Kotiaupungin betoniviidakossa lähimpään lähiluontooni kuuluu joenvarren kapea kaistale, villiintynyt tekolampi lehtomaisemiseen, hoidettu puisto sekä metsä, jossa on lähinnä havupuita mutta myös koivuja ja muita lehtipuita. Kaikissa näkyy jossain määrin ihmisen kädenjälki mutta kuitenkin niissä kulkiessa sisin rauhoittuu, silmä lepää, aika pysähtyy ja itse(keskeisyys) unohtuu tyystin ja mieli kiinnittyy kaikkeen mitä ympärillä on. Harmi vain että palaaminen niistä paikoista kaupungin hälyyn ei yleensä tunnu mukavalta..
Jo niinkin "vähä" määrä luontoa on tuonut paljon iloa. Viime vuonna lammella tutustuin häkellyttävän kauniisiin lintuihin, mustakurkku-uikku-pariin ja sen pesimäpuuhiin. Lammella on aina näkynyt myös nokikanoja ja sen laitamilla neidonkorentoja, jotka hohtavat aurigossa kuin siniset safiirit. Lammen lähettyvillä bongasin myös elämäni ensimmäisen puukiipijän. Joen matalassa haarassa näin tukkasotkanaaraan, mikä lieni harvinainen tilaisuus, sillä lintuhan viihtyy vähän syvemmissä vesissä.
Joenvarren kaistaleella taas näin tämän kesän alussa tikkalinnun. Aluksi kuului nopeatahtista kopinaa, myöhemmin näin linnun koivunrungolla etsimässä ruokaa. Linnulla oli selkeästi vaalea selkä, toisin kuin käpytikalla. Aikaisemmin luulin nähneeni valkoselkätikan, mutta eläimen ruokailutavat ja esiintymisalue viitaisivat pikkutikkaan (Dendrocopos minor) Lintua ei enää näkynyt joten se saattoi olla läpikulkumatkalla (?).
Olen pölyttynyt kaupungissa, käynyt pääkaupungin hulinassa kuin toisessa kodissani, käynyt tanssimassa yökerhoissa ja reiveissä. Kuitenkin sielu kaipaa aina yhä enemmän luontoon. Viime aikoina minulle onkin valjennut mitä olen oikeastaan aina tiennyt haluavani tehdä ja ottanut rohkeita askelia eteenpäin. Olen mennyt takaisin kouluun ja aion opiskella itseni biologiksi. Minusta ei tule ompelijaa, ei gourmet-kokkia tai muuta sellaista. Koska olen varsinainen sähläri kädentaidoiltani. Mutta kiinnostukseni luontoon, hyvä peruskuntoni sekä kunnioitukseni muita elollisia kohtaan auttaa minua opiskeluissa, kulkiessani kohti haaveammattiani numero yksi.
Em-Eva