Silly Salad

Saattaa herättää suuttumusta, ehkä hämmennystä, jopa hymyä tai mahdollisesti kaikkea samaan aikaan.

Traumatisoiko koululiikunta sinutkin?

Suomi vastaanotti suru-uutisia, kun koululainen sai sairauskohtauksen kesken liikuntatunnin. Tunnilla suoritettiin MOVE-mittauksia. Hän menehtyi myöhemmin sairaalassa. Tapahtuma on kirvoittanut keskustelua koululiikunnasta ja kyseisistä testeistä. Molemmat ovat tapahtuman myötä saaneet valtavasti kritiikkä, ja monet kertovat koululiikunnan jopa traumatisoineen heidät.

Olen ilmeisesti jokseenkin onnellisessa asemassa, sillä pidin aina koululiikunnasta. Liikuntamuodolla ei ollut merkitystä, kaikki oli nastaa. Hiihto, jääkiekko, pesäpallo, yleisurheilu, telinevoimistelu ja suunnistus. Toki olin lahjakas liikkuja, mutta eikö se yleensä kouluaineissa toimikin juuri niin, että siitä jutusta nautit, jossa olet hyvä? Ei siis ihmekään jos ei liikunta ole kaikille maittanut. Itse sen sijaan inhosin matematiikkaa.

"Mun koko koululiikuntaa ala-asteelta lukioon leimaa se, että opettajat eivät koskaan opettaneet mitään eikä mitään harjoiteltu, mutta silti olisi pitänyt maagisesti osata ja tuloksia mitattiin."

Kävin asiasta siis keskustelua. Numeroarvioinnista tulisi liikunnan osalta kuulemma luopua. Kysyin, miksi ihmeessä? Yllätyksekseni moni kokee liikuntatuntien olleen infernaalista tuskaa. Arviointi perustui valtaosan mukaan testeihin eikä kukaan vaivautunut opettamaan.

"Koululiikunnan päätavoite on ehdottomasti siinä, että lapsi löytää liikunnan ilon. Pelkillä suorituksilla ja numeroarvioinnilla se ei ole mahdollista."

Totta. Kaikilla numeroarviointi ei toimi motivaattorina. Mahdollista ei ole myöskään se, että kaikki tykkäisivät liikunnasta. Tai matematiikasta. Omalla kohdallani siitä todisteena komeilee peruskoulun päättötodistuksessa ainoa kutonen, nimittäin kemia. Muistan kyllä, että meidän koulussa oli paljon lapsia, joita ei kiinnostanut osallistuminen tuon taivaallista. Aivan sama kuka opetti ja mitä.
En siis näe, että ongelma poistuisi numeroarvionnin vaihtuessa esimerkiksi "suoritettuun" tai "hyväksyttyyn". Eikö opetusmetodeihin ja arviointiperusteisiin tulisi ennemmin puuttua?
Opettajat alleviivaisivat, että mittauksissa kilpaillaan itseä eikä naapurin Pekan poikaa vastaan. Kiusaamiseen pitäisi ehdottomasti puuttua. Arviointi tulisi suorittaa kehityksen ja aktiivisuuden perusteella. Opettajat huolehtisivat, että kaikille opetettaisiin oikea tekniikka - lajissa kuin lajissa. Kannustamista unohtamatta.

"Mä tykkäsin koululiikunnasta muuten, mutta nää kaikki testit sai mut tuntemaan itseni tosi huonoksi ihmiseksi ja epäonnistujaksi. Näistä tuli vaan paha mieli."

Kuulemani mukaan testit ovat osa Liikkuva koulu -hankkeen MOVE-mittauksia, ja kuuluvat nykyisin opetussuunnitelmaan. Tässä mittauksessa seurataan lasten ja nuorten toimintakykyä eikä niinkään suorituskykyä. Halutaan selvittää, että pystyykö meidän lapset enää edes kyykkyhyppyihin. Liikkuuko jokin muukin vartalon osa sen älypuhelimen näyttöä selaavan oikean käden peukalon lisäksi. Mielestäni erittäin hyvä idea, mutta totta tosiaan, kovaa kyytiä saavat nyt keskustelupalstoilla nämä mittaukset.
Tapaus on erittäin valitettava, mutta terve lapsi ei kuole liikuntaan. Mittauksia verrataan jopa rääkkäykseen. Kyllä. Juokseminen mielletään nykyään rääkkäämiseksi. Kritiikki testejä kohtaan on mielestäni hieman epärelevanttia.

Mitä tästä saatiin niin yksi tekosyy lisää olla liikkumatta. Todennäköisesti traumatisoituneet eivät olisi muutenkaan tykänneet liikunnasta. Milloin se olisi astma, milloin polvi. Toisinaan se olisi kivan harrastuksen uupuminen, mutta seuraavassa lauseessa kuitenkin todettaisiin, että ei olisi edes aikaa kun on lapsia. Nyt se onkin sitten traumat jättänyt koululiikunta.
Aikuisiällä se on jokaisen oma asia liikkuuko vai ei, mutta olen hieman skeptinen kuunnellessani selityksiä.
Itse olen telonut polveni niin monta kertaa, että ihmettelen kuinka pystyn edes kävelemään. Eturistisiteeni on kokonaan poikki ties kuinka monetta kertaa tällä hetkellä, mutta tiedättekö mitä? Pelaan silti silloin tällöin tennistä. Käyn 3-4 kertaa viikossa salilla ja lenkkeilen. Kärsin myös rasitusastmasta, olen siitäkin huolimatta entinen jääkiekkoilija ja jenkkifutari. Ihminen on jumalauta käynyt Kuussakin, kyllä se pystyy koululiikunnan aiheuttamat traumat jättämään taakseen jos niin päättää. Se niistä tekosyistä sitten.


Mutta mitä tapahtui feminismille?

Vitun feministit, muistan joskus ajatelleeni. Erikoinen ajattelutapa, olenhan nainen. Miksi kukaan nainen olisi antifeministi? Johtunee tiedon puutteesta, yleistämisestä ja ympäröivistä ihmisistä.

Samalla tavalla, kuin Viidakkokirjan Mowgli kasvoi susien kanssa, vartuin minä poikien seurassa. Olin liian raju tyttöjen leikkeihin. Teininä kiinnosti jääkiekko, parikymppisenä juominen. Tytöt ei pääsääntöisesti osanneet kumpaakaan, joten oli luonnollista hakeutua poikien seuraan. Pojilta, ja sittemmin miehiltä, tuli omaksuttua erilaisia ajattelutapoja, lähinnä itselleni haitallisia. Yksi niistä oli sukupuolisovinismi, nimenomaan kanssasisaria kohtaan. Hullua, eikö?

Vielä taannoin luulin, että kaikki feministit ovat menkkaverellään pääsiäismunia maalaavia karvapilluja. Katrisorsia ja marianordineja. Imettävät lasta samalla, kun harrastavat seksiä. Vihaavat pääsääntöisesti miehiä ja päälakea koristaa se paljon puhuttu kukkahattu. Loukkaantuvat keskustelupalstoilla kilpaa ja polttavat ringissä rintaliivejä. Kuinka väärässä olinkaan.

Ääriajattelijoiden vuoksi kyseinen aate on saanut eräänlaisen stigman. Aivan kuten terroristien takia tuomitaan koko islamin uskonto. Kukaan ei uskalla enää julistautua feministiksi leimautumisen pelossa, ja jäljelle jäävätkin ne kaikista äänekkäimmät radikaalifeministit. Ei ihmekään jos mielikuva feminististä on hieman negatiivinen.

Oikeasti feministit ajavat tasa-arvoa. Feministi ei syrji ketään sukupuolen, ihonvärin, seksuaalisen suuntautumisen, iän tai yhteiskuntaluokan vuoksi. Feministi ei aja vain naisten asioita. Mieskin voi olla feministi. Feministille on okei jos ajat säärikarvat. On myös okei olla ajamatta. Feministin mielestä naisten ei tarvitse kasvattaa pitkää tukkaa tai pukea korkokenkiä voidakseen näyttää naiselta. Mies on mies vaaleanpunaisessakin paidassa. Feministi ei näe mitään väärää siinä, että tyttölapsi haluaa tulla automekaanikoksi. Feministi ei näe mitään väärää siinä, että poikalapsi haluaa ballerinaksi.

Jos maltilliset feministit rohkenisivat jälleen julistautua feministeiksi, ehkä netin keskustelupalstat rauhoittuisivat. Ehkä naisvihaajat katoaisivat - ainakin meidän naisten keskuudesta. Liike saisi jälleen järkeviä keulakuvia. Uusia minnacantheja.


Naiseuden sietämätön vaikeus

Veljet, jos menkat ja naisen vartalossa tapahtuvat muutokset ovat mielestänne ällöttäviä puheenaiheita, lopettakaa lukeminen.

Kuukautiset

Kiertoni pituus on noin 29-31 päivää. Vaihtelee. Tiedättekö, kuinka monta päivää kuukaudesta tunnen oloni täysin normaaliksi? Lasketaan.
Noin 6-7 päivää ennen kuukautisia alkaa kiukuttaan. Sen huomaa heti aamulla, kun herätyskello soi. Herätysääni vituttaa. Tekisi mieli lennättää puhelin lattian läpi alakertaan. Sitten vituttaa, kun joku sanoo huomenta. Vituttaa, vaikka aurinko paistaa. Vituttaa, kun kello on vasta 9 aamulla. Tätä kestää noin 2-3 päivää. Onnea kanssaeläjille.
Menkkaraivon jälkeen tulee ylensyönti. Mielihaluja on monia. Sokeria ja suolaa vuorotellen. Tätä seuraa epämiellyttävä olo ja järkyttävä turvotus. Mun vatsani pystyy tuon turvotuksen vuoksi venymään samoihin mittoihin, kuin viimeisillään olevan naisen raskausmaha. Seuraavana aamuna vessassa voisi sotkun seurauksena käynnistää rikostutkinnan.
Eipäs unohdeta kipuja. Niihin ei toisinaan auta edes morfiini, vaikka sitä tykittäisi suoraan suoneen. Kivut kestävät 1-2 päivää.
Hilloviikkojen loppu häämöttää, mutta vielä on kummallinen olo. Saatan pillahtaa itkuun mitä hulluimmasta syystä. Viime vuonna muistan hakeneeni Mäkkäristä ruokaa. Odotin pihalla autossa tilaustani. Satoi räntää. Naistarjoilija toi tilaukseni autoon, ja hänellä oli yllään ainoastaan t-paita. Nainen näytti olevan kylmissään. Tästä liikuttuneena tirautin muutaman kyyneleen naisen poistuttua.
Viikko kuukautisten jälkeen olo on normaali, kunnes tulee ovulaation aika ja PMS-oireet palaavat muutamaksi päiväksi. Päivät ovulaatiosta kiukkuun ovat normaaleja. Niitä on kaiketi yhteensä siis noin 12 päivää kuukaudesta. Voi tätä naiseuden ihanuutta!

Ehkäisy

Tuota edellistä hormoonisoppaa voi vielä hämmentää ehkäisyllä. Hormonaalisella ehkäisyllä katoaa siis loputkin normaalit päivät. Lisäksi hormonaalista ehkäisyä käyttävät naiset alkoholisoituvat muita herkemmin. Saatat myös saada muutaman selittämättömän lisäkilon. Ehkä jopa kymmenen. Ei kiitos.

Seksi

SITÄ ei saisi koskaan tehdä liian aikaisin. Ei myöskään liian myöhään. Tämähän on nimenomaan naisten ongelma, sillä miehet ovat lähinnä vain primitiivisen paritteluvaistonsa varassa täyttä häkää kohti haaroväliämme höyryäviä junia. Vastuuta sen oikean hetken etsimisestä ei voi jättää miehille. Olettaen siis, että kyseessä on heterosuhde. En tiedä, miten lesbot ja homot toimivat. Ei ole kokemusta.
Jos SE tapahtuu ekoilla treffeillä - helppo. Kuukauden päästä oletkin jo pihtari.
SE luo siis paineita. Ja auta Armias jos unohdit sheivata, tai ehkä sheivasit eilen, mutta olet reisiä myöten täynnä punaisia pilkkuja. Kesken SEN näet nännissäsi mustan karvan. Rukoilet, että mies ei huomaa. Mietit sitä sitten koko session ajan. Hyvästi orgasmi.

Harva mies tietää, mitä naisen kehossa tapahtuu SEN jälkeen. Miehet käyvät pesulla ja that's it. Naisilla "toipuminen" kestää tovin ja joskus siitä seuraa joku infektio. En siis puhu sukupuolitaudeista. Monen mielestä kauhean ällöttävää, mutta meille se on valitettavasti arkipäivää. Normaalia siis. Sen lisäksi, että tuolta meidän haavastamme valuu vertaa, niin siellä on tosiaan muitakin vaivoja. Hiiva ja bakteerivaginoosi. Jälkimmäisen saa, kun keho yrittää parantaa pH-arvojamme takaisin normaaliin tilaan SEN jälkeen. Hiivasta seuraa infernaalinen kutina, ja jos joku vielä vuonna 2018 miettii, että mistä se kalan haju tulee niin tästä jälkimmäisestä löytyy syy. Hyvin epämiellyttäviä vaivoja. Molemmat ilmestyvät suurimmaksi osaksi meistä riippumattomista syistä. Vähintään toinen näistä vaivoista on joka Jumalan naisella ainakin kerran elämässä, ja epäonnisilla vähän useammin. Yleensä molemmat, sillä antibioottien parantaessa bakteerivaginoosia, seuraa antibiooteista hiiva. Mahtavaa, eikö?

Slut-shaming

Seksuaalisesti aktiivinen mies on viileä tyyppi. Nainen taas tavaraansa tarjoava jakorasia. SEN harrastaminen on vain miesten ja parisuhteessa elävien etuoikeus. Ajatella, että vielä tänä päivänä suurin osa ihmisistä omaa kyseisen ajattelutavan. Arvatkaa mitä? Keskiaika soitti, haluaa ajatuksensa takaisin.

Raskaus ja synnytys

Ei toistaiseksi löydy omakohtaista kokemusta, mutta kuulopuheiden perusteella esimerkiksi synnytys saattaa sisältää ihmispaskaa, välilihan repeämistä, tikkejä, arpia, verta ja paljon kipua. Tuleva äiti uhraa ja vaarantaa oman kehonsa synnyttääkseen lapsen. Mitä tekevät miehet? Juhlivat jumalauta varpajaisia. Miksi? Siksi, että ovat onnistuneet tyydyttämään omat tarpeensa, ja sitten siinä samalla joku miehen siittiöistä on sattumalta löytänyt munasolun. Nainen kantaa tätä siittiöstä sikiöksi ja sitä kautta vauvaksi kehittyvää ihmisen alkua sisällään yhdeksän kuukautta, ja lopulta synnyttää sen 3-5 kiloisen mötkön joko alakautta tai keisarinleikkauksella. Kyllähän isä ansaitsee alkoholilla kyllästetyt bileet. Itse hukuttaisin tämän perinteen Kyllikki Saaren kanssa sinne surullisen kuuluisaan suohautaan.

Yhteenvetona: naiseus on nastaa huolimatta kaikesta edellä mainitusta.


Instagram - se kaikista kuumin seuranhakupalvelu

Instagramista on mitä ilmeisemmin tullut uusi Tinder. Siellä ovat sekä vapaat että varatut. Jotkut tietämättään, sovellushan oli alkujaan tarkoitettu ihan muuhun käyttöön. Olkoonkin varatun henkilön yhteystietoluettelossa vieraan miehen tai naisen puhelinnumero, mutta jos olet erehtynyt painamaan tämän suositun kuvapalvelun seuraa-painiketta, on se sitäkin suurempi vääryys. Tämä on kaiketi monen mielestä verrattavissa Tinderin pyyhkäise oikealle -toimintoon. Piileekö tässä sitten joku totuuden siemen?

Selaan Instagramia. Vierailen profiileissa, joita en kuitenkaan seuraa. Miksi? En ole niitä ihmisiä, joilla on monta tuhatta seurattavaa. Haluan, että feedini täyttyy ihmisistä, jotka tunnen tai tiedän. En ole kovin kiinnostunut tuntemattomien elämästä - olipa kyseessä sitten Dan Biltzerian tai Kylie Jenner. Seurauspyyntö kohdallani voi tarkoittaa montaa asiaa. Olen ehkä kiinnostunut elämästäsi, en (välttämättä) niinkään sinusta. Ehkä tunnemme jostain. Mahdollisesti haluan tutustua. Älä kuitenkaan ota sitä vielä lupauksena avioliitosta tai juokse kertomaan kavereillesi, että täältä suunnalta on osoitettu kiinnostusta.

Selaan taas Instagramia. Löydän visuaalisesti miellyttävän kuvan ja painan "tykkää". Yleensä ymmärrän vasta tämän jälkeen katsoa kuvan lataajan profiilia ja nimeä tarkemmin. Joskus se on nainen, joskus mies. Tämäkään ei siis vielä ole kutsu soidinmenoille. Kaksi peräkkäistä tykkäystä samaan profiiliin saattaisi jo ollakin. Kolmella haluan ehdottomasti kyseisen henkilön huomion. Tätä kirjoittaessani ymmärrän, kuinka hiuksenhieno se ero onkaan.
Instagram-käyttäytyminen on nykyään verrattavissa flirttailuun. Seuraaminen on kuin harmiton hymy - ei tarkoita vielä yhtään mitään. Tykkäykset ovat niitä katseita, joita vaihdetaan vähän kauempaa. Mitä enemmän tykkäyksiä, sitä pidempiä katseita. Lopulta tulee kliimaksi eli keskustelu ja se on sama, kuin liukuminen Instagramin direct-viesteihin. Tässähän ei sinänsä ole mitään pahaa - paitsi jos olet varattu.

Sain viime viikolla seurauspyynnön henkilöltä, jota en tunne. Selasin profiilin ja hyväksyin pyynnön. Pian sain kasan tykkäyksiä. Selasin profiilin uudelleen. Löysin muutaman kuvan tyttöystävästä. Ei jatkoon. Muutaman päivän päästä sain directiin samalta henkilöltä ulkonäköäni imartelevan kommentin. Englannissa tätä kutsuttaisiin termillä "pre-cheating". Käytännössä verkot heitetään vesille ja katsotaan tarttuuko joku syöttiin. Periaatteessa tässä ei vielä tapahdu pettämistä, mutta kiinnostuksen kohteen näyttäessä vihreää valoa, siihen ollaan kuitenkin valmiita.
Tätä ennen päädyin itse tilanteeseen, jossa jouduin selittämään tapailemalleni miehelle, että miksi seuraan hänen ystäviään Instagramissa. Vedin kahvit väärään kurkkuun. En osannut vastata oikein mitään. Hämmennyin. Olin tavannut ystävät muutamaan otteeseen, joten heidän tullessa vastaan Instagramissa, klikkasin vain seuraa -painiketta. En ajatellut asiaa sen enempää, sillä mitään ajateltavaa siinä ei puoleltani ollut. Ilmeiseti sillä on ollut heille kaikille jokin suurempi merkitys. Siitä asti olen pyöritellyt mielessäni tätä aspektia. Tällaisia ne meidän parisuhdeongelmat nyt sitten tänä päivänä ovat.

Edellisiä kirjoituksiani voi selata osoitteesta https://sillysalad.blogspot.com.