Kunnes toisin todistetaan

Syytöksiä kopiokoneesta

Insestisyytöksiä esitetään paljon, vaan todisteita ei. Miksi insestisyytökset kolminkertaistuivat vuosikymmenessä? Onko kyseessä epidemia vai moraalinen paniikki? Vallankäyttöä vai vainoharhaisuutta? Ja miten taataan sekä lapsen että vanhemman oikeusturva?

Vuonna 1999 espoolainen Ari ja hänen vaimonsa erosivat. Lapset jäivät äidille. Isä sai olla lasten kanssa sovittujen tapaamisaikojen mukaisesti. Pian tämän jälkeen asioissa tapahtui yllättävä käänne. Ari tilittää:

“Mulle tuli sosiaaliviranomaiselta puhelu, että nyt mä vien sulta tapaamiset, mä vien lapset, sulle ei jää mitään.”

Asia alkoi syytöksellä oman lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, insestistä. Äiti oli veistellyt syytteet turvakodin johtajan tuella. Tuomiota Arille ei tullut, mutta lapset pidettiin hänestä etäällä. Kolmeen kuukauteen lapset eivät saaneet tavata isäänsä ilman valvontaa ja myöhemmin vain kaksi tuntia joka toinen viikko.

Kun insestisyytteet eivät enää purreet, isä leimattiin väkivaltaiseksi. Myös Arin nuorimman lapsen äiti otti osaa huoltajuuskamppailuun ja syytti miestä väkisinmakaamisesta. Nainen sai tämän johdosta vuonna 2005 tuomion kunnianloukkauksesta.

Isä yritettiin sysätä syytteillä ulos lasten elämästä. Tämä myös tehosi hetken aikaa. Yli kahteen kuukauteen Ari ei saanut tavata lapsiaan ilman valvontaa ja sen jälkeen vain kaksi tuntia joka toinen viikko. Vuotta myöhemmin lastenpsykiatri antoi lausunnon, jonka mukaan isä olisi lapsille parempi huoltaja kuin näiden äiti. Nyt isä on lasten osa-aikainen huoltaja.

1990-luvun alkupuolella Suomen poliisille tehtiin vuosittain noin 300 tutkintapyyntöä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Vuonna 2006 luku oli yli kolminkertainen. Viime vuosina tapauksista noin neljännes on luettu syyksi. Kaikista poliisin tietoon tulevista lapsen hyväksikäytöistä viidenneksessä on kyse isän ja lapsen välisestä insestistä. Sosiaaliviranomaisten mukaan näin on jopa joka toisessa tapauksessa.

Tapausten klassikko: Niko

Arin kokemukset eivät ole millään tapaa poikkeuksellisia. Etenkin avioerotilanteissa on huolestuttavan yleistä lyödä insestikortti pöytään. Isän oikeudet ovat yleensä siinä vaiheessa vähäiset, eikä lapsiakaan kuunnella. Sosiaalitoimi reagoi syytökseen välittömästi ja isä eristetään perheestä.

Aina ei paina edes äidin sana, vaan ainoastaan sosiaalityöntekijän ja lastenpsykiatrin. Näissä tilanteissa lapsi otetaan huostaan ja eristetään molemmista vanhemmista. Tämä saattaa olla äkillinen ja yllättävä toimenpide.

Tapaus Niko on klassikkoesimerkki. Vuonna 1990 Niko leikki päiväkodissa sopimattomia pyllyleikkejä muiden lasten kanssa. Sillä seurauksella, että hänet otettiin huostaan, eikä hän saanut kolmeen vuoteen olla vanhempiensa kanssa ilman ulkopuolista valvontaa. Kolmen ja puolen vuoden lastenkotitaipaleen jälkeen lääninoikeus palautti pojan kotiin.

“Miks just mä oon se poika?” Nikon sanotaan tiukanneen äidiltään myöhemmin.

Syyttäjät ajavat insestisyytteitä läpi henkilökohtaisella palolla, joten puolustuksella on aina tiukka tehtävä edessään. Jos syytetty haluaa pitää huolta oikeusturvastaan, tulee hänen hankkia kunnon lakimies.

Vuonna 2003 erästä pariskuntaa syytettiin tyttärensä hyväksikäytöstä. Tutkinnan aikana se osa todistusaineistosta, joka ei puoltanut syytteitä, hävisi jonnekin. Sperma-analyysiin lähetetyistä vaatteista ei kuulunut mitään. Takavarikoituja valokuva-albumeita, kotivideoita ja tietokonetta ei mainittu raportissa. Vanhemmilla oli onneksi varaa hankkia hyvä lakimies, joka osoitti syytteen farssiksi. Tytär palautettiin vanhemmilleen. Syytteistä vapautettu isä hämmästelee:

“Ei tavallisen duunarin palkalla voi selvitä tuollaisesta prosessista. Kyllä siihen talous kaatuu. Kunnalla on isommat resurssit.”

Tässä tapauksessa oli muutenkin onni matkassa. Nimittäin jos syyte ei mene läpi, tämä ei vielä tarkoita, että lapsi palautettaisiin kotiin. Esimerkiksi eräs pikkutyttö joutui vastoin tahtoaan kiertämään kahdeksan vuotta sijaiskodista toiseen, vaikka rikostuomioistuimet eivät koko tuona aikana löytäneet näyttöä insestistä.

Huostaanotosta voi valittaa hallinto-oikeuteen, mutta prosessi vie vuosia, eikä oikeudessa mielellään puututa lastensuojelun toimintaan. Kyseessä on niin arka aihe, että vastuu halutaan lykätä sosiaalityöntekijöille, vaikkei heillä ole oikeudellista eikä tieteellistä pätevyyttä arvioida tilannetta tasapuolisesti.

Tapaus Leena Muranen

Mielenterveyshoitajana toiminut Leena Muranen on esimerkillinen insestisyytösten tehtailija. Hänet on 2000-luvulla tuomittu kahdeksan kertaa oikeudessa, viimeksi 21.12.2007, kun Toijalan käräjäoikeus langetti hänelle kunnianloukkauksesta yhdeksän kuukauden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Murasen tapana on ollut tukea äitejä viimeiseen saakka. Hän on vääristellyt lasten sanomisia ja kirjoittanut lausuntoja ihmisistä, joita ei ole koskaan edes tavannut. Yleisradion tuottaman MOT-ohjelman haastattelussa vuonna 2002 Muraselta tiedusteltiin, miksei hän kuuntele syyttämiään ihmisiä.

“Mä katson, että ensinnäkin aikapula tulee vastaan ja siks toisekseen yleensä seksuaalirikoksen tekijät ovat niin taitavia sanaseppiä... Että miksi mä heittäisin helmiä sioille, sanotaanko näin.”

Kaiken kukkuraksi Muranen on väittänyt, ettei yksikään hänelle esitetty insestiepäily ole koskaan ollut perätön. Tämä on yleinen periaate niiden ihmisten parissa, jotka laittavat paljon rikostutkintoja alulle.

Syytetylle ei anneta tilaisuutta puolustautua edes, jos oikeus kumoaa syytteet. Oikeuden päätös ei vaikuta yleensä mitenkään lapsen huostaanottoon tai tapaamisoikeuksien rajoittamiseen, ennen kuin hallinto-oikeus toisin määrää, jos määrää. Eivätkä syyttelijät koskaan edes tällaisen määräyksen jälkeen pyydä anteeksi.

Nisäkäs ei himoitse jälkeläistään

Sexpon tutkimuspäällikkö Anu Suomela on käynyt läpi pöytäkirjat ja todistusaineistot lukuisista oikeudenkäynneistä, joissa on selvitelty väitteitä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän on analysoinut tutkimusmenetelmien tieteellisyyttä ja myös oikeuskäsittelyjen tasapuolisuutta. Huonolta näyttää.

Vai miltä kuulostaa lastenpsykiatri, joka ensin keksi omasta päästään, että lapsi on tunnustanut hyväksikäytön ja sitten kieltäytyi kuuntelemasta lapsen vastalauseita. Kun lapsi tämän vuoksi suuttui, psykiatri katsoi vihastumisen syyksi sen, että hyväksikäyttö on niin vaikea aihe käsitellä.

Niko-tapauksessa lapsen piirrokset pyssyistä ja tikareista todistivat hyväksikäyttöä tapahtuneen. Toisessa tapauksessa lastenkotiin joutunut pikkupoika kosketteli ikävissään pippeliään ja isää alettiin heti epäillä insestistä. Mitä moninaisimmat seikat voidaan lukea oireiksi. Näin siitä huolimatta, että tutkimusten mukaan lapsen kokemaa hyväksikäyttöä ei voida päätellä oireista.

Suomalaisten psykologien ja psykiatrien käyttämät haastattelumenetelmät antavat vääristynyttä tietoa. Virallisia ohjeita noudatetaan vain harvoin. Kysymyksiä jankutetaan ja lasta johdatellaan antamaan myöntäviä vastauksia. Tietoa hyväksikäytöstä saatetaan kerätä esimerkiksi esittämällä nukkeleikin yhteydessä suggestiivisia kysymyksiä, kuten “mihin isi kosketti”.

Pätevät todisteet insestin tapahtumisesta ovat äärimmäisen harvinaisia. Tämä johtuu siitä, ettei insestiä paljoakaan harjoiteta.

“Jos kyseessä on pieni lapsi ja epäiltynä lapsen vanhempi, niin mitä todennäköisimmin rikosta ei ole tapahtunut”, Suomela tiivistää.

Muiden nisäkkäiden tavoin tavallista ihmistä inhottaa seksi omien jälkeläisten kanssa – tai pienten lasten kanssa ylipäätään. Tästä trendistä poikkeaminen on äärimmäisen harvinaista. Miten on mahdollista, että syytteitä sitten esitetään niin paljon?

“Kai syy on jatkuva julkisuus. Seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut yhdysvaltalaisissa filmeissä kestoselitys ihmisten ongelmille”, Suomela pohtii.

Kuka lasta suojelee?

Ruotsalainen oikeuspsykologi Lena Hellblom Sjögren on tehnyt Niko-tapauksesta perusteellisen analyysin. Hänen mukaansa viranomaisten toimet vaaransivat lapsen terveen kehityksen. Tutkimusten perusteella vaikuttaa, että näin on tapahtunut monissa vastaavissa tapauksissa.

Perusteettomien insestisyytösten ruokkima noitavaino satuttaa kaikkein eniten lapsia. Siis juuri heitä, joita lastensuojelun, sosiaalitoimen ja lastenpsykiatrian olisi tarkoitus suojella.

Myöskään silloin, kun hyväksikäyttöä on oikeasti tapahtunut, ei aikuisten hysteerinen käyttäytyminen tee lapselle hyvää. Asiantuntijavoimin lapselle opetetaan uhrin rooli. Joidenkin tutkimusten mukaan tämä voi olla jopa vahingollisempaa lapsen henkiselle hyvinvoinnille kuin seksuaalinen hyväksikäyttö.

“Ei me käydä huutelemaan minkään onnettomuuden uhreille sillä tapaa”, Suomela opastaa.

“Ei selitetä, että voi kun sä oot nyt koko elämäsi ajaksi vammautunut ja tästä tulee sulle tosi vaikeeta. Vaan me ollaan apuna ja tukena ja rohkaistaan lasta.”

HUSissa on reagoitu huolestuttavaan kehitykseen ja perustettu erityinen lasten oikeuspsykiatrinen osaamiskeskus. Keskus helpottaa poliisin ja oikeuslaitoksen kuormaa, kun sairaalan puolelta ei tehdä niin paljon turhia tutkintapyyntöjä. Tämä myös parantaa kansalaisten oikeusturvaa. Muualla vastaavaa asiantuntemusta ei ole yhtä paljon. Etenkin Pirkanmaalla tämä näkyy suurena määränä tutkintapyyntöjä.

Ruotsissa pedofilia- ja insestikohun kärki taittui 1990-luvulla, jolloin perusteettomia tuomioita alettiin kumota. Yhdysvalloissa kehitys kääntyi jo aiemmin. Suomi tulee jälkijunassa. Korkein oikeus antoi viime joulukuussa ainutlaatuisen tuomion, jossa hovioikeuden langettama insestituomio syynättiin harvinaisen tarkasti läpi ja havaittiin perusteettomaksi. Vuosia kestäneen oikeuskäsittelyn päätteeksi isä vapautettiin syytteistä.

Oudoimmat todisteet insestin tapahtumisesta

  1. Lapsi puhuu rumia.
  2. Lapsi kastelee sänkynsä.
  3. Lapsi ei pidä valkokastikkeesta.
  4. Lapsi on huostaanoton jälkeen ahdistunut.
  5. Lapsen isä on shakinpelaaja.

Lähde: Anu Suomela: Psykologinen todistelu seksirikoksissa.

699 kommenttia

muuan mies

10.3.2008 23:26

Valtion virastoissa, järjestöissä ym. sadat ihmiset etsivät netistä tietoja avainsanoilla, esim. perhe, vanhemmat, henkilön nimi jne. ja joutuvat näin eri sivustoille kuten vanhemmat.com. tai lapseninfo. Se ei tarkoita, että lukija olisi sen enempää kiinnostunut, tai pitäisi sivustoja jotenkin merkittävinä.

Toki joku käynnissä oleva keskustelukin voi olla kiintoisa, mutta tästä ei pidä vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Pieni tilkka realismia ja logiikkaa ei olisi pahaksi. Ja vähempi pullistelu tekisi kirjoittelusta uskottavampaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

realismia

10.3.2008 23:41

Muuan mies, halusit siis realismia. Sitä löytyy mm. täältä:

"Perheväkivallan uhreja suojeltava erotilanteissa" / Marita Saxen
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=32762&tstart=0

Lapsen ihmisoikeudet on unohdettu http://www.hs.fi/keskustelu/Lapsen+ihmisoikeudet+on+unohdettu/message.jspa?messageID=550496&userThreadMode=flat

Who's Your Daddy?
My Father Was an Anonymous Sperm Donor
http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/content/article/2006/12/15/AR2006121501820.html

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

viranomaisen perheväkivalta

10.3.2008 23:46

Näin linkin piti olla:

"Perheväkivallan uhreja suojeltava erotilanteissa" / Marita Saxen

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=2782&tstart=60

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

viranomaisen perheväkivalta:

10.3.2008 23:58

"Perheväkivallan uhreja suojeltava erotilanteissa" / Marita Saxen / HS Sunnuntaidebatti
http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=2782&tstart=60

Nostan esiin yhden melko sattumanvaraisen kirjoitukseni tuosta debatista, joka on melkoista r e a l i s m i a esiin tuova kaikein kaikkiaankin:

Marita Saxen kirjoittaa puheenvuorossaan seuraavaa:

"Lasten turvallisuuden varmistaminen saattaa edellyttää äitien yksinhuoltajuutta, tapaamisten rajoittamista, valvottuja tapaamisia sekä lasten noutoa ja palauttamista kodin ulkopuolella turvatuissa olosuhteissa.

Vakavissa tilanteissa on syytä harkita tapaamisten jäädyttämistä, kunnes väkivallan tekijä voi osoittaa väkivallan olevan hallinnassa ja hoidossa. On todettu, että väkivaltaisesti käyttäytyvät miehet eivät hakeudu avun piiriin ilman selkeitä rajoja, pysäyttämistä ja väkivaltaan puuttumista."

Katsotaanpa kirjoituksen sisältöä hiukan tarkemmin:

"Lasten turvallisuuden varmistaminen saattaa edellyttää äitien yksinhuoltajuutta".

Mistä Saxen vetää tuollaisen yleisluontoisen johtopäätöksen, kun yleisesti on tiedossa että nimenomaan äidit vastaavat valtaosasta pieniin lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, jopa 80 % pienimpien lasten kohdalla? Mihin Saxenilta unohtui todellinen maailma ja sen tapahtumat? Tosin kirjoittihan hän "saattaa edellyttää". Mikä tahansahan tietenkin "saattaa edellyttää".

Mutta entäpä jos kirjoittaisimmekin tasapuolisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon vuoksi seuraavalla tavalla:

"Lasten turvallisuuden varmistaminen 'saattaa edellyttää' isien yksinhuoltajuutta, tapaamisten rajoittamista, valvottuja tapaamisia sekä lasten noutoa ja palauttamista kodin ulkopuolella turvatuissa olosuhteissa.

Vakavissa tilanteissa on syytä harkita tapaamisten jäädyttämistä, kunnes väkivallan tekijä voi osoittaa väkivallan olevan hallinnassa ja hoidossa. On todettu, että väkivaltaisesti käyttäytyvät naiset eivät hakeudu avun piiriin ilman selkeitä rajoja, pysäyttämistä ja väkivaltaan puuttumista."

Toivon ettemme kirjoita tuolla tavalla, sillä lapsilla on oikeus niin äitiin kuin isäänkin, ja vain hyvin harvoissa tapauksissa voidaan katsoa että vanhemman ja lapsen suhteen katkaiseminen olisi lapsen edun mukaista. Valitettavasti tätä kuitenkin tapahtuu useinkin, sosiaaliviranomaisen myötävaikutuksella, kuten Saxenkin kirjoituksessaan suosittelee. Mutta kenen edun vuoksi? Se on kysymys joka on vihdoin nostettava esiin, ainakaan se ei ole "lapsen etu" kun sen motiivina on huoltajuustaistelun voittaminen, niin kuin hyvin usein on asianlaita.

Entäpä siis jos jatkaisimmekin seuraavalla tavalla:

"On myös todettu että sosiaaliviranomaiset saattavat olla täysin kyvyttömiä näkemään tilanteen todellista laatua, erottamaan edes väkivallantekijän sukupuolta, tai erottamaan omia ennakkoluulojaan todellisuudesta, joten lasten turvallisuuden varmistaminen 'saattaa edellyttää' asioita käsittelevien sosiaaliviranomaisten vastuuseen saattamista, silloin kun he ovat toimineet selkeästi lapsen etua vastaan, sillä eivät he toimintatapojaan muuta ilman selkeitä rajoja, pysäyttämistä ja toimintaan puuttumista."?

Esimerkkejä yllä mainitusta löytyy vaikka kuinka paljon, eikä asia siitä miksikään muutu vaikka viranomainen todellisuuden yrittäisikin kieltää, siitä vaieta, kuten lapsiin kohdistuvasta väkivallasta on yritetty vaieta, hyvinkin korkealla taholla.

Otetaanpa tässä esiin hyvin dokumentoitu esimerkki - tapaus Eric Comet - esimerkkinä sosiaaliviranomaisten tekemästä ihmisoikeusrikoksesta josta he selvisivät vain huomautuksella, kun taas heidän toimintansa johdosta isä menetti lapsensa, lopullisesti, lapset niin isänsä kuin äitinsäkin. Miksi tämän kaiken annettiin tapahtua? Ja miksi kukaan ei ole kantanut vastuuta tapahtuneesta?

Toisena ajankohtaisen esimerkkinä kannattaa myös muistaa surullisen kuuluisa tapaus Outi Koski, se miten mikään laki tässä maassa ei tuntunut koskevan häntä, eikä häntä hyysääviä viranomaisia, pelkästään sen vuoksi että lapsen kaappaaja oli nainen. Haluankin kysyä miten "Olli Koskea" olisi kohdeltu vastaavassa tilanteessa? samoinko? tasa-arvoisestiko? Saanen epäillä. Näin meillä armaassa "tasa-arvoisessa" Suomessamme, jossa sosiaaliviranomainen käyttää pahimmillaan ääretöntä henkistä väkivaltaa yksittäistä vanhempaa vastaan, ja pelkästään tämän sukupuolen perusteella, useinkin pelkästään oman subjektiivisen sukupuolinäkemyksensä perusteella. Miksi kaiken tämän annetaan tapahtua, vuodesta toiseen, missä on tämän maan laki, vai välittävätkö vastuussa olevat viranomaiset siitä mitään? Kuka lopulta kantaa vastuun?

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lisää realismia: 22-0

11.3.2008 00:05

Sosiaali- ja terveysministeriön meneillään olevia hankkeita /

Muut / - Sähköinen resepti - Tasa-arvoa valtavirtaan - Tasa-arvotietopankki - Tutkimus- ja kehittämistoiminta.

Kohdasta "Tasa-arvoa valtavirtaan" aukeaa mainio sivu, ja sieltä kohdasta "Tasa-arvovalmentajat ja vaikuttajat" löytyy seuraavaa:

TASA-ARVOVALMENTAJIA JA VAIKUTTAJIA

Tasa-arvovalmentajat:

Marja-Liisa Anttalainen,
Soili Hermunen,
Liisa Horelli,
Saija Koskensalmi,
Johanna Lammi-Taskula,
Leenamaija Otala,
Merja Palasrinne,
Aila Peltoniemi,
Hannele Varsa,
Anna Liisa Savolainen,
Eeva Koponen,
Leila Kouvonen,
Anja Kulmala,
Milja Saari,
Riitta Martikainen,
Sinikka Mustakallio,
Hanna Onwen,
Lena Paju,
Johanna Pakkanen,
Maija Pietilä,
Anne Sarja,
Marjo Ullakonoja

lähde: STM: http://www.stm.fi/Resource.phx/hankk/han kt/hankkeet.htx :

- 22 naista, ei yhtään miestä. Sinä meidän tasa-arvomme, jopa virallisesti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Tasa-arvosuunnitelmia

11.3.2008 00:10

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ( HS 2.4.2005 ) otsikolla - Työnantajan lisättävä tasa-arvoa - esitettiin seuraavia tasa-arvovaatimuksia:

"Vaikka uusitun tasa-arvolain eduskunnassa saama sisältö on palkkatietojen saannin osalta pettymys tasa-arvovaltuutetulle ja hänen väelleen, kokonaisuutena säännös on selvä parannus entiseen. Vähintään 30 työntekijän yrityksiltä vaadittava tasa-arvosuunnitelma täsmentyi merkittävästi aikaisemmasta. Pakollisen suunnitelman täytyy sisältää vuosittainen selvitys naisten ja miesten tehtävistä, palkoista ja palkkaeroista.
Pelkkä mahdollisten yhdenvertaisuusongelmien kirjaaminen ei riitä, vaan työpaikalla pitää ryhtyä myös oikaisemaan havaittuja vääryyksiä, olipa kyse perusteettomista palkkaeroista tai muusta sukupuolten epätasapuolisesta kohtelusta. Keinot on kerrottava tasa-arvosuunnitelmassa, jonka laadintaa vauhditetaan entisestä poiketen uhkasakolla"

Hienoa! nytpä haluankin jo tässä heti, meille niin rakkaan tasa-arvoisuuden lisäämiseksi, pyytää tasa-arvovaltuutettua vastaamaan julkisesti millaisen tasa-arvosuunnitelman hän apureineen on aikonut laatia oman toimistonsa ja tasa-arvoelinten suhteen?

Yhteen laskettunahan kolmen tasa-arvoelimen: Tasa-arvovaltuutetun toimiston, Tasa-arvoyksikön ja Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan työtekijämäärä taitaa pahaenteisesti lähestyy tuota maagista kolmeakymmentä, ( tässäkö syy elinten jakamiseen kolmeen osaan ? ) Mutta. Mitä me siellä näemmekään? - surullista ja masentavaa epätasa-arvoisuutta johon tasa-arvovaltuutetun olisi pikimmiten syytä puuttua, ilmeisestikin nyt uhkasakkojen uhalla!

Tasa-arvovaltuutetun sivuilta käy ilmi seuraavaa:

"Tasa-arvosuunnittelu täsmentyy. Tasa-arvolaki muuttuu 1.6.2005 myös tasa-arvosuunnittelun osalta. Tasa-arvosuunnittelusivut päivitetään myöhemmin.
Tasa-arvolaki velvoittaa viranomaisen ja työnantajan edistämään tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Työnantajan, jolla on vähintään 30 työntekijää, tulee sisällyttää toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi vuosittain laadittavaan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tai työsuojelun toimintaohjelmaan."

Mutta ei hätää. Hätä keinot keksii: Kätevästi itse valvovassa "tasa-arvo"elimessä ( jako kolmeen osaan yksiköt pienempiä, joista ei yksikään yksinään lähelläkään 30:tä! - ongelma ratkaistu ) päästy siihen ettei sen tarvitse itse mitään mokomista tasa-arvosuunnitelmistaan välittää - pukkien omassa kaalimaassa "tasa-arvosuunnitelmia" ei tarvita.

Ilmeisesti.

Haluaisin kuitenkin kysyä saavatko esim. yritykset ja muutkin työpaikat ottaa tasa-arvomallia valtiollisesta "tasa-arvoelimistä" - eli jakaa itsensä sopivan kokoisiin yksiköihin, niin että työntekijöiden yhteismäärä ei vahingossa lurahtaisi yli kolmenkymmenen. Hienoa ja ylevää , eikö totta.

Kun pysytään alle tuon maagisen rajan ilmeisesti suositeltavaa ja hyvää käytäntöä osoittavat juuri nämä tasa-arvo elimet, eli kuten:

TASA-ARVOVALTUUTETUN TOIMISTO: ( tämä oli siis tilanne 2005 )

HENKILÖSTÖ

Tasa-arvovaltuutettu Päivi Romanov
Tasa-arvovaltuutetun sihteeri Christina Eklund
Toimistopäällikkö Anja Nummijärvi
Toimistosihteeri Raija Tukiainen
Ylitarkastaja Juha Kumpulainen
Ylitarkastaja Minna Lundell-Kiuru
Ylitarkastaja Anne Paasikoski
Osastosihteeri Marjatta Hyvärinen
Tiedottaja Merja Tirinen

Eli, sopiva tasa-arvosuhde työpaikoilla on siis ilmeisesti:

8/1

- huraa tasa-arvo! ja heijaa Suomi!

Hmm. tai jospa tämä olikin sattumaa, katsotaan ja kokeillaan toista osaa kätevästi tasa-arvosuunnitelman tekemisen välttämiseksi jaetusta tasa-arvoelimistä:

TASA-ARVOYKSIKÖN VIRKAMIEHET

Johtaja Heinilä-Hannikainen Tarja
Hallitussihteeri Heinänen Carita
Tasa-arvolainsäädännön valmistelu ja kehittäminen
Ylitarkastaja Tulkki Terhi
Tasa-arvoon liittyvät EU-asiat
Osastosihteeri Pajula Birgitta
Yksikön johtajan ja kahden juristin sihteeri
Erikoistutkija Anttalainen Marja-Liisa
Työelämän tasa-arvokysymykset, erityisesti työllisyys- ja samapalkkapolitiikka, pohjoismainen tasa-arvoyhteistyö
Erikoistutkija Kiviaho Pirkko
Naisiin kohdistuva väkivalta, Euroopan neuvoston tasa-arvotyö
Neuvotteleva virkamies Mélart Leila
Tasa-arvopoliittisten kysymysten valmistelu ja toteuttaminen
Projektipäällikkö Onwen Hanna
Sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistaminen valtionhallinnossa, YK-kysymykset
Erikoistutkija Varanka Jouni
Miehiin ja tasa-arvoon liittyvät kysymykset
Erikoistutkija Yli-Pietilä Päivi
Hallituksen tasa-arvo-ohjelman toimeenpanon koordinointi ja toteutuksen seuranta. Työelämän tasa-arvokysymykset mm. työn ja perheen yhteensovittaminen
Osastosihteeri Tynkkynen Leena
Yksikön viiden virkamiehen sihteeri

HIENOA! nyt pääsimme jo suhdelukuun:

10/1

jolla tasa-arvo siis toteutuu armaassa Suomemme maassa.

- huraa tasa-arvo! ja heijaa Suomi!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tasa-arvosuunniotelmia

11.3.2008 00:11

( jatkuu )

Noiden toimistojen väki kutsuu itseään "tasa-arvon asiantuntijoiksi", ja siltähän tuo jo sukupuolijakaumankin valossa - todella! näyttää. Mutta aina vain on parantamisen varaa, onhan TANEn sivuillaan esittelemissä "tasa-arvovalmentajissa" tuo suhdeluku oli vieläkin "tasa-arvoisempi":

22 naista - 0 miestä

Ehdottaisinko jo kolminkertaista Eläköön!-huutoa, enpä taida ehdottaa, tällä kertaa.

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

muuan mies

11.3.2008 00:18

Juu. Tarkoitin realismilla itsekritiikkiä ja vähempää minä-pullistelua. Mikään ei ennusta tulevaa käyttäytymistä niin hyvin kuin se miten on käyttäytynyt aikaisemmin.

Vähäkin kritiikki näyttää herättävän raivoa, ylimielisyyttä ja halveksuntaa eri mieltä olevaa kohtaan. Se lähtökohta ei luo mahdollisuutta keskustella ja löytää ratkaisuja.

Mutta mielipiteen vapaus on välttämättömyys demokratiassa. Siihenkin mittaan asti, että joidenkin kirjoittajien mielestä on olemassa vain yksi oikea mielipide - kirjoittajan oma. Se ei edistä mielipiteen vaihtoa, eikä siis demokraattisen järjestelmän vaatimusten edistämistä.

Pahana esimerkkinä tästä ovat Ruotsin äärifemakot. On kovin ikävää jos Suomessa jotkut mieskeskustelijat eksyvät saman tason viha-argumentointiin, kuten tässä keskustelussa näyttää käyneen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Asiaan:

11.3.2008 00:28

"Muuan mies" hyvä,

mennään siis suoraan asian sen enempää turhia höpöttelemättä:

Mitä mieltä olet Espoon kaupungin johtavan psykologin Marita Saxenin HS Sunnuntaidebatissa esittämistä näkemyksistä?

( Tämä aihe on tämän keskustelun aloittaneen City-lehden kirjoituksen suhteen ainakin aivan sen ytimessä )

Siitä sitten näkökulmaa aavistuksen laajentaen: Mitä mieltä siis olet noiden tasa-arvoisuuttamme valvovien elinten tasa-arvoisuudesta ja suhteesta niiden valvomaan lakiin?

antti heiskala

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

muuan mies

11.3.2008 00:45

Vastaa sinä ensin minulle, äläkä yritä siirtää keskustelua muuhun teemaan kuin esittämääni rakentavan keskustelun häirintään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Könskriget

11.3.2008 01:05

Tietääkseni tämän City-lehden artikkelin sisältö ei koskenut "rakentavan keskustelun häirintää" johon sinä muuan "mies" näytät nyt ryhtyneen.
Jatkan siis kirjoitteluani sosiaalipuolen ongelmista ihmisten oikeusturvan ja tasa-arvoisuuden suhteen:

Lapsiasiavaltuutetun virka ja professor Eva Lundgrens satanistiska kannibaler

(Ksml 28.06.05.)
"Lapsiasiavaltuutettu ei toimi yksittäistapauksissa asioiden ratkaisijana tai valituselimenä. Hän ei vastaa esimerkiksi kanteluihin tai valtuuksiin yksittäisissä asioissa. Hänen tehtävänsä on lapsen aseman ja edun edistäminen, yhteiskuntaan vaikuttaminen, aloitteiden tekeminen, informaation välittäminen ja verkostojen luominen kertoo osastopäällikkö Aino-Inkeri Hansson sosiaali- ja terveysministeriöstä." .....
....... "Valtuutetun tueksi perustetaan laaja, monipuolista asiantuntemusta omaava neuvottelukunta, jossa kansalaisjärjestöt ovat edustettuina".

Väitän,

että mikäli on minkäänlaista aikomusta sen suhteen, että lapsiasiavaltuutetun viralla voisi olla positiivista vaikutusta siihen rikottuun todellisuuteen jossa monet erolapset joutuvat tällä hetkellä Suomessa elämään, olisi yllä mainittuun "monipuolista asiantuntemusta omaavan neuvottelukunnan, jossa kansalaisjärjestöt ovat edustettuina" vihdoin oltava tasa-arvoinen rakenteeltaan.

On selvää, että vallanhimoiset naisjärjestöt, joille kelpaa "asiantuntijaksi" vain toinen samanmielinen, tekevät kaikkensa että vain heidän "asiantuntemuksensa" kelpaa, niin kuin on asian laita myös vaikkapa juuri noissa jyrkästi aiemmintässäkin keskustelussa kritisoimissani ns. tasa-arvoelimissä.

Ongelmallista ja hälyttävää on, että monien näiden virallisella taholla pitkäänkin täysin vakavasti otettujen "asiantuntijoiden" asiantuntemuksen tasoa kuvaa hyvin mm. se, että erään "lastensuojelujärjestön" "asiantuntija" on pidätetiin ja määrättiin pakkohoitoon vankilamielisairaalaan. Toinen istuu parhailaan tuomiotaan vankilassa. Kolmas tappeli Eeva Kuuskosken kanssa Mannerheimin lastensuojeluliitossa.

- Entä laittaisinko vielä muistutuksen TANEN "pysyvien asiantuntijajäsenten" taustajärjestöjen toiminnan ja "asiantuntemuksen" laadusta, josta jo aiemmin olen paljon kirjoittanut, kuvaten sitä rikolliseksi suhteessa lasten omiin riippumattomiin ihmisoikeuksiin.

KÖNSKRIGET

Kannattaa muistaa kuinka pitkälle sokeudessa valtiollinenkin "tasa-arvopolitiikka" voi mennä, jos ei oman maan tilannetta kykene näkemään, niin ei tarvitse kuin katsoa Ruotsiin jossa asiaan saatiin selkeää valaistusta muutama vuosi sitten:

Tyypillistä pohjoismaista tasa-arvoa edusti se, että sikäläinen jämställdhetsminister Margareta Winberg piti ylimpänä "asiantuntijanaan" sosiologian professori Eva Lundgrenia, joka vakavissaan väittää, että "Ruotsissa on miesten yhteisenä salaisuutena salainen kannibalistinen riitti, jossa miehet pitävät salaisissa piilopaikoissa vankeina nuoria naisia lapsentekokoneina, jotta voisivat sitten salaisissa riiteissään raiskata ja syödä nuo lapset." Näin se vaan oli.

Noitatohtorit

En minäkään helpolla olisi uskonut että joku virallisen aseman omaava asiantuntija tai ministeri voisivat olla tuollaisilla älyn eväillä varustettu ja että tuollaisia väitteitä esittävät sosiologian noitatohtorit todella saisivat jalansijaa valtakunnallisessa päätöksenteon korkeimmilla portaillakin. Niin nyt vain kuitenkin on, kuten valtavaa feministien raivoa herättänyt Evin Rubarin SVT:lle tekemä Könskriget-dokumentti osoitti tipahtaessaan ruotsalaisen kansankodin olohuoneisiin: Kävi täysin selväksi että hulluus oli levinnyt ministeritasolle ja niihin rakennelmin joiden olisi pitänyt auttaa ihmisiä.

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Antille

11.3.2008 01:23

Eikö nyt jo kyllin moni ole huomauttanut keskustelun tuhoamisesta? Ei mikään ihme, ettet työelämästä paikkaasi löytänyt tai pystynyt pitämään. Ei mikään työyhteisö tuollaista touhua katsoisi.

Mut ai niin, nehän ovat vain tolloja, lahjattomia, naisia, ties mitä heiskalan anttia huonompia. Ei Antti, he ovat täysipäisiä mielekästä elämää eläviä ihmisiä. Sinä olet tehnyt itsellesi "ammatin" netin kautta toimivasta ihmisoikeustaistelijasta. Aiempiin kriitikoihisi yhtyen: on aivan ilmiselvää, ettet toimi samojen realitettien alaisuudessa kuin ns. normaalit ihmiset.

Oletko nähnyt elokuvan Kaunis mieli? Suosittelen. Silloin voit nähdä omin silmin miltä touhusi näyttää. Sinun sivustosi ja meuhkaamisesi netissä on sinun mielestäsi kokopäiväinen työ ja hoidat mielestäsi jotakin ihmisoikeustaistelijan toimea. Tuolla elokuvan miehellä oli hallituksen huippusalainen tiedustelulaboratorio puutarhavajassaan.
http://www.leffatykki.com/elokuva/kaunis-mieli

Keisarilla ei ole vaatteita

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

:a]

11.3.2008 01:27

Kiitos keskustelun teemaan liittyvästä asiallisesta puheenvuorostasi.

antti heiskala

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ai kauhee!

11.3.2008 01:47

Niin oliko sinulla edes nimikirjaimiasi tekstiesi yhteyteen liittämään kykenemättömällä kirjoittajalla jotain sanottavaa tämän keskustelun aiheeseen, esim. joko vain sen jonhonkin rajoitettuun osa-alueeseen, tai vaihtoehtoisesti siihen liittyvään laajempaan yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen liittyen?

Se, mitä aoit minusta edelleen sepittää, kuten nyt olet tehnyt, taitaa kyllä mennä aika tavalla aiheen ohi ja on vain tuollaista varsin tylsästi kirjoitettua fiktiota. En muuten katso salattuja elämiä, enkä golfaa, antaa kummasti aikaa muuhun. - ai kauhee! Toivon että lopetat tuon muilta palstoilta jo tutuksi käyneen ala-arvoisen keskusteluterrorisi, joka astuu aina kuvioihin heti kun keskustelussa tulee esiin sellaisia asioita johon ette kykene millään tasolla mitenkään vastaamaan. Kuten nyt. Silloin viimeistään alkaa tuo alaarvoinen loanheitto.

antti heiskala

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Minä

11.3.2008 07:47

Alkuperä: http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html

Kuinka tunnistaa narsisti?

Ihannointi tai mitätöinti - Narsisti ihannoi tai mitätöi keskustelutoveriaan välittömästi. Tämä riippuu siitä, millaiseksi narsisti arvioi keskustelukumppaninsa mahdollisuudet Narsistisen Lähteen lähteenä. Narsisti imartelee, palvoo, ihailee ja kiittelee "maaliaan" kiusallisen liioittelevasti ja ylenpalttisesti - tai murjottaa, soimaa ja nöyryyttää häntä.

Kerskaileva ja valheellinen elämäntarina - Narsisti kerskailee lakkaamatta. Hänen puheensa mausteina ovat jatkuvasti "minä", "minun", "minä itse" ja "minulle". Hän kuvaa itsensä älykkäänä, rikkaana, vaatimattomana, intuitiivisena tai luovana - mutta aina kohtuuttomasti, liioitellusti ja vaikeasti uskottavana.

Alkuperä: http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

AJANKOHTAISTA TV:ssä

11.3.2008 10:56

Ajankohtainen kakkonen. TV2 tänään tiistaina 11.3. 2008 klo 21.00 aiheena mm.

- Mihin johtaa tutkintapyyntö korkeasta henkilöstä?

- Lasten huostaanotto: ongelmat kasvavat, eikä apua näy.

*****************************

TV 4 klo 22.00 4D: Läskiseksin ABC.

*******************************

Mitäköhän pitää sisällään tänään TV 2 klo 22.50 Dokumenttiprojekti Ihmisen hinta.

***********************

Huomenna keskiviikkona uusintana klo 13.05. VOIMALA. Aiheena - 44 vuotias on ihmiskunnan onnettomin. Ohjelmassa mm psykoterapeutti Heidi Valasti, joka elää viidennessä suhteessa.

Naiset ovat vallanneet parisuhdemarkkinat, - Naisen orgasmi, - Mulle nyt ja heti, -Lapsi uusien miesten kanssa, - Äidin rooli- minuuden peittäminen, -U- käyrä.- Läheisyyden pelko. - Elämän suorittaminen. -Parisuhteen läheisyyden pelko.

Linkki VOIMALA ohjelma-etusivu.
http://ohjelmat.yle.fi/voimala/etusivu

Googlen haku - "heidi valasti"-.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=%22heidi+valasti%22&btnG=Google-haku&meta=

****************************************''''
Dr. Phil TV 4. Eilinen ohjelma käsitteli lapsikaapauksia. -Uskonnolliset ryhmä suojelevat ja piilottelevat vanhempien kaappaamia lapsia. -Ohjelmasta tulee varmastikin jatko-osia. Aihe jäi pisteeseen, jossa uskonlahkon jäsen lupasi auttaa Dr. Philiä saamaan yhteyden kaapattuhin lapsiin ja selvittämään heidän elämäntilannetta, setä kuinka lapset voivat ja mitä lapset tahtoisisivat.

********************************************

Dr. Phil TV 4 tänään klo 17.00 -Pettäjät.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Linkki VOIMALA keskusteluun.

11.3.2008 11:06

Linkki Voimala ohjelman jälkikeskusteluun.

http://ohjelmat.yle.fi/voimala/kommentteja_voimalasta

Etusivun linkistä Areenalle -> Ohjelma nähtävissä kuukauden ajan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lapseen kohdistuva väkivalta

11.3.2008 12:47

Lisää realismia:

"Naisjärjestöjen keskusliiton ihmettelee RAY:n päätöstä kanavoida merkittäviä summia lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn
suunnatuista varoista valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien liitolle."

DIRTY WORK:

Eri naisjärjestöjen ja eduskuntapuolueiden naisryhmien lapseen kohdistuvan väkivallan tutkimista v a s t u s t a v a t "ihmettelyt" laajemmin dokumentoituna: http://www.lapsenoikeus.info/ihmettelyt.html

RAJAT AIKUISILLE!

Tuo liki kaikkien näisjärjestöjen ja eduskuntapuolueiden naisryhmien vastustama RAY:n myöntämä avustus valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien liitolle, meni lopulta kuitenkin, kaikesta huolimatta, sinne minne pitikin, juuri oikeaan osoitteeseen, sillä lapset, tulevat aikuiset, ovat juuri niin väkivallattomia tai väkivaltaisia kuin millaisiksi heidät kasvatetaan, aikuisilla on oltava rajat.

Väitän edelleen, noita "ihmettelijöitä" todella ihmetellen, että kaikkein parasta väkivallan ehkäisytyötä yleisestikin on nimenomaan lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisytyö. Se millaiset säännöt peliin nimeltä Elämä pelin alussa omaksut, sellaisilla säännöillä tulet sitä aikuisenakin pelaamaan, niin hyvässä kuin pahassa.

Hannele Törrönen

Haluan tässä yhteydessä kiittää erityisesti Hannele Törröstä ensiarvoisen tärkeästä ja arvokkaasta työstä lasten turvallisuuden eteen.

Vielä pieni huomio noista naisjärjestöjen yhteisistä "ihmettelyistä":

lainaus: "Mikäli RAY pitää tärkeänä ohjata
tulevaisuudessa varoja henkisen väkivallan ja
aggressiivisen käytöksen systemaattiseen
kartoittamiseen, lähtökohdaksi on otettava
suomalaisen väkivallan perusongelma: miesten naisiin
kohdistuvasta väkivalta eikä naisten miehiin
kohdistama väkivalta."

Haluan esittää kysymyksen edellisten "ihmettelyjen" pohjalta:

Miksi valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien liitolle myönnettävä avustus rinnastetaan tuossa "tasa-arvo"ihmettelyssä naisten miehiin kohdistaman väkivaltaan?

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

11.3.2008 12:54

Taas on narsisti löytänyt tiensä Antti Heiskalan kimppuun. Narsistin kirjoituksen tunnistaa siitä, että narsisti ei tuo esiin mitään omaa kantaa aiheeseen, vaan keskittää kaiken huomion omalla nimellä esiintyvän henkilön persoonaan ja alentamiseen. Narsistit yhdessä ovat perustaneet oikein yhdistyksenkin nimeltään kuinkas muuten kuin "Narsistien uhrien tuki ry" Tuo sivusto on muten ainut paikka netissä, jossa minuun on kohdistettu tappouhkauksia. Kun vaimo singahtaa turvakotiin ja väittää miestä narsistiksi kannattaa miettiä kahteen kertaan missä se narsisti on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

alfred ja teoria

11.3.2008 13:01

No ei se mitään, tuon yhden hänen keskustelun häiritsemiseksi kirjoittamansa kommentin pohjalta päätellen taidan ilmeisesti lopulta saada esittämistäni teorioista Nobelin! Olen aika varma, että se tulee olemaan se Rauhanpalkinto!

:a]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ylläpito

11.3.2008 13:23

Antti & jmit!

Kirjoitatte samasta IP osoitteesta, hillitkää turhaa esiintymistänne.

YP

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

11.3.2008 13:32

Vai että oikein ylläpito,

Kirjoitit: "Kirjoitatte samasta IP osoitteesta, hillitkää turhaa esiintymistänne."

Tuollaista se on narsistin elämä. Kun oma elämä perustuu petokseen, niin sellaisesta sitten epäilee kaikkia muitakin. Ja vielä pitää esiintyä oikein "ylläpito" nimimerkillä. Voi jestas mikä pelle. Usein narsistit ovat sentään vähän älykkäämpiä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

verity

11.3.2008 14:33

Koska artikkelin aihe on minulle henkilökohtaisesti ajankohtainen ja tärkeä, olen mielenkiinnolla seurannut tätä. Laskeskelin että n.40 viestiä tässä viestiketjussa käsitteli artikkelin aihetta. Loput käsittelevät enimmäkseen sosiaaliviranomaisten mielivaltaa lasten huoltajuuskysymyksissä ja miesten kyykyttämistä näiden viranomaisten toimesta. Tärkeää sinänsä sekin, mutta parempi olisi jos keskustelu pysyisi jotenkin aiheessa.
Nimimerkki Unforgiven kyseli aikaisemmin millaisia seurauksia perättömistä ilmiannoista on vai onko mitään? Kysyn samaa. Lisäksi mietin saako lapsen altistaa tutkimuksille ja kiusata ihmisiä perättömillä ilmiannoilla ilman että siitä on mitään seuraumuksia? En tarkoita vain oikeudellisia seuraumuksia, vaan myös lapsen huoltajuuteen liittyviä seurauksia?
Riittääkö että "toisin todistetaan" vai jääkö epäilys määrättömäksi ajaksi ilmaan roikkumaan?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

11.3.2008 14:49

Hyviä kysymyksiä,

Suomessa lähtökohta on, että jos olet miehenä ilmoitettu epäilyksen alaiseksi, niin sinun on kyettävä osoittamaan itse syyttömyytesi. Jos olet naisena ilmoitettu epäilyksen alaiseksi, niin yksikään valtion instanssi ei ota epäilyjä vakavasti. Ei, vaikka näyttöä olisi kuinka paljon hyvänsä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vastuu

11.3.2008 15:05

Tässä keskustelussa on kyllä perimmäisenä ja tärkeimpänä aiheena sosiaalipuolemme ja sen käytäntöjen vinoutuminen, koko järjestelmän tasolla, puolueellinen ja hämärä viranomaistoiminta, sekä yksilön kokonaan puuttuva oikeusturva koneiston edessä.

Se, että tämä vinoutuminen saa tällä kertaa tällaisen ilmiasun kuin mitä City-lehden artikkelin kertoo, on vain eräs yksityiskohta kokonaisuudessa joka on laitettava täydelliseen remonttiin, sosiaali- ja terveysministeriöstä alkaen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

nuoret naiset vankeina

11.3.2008 15:18

"KÖNSKRIGET

Kannattaa muistaa kuinka pitkälle sokeudessa valtiollinenkin 'tasa-arvopolitiikka' voi mennä, jos ei oman maan tilannetta kykene näkemään, niin ei tarvitse kuin katsoa Ruotsiin jossa asiaan saatiin selkeää valaistusta muutama vuosi sitten:

Tyypillistä pohjoismaista tasa-arvoa edusti se, että sikäläinen jämställdhetsminister Margareta Winberg piti ylimpänä 'asiantuntijanaan' sosiologian professori Eva Lundgrenia, joka vakavissaan väittää, että 'Ruotsissa on miesten yhteisenä salaisuutena salainen kannibalistinen riitti, jossa miehet pitävät salaisissa piilopaikoissa vankeina nuoria naisia lapsentekokoneina, jotta voisivat sitten salaisissa riiteissään raiskata ja syödä nuo lapset.' Näin se vaan oli."

Tuossa aletaan jo hyvin olla lähellä todellista kipupistettä tähänkin artikkeliin liittyen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Savolainen

11.3.2008 15:58

Avoin kirje Espoon kaupungille!

Minulla oli tänään sovittu tapaaminen Espoon työvoimatoimistossa, tapaaminen käsitteli työnhakusuunnitelmani päivittämistä. Tapasin apulaistoimistonjohtajan Jorma Pulkkisen, tapaamisesta jäi päällimmäisenä mieleen erä asia joka ansaitsee tulla kerrotuksi tämän aiheen yhteydessä.

Jorma Pulkkinen esitti: Työttömän saa/voi pakottaa ottamaan vastaan mitä tahansa työtä, missä tilanteessa tahansa. Työtön saattaa ajan kuluessa ruveta tykkäämään tekemästään työstä, huolimatta siitä että hänet on pakotettu työhön josta hän ei pidä.

Työllistämispolitiikka on ottanut askeleen kohti mielivaltaa, tästä ei ole epäilystäkään. Mitä seuraavaksi, synnytetäänkö laki joka oikeuttaa tuomitsemaan työttömän vankilaan, mikäli tämä ei viimeisenäkään vaihtoehtona halua tehdä työtä.

Kerronpa jälleen ja ääneen sen mihin on kadonnut minun työhaluni: Sinä päivänä v1999 kun Espoon kaupunki päätti leimata minut rikolliseksi tuhotakseen perhe-elämäni lasteni kanssa, katosi haluni tukea viranomaisrikollisten hallitsemaa yhteiskuntaa lopullisesti, missään muodossa!

Espoon kaupunki ei ole lähestynyt, yrittänyt edes selittää lastensuojelun sosiaalisesti pätevien viranomaisten tekemisiä minulle ja lapsilleni. Jotta asenteeni yhteiskuntaa kohtaan muuttuisi, täytyy yhteiskunnan asenteen muuttua minua ja lapsiani kohtaan ensin, tunnustaa oikeutemme elää perhe-elämää toistemme kanssa ja hyvittää tekemänsä rikokset minulle ja lapsilleni.

Mainittua päivää odotellessa…

Ari www.vanhemmat.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

11.3.2008 16:14

Ai se olikin Espoon työvoimatoimiston portilla kun lukee: "Arbeit macht frei"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Espoon kaupungille:

11.3.2008 16:22

Arin työllistämiseksi, virallisesti, ehdotan Espoon kaupungille perustettavaksi uutta ylimmän lapsiasiamiehen virkaa. Toimenkuva voisi olla muiden Espoonkaupungissa alalla työskentelevien toimien edes jonkinasteisesta lainmukaisuudesta huolehtiminen.

aaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

millä ari elää?

11.3.2008 16:48

et kai vihaamasi yhteiskunnan fyrkilla?????

Kari

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Savolainen

11.3.2008 17:13

Kari kyselee: "millä ari elää?"

"et kai vihaamasi yhteiskunnan fyrkilla?????"

Omistan osan Suomea, metsää ja järviä, olenhan osa valtiota. Olen yksi niistä kansalaisista jotka omistaa tämän maan, elän siis omilla fyrkilla.

Ari www.vanhemmat.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

periaate

11.3.2008 18:08

Ari tekee työtä, mutta hän ei saa siitä palkkaa, tihutyötä puolestaan esim. Espoossa tekee moni sellainen jolle maksetaan siitä hyvästä, jopa palkkaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

11.3.2008 19:00

Jos siis palattaisiin itse asiaan. Ajatuskirjat julkaisi (2007) kirjan 'Älkää säätäkö päätänne, häiriö on todellisuudessa' toim. Marko Hamilo. Kirjoitin tuohon kirjaan pitkän artikkelin seksuaalisen hyväksikäytön väitteistä. Siinä vastaan nyt ylempänä tehtyihin kysymyksiin.

Stakes julkaisi uudet tieteelliseen lapsen tutkimukseen perustuvat ohjeensa 2003:55. Näitä tutkimuksen periaatteita ei valitettavasti ole ymmärretty juurikaan muualla kuin niihin erityisesti kouluttautuneessa yksikössä HUS:n Oikeuspsykiatrian osaamiskeskuksessa.

Valtakunnan tasolla sekä tutkimuksissa että lapsen haastatteluissa tilanne on villi, ja tuomioistuimet luottavat psykologien ja psykiatrien lausuntoihin. Tuomio tulee, vaikkei lapsi sanoisi mitään havaintoja väitetyistä teoista.

Lapsen haastatteluille on tyypillistä ankara johdattelu ja tulkinnat lapsen käyttäytymisestä. Tavanomaista on, että lapsen vaikeneminen tulkitaan johtuvaksi PTSD:stä eli post traumaattisesta stessistä. On hämmästyttävää, että lausuntoja antavat lääkärit tai tuomioistuimet eivät tiedä, missä tilanteessa tällaisen diagnoosin saa lääkärinlausuntoon kirjoittaa.

Kansainvälisen diagnoosiluokituksen mukaan (ei ole kovin luotettava), PTSD edellyttää, että rikoksen uhri on teon johdosta joutunut pelkäämään henkensä ja terveytensä menettämistä.

Väikkärini aineistossa on 60 oikeustapausta. PTSD on liimattu viime vuosina päälle kaikkiin tapauksiin. Miksi? Koska lapsi on tutkimustilanteessa vaitonainen, ei vastaile kysymyksiin tai tahtoo pois haastattelusta. Eli lapsen ahdistus johtuu tutkimustilanteesta, ei suinkaan siitä mitä hänelle olisi kotona tapahtunut.

Haastattelijat siis aiheuttavat lapselle stressiä painostamalla ja pakottamalla vastaamaan halutulla tavalla, mutta tulkitset omien tekemistensä seuraamukset johtuviksi väitetyn hyväksikäyttäjän (usein isä) tekemisistä.

Kuten artikkelissa todetaan, Tampereen alueella tehdään muihin sairaalapiireihin nähden moninkertainen määrä tällaisia haastatteluja. TEO oli julkaissut näistä eroista tilaston, mutta se on nyt poistettu sivustoilta (ehkä siksi, että pyysin lisätietoja).

Painotan vielä sitä perustietoa, että ihmisellä, kuten nisäkkäillä yleensä, on lajiominainen (geneettinen inho) sisäsiittoisuutta kohtaan (googlaa Westermarck-efekti). Vanhempi joka sekaantuu jälkeläiseensä on harvinainen tilastollinen poikkeama. Sitä harvinaisempi, jos kyseessä on lapsi, jolla sukukypsyyden tunnusmerkistö ei ole puhjennut. Pieniin lapsiin sekaantuminen vaatii harvinaista poikkeavuutta. Kuitenkin juuri heihin kohdistuneista syytteistä jaetaan tuomioita psykiatrien lausuntojen perusteella.

Ohje: Jos olet joutunut epäilyn kohteeksi, soita minulle. Tarvitset parhaan mahdollisen lakimiehen, joka tuntee tämän alueen, jota harva tuomioistuin tuntee.

Anu Suomela
040 5703034
anu.suomela@sexpo.fi

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

11.3.2008 19:17

Ettei tulisi väärinkäsitystä, niin minä en ole asianajaja, mutta tunnen maan parhaat. Lisäohjeeni: Jos epäilet että sinulla on vikaa sydämessä, älä mene yleislääkärille, vaan spesialistille, joka tuntee tämän erityiskysymyksen.

Tämä pätee erityisesti oikeudellisissa kysymyksissä sekä rikosoikeudessa että hallinto-oikeudessa lasten huostaanotoissa. Kansalaisilla on naivi käsitys siitä, että oikeusistuin tutkii ja löytää totuuden kunhan se sille rehellisesti kerrotaan. Näin ei asia valitettavasti ole.

Rikosoikeudessa ei tätä erityisaluetta tunneta, joten turvaudutaan 'asiantuntijaan' eli psykiatriin. Hallinto-oikeudessa ei edes käsitellä sitä, pitääkö väite hyväksikäytöstä paikkansa, vaan sitä, menettelikö viranomainen muodollisesti oikein lapsen vapaudenriistossa.

Toivottavasti tämä käytäntö nyt muuttuu uuden lain myötä.

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mikä sitä häntää...

11.3.2008 19:20

Anu Suomela hyvä,

Todellakin, pysytäänpä asiassa: Kyllä tässä keskustelussa kaikkein tärkeintä on se yhteiskunnallinen todellisuus se kokonaisuus, mikä sitä sinun nyt esiin tuomaa ketunhäntää heiluttaa, se mistä kaikki sekin mitä sinä yrität tuoda esiin pohjimmiltaan johtuu ( sanon tämän sinun tarkkaa näkökulmaasi mitenkään halveksimatta ).
Ansiokkaasti esiintuomasi yksityiskohdat seksuaalisen hyväksikäytön psykologisesta todistelusta ovat tälle laajalle yhteiskunnalliselle keskustelulle hyvin arvokkaita detaljeja.

antti heiskala

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Savolainen

11.3.2008 19:43

Anu Suomela: "Kuitenkin juuri heihin kohdistuneista syytteistä jaetaan tuomioita psykiatrien lausuntojen perusteella.

Ohje: Jos olet joutunut epäilyn kohteeksi, soita minulle. Tarvitset parhaan mahdollisen lakimiehen, joka tuntee tämän alueen, jota harva tuomioistuin tuntee."

Omassa tapauksessani lastenpsykiatri oli se henkilö, joka lopulta pelasti minut ja lapseni Espoon turvakoti ry:n entisen johtajan/toiminnanjohtajan Sirkka-Liisa Aaltion asennavammaisesta käsittelystä.

Jorvin sairaalan lastenpsykiatrisen osaton lääkäri Anne Vartiovaara on ainoa tuntemani alalla vaikuttava Ihminen, johon olen voinut ilman ennakkoluuloja luottaa.

Perheneuvoloiden psykologit, psykiatrit ja psykoterapeutit jne, heidän kynsissään mies leimataan tarkoituksella, äitejä rohkaistaan leimaamaan lastensa isä perättömillä syytöksillä.

City-lehden aiheessa mainittu: "Perätön väkisinmakaamisväite"

Marjo Vainio: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=1302

Jorvin sairaalan yhteenveto (insesti):

Tutkimus ei tuonut esille sellaista, mikä tukisi epäilyä seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Vuorovaikutuksellisen vanhemmuuden suhteen arvioinnissa todetaan, että isän ja lapsen vuorovaikutus oli laadullisesti hyvää. Vuorovaikutuksen perusteella tuli kuva siitä että, että isä on tärkeä lapsen kehitykselle, lapsi olisi selvästi halunnut viettää enemmän aikaa isän kanssa.

Lapsen ja äidin välisessä vuorovaikutuksessa oli ongelmakenttiä, niiden pohjalta äiti tarvitsisi tukea vanhemmuudessa ja äitiydessä.

Lisää: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=1893

Ja mitä tulee parhaaseen mahdolliseen LakiMieheen, alla osoite!

Kas tässä: http://www.pekkanuutinen.com

Ari www.vanhemmat.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

professoriainesta

11.3.2008 19:47

Lyhyesti, mistä on kyse?

Koko homman juju väärinkäytöksineen, mielettömyyksineen, koko yhteiskunnan tasolla, tulee hyvin selkeästi esiin juuri tässä Ruotsin entisen "tasa-arvoministerin", jämställdhetsminister Margareta Winbergin ylivertaisena - a s i a n t u n t i j a n a - pitämän sosiologian professori Eva Lundrenin mielenmaisemassa:

Sosiologian professori Eva Lundgren väitti siis, aivan vakavissaan, että "Ruotsissa on miesten yhteisenä salaisuutena salainen kannibalistinen riitti, jossa miehet pitävät salaisissa piilopaikoissa vankeina nuoria naisia lapsentekokoneina, jotta voisivat sitten salaisissa riiteissään raiskata ja syödä nuo lapset."

Näin se vaan oli.

Mutta mitä tapahtuu yhteiskunnalle jonka aivan ylinkin johto on noin sekaisin?

Ja, ikävä kyllä, juuri noin se vain tuntuu olevan monelta osin meilläkin.

Kun jollekin allalle pesiytyy "asiantuntijoiden" joukkoon epärehellistä joukkoa, joka tekee "tutkimustaan" puhtaasti ideologisista lähtökohdista, tai vain rahasta, käy todellisille ongelmille ja niiden ratkaisemiselle niin, että ne hukkuvat kaiken tuon syydetyn sonnan sekaan, ja todelliset uhrit jäävät vaille apua.

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

11.3.2008 20:13

Alla yksi kirjassa 'Älkää säätäkö päätänne ...' kuvaamani tapaus, jota Euroopan ihmisoikeustuomioistuin käsittelin Valtiovallan (Heliö) vaatimuksesta myös ylimmässä päätäntäelimessä Grand Chamberissa. Käsittely kesti siellä runsaat 7 vuotta.

Lapsilla on nyt valtiovallan tahdon mukainen 'tietoisuus vanhemmistaan ja sisaruksistaan' mutta ei normaaleita suhteita heihin tai muihinkaan sukulaisiinsa.

Kuvaan kirjassa 9 tapausta, joissa on esitetty hyväksikäyttöväite. Eivät mahdu näille sivustoille, mutta kirja on luultavasti jo alennusmyynnissä, joten ei tule kalliiksi hankkia lisätietoa. Siinä on paljon muutakin, ja mielestäni paljon kiinnostavampaa kuin minun kirjoitukseni.

Esimerkki 1. ”K. and T. v. Finland”
Tapaus alkoi sosiaaliviranomaisten käsittelyssä vuonna 1989. Perheen lapset J. ja M. otettiin huostaan 1993. Tapaus vietiin seuraavana vuonna Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT), jossa se sai jaoston ratkaisun huhtikuussa 2000. Valtion vaatimuksesta asia vietiin Suureen jaostoon ja ratkaistiin siellä kesäkuussa 2001 .

Lasten äiti K. oli sairastanut skitsofreniaa ja ollut useita kertoja mielisairaalahoidossa. Vuonna 1993 hän odotti kolmatta lastaan J:aa ja kävi samaan aikaan kiistaa vanhimman lapsensa P:n huollosta tämän isän kanssa. Isän esitettyä epämääräisen insestiväitteen P:n huolto ja asuminen siirrettiin hänelle. J. otettiin kiireellisesti pakkohuostaan suoraan synnytyspöydältä, ja samaan aikaan tehtiin äidin synnytyksen vuoksi lastenkotiin sijoitetun viisivuotiaan M:n kiireellinen pakkohuostaanotto. Psykologin lausunnossa viitattiin mahdolliseen hyväksikäyttöön, kun M. oli päiväkodissa ollut aggressiivinen ja käyttänyt rivoja termejä. Tiedossa oli myös P:n huoltoon liittyvä hyväksikäyttöväite.

Sosiaaliviranomaiset velvoittivat J:n isän T:n muuttamaan pois perheen yhteisestä kodista voidakseen saada vauvan hoitoonsa. Hän suostui tähän ja sai vauvan hoidosta arvion 10+. Hän oli kuitenkin sallinut äidin salaa käydä katsomassa vauvaa, jolloin sekä J. että M. sijoitettiin sijaisperheeseen. Tapaamisia sallittiin erittäin harvoin ja vain valvottuina, ilman valituskelpoista päätöstä. Hallintotuomioistuimet hyväksyivät menettelyn eivätkä pitäneet lainvastaisena sitä, ettei perheen jälleenyhdistämistä edes harkittu. Perheeseen syntyi vielä yksi lapsi vuonna 1996, mutta häntä ei ole otettu huostaan.

Valtiovallan puolelta EIT:een selitettiin, että tapaaminen on vain lapsen -- ei vanhempien -- oikeus ja että lapset voivat halutessaan tasavertaisina aikuisina ottaa yhteyttä vanhempiinsa ja siten luoda normaalit perhesuhteet. EIT ei näitä selityksiä hyväksynyt, vaan Suomi tuomittiin perhe-elämän suojan loukkaamisesta. Grand Chamberin käsittelyssä valtiovallan edustaja yritti vedota pojan päiväkodissa tekemiin piirroksiin, jotka hänen mielestään todistivat hyväksikäytöstä. Tällaista todistelua ei kuitenkaan otettu vastaan asian tuolloisessa käsittelyvaiheessa.

Lapset ovat täysin vieraantuneet vanhemmistaan ja tavanneet sisaruksiaan vain muutaman kerran. P. tapasi J:n ensimmäistä kertaa 15-vuotiaana ja M:n tapaamisesta oli kulunut 10 vuotta. Viranomaiset nojautuivat lastenpsykiatrin käsitykseen siitä, että lapsia ei tule palauttaa kotiin ja tapaamisetkin tulisi sallia vasta kun he ovat murrosikäisiä.

Näin siis Suomessa. Eduskunnan esityksessä lastensuojelulaiksi vedotaan tähän tapaukseen toistuvasti sekä pariin muuhunkin. Käytäntö ei huostaanotoissa tai rikoskäsittelyissä tule lähitulevaisuudessa juurikaan muuttumaan. Sellainen edellyttäisi laajaa koulutusta.

Nyt kouluttajana on valtakunnan tasolla toiminut Heiliö STM:stä (ks. postini edellä), joka ajoi näitä asioita Valtion puolesta EIT:ssä. Hän oli menestyksekkäästi masinoimassa agenttiensa avustamana uutta lastensuojelulakia ja käsittelyjen jättämistä hallinto-oikeuksiin.

Siirryttyään väliaikaisesti Pelastakaa Lapset ry:hyn Heiliö hankki rahoituksen Ray:ltä 'Lapsen oikeudet' -projektiin. Siinä järjestö on myynyt ilman kilpailuttamista, yksinoikeudella lakimiespalveluita kunnille (apua tarvitsevat perheet on rajattu pois palveluista). Kunnat käyttävät niitä sekä huostaanottoihin (perhettä vastaan) että lapsen huolto- ja tapaamiskiistoihin (isiä vastaan).

Näin tää siis menee virkamies- / järjestöjohtoisesti, kun osataan lobata rahaa. Tarinoita on 1000, ja perustuvat vakuuttavaan asiakirjanäyttöön.

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Savolainen

11.3.2008 20:21

2.10.2006 vierailumme Eduskuntaan

(kok) Kimmo Sasi pitää meille puheen, joka alkaa:

"Meillä Suomessa tällä hetkellä isiä ei kohdella yhdenvertaisesti. Ja se näkyy varsin pitkälti huoltajuus kysymyksissä, joissa meillä on lausuntoja annettaessa sosiaaliviranomaisten toimesta tiettyä asenne vammaa. Aina lähdetään siitä, että lapset myönnetään äidille ja vain poikkeustapauksissa lapset annetaan isille. Kuitenkin täytyy muistaa se, että jos me ajattelemme pientä lasta ja hän tietää, että hänellä on sekä biologinen isä sekä biologinen äiti, ja jos ajatellaan lapsen kehitystä, niin on erittäin tärkeätä, että hän voi pitää kontaktia kumpaankin vanhempaansa kaikissa tilanteissa avioliiton ollessa onnellinen tai myöskin sitten erotilanteissa. Ja tässä suhteessa täytyy myöskin sanoa, että tuomioistuimissa käytäntö välttämättä ei ole riittävän hyvä siinä suhteessa, että annettaisiin kummallekin puolisolle, kummallekin vanhemmalle, riittävän hyvät tapaamisoikeudet. Tässä suhteessa on varsin paljon parantamisen varaa."

Loput: http://vanhemmat.com/phpbb/viewtopic.php?t=1657

Ari www.vanhemmat.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Riita-automaatti

11.3.2008 20:47

.

JOHTAVA SOSIAALITYÖNTEKIJÄ

Aiheeseen liittyen, en malta olla kommentoimatta tässä yhteydessä myös erääN toisen johtavan sosiaaliviranomaisen, Helsingin kaupungin johtavan sosiaalityöntekijän Raija Panttilan työryhmineen laatimaa vastausta kehitys- ja kasvatuspsykologi Maarit Silvénin aiempaan Helsingin Sanomissa julkaistuun kirjoitukseen, joka uusimpiin tutkimustuloksiin pohjautuen puhui jaetun tasa-arvoisen vanhemmuuden ja erolasten kahden kodin mallin paremmuuden puolesta.

RAIJA PANTTILA

Kommentissaan Panttila kirjoittaa, että huoltajuusratkaisun on perustuttava vanhempien yksimieliseen päätökseen "yhteistyövanhemmuudesta", mikä tietenkin paras lähtökohta olisikin, mutta joka on käytännössä täysin utopistinen lähtökohta silloin kun vanhemmat ovat keskellä eroaan. Niinpä Panttilan edellyttämä vaatimus vanhempien yksimielisestä päätöksestä ryhtymisestä tasa-arvoiseen vanhemmuuteen eron jälkeen onkin täysin kestämätön ja asenteena käytännössä vaarallinen, sekä lasten että heidän isiensä oikeuksien ja tulevan hyvinvoinnin kannalta.

PERHEOIKEUDEN PIILOTETUT KASVOT

On hyvin arveluttavaa, että sosiaalitoimiston perheoikeudellisiin asioihin keskittyvältä johtavalta sosiaalityöntekijältä ja hänen työryhmältään on jäänyt perheoikeudellisen todellisuuden toiset ja rumemmat kasvot täysin huomaamatta: Panttilan esittämä "riidattomuuden" vaatimus yhteishuoltajuuteen pyrkimisen ja siihen päätymisen edellytyksenä toimii todellisuudessa vain toisen vanhemman - käytännössä lasten äidin - täydellisen yksinvallan tukipilarina yli perheen muiden jäsenten. Ja tuolla erojen yhteydessä täysin absurdilla "riidattomuuden" vaatimuksella todellisuudessa vain ruokitaan riitaisuutta, sen ollessa riidan toisen osapuolen - vain sukupuolensa perusteella tilanteessa vahvemmilla olevan - yksinvallan sekä edellytys että peruste yhtäaikaa.

Tilanne on juridisesti tietenkin täysin kestämätön.

Tämä, "riitaisuuteen" perustuva, lapsen toisen, tasa-arvotyypitetysti huonomman, vanhemman nöyryyttämis- ja alistamiskone on täysin aukoton,
ja toisen vanhemman totaalista yksinvaltaa yhtäaikaa sekä ruokkiva että perusteleva, käytännössä lasten ja heidän isiensä ihmisoikeuksia sumeilematta polkeva riita-automaatti.

OUTLAWS

Edellä esitetyn lisäksi kuvaamallani tavalla alistettuun asemaan joutuvalla vanhemmalla ei ole tilanteessa minkäänlaista mahdollisuutta puolustautua, ei edes oikeusteitse, sillä onhan asian vieminen oikeuteen takuuvarma osoitus juuri tuosta, koko ajan vain toisen osapuolen pussiin pelaavasta "riitaisuudesta".

"VASTUUNKANTAJAT"

Se, miksi kohdistan kritiikkini kärjen näissä asioissa tasa-arvoviranomaisiimme, johtuu yksinkertaisesti siitä syystä että myös näiden asioiden tarkastelu ja tutkiminen, havaittujen vääryyksien, jopa juuri valvovien viranomaisten toimesta tehtyjen, vain sukupuolen perusteella tehtyjen - i h m i s o i k e u s r i k o s t e n - esiintuominen ja tilanteen korjaaminen kuuluu suoraan heidän toimenkuvaansa.

Tämän sijasta nykyisenlaisina "tasa-arvoviranomaisemme" itse keskittyvät ihmisiä sukupuolen perusteella suoraan syrjiviin rikollisiin hankkeisiin, kuten juuri tuo jo aiemmissa kommenteissani mainitsemani lapsiin kohdistuvan väkivallan tutkimushankkeen estäminen. Ilmeisesti heillä on siis todellista tietoakin siitä mikä on lasten todellisuus tuossa suhteessa, ja sen vuoksi asiasta on vaiettava, keinolla millä hyvänsä.
Liki uskonnollisen hurmosliikkeen kaltaisella tavalla eteenpäin viedyt sukupuolipoliittiset tavoitteet kun ovat päämäärä joka ilmeisesti pyhittää kaikki keinot.

"TASA-ARVOVIRANOMAISET"

Todellisuudessa tasa-arvoviranomaisemme siis laiminlyövät virkavelvollisuuksiaan: Kun heille esittää kysymyksen, mikseivät he välitä lainkaan miehiin ja lapsiin kohdistuvista tasa-arvorikkomuksista,
saa vastauksen, että "heillä ei ole resursseja, ja että oikeastaan ne eivät kuulu heidän toimenkuvaansa, se on oikeastaan naisen aseman edistäminen työelämässä".

Meillä on siis monikymmenpäinen joukko "tasa-arvoviranomaisia" jotka kieltäytyvät hoitamasta kuin pientä osaa tehtävänannostaan.

On varsin huolestuttavaa, että koko miehiä ja lapsia koskeva tasa-arvokeskustelu on pelkästään yksityisen aktiivien hartioilla, ja palkkaa vastaan "tasa-arvoasioita" ajavat tahot keskittyvät pelkästään heidän toimintansa vähättelyyn ja vaikeuttamiseen, argumentit joita silloin viranomaiselta kuulee ovat juuri tuota samaa, tasoa jota Espoon kaupungin johtava psykologi Marita Saxenkin osoitti, kuvaamalla miesten puheenvuoroja vain turhiksi "parahduksiksi".

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

"Tasa-arvoviranomaiset"

11.3.2008 20:51

Jos nykyisiä "tasa-arvo"viranomaisia ei tehtäviensä hoitaminen ja tasa-arvo kiinnosta, tai se "ei kuulu heidän toimenkuvaansa", tai "heillä ei ole valtuuksia", tasa-arvon edistämiseen, niin kyllä minä ehdotan heidän välitöntä korvaamistaan sellaisilla joita tasa-arvo kiinnostaa.
Nämä ovat valtavan kokoluokan yhteiskunnallisia ongelmia, joita "tasa-arvo"viranomaiset itse tuottavat, ahkerasti ja aivan oma-aloitteisesti.

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Postia oikeusministeriöstä:

11.3.2008 22:10

Sain muutama vuosi sitten palautetta oikeusministeriöstä. Viesti oli selkeä: Ongelmia ei ole.

"ONGELMIA EI OLE"

Sain tietää, että kuulemma "on pelkästään miehen aktiivisuudesta kiinni toteutuuko hänen lainmukainen yhdenvertaisuutensa vanhempana ja huoltajana vai ei".

Tästä saamastani ilouutisesta huolimatta minulle jäi kuitenkin harvinaisen epäselväksi mitä lapsen isän olisi tehtävä, jotta hän todellisuudessa asettuisi lapsen äidin kanssa samalle lähtöviivalle. Mutta, kas, sitä sitten ei vaivauduttukaan selittämään.

Pahasti näyttää siltä, että oikeusministeriötämme ei perheoikeutta säätelevien lakien ja niiden soveltamisen todellisuus kiinnosta vähääkään. Muuten kuin vääristymien lisääminen, kuten ns. hedelmöityshoitolain yhteydessä saimme todistaa.

OLLI ja OUTI KOSKI

Muistakaamme jälleen myös kuvitteellisia sisaruksia Outi ja Olli Koski, ja sitä kuinka suomalainen todellisuus heitä huoltajuuskamppailun tuoksinassa kohtelisi - varsin rumalta näyttää - ajatellen "oikeusministeriötä" ja sen toimia, ja niiden toimien lainmukaisuutta. Siis toimettomuutta ja aivan täydellistä välinpitämättömyyttä koskien ihmisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoisuutta lain edessä: Isät linnaan, normituomiolla: 1,5 vuotta ehdotonta vankeutta - lapsikaappauksesta.

Kun kyse onkin kuulemma vain isien toimettomuudesta, niin muistelkaamme sitten kuinka Eric Cometin kävi, ja vain vaivaisen viiden vuoden oikeudenkäynnin jälkeen. Mitä tuo nyt muka olisi.

"OIKEUSMINISTERIÖSTÄ"

Oikeusministeriöstä saamassani kirjeessä luki, että "edellä sanotusta seuraa siten lähinnä vain se, että isä joutuu olemaan aloitteellinen halutessaan tilanteeseen muutosta".- Aiku kauheeta: "isä joutuu olemaan aloitteellinen"!

Nytpä senkin tiedän, mistä tämäkin asia kiikastaa.

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Savolainen

11.3.2008 23:23

Antti, sinulla on ilmeisestikin paljon asiakirja materiaalia hallussasi, kanteluita ja niiden päätöksiä jne. Voisitko laittaa esille, ihan vaikka niitä rajuimpia juttuja.

Tanja Karpelastakin olitte laittaneet kuvia näkyville miessakkien foorumille, joten teknisesti ei liene ongelmia.

Fiktiivinen keskustelu ei lopulta johda mihinkään, vain faktoilla näytöillä on merkitystä loppupeleissä.

Ari www.vanhemmat.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kantelusta oikeuskanslerille

12.3.2008 02:54

PELKKÄÄ TEATTERIA

Tässä maassa kantelut ylimmille laillisuusvalvontaviranomaisillemme - siitä miten järjestelmässämme korkeassa asemassa olevat, tai lähellä laillisuuvalvontaviranomaisia itseään olevat viranomaiset toimivat mm. lainvalmistelun, ihmisoikeussopimusten, lakien, ynnä muiden tuollaisten pikkuasioiden suhteen - ovat pitkälti vain pelkkää aivan tyhjää teatteria, huonoa teatteria, eivät ne mihinkään johda.

Koko menettely on silloin vain tylsämielistä kafkamaista teatteria, näytelmää, jonka ilkeä juoni ja merkityksetön lattea loppu on jo valmiiksi tiedossa siinä vaiheessa kun näytelmä alkaa.

NÄYTELMÄN ILKEÄ JUONI:

Mistään oikeusvaltioperiaatteesta ei välitetä yhtään mitään, silloin kun rikkomukset joista on kanneltu ovat valtion tasolla.

Tämä teatteri on kuitenkin sikäli tärkeää läpi käydä, että siitä jää jäljet aikakirjoihin, ja myös sen vuoksi, että tehdyt kantelut julkistamalla selviää, niille jotka haluavat nähdä sen millaisessa alennustilassa koko oikeusjärjestelmämme on, se miten tässä maassa sen täysin valheellisen puhtoisen ulkokuoren takana todellisuudessa menetellään korkeimpia virkamiehiämme myöden: Laittomasti, rikollisesti, läpi koko prosessin.

Kannattaa todellakin tutustua vaikkapa etenkin kotivuilleeni postaamaani kanteluun.

KANTELU OIKEUSKANSLERILLE:

- "YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista suomennoksen johdosta, sekä tämän aiheuttamista seurauksista" -

http://www.lapsenoikeus.info/

- skrollaa tuota sivua alaspäin ja tuo kantelu alkaa pian, kohta hiukan värikkäämmän ja piteliäämmän poleemisen alun jälkeen ( on siis suoraan kotisivuni etusivulla, aukeaa heti ).

100%PROOF

Vaikka tämän itse sanonkin, tuo kantelu on niin täysin 100%proof - vedenpitävä asiakirja, ettei sen esittämää räikeää ja tahallista, tarkoituksellista lapsiin kohdistuvaa ihmisoikeusloukkausta kukaan ole edes yrittänyt kumota. Ei edes yrittänyt. No mitä se kannattaisikaan. Ei sitä pysty kumoamaan. Niipä siitä vain ei välitetä.

IHMISOIKEUSRIKOS VALTAVASSA MITTAKAAVASSA:

mm. 600 pysyvästi vammautunutta lasta - joka vuosi.

Järjestelmämme ei voi tuosta kantelustani välittää, sillä sen tekemällä se joutuisi myöntämään valtavan kokoisen maassa tapahtuneen ihmisoikeusrikoksen. Ja siitä välittämisella olisi valtavat vaikutukset, aina ja erityisesti, aivan korkeinta poliittista johtoamme, "tasa-arvo- ja ihmisoikeus"-presidenttiämme myöden.

"EI ANNA AIHETTA TOIMENPITEