Blogi

Viimeiset lomapäivät on olleet suorastaan ihania.Miten toinen ihminen voikaan vaikuttaa niin paljon elämään ja mielialaan. En tiedä onko tämä kestävää, pysyvää jne. enkä jaksa sitä nyt edes murehtia - nautin siitä että toinen on vierellä, kunpa aina olisi näin, kuten on ollutkin.

Huomenna sitten töihin....3 viikkoa lomaa ja nyt paluu. Eipä kiinnosta juuri nyt mennä sinne kaoottisuuden keskelle. Tyttö on hoidossa nyt päiväkodissa, tuntuu niin julmalle jättää tuo pieni toisen käsiin...Isi ei ehkä luota tarpeeksi ihmisiin :) vaan onpa tuo niin ihana nähdä sitten aina päivän päätyttyä.

Vaimo on nyt tyytyväinen kun työt alkoi, ehkä tästä alkaa uusi käänne elämässä joko yhteisessä tai omassa.

Illalla sitten väsytti aika reilusti.Ajattelin että kun 19.00 saa tytön nukkumaan, syön ja käyn itsekkin perässä. Noh, meni tunti ja meni toinenkin ja tuntui ettei ole riitävän väsynyt. Klo 23.00 sitten ajattelin että nyt. Ajatukset pyöri päässä ja kuuntelin milloin mitäkin ääniä, oli ne sitten hamsterin tai naapurin to tekemiä. Ramppasin röökillä, juomassa jne. Edelleen palasin sänkyyn ja tuntui siltä että on kuuma ja ajatukset vain pyörii päässä. No tästä rumbasta oli sitten loppujen lopuksi se ilo että nukahdin vihdoin...ja heräilin koko yön 60 min välein. Nyt on olo sen mukainen ja silmät....

Illalla ei pitäisi ajatella mitään, toissayö meni melkein samoin. Jos tästä duuniin pitää palata...niin hohhoijaa, aika hiljasta on jos näin jatkuu.

Ensin veit mun sydämen,
teit lupauksen ikuisen rakkauden,
kaduit ja rikoit sen.
Kärsien itken ikävöiden,
tuskaisena valvon toivoen.
Tulisitpa takaisin,
ymmärtäisit kaiken hyvän sen.

Sua en mielestäni saa
en voi sinua unohtaa.
Annoin sulle lupauksen,
sen ikuisen rakkauden.
Sitä ei vie pois lähteminen,
ei houkutus viekas petollinen.

Haluan että tiedät sen,
voimme oppia ja kasvaa rakastaen.
Anna meille se mahdollisuus,
puhdista oman sydämesi tuskaisuus.

Aika haavat parantaa,
vaikka en sinua koskaan saa.
Milloinkaan en voi unohtaa,
niin paljon sain rakastaa.

Tänään on jotenkin tyhjä fiilis...aivotyhjiö voisi olla lähinnä kuvaamaan olotilaa. Tyttö vetää unta kuulaan ja itsekkin tekis mieli nukkua, ongelmana on vaan se että sen jälkeen väsyttää kahta kauheemmin.

Tänään ei liiku päässä tunteita eikä juuri ajatuksia. Ehkä eilinen informaatio vaikutti asiaan, ei tiedä miten suhtautua tai miten ajatella. Tuntuu ettei vastapuolikaan oikein tiedä, vaikka siinä sinänsä mitään ihmeellistä ole koska asumista eri osoitteissa on kulunut vasta lyhyen ikaa... aika näyttänee. Aika on sinänsä omituinen asia, silloin kun se saisi pysähtyä se kiitää, kun haluaisi että se menisi nopeammin se matelee - vähän niin kuin Suurlähettiläiden biisissä "kuka voisi kellot seisauttaa". Täytyykin kaivaa jostain kyseinen levy taas....miksiköhän en ole aikaisemmin kyseistä levyä kuunnellut aikoihin.

Omituinen fiilis kun en ensikertaa elämässä hieman suunta hukassa... aina on tiennyt mitä haluaa ja miten se saavuttaa. Aina saanut sen mitä haluaa, nyt ei. Ainoa asia on se että yrittää olla tuolle pienelle maailman paras isi, se lieneekin paras asia mihin keskittyä.

Eipä ole duuniasioita tullut mietittyä lomalla, toisaalta hyvä toisaalta huono. Nyt hieman mietin että pitäskö mennä ainakin pari päivää aikasemmin duuniin niin sais säästöön muutaman päivän...vaikea valinta. Mennäkkö vaiko eikö mennä. toisaalta nauttinut tästä tyhjäntoimittamisesta varmaan ekan kerran elämässä. 2 viikkoa on huvennut niin nopeaan. Toisaalta sitä miettii että pitäs olla jotain kivaa ja hyödyllistä tekemistä lomalla, mutta lähde tästä rumbasta nyt sitten mihinkään. Tytöstä ei halua olla montaa päivää erossa ja koiria ei voi jättää yksin.... hoitolakaan ei ole vaihtoehto.

