemiin 1-1, mutta ottelun puhutuin tilanne oli värikkään brassin järkyttävä vaparimaali.

21-minuutin kohdalla Brasilia sai vaparin noin 35 metristä. Pallon taakse asteli vaparipelote Roberto Carlos. Laitapakilla on tapana laittaa pallon venttiili siihen kohtaan, mihin nappulakenkä osuu potkun lähtiessä, ja tällä kertaa osuikin sitten kunnolla ja puhtaasti. Ranskan ykkösveska Fabien Barthez ei voi kuin katseella seurata taidokasta kierrelaukausta, joka painuu maalin oikealle puolelle tolppaa hipoen. Järkyttävä pommi, ihan kuin maailma olisi pysähtynyt hetkeksi.

Eurosport näytti tätä kyseistä maalia miljoonasta kulmasta eri piirustuksilla varmaan seuraavat kymmenen vuotta kevennyksenä ja ei turhaan. Tuomarikaan ei kyllästy koskaan tälläiseen pommiin. Kyllä tämä lienee ainakin yksi parhaista, mutta on minulla tarjota teille hyvät lukijat ainakin lähes yhtä hyviä vapari kasseja, kuin Carlosin tykitys.

Tässä pari haastajaa Carlosille.

Toinen brassien vapariekspertti, “herra 50 prosenttia” Juninho Pernambucano kyykyttää maailman parasta maalivahtia Oliver Kahnia. Ehkä maailman eniten vaparimaaleja tehnyt Juninho saa pallon lentämään uskomattomalla tavalla. Vaikka pallo lähtee ensin todella ylös, tulee se alas yhtä nopeasti ja hienosti yläkulmaa kohden. Uskomaton vapaapotku.

Porto Interin vieraana ja pallon takana Hugo Almeida. Eihän kukaan lähde tuolta edes yrittämään. Almeida ei välitä kierteistä tai jengoista, nyt vedetään voimalla ja mikä lopputulos. 40 metristä lähtenyt todellinen pommi uppoaa Interin maalin yläkulmaan.

Löytyykö tästä joukosta suosikkisi vai löytyykö parempia vapareita kuin Carlosilta? Osallistu keskusteluun ja ehdota omaa joukkoosi.


Aika valita vuoden hienoin maali

KYSYMYS: Kuka voittaa tänä vuonna Puskas-palkinnon?

VASTAUS: Fifa on ilmoittanut kymmenen ehdokasta ympäri maailmaa, jotka taistelevat vuoden 2015 Puskas-pokaalista. Katsele nämä mestariteokset rauhassa ja kerro meille oma suosikkisi. Kolme minuuttia parasta herkkua, mitä maailman upein joukkuelaji voi tarjota.

FIFA Puskas Award aka Puskas-palkinto on kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan jakama palkinto, joka myönnetään vuoden hienoimman maalin tekijälle. Palkinto on nimetty Realin unkarilaistähden Ferenc Puskasin mukaan. Kauden hienoimmasta maalista on jaettu oma palkinto Fifan Vuoden pelaaja -gaalan yhteydessä vuodesta 2009 lähtien. Viime vuonna kyseisen palkinnon vei Kolumbian James Rodriguez volleymaalillaan MM-kisoissa.

Fifan asiantuntijat ovat käyneet kovan määrän maaleja aikaväliltä 27.syyskuuta 2014 ja 23.syyskuuta 2015 ja saaneet valittua meidän iloksi kovan kymmenen kärjen, joista jokainen maali on upeaa katsottavaa. Huikeita maailmanluokan suorituksia ja kerran elämässä laukauksia.

Ensimmäiseen äänestysvaiheeseen pääset tästä. Aikaa äänestää on marraskuun 30. päivään asti. Kolme parasta menee finaaliin ja voittaja julkaistaa tammikuussa 2016.

Ai ketkä menee finaali kierrokselle? Tuomarin kolmen joukosta löytyvät Wendell Lira, Alessandro Florenzi ja Marcel Ndjeng. Messin hienolla soololla ei asiaa tuomarin listalle. Löytyykö Messi sinun listalta, vai oletko Dumarin kanssa samaa mieltä?


Kuka syötti jumalan käden?

KYSYMYS: Vuonna-86 Argentiina vs Englanti matsissa Maradona teki kaksi ikimuistoista maalia. Ensimmäinen maali muistetaan Diegon Jumalan käsi-maalina, mutta kuka sen syötti? Oliko se Argentiinan Jorge Valdano vai joku muu?

VASTAUS: Pahan, mutta todella mielenkiintoisen kysymyksen heitit.

Diego Armando Maradona järjesti ikimuistoisen illan 22. kesäkuuta 1986 Azteca-stadionilla, johon oli ahtautunut huimat 114580 katsojaa. Maailman taitavin teki tosiaan kaksi ikimuistoista maalia. Ensimmäinen maali muistetaan jumalan käsi-maalina ja toinen, samalla ottelun voittomaali, valittiin kansainvälisen jalkapalloliiton äänestyksessä vuosisadan maaliksi.

Maailmanmestaruuskilpailuiden puolivälieräottelussa ei latausta puuttunut. Ottelussa oli jo ennakkoon vahva poliittinen tunnelataus maiden välillä neljä vuotta aiemmin käydyn Falklandin sodan johdosta. Argentiina voitti ottelun 2-1 edeten välieriin ja lopulta maailmanmestaruuteen asti, mutta tämä ottelu puhuttaa edelleen.

Jumalan käsi on itse Maradonan antama nimitys kiistanalaiselle maalille, jolla Argentiina meni matsissa 1-0 -johtoon. Käydään maali uudestaan läpi, niin saamme selville kuka osuman syötti. Ottelun ensimmäinen puoliaika oli maaliton Argentiinan vahvasta painostuksesta huolimatta. Avausmaalia saatiin odottaa ottelun 51. peliminuutille. Maradona ohitti hienosti kolme englantilaista ja yritti ottaa seinäsyötön Jorge Valdonan kanssa rangaistusalueen rajalla. Syöttö jäi hivenen taakse ja Valdanon taidot loppuivat tässä vaiheessa kesken. Huono kosketus sai pallon karkaamaan raitapaidoilta, johon Englannin Steve Hodge ehti kuitenkin väliin ja nosti pallon käsittömästi taaksepäin maalivahti Peter Shiltonille. Maradona jatkoi vauhdilla rangaistusalueen sisälle ehtien palloon kädellään juuri ennen vastaan tullutta Shiltonia ja pallo leijaili aina verkon perukoille asti. Tunisialainen päätuomari Ali Bennaceur näytti keskialoitusta hyväksytyn maalin merkiksi. Jopa argentiinalaispelaajat luulivat aluksi ettei maalia hyväksytä. Ymmärrettävästi, jos kentän pienin mies käy puskemassa pallon maaliin veskarin tullessa vastaan kädet korkealla.

Seuraavana päivänä Maradona ei vielä vihjannutkaan käyttäneensä kättä. Diego kertoi tiedotusvälineille, ettei tiennyt mihin kohtaan pallo häntä osui. Myöhemmin Maradona väitti “Jumalan käden” puuttuneen peliin ja sen seurauksena tuota kiistanalaista maalia ruvettiin kutsumaan “Jumalan kädeksi”. lopulta Maradona myönsi tehneensä maalin omalla kädellään.

Historiallisen 1-0-maalin syöttäjä on siis Englannin Steve Hodge eikä Argentiinan Jorge Valdano. Ottelun toista maalia ei tarvitsekaan selitellä. Yksinkertaisesti maailman paras.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Toivottavasti Susijengiltä löytyy tällaista karmaa – katso huikeimmat loppuratkaisut  1

sidorovstock / Fotolia
sidorovstock / Fotolia

KYSYMYS: Koripallo-ottelussa hienointa on pelin loppu, jos voitto ratkaistaan viimeisellä heitolla. Missäs matsissa on ollut kreisein loppu?

