Blogi

Ihme, tänään ei maanantai veetuta yhtään niin paljon kuin yleensä, varmaan johtuu siitä että saan olla lomalla kotona ja tyttärenikin on luonani.

Tuota ihanaa touhuajaa katsellessa vain tulee väkisin mieleeni erilaisia asioita. Tuo pieni ja iloinen ihminen ei tiedä mistään kurjuudesta, pahuudesta ja tuskasta mitä maailmassa on. Riittää kun on isä lähellä (ja äiti). Olen pahoillani rakkaani etten voinut antaa sinulle molempia vanhempia. En olisi halunnut mitään muuta niin paljon kuin tehdä äidistäsi ja sinusta maailman onnellisimmat ihmiset.

Tänään ei murehdita (ainakaan pariin tuntiin). Pitäisi mennä moikkaamaan parin tunnin päästä samanikäistä tyttöstä, vaihtoehtopäivä vaippaostosten ja muun shoppailun väliin. Aika menee vaan niin nopeaan tytön kanssa, se hujahtaaa ja *poff* lähdetkin taas luotani. Illalla istun yksin ja tuijotan joko tyhmää TV:tä tai sitten läppärin näyttöä ja lasken minuutteja...

Eilen illalla meni railakkaan hauskasti mielenkiintoisen erilaisessa, mutta tutussa seurassa ;). Tuli kyllä tanssittua niin paljon etten muista milloin viimeksi tulikin jorattua niin kybällä.

Aamu lähti käyntiin veljen pojan konfirmaatiolla. Sitten koirat noutoon ja tyttöä hakemaan kotiin. Tuossahan tuo iloinen tyllerö makoilee ja ryömii ihan sumeen nopeasti. Ihana että tyttö on taas kotona, olikin niin ISO ikävä. Toisaalta taas outoa jälleen kun koirat ja .... puuttuu. Ei tähän varmaan koskaan totu, rasittavaa ravaamista mutta minkä sille mahtaa.

Nyt leikkimään ja nukkumaan...

Eilen tuli illastettua kotosalla muutaman ystävän kanssa joita ei ole nähnyt pitkään aikaan. Oli ihan mukavaa jutustella pitkästä aikaa. Sitten mentiin helsingin yöelämään katsastamaan. Mukavaa oli, mutta jotain puuttui - oma vaimo. Olisi ollut niin paljon kivempaa kun hän olisi ollut mukana. Aamulla sitten aikaisin ylös mummin "poikaystävää" katsomaan sairaalaan.

Tänään pitäisi taas lähteä. Joskos tänään pääsis tanssahtelemaankin. Vantaan yöelämä kutsuu. Eipä voi onneksi kovin kosteeta iltaa viettää koska huomenna rippijuhlat 12.00 no kuhan pääsee tuulettumaan.

Tyttö tulee kotiin isin luo huomenna, tämän päivän paras asia!

*huokaa* viikonlopp edessä. Surullista että tyttö on viikonlopun pois. Toisaalta ihan kiva kun koirat tulee kotiin vastavuoroisesti. Tänää pitäs lähteä sitten radalle. Kutsuin muutaman vanhan ystävän syömään ja sitten baanalle.

Tyttö nukkui onneksi yön hyvin ja nyt on päikkäreiltä heräämässä. Minä sen sijaan olen siivonnut taas hullun lailla - täytyy joka hetki käyttää hyödyksi, vaikkakin väsytti, masensi, ketutti jne. mutta nyt on ihan hyvä fiilis kun sai purkaa agreaan :)

*huokaa taas* ärsyttävää kun joutuu viemään tytön. Se vihlaiseen niin pahasti sydämessä, ahdistaa ja tuntuu siltä että laatta meinaa lentää. Ovi perässä sulkeutuu ja tervehdys "moido" kajahtaa mulle kuin tuntemattomalle. *prkl* tähän kitumiseen ei varmaan totu koskaan.Onneksi siihen on vielä tunteja.

Ei kun tyttöä syöttämään sitten ja leikkimään :)

Kaksi yötä kun tyttö on nukkunut huonosti... yksin vastuu ja hoito on rankkaa. Kaikki pisteet vain yksinhuoltajavanhemmille, itse sentään saa joskus vapaata. Sopivasti näin vapaan viikonlopun tullessa ja loman ollessa päällä sitten heräsin kurkku kipeenä.... harmittaa niin ******. Noh, viihtelle on mentävä vaikka henki menis :) pakko päästä tuulettumaan välillä. Kelaaminen vieny energiaa niin paljon että painoakin tippui 7kg kahdessa viikossa. Mukava että on vapaata mutta taas toisaalta ei näe tyttöä taas 2 päivään. No ilmeisesti tässä maailmassa kaikkea ei voi saada, ei niitä yksinkertaisiakaan asioita.

Varokaa vaan PK-seutu, huomenna bilejalka vibaa.

No alkanut eilen loma kovinkaan herkullisesti. En saanut tyttönäni nukkumaan millään. 19-23 välisenä aikana sai hirmuisia itkukohtauksia aina kun oli nukkunut 15-30 min. Vihdoin nukkumaan.... niinhän luulin. 45 minuutin päästä tyttö sai taas itkut.Otin tytön ensimmäisen kerran sänkyyn, aikaisemmin nukkunut aina omassaan. Eipä siitäkään ollut hirmuisesti apuja, samaa rataa koko yö. Kaipa Allulla on ensimmäinen flunssa tulossa. Onneksi ei ole pienenpänä ollut kipiä.

