343
ostakaa, ostakaa…=)
tänään on oltu sitten kirpparilla myyjänä. Duunikamusen kanssa myytiin vanhoja lastenvaatteita jne…mutta yllätysmomentti oli se että veikkani (myin myös isoveikan tavaroita) menivät mahottoman hyvin kaupaksi. Elektroniikkaa ja veitsiä+ miekkoja, sekä…
onnenpäiväni!!!!
taas se on täällä, perjantai 13 päivä=)…aina kun on tämä päivä mulla menee hyvin=). onni matkassa ja tuuri hihassa…tänään olen jo voittanut yhden meidän papan ylivoimaisesti maijassa useamman kerran ja…
kiirusta, kiirusta…
kiiruspäivä ollut duunissa tänään. On saanut melkein kasvattaa siivet kantapäihin ja olla 3 paikassa samaan aikaan=). Onhan ainakin hyvää hyötyliikuntaa=)… pieni piristyskin tänään ollut, jopa niin hassukka että lehahti posket…
ei anteeksiantoa…
naapuri oli sitten palauttanut meidän ovenripaan kukkasen minkä sille eilen ostin…se ei siis anna mulle anteksi. Tätä mä arvelinkin. No, ei auta. olen ainakin yrittänyt. tänään haimme marsun kotiin. meidän…
suruhaikua tunteella=)
kävin äsken tutkiskelemassa linkkejä ja löysin aivan ihanan musavideon. Tai musavideosta en tiedä mutta kappale iski muhun heti. Ihanan suruhaikuinen ikävää tunteileva tuotos…Muhun iski aivan kamala suruhaiku ja tunteellinen kaipuu…
halitulijallaa=D…
Soitteli sitten meidän talon isäntä mulle tänään…naapuri oli kuulemma pelästynyt pahemman kerran=(. Tein sitten ainoan tempun mitä keksin lepyttääkseni alakerran rouvan…ostin kukkasen sille. Se ei ollut kotona kun kävin oven…
lepäilyä ja mokailuja…
tänään olenvain lepäillyt koko päivän…ällistyttävää!!! lukenut kirjaa ja lojunut sängyllä telkkaa katellen. Yskä vaivaa vielä mutta, kuume on jo poissa=). eilen lepäilin myös, mutta lähdin illalla kioskille ja kävin sitten…
liianko kiltti vai…?
taas on huseerattu ehkä liiankin kanssa…neiti koalalla on perjantaina synttärit ja lupasin sille että siivoan sen luukun ensi viikonloppuna kun se itse on pe-su ruotsinristeilyllä… ainoa vain etten jättänyt hyvää…
=(
huomenna on sitten työterkkarilekurin aika…kuumeessa duunissa tänään, ja ihan pihalla kaikesta=/…pomo lähes käski että pitää sairastaa rauhassa. Ketuttaa vain että ei ole keikkalaisia, duunikamut joutuu tekemään enemmän. Ja siitä on…
….
karhunpoika sairastaa, häntä hellii käärme…=) kipeänä duunissa..yritän koko ajan soittaa huomiselle ja ylihuomiselle keikkalaista että voisi sairastaa ja levätä lunssapöpön pois, mutta aika pahalta näyttää. olo on kuin olisi mastodontin…