Kaipa sitä lähdetään kauppaan pienen kanssa, eiköhän se kohta ala heräile....

Kolmen päivän mökkielämä meni nopeasti kaverin ja koirien kanssa. Aamusta oli jo huono fiilis kuten aina kotimatkalla. Joku kumma juttu on siinä että ei kiva lähteä koskaan kotiin, kamojen pakkaaminen jne. jotenkin vaan tuntuu joka kerta pännivän + 2.5h autossa istumista. Ainoa asia mikä kotia kohti kiidätti oli armoton ikävän mun pientä tyttöä. Matkalla ahdisti, itketti, veetutti ja raivostutti. Kaipa se oli vaan sitä että tajusi jälleen todellisuuden laidan, enpä varmaan ollut kummosta matkaseuraa ystävälleni :( . Kun pääsin kotiin, toikin vaimo jo tytön, voi sitä iloa ja ihanuutta kun sai tytön syliin ja kas kummaa...kyynel onnen ja ikävän. Mieletön tunne vain saada tuo pikkuihminen syliin niin monen päivän jälkeen. Tuntui siltä että tyttö oli kasvanut 3 päivässä, kuviteltua :).

Huomenna sitten onkin jo ensimmäinen tarhapäivä, onneksi vasta harjoittelu joka kestää pari tuntia. Ehtiipä tyttö vähän tottumaan siihen ennenkuin sitten menee oikeesti tarhaan. Sen taas tietää että kuka itkee kun jättää tytön....varmaan rankenpaa mulle kuin tytölle. Lisäksi fiilareihin tietysti vaikuttaa se että kun on ikävä, niin sitä ikävöi tyttöä ja vaimoa. Onhan tämä varsinaista soutamista ja huopaamista koirien, tytön jne. välillä mutta se on elämää ja koitettava jotenkin siitä selvitä. Tuntuu vaan ettei siihen totu millään vaikka jo 3 viikkoa sitä harrastanut. Kai sitä pienessä sydämessään toivoisi että joskus tyttö saisi taas molemmat vanhemmat ja minä vaimon kotiin - lienee kuitenkin niin ettei se elämä mene miten toivoisi.

Yksinhuoltaja äidit ja isit, nostan teille niin paljon hattua!

Eilen oli kaverin häät. Käynti jäi hieman lyhyeen koska tyttö nukkui päikkärit juuri kirkon aikoihin. Juhlapaikalle mentiin koko perhe, ehdimme tosin sielläkään olemaan vain muutaman tunnin koska tytön nukkuamameno aika oli heti kakkukahvin jälkeen.

Vaimo on ollut mun luona yötä parina viime yönä ja se on tuntunut mukavalta. Mikäs tuota kaunista naista katsellessa, hymy ja loistavat silmät jotka saavat vatsan kouraisemaan kuin ensi ihastumistaan tunnustaessaan. Tilanne väliaikainen niin kuin kaikki elämässä on, tokihan hänet olisi mieluusti pidellyt itsellään vielä, mutta asiat ei mene aina niin kuin elokuvissa. Aika näyttää.

Tänään sitten pitäis lähteä frendin kanssa mökille. Tulee käyttöön 4 päivän katkos...argh, musta on tullut cityaddikti. Pitänee varmaan kirjottaa blogia paperille ja purkaa se sitten tänne. On ihan mukavalähteä sinne kaverinkanssa, tyttöä tosin en nyt sitten näe moneen päivään, mutta sitähän tää on. Koirat sentään tulee mukaan, pääsevät nekin uimaan ja riehumaan saaressa hulluina.

Ei kun tytön perään juoksemaan :)

Eipä ole viikonpäivillä juuri väliä näin lomalaisella. Siinä se menee joko tytön tai koirien kanssa. Tyttö on mun luona to-su. Sunnuntaina sitten pitäs lähteäkin koirien ja kaverin kanssa mökille vähän rentoutumaan.

Eilen puolisoni tuli käymään kun toi tytön, syötiin yhdessä ja katottiin leffa. Tuntui mukavalta vaihtelulta tähän veetutukseen nähden. Ei silti ole suuria toiveita että asiat muutuisi, mutta kunhan oli ainakin hyvät fiilikset jonkin aikaa.

Tänään koti iltaa tyttären kanssa. Töllöstäkään ei tule mitään joten.... jaa-a mitäköhän sitä tässä kehittäisi, ei tässä paljon mitään tapahdu.

Ehkä yö tuo jotain mukavaa tullessaan ;)

Eilen oli loistopäivä, jaksoin tekstarin voimin olla positiivinen ja iloinen pitkästä aikaa.. voi jee! Kummallinen juttu tuollanen, niinkin pieni asia.

Senkin lyhyen ilon sitten onnistuu toinen ihminen pilaamaan puhuessaan taas asioista ohi suun. On se kumma ettei sitä jotkut osaa pitää Per**** suutansa kiinni, on vaan pakko jauhaa ja jauhaa muille toisten juttuja. No enpä tätä muistanut mutta nyt muistan.

Ei kiinnosta enää ikinä kyseinen ihminen, olen niin vihainen etten ole ollutkaan koskaan. Lisäksi ko. henkilö jaksaa vielä tekstarilla haistattaa skeidaa, joka on todella täyttä pas***. Suomenkieli on selkeetä ja oman järjen käyttökin on sallittua. Tilanteessa jossa muutenkin elämä on suhteellisen perseestä ei paranna asioita se että luottamus petetään ja aletaan heti jauhamaan skeidaa.

Kasva aikuiseksi....toivottavasti sai kiksit edes!

Heräsin kun rottikseni tunki nassunsa mun naamaan kiinni, taisi pojalla olla jotain asiaa mulle. Todennäköisesti totesi että nyt jätkä herää ja lähetään ulos.

Tunnin tässä keikkunu pystyssä, kahvit pitäs keittää ja kessulla pitäs käydä. Koska tänään on taas "vapaa" päivä tytöstä = joutuu olemaan yksin ja kauhea ikävä, täytyy kehitellä jotain tekemistä. Soitinkin heti aamusta duunissa olevalle frendilleni että jos mentäs kahville kauppatorille, vähän niinkun vetää lihapiirakkaa ja silleen. Sitten jos sitä sais raahattua ittensä muutamaan kauppaan niin kyl se siitä sitten. Ainiin tänään tulee viel duunifrendi käymään duunin jälkeen....hyvä kun muistin.

Melkoisen jännä juttu että näin suuren hyväntuulisuuden voi vain aiheuttaa yksi pieni viesti ja pieni huomio joka kohdistui minuun. Vaikkakin se ei mihinkään edelleenkään johtaisi, nautin tästä hyvästä olotilasta verrattuna eiliseen ketutukseen joka oli asteikoille: "hypitään seinille".

Illalla sitten jortsuilemaan varmaankin...

Tyttö se meni taas äitinsä luo. Se tuntuu aina yhtä musertavalta. Tuntuu tyhjältä lähteä kun molemmat jää. Kotiin tullessa otti päähän niin kympillä.Minkäs teet, tuska on vaan kestettävä vaikka kumpaakin on ikävä niin helv******. Onneksi illan mittaan kuitenkin fiilari hieman parani. Vieläkään ei väsytä vaikka oli aikainen herätys ja huonosti nukuttu yö takana. Jospa tässä koittas itteensä vielä väsyttää, nukkuispa sitten ainakin paremmin ja ehkä jopa näkemättä painajaisia.

Kiva kun koirat on kotona, niitäkin on kaivannut kun tyttö oli luonani ja koirat poissa. Olispa kaikki kotona samaan aikaan. Pojat kuorsaa... on se hyvä että jotain väsyttää. Huomenna uusi päivä ja uudet kujeet - taidanpa mennä huomenna katsomaan Anna Erikssonia.

07.30 heräsi isi joko sisäisen kellon tai tytön äänen toimesta. Taju oli sen verta jälleen kankaalla etten oikeen tiedä kumpi havahdutti tähän kylmään maailmaan. Sitä herää joka aamu pienessä paniikissa että missä mun tyttö, onhan sillä kaikki hyvin - kun on yksin vastuussa. Sitten on ihanin nähdä ne hymyilevät kasvot jotka töllöttää isiä sängystä ja ne kirkkaat silmät.

Aamurutiinit käyntiin ja liikkeelle. Hippasen on pöllähtänyt olo koska yö oli niin levoton. Vaikka sitä kuin yrittä käydä ennen puoltayötä nukkumaan, rauhallisin mielin niin venähti aamun puolelle. Niin paljon kysymyksiä ja vuoropuheluita mielessä joita ei ehkä koskaan tulla käymään. Miettiminen tuohon aikaan on turhaa,mutta minkäs teet kun on niin vilkas mielikuvitus. Epäilenpä vain etten koskaan saa vastauksia kysymyksiini - huono juttu mulle, koska se olis välttämätöntä jotta saan joskus asian päätökseen. Pitäs kai sitä tottua että aina mennään vaikeimman kautta.

Tänään sitten joutuu taasen viemään tytön äitinsä luokse, sitä raastavampaa ei olekkaan. Toisaalta jälleen pojat tulee kotiin, mutta....melkoista ramppaamista kaikille. Ei tässä sen enempää kumpikaan aikuinenkaan saa hetken rauhaa toisestaan kun vuorot on niin lyhyet, mutta enpä halua nyt ollla tytöstä kahta päivää kauempaakaan erossa, eikä äitinsäkään. Sitten on taas ikävä molempia:(

Ulkona kaunis ja ilmeisesti suhteellisen lämminkin päivä tulossa. Jaa-a, pitäisi taasen kehitellä jotain mukavaa tytön kanssa. Olisikohan nyt vuorossa kävelyretki maalaistilalle joka tuossa läheisyydessä on, on possua, lehmää jne. ihmeteltäväksi pienelle. Sitten onkin enää 8h aikaa... :)

Päivänjatkoja kaikille, pidä virnettä silmäkulmassa!