Aina nostanut hattua varsinkin yksinhuoltaja äideille. Se henkinen helvetti ja paine päällä ja silti naiset pystyvät huolehtimaan pienokaisistaa - poikkeuksia tietysti on...
Itse nyt yhteishuoltajana "ruikuttaa" siitä kuinka rankkaa on olla yksin, mutta ehkä se suurin juttu on se että on nyt omasta tyttärestään 24h vastuussa -yksinäistä ja rankkaa. It se tosin saa hengähtää aina silloin kun tyttö menee äitinsä luo, silloin on tosin aina kaksi koiraa huollettavana - että ympärikäydään yhteen tullaan.

Surullista on se etten voi tarjota tyttärelleni sellaista perhettä jota olisin toivonut, onnellista ja joka olisi yhdessä. Ehkä se on liika maailmalta vaadittu. Tosin suomeksi jos sanoo niin se on niin hel***** väärin tytärtäni kohtaan. Itse tässä pystyy elämäänsä aina jatkamaan, sen tietää ikävä kyllä että elämä jatkuu halusi tai ei. Tässä kriisissä tosin ei onneksi kuitenkaan pääse sulkeutumaan itsesääliin ja hylätä elämää -minulla maailman ihanin ja suloisin tytär joka tarvitsee isän itsellensä.

*Tyttäreni, muista aina että rakastan sinua sydämeni pohjasta.*

Niin se "kauan" odotettu pakollinen loma sitten alkoi. Eipä sitä ole juuri odotettu tässä tilanteessa. Onneksi oma pieni tyttöni tuli jo tänään luokseni. Kypsän päivän pelastus.Enpä ehtinyt pienen kanssa olemaan kuin muutaman tunnin kunnes juuri laitoin pienen tuhisijan nukkumaan. Vielä kun tottuisi siihen ettei koirat ole nyt hörräämässä.... omituisen rauhallista ja kolkkoa.

Eipä ole paljon lomalla odotuksia,kun sitä jotain keksisi kunnes frendi jää lomalle ensi kuussa, ehtiipähän sitten heilua yhdessä edes jonkun kanssa.Tyttökin on niin pienoinen ettei reissuista tule oikeen mitään, eikä tuo kulta mitään oikein vielä irti saa puuhamaista tai muistakaan vielä.

Satuin lukemaan jotain keskustelupalstaa jossa joku valopää oli laittanut eronneiden pastalle kirjotuksen tyyliin: "mitä helvettiä te oikein ruikutatte. Maailma on täynnä naisia ja miehiä, ei kun etsimään." Vastaavanlainen kommenttointi vit****** aivan armottomasti ja voisi moiselle valopäälle kommentoida että et varmaan sitten ole koskaan sellaista suhdetta ole saanut mikä oli antanut itselle niin paljon. Rakkaudesta sitä tekee toisen vuoksi vaikka mitä, pyyteettömästi ja toinen antaa takaisin. Sellaista mitä on vihdoin löytänyt, miettinyt milloin tuon onnen menettää on todella vaikea unohtaa ja jättää taakse. Moisella valoaivo asenteella ei minkäänlaista pysyvää suhdetta rakenneta joka antaisi kenellekkään onnea.Monessa suhteessa ihmisten pitäisi mennä itseensa, eikä vain olla itsekkäitä. Kunpa sitä voisi itsekkin katsoa peiliin ja sanoa että mitä sitä on tullut tehtyä väärin - se valitettavasti vain johda tilanteessani mihinkään. Kun tietäisi.

Kohta viikko kun asustellut yksin. Omaa pientä tyttöäni hoidan parin päivän vuoroissa. Kun tyttö menee äidillensä koirat tulee kotiin ja toisinpäin. Onneksi on ne, ei tarvitse olla ihan yksin neliöidensä kanssa. Kolmen viikon tunnemyllytyksen jälkeen tuntuu ettei tunne enää mitään, pelkästään tyhjää. Tuntuu hulluta, luulisi sitä että tuntis vihaa, surua,ikävää tai muuta - pelkkää tyhjää. Onneksi ei silti ole elämän ilo mennyt - siitä pieni tyttäreni pitää huolta.

Ajatuksilta ei pääse karkuun, mietii miksi tähän on tultu ja miten tästä eteenpäin. Helpottais aika helv***** jos tietäisi missä oli vika kun lappu jätettiin pöydälle ja häivyttiin. Sitä luulisi että mies joka on jotain nin päinvastaista kuin mistä naiset aina valittaa olisi riittänyt varsinkaan kun ilmeisesti ei ole ketään muuta kuvioissa - no mutta ei. Pelastaisi tältä kaottisen ajatusten helvetiltä edes se jos toinen vois edes kertoa asiasta, mutta ei, ei pysty ja sitä taas ei pysty tajuamaan.

Loma alkaa *jippii jihaa* kaikki muut on lomansa viettänyt ja normaalista arkiviikosta ei asiaa erota mikään muu kuin että himassa hajoilee sitten päivät. Töissä edes saisi tehtyä jotain hyödyllistä ja jolla on jotain merkitystä. Pakkohan se loma on viettää ja elämä elää.

Keskiviikkoon vielä aikaa, sitten on taas luona joku jolle osoittaa rakkauttaan - oma pieni rakas tyttäreni.

Tästä tämä alkaa, onnea ja voimia vaan niille jotka jatkossa raapustuksiani tulevat lukemaan