VASTAUS: Kieltämättä tuntuu välillä hullulta, miten joukkueet eivät saa eroa toisiinsa, vaikka matsit kestävät 40 minuutista 48 minuuttiin ja pistemäärät ovat huimia. Kun koripallossa saa heitosta yksi, kaksi tai kolme pistettä, luulisi joukkueiden saavan selvän toisesta neljän jakson aikana. Aika usein neljä jaksoakaan ei riitä, vaan tarvitaan jatkoaika ja joskus toinenkin. Buzzer-beater eli lopullinen niitti vastustajan koriin on kieltämättä yksi koripalloilun hienoimpia juttuja ja näitä nähdään lähes joka viikko jossain päin maailmaa.

Näkemistäni kolme loppuratkaisua on kuitenkin ylitse muiden. Tässä pari kreisiä loppua koripalloparketeilta. Toivotaan, että Susijengillä löytyy vastaavanlaista karmaa omissa maaotteluissaan.

Khalil Edney heittää ensin päätyrajaheiton suoraan vastustajalle, joka käsittämättömästi heittää pallon ilmaan, luullen pelin olevan jo ohi. Edney on erimieltä ja ryntää päätyrajaheittonsa jälkeen takaisin peliin ja saa ihmeen kaupalla vielä heittopaikan ja millä tuloksella. Voitto New Rochellelle ikimuistoisesti pinnan erolla Mount Vernonista.

Adriatic Leaguessa nähtiin yksi uskomattomimmista lopuista, mitä koskaan on palloilulajeissa nähty. Ensin Cibona Zagreb heittää kolmosen sisään 0,6 sekuntia loppua ja luulee voittavansa matsin ja niin luulee yleisökin, mutta Partizan Belgradilla on vielä sanansa sanottavana. Ei muuta kuin pallo peliin ja omasta päästä heitto sisään. Partizanille hieno 75-74-voitto. Kerrassaan hämmentävä loppu.

Ottelu, jonka piti olla USA:n juhlaa. Olympialaiset 1972, Loppuottelu Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain välillä ratkaistiin vasta loppuhetkillä. USA johti matsia pisteellä sekunti ennen loppua, kun Doug Collins oli heittänyt molemmat vapaaheitot sisään. Tämän jälkeen tuomarit kuitenkin keskeyttivät ottelun Neuvostoliiton valmennusjohdon väittäessä aikalisäpyyntönsä jääneen huomioimatta ennen vapaaheittoja ja peliaikaa lisätään kaksi sekuntia. Peli käynnistyi jälleen ja jenkit ehti jo juhlimaan olympiakultaa summerin soidessa. Viimeiset kolme sekuntia pelattiin kuitenkin jälleen uudestaan, sillä tuomari oli antanut pelin jatkua ennen pelikellon saamista oikeisiin lukemiin ja ajanottaja soitti summeria tarkoituksenaan ilmoittaa tästä. Pelin taas jatkuessa neuvostoliittolaiset tavoittivat viimein pitkällä syötöllään Sergei Belovin, joka teki Neuvostoliitolle kaksi pistettä. Yhdysvaltalaiset jättivät ottelusta protestin FIBA:lle, joka päätti ottelun Neuvostoliiton hyväksi. Yhdysvaltalaiset kokivat kyseessä olleen epäoikeudenmukaisen ja sääntöjenvastaisen tuomion, jonka takia he eivät loppujen lopuksi vastaanottaneet hopeamitaleita.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Saanko esitellä: Maailman paras futsal-pelaaja  1

KYSYMYS: Falcao on paukuttanut futsal-urallaan järkyttävän hienoja maaleja, mutta mikä on herran hienoin kassi?

VASTAUS: Nyt puhutaan astetta kovemmasta jätkästä. Alessandro Rosa Vieira, 38 aka Falcao on monen mielestä paras futsal-pelaaja tällä planeetalla. Neljä kertaa mies on valittu vuoden futsal-pelaajaksi maailmassa ja tililtä löytyy kaksi maailmanmestaruuttakin. Brasilian maajoukkueessa taituri on mättänyt huimat 339 maalia 201 ottelussa ja millaisia maaleja herralta olemmekaan nähneet uran aikana.

Falcaolta ei yksinkertaisesti saa palloa pois. Pallon suojaaminen on miehen erikoisala, mutta taikuri tunnetaan parhaiten taitavista ja luovista harhautuksista, jotka saavat vastustajan näyttämään auttamatta huonolta. Mister-futsalilla on todella tehokas ja tarkka vasen jalka, mikä on tehnyt tuhojaan parkettilattialla jo pitkän aikaa.

Nykyään Falcao pelaa ammatikseen futsalia Briteissä Nottingham Forestin riveissä. Ennen Englantiin siirtymistä mies on tehnyt seurajoukkueissaan yhteensä 932 maalia ja haluaa ennen uran loppua maaleja olevan nelinumeroisen luvun verran. Falcao mättää tällä tahdilla yli 1000 maalia helposti ennen kuin täyttää 40 vuotta.

Mestarilta löytyy hurja määrä uskomattoman hienoja maaleja. Löytyy tsippejä, pommeja, kikkoja ja ennen kaikkea veskarit laitetaan huolella kahville. Huh huh, mahtavaa katsottavaa.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille


Petteri Forselin kaltaiset vaparintykittäjät

KYSYMYS: Petteri Forsell täräytti puolenkentän kaarelta järkyttävän pommin ylärimaan. Kuka olisi laittanut sisään?

VASTAUS: Tosiaan Petteri Forsell on pamauttanut jo kaksi kertaa lyhyen ajan sisään pitkän vaparinsa vastustajan ylärimaan. Vapariekspertin kudit ovat lähteneet suunnilleen samasta pisteestä, puolenkentän kaaren reunalta eli järkyttävän kaukaa, mistä moni ei edes lähtisi yrittämään. Forselin vaparissa Klubin uudella veskarilla meinaa polvet hajota, pallon tullessa voimalla maalia kohti. Loukkaantumisen jälkeen hyvään vireeseen päässeeltä luovalta pelaajalta vietiin Kuopiossa myös vaparimaali. Pallo pomppasi selvästi maalin puolelta, mutta tuomarit nukkuivat tilanteessa. Tällä kaudella vielä kuullaan Forsellista.

On sitä vuosien varrella nähty samanlaisia vapareita, jotka ovat menneet aina maaliin asti. Kuolleesta tilanteesta ja kaaren kohdalta lähtevät vaparit Top3-muodossa olkaat hyvät.

3. Oleksandr Aliyev

Ukrainan Roberto Carlos lähettää tykinkuulan voimalla turkkilaisten maalia kohden ja millä tuloksella!? Suoraan yläkulmaan, Wow! Veskari ei voi kuin katsoa ja ihailla Aliyevin laukausta.

2. Juninho

“Herra 50 prosenttia” tykitti Lyonin ja Brasilian paidassa näyttäviä vapaapotkuja. Tässä ehkä taitelijan paras vapari. Vastustaja älyää sentään laittaa tilanteeseen muurin, mutta aivan turhaan. Pallo leijailee voimalla verkon perukoille. Ajaccion veskari näkee vieläkin painajaisia tilanteesta.

1. Hakan Calhanoglu`s

Saksan Bundesligan viimekauden hienoimmasta maalista vastasi Hampurin tykittäjä Calhanoglu`s. 41 metristä lähtenyt kuti leijailee ja putoaa juuri sopivasti Dortmundin verkkoon. Yliajalla voi kokeilla mitä haluaa, jos johtaa parilla. Uskomaton, kerran elämässä laukaus.

Seuraa Tuomaria myös Facebookissa ja Twitterissä @casinosportsbar tai klikkaa tästä Sports Bar Casino Helsingin sivuille

Edellinen