Blogi

Lukuvuosi on aluillaan. Teininä inhosin koulua ja olin onnellinen sen loppuessa. Lukiota kävin vähän aikaa, mutta lopetin. Surullista, sillä lopetin kiusahenkisten ihmisten takia, en tiedonjanon puutteen vuoksi. Nyttemmin olen aloittanut lukion uudelleen.

Lukionkäyntini edetessä pikku hiljaa minusta on alkanut vahvastui tuntua siltä, että lukiotasoinen yleissivistävä tietomäärä voisi olla ihan peruskoulu-kamaa. Jos kaikilla olisi lukioon perustuva yleistieto hallussaan, yhteiymmärrystä asioista voisi löytyä enemmän.

On hyvin vaikea keskustella esim. ympäristönsuojelusta ihmisen kanssa, jolla on yleistiedossaan suuria aukkoja. Vaikea väitellä asiasta osapuolen kanssa, jolla on perusteenaan lähinnä mututuntu ja oma itsekäs halu puolustaa 'reviiriään' - vaikkei sitä viime kädessä edes uhattaisi..

Toki sanotaan aina, että on hyvä ajatella itse ja suhtautua kriittisesti annettuun tietoon - kouluissakin opetettavaan tietoon. Mutta siinäkin kultainen keskitie on hyvästä. Jos ihminen suhtautuu kriittisesti ihan kaikkeen tietoon, tai sellaiseen tietoon jota hän ei henkilökohtaisista syistä halua hyväksyä, oppiiko hän koskaan mitään ja tuleeko hän koskaan tietämämään muuta kuin omat kehää kiertävät ajatuksensa? Varsinkin tieteellinen tutkimus on suurimmaksi osaksi tiimityötä. Ja tieteelliseen tietoon perustuvat monet yhteiskunnan ratkaisut.

Mutta mitäpä pyörii elämäntapakriitikkojen tai ääri-individualistien päässä? Ilmeisesti haluiaisvat elää maailmassa ihan yksin, ilman heitä häiritsevää tietoa. Ja usein luulevatkin elävänsä. Kaikkia osapuolia hyödyntävät ratkaisut ja etenkin yhteisöllisyys näyttävät olevan joillekin - jollei ihan myrkkyä niin ainakin ajanhukkaa. Surullista.

Ei, en todellakaan ylpeile opiskelujeni takia (onhan lukion käyneitä kumminkin hyvin paljon ja omassakin opinahjossa satavarmasti satoja minua älykkäämpiä ja viisampia). Olen vain niin syvästi harmissani siitä, että lukiotasoinen yleistieto ei ole kaikkien hallussa. Mielestäni se kuuluisi ihan kaikille, ihan perusopetuksena. Jotta yhteiskunta olisi asteen parempi ja piirun verran lähempänä ihanteellisempaa yhteiskuntaa.

Em-Eva

En ole uskovainen. Olen agnostikko. Silti minua kiehtoo hirveän paljon kaikki uskonnollinen. Teininä olin erityisen aktivinen tutkimaan maailman uskontoja, eivätkä uteliaisuus ja ymmärtämisenhalu lopahtaneet teini-iänkään jälkeen. Jokin kaipuu kalvaa mielenrauhan täyttämään elämään. Minussa asuu sisäinen nunna.

Juuri roomalaiskatolinen maailma kiehtoo eniten (vaikken kaikkea siitä hyväksykään), buddhalaisnunnanakin itseäni olen kuvitellut. Harmikseni olen vain wannabe-nunna. Nunnaksi ryhtymiseni ei ole todennäköistä, koska olen agnostikko. Lisäksi olisin ulkokultainen nunna, koska tunnen aika ajoin oikeata vihaa. Onneksi viha on kuitenkin tavallisesti ohimenevää... Olen vieläpä liian villi, aivan liian kiihkeä. Vielä viimeisenä syynä on se, että olen rakastunut mieheen. Nunnahan elää normaalisti selibaatissa.

Olen käytännössä lähempänä alkuperäinkansojen luonnonuskonnon harjoittajaa kuin kristillistä nunnaa, vaikka "nunnamainen" hiljentyminen, vetäytyminen ja myötätunto kiehtovat niin. Äiti Luonto on minulle pyhä, mutta en niinkään personoi luontoa. Luonto on luonnollinen maailma, jossa elämä on syntynyt ja joka ylläpitää elämää. Elämä on monipuolisena ja elinvoimaisena kaunista. Ihmiskulttuurit ammentavat siitä. Me ihmiset tarvitsemme luontoa, sekä elotota että elävää. Tarvitsemme niitä elämiseen ja elämän kauneuteen.

Moni nykyaikana halveksuu ja inhoaa uskontoja vedoten, että sen nimissä on tehty kauheuksia. Ihan hyvä syy toki, koska se on totta. Sekin on syynä, etteivät ihmiset enää vain usko - ainakaan laajemmin länsimaissa. En minäkään varsinaisesti. Mutta muuten olen sitä mieltä, että parhaimmillaan uskonto on jotakin, joka ilmentää ihmisen sisäistä maailmaa ja sen hyvyyttä. Jokin mikä erottaa meidät eläimistä. En väitä, että eläimillä olisi silmiensä takana pelkkää tyhjyyttä, mutta ihmisellä on kyky vallitsevampaan hyvään niin halutessaan.

Monet nunnat ovat omistautuneet laupeuden työlle. Monet ovat kouluttautuneet korkealle. Jos olisi mahdollista.. jos tietyt perinteet eivät olisi niin tiukassa... Ehkä minäkin opiskeltuani biologiksi, haluaisin nunnan vihkimyssormuksen sormeeni.

Mutta ei taida olla biologi-agnostikko-nunna-tyttöystävä- yhdistelmä mitenkään mahdollinen tässä maailmassa. Itsestäkin kuulostaa aivan naurettavalta. Vaikka mielestäni nunnaksi vihkiytymisessä ei ole keskeisintä se, että pysyy selibaatissa, vaan se, että myötätunto ja rakkaus kaikkia eläviä kohtaan voivat vähentää vihaa ja vääryyttä maailmassa.

http://www.youtube.com/watch?v=qfTEusEJ93A&p=6F35C19CAEB45A64&index=5&playnext=3

Maailma on menettänyt jo monia kauniita eläinlajeja nykyiselle ihmisen aiheuttamalle holoseenikauden sukupuuttoaallolle. Useinmiten melko turhaan. Vai onko ihmislajin selviytyminen todella riippunut esim. karoliinankaijan tuhosta?

Olen viime aikoina etsiskellyt höyhenpeitteen värityksen samankaltaisuuksia lintumaailmassa. Täysin samanlaisia lajeja ei liene, mutta siitä huolimatta on kiinnostavaa nähdä miten luonto on silloin tällöin päätynyt samankaltaisiin ratkaisuihin värityksen ja muidenkin ominaisuksien osalta.

Karolinankaija (Conuropsis carolinensis) oli Pohjois-Amerikan ainoa luontainen papukaijalaji. Sillä oli vihreä ruumis ja keltainen pää, otsassa punaista. http://www.parrots.org/images/parrotgallery/Carolina%20Parakeet/carolina_parakeet_pic_medium.jpg

Väritykseltään edellistä muistuttava on toiselta puolelta Maapalloa löytyvä, yhä elossa oleva kaunoviikunakaija (Psittaculirostris desmarestii). Toki lemmikkinäkin piedettävä laji on vielä vähän värikkäämpi sinisin ja punaisin merkein. Mutta mikä parasta, laji on yhä elinvoimainen, vaikka kotiseutunsa ovatkin vaaravyöhykkeellä.
http://www.mangoverde.com/birdsound/images/00000015186.jpg

Koapeippo (Rhodacanthis palmeri) kuului havailijaisiin peippoihin. Lajin koiras edusti lintumaailmassakin yllättävän harvinaista väriä: kirkkaan oranssia. Oranssi väri vaihtui vatsaa kohti kellertäväksi kuin liukuvärjättynä. Koapeippo oli herkkä vieraslajeille ja ihmisen toiminnalle ja siitä on jäljellä enää näytteitä museossa.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/09/Zzzgreaterkoafinch.jpg

Monien varpuslintujen, joilla on oranssia väriä höyhenpeitteessään, pää on useinmiten musta. Oranssi ja musta näyttävät kulkevan käsi kädessä lintumaailmassa. On ollut todella vaikeaa löytää koapeipon väritystä vastaava lintu. Lähimpänä voisi olla tulitangara (Piranga bidentata), joka nimestään huolimatta kuulunee kardinaalien lahkoon. Laji on elinvoimainen ja toivottavasti pysyykin sellaisena.
http://www.azfo.org/gallery/Images2/Flame_Colored_Tanager_Madera_Hallgren_20080331_a.jpg
Tietysti oranssisin lintu lienee erikoisen näköinen oranssiharjakotinga (Rupicola rupicola).
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/48/Guianan_Cock-of-the-rock_%28Rupicola_rupicola%29.jpg

On tärkeää, että me ihmiset havahdumme ennen kuin aiheuttamamme massasukupuutto pyyhkäisee vielä olemassa olevia lajeja kadoksiin. Toisin kuin dinosaurusten sukupuutto, jossa dinosauruksilla ei ollut paljoa vaihtoehtoja, meillä ihmisillä on vaihtoehtoja. Me voimme pysäyttää itse aiheuttammme sukupuuttoaallon, keksiä isoilla aivoillamme uusia keinoja ja vaalia kotiplaneettaamme niin että sen värikäs monipuolisuus säilyy ja kehittyy luonnollisia teitä.

Ihmiskunnan sivistys mitataan sillä, miten se kohtelee vähäosaisia ja luontoa.