Kun alakoululaisesta tuli huora

  • Sara Lohjelm

Sysmän yhtenäiskoulun rehtorilta pääsi MOT:n haastattelussa sellainen sammakkoparvi suusta, että olettaisin viran olevan pian vapaana.

Meinasin tänään, tammikuisena tiistaina, tukehtua ihanan Nespresso-keittimen valmistamaan aamukahviini. Linkki

"Se voi olla tosi hutsahtavaa (pukeutuminen). Näin ainakin aikuisen silmin liian näyttävää ja paljastavaa. Kaverit voivat ihan oikeasti sanoa, että sähän näytät ihan huoralta. Sehän on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä, rehtori naurahtaa."

Tuula, Tuula, Tuula. Olen sanaton. Miten helvetissä olet päätynyt näinkin paljon vastuuta sisältävään asemaan? Ajattelutapasi on vaaraksi jokaiselle koulusi oppilaalle, ja voi pahimmassa tapauksessa johtaa jonkun kiusaamisen kohteeksi joutuneen kuolemaan. Kiusattujen lasten itsemurhat ovat ihan oikea juttu. Kauhistuttaa ajatella, kuinka montaa ihmistä olet näillä aivopieruillasi loukannut. Häpeä!

Syy Sysmän koulukiusaamisongelmaan siis selvisi - rehtori Vuorinen sallii sen jatkua. Onhan hän siinä itsekin mukana. Itseasiassa Tuula, olet pahin koulukiusaaja. Saan sinusta timosoinimaisia viboja. Olet aikuinen, roolimalli, mutta sen sijaan, että puuttuisit kiusaamiseen niin kutsut oppilaitasi hutsahtaviksi. Tällaisen sonnan ulostaminen suustasi on sama, kuin uittaisit näiden "hutsahtavien" ja identiteettiään etsivien lasten päitä vessanpöntössä. Ero on ainoastaan siinä, että sinä teet sen henkisesti.

"Meidän aikuisten pitäisi käsitellä asiaa niin, että hän, joka kokee olevansa erilainen, saa erilaisuuttaan esittää ja olla oma itsensä. Mutta niin, että ei provosoi ja ärsytä omalla käytöksellään toisia. Eihän me heterotkaan tuoda seksuaalista suuntautumistamme julki jatkuvasti."

Kiusaaminen ei koskaan ole uhrin syytä. Lapset eivät pyri korostamaan erilaisuuttaan, koska kerjäävät tulla kiusatuksi. Erilaisuus nähdään nykyään korostettuna siksi, että aiemmin sitä ei ole kukaan uskaltanut tehdä lainkaan. Nyt, kun se uskalletaan tuoda julki niin se koetaan provosoivana. Alati muuttuvassa maailmassamme on alettu hyväksymään myös erilaiset ihmiset. Yhteiskuntamme pyrkii siihen, että voimme olla esimerkiksi lesboja tai homoja eikä meidän tarvitse pelätä kuoliaaksi kivittämistä. Tämä vähemmistö toivoo siis vain voivansa olla rohkeasti erilaisia.

Olen asunut laitoksessa, koulukodissa. Siirryin sinne 12-vuotiaana. Olin tuohon maailmanaikaan erittäin hämmentynyt identiteetistäni. Olin lapsesta saakka ollut sellainen poikatyttö. Näytin toden totta pojalta lyhyine hiuksineni. Muistan sen olleen vaikeaa aikaa. Ei tiennyt minne kuuluu tai kuka on.

Koulukotimaailma oli normaalia koulua vieläkin armottomampi. Ensimmäisenä päivänä osastolla sain tervetuliaislahjaksi kuhmun otsaani. Pääni lyötiin elokuvatyyliin kaiteen kulmaan. Luojan kiitos kohdallani kiusaaminen loppui tähän. Sitä kesti päivän ja siitä on kulunut 17 vuotta, mutta muistan sen edelleen.

Vuosia jatkunut kiusaaminen voi pahimmillaan aiheuttaa pysyvän trauman, joka kulkee mukana koko elämän. Koulukiusaaminen täyttää usein myös rikoksen tunnusmerkit; joko kunnianloukkauksena tai pahoinpitelynä.

"Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista."

Hyvät lukijat; tässä on syy miksi edelleen tarvitsemme Pride-kulkueita, ja miksi me feministit jaksamme "tuputtaa" tasa-arvoista ajattelutapaamme. Suomi on valitettavasti edelleen sovinistinen ja homofobinen maa.

Toivottavasti Sysmän koulu saa pian uuden rehtorin.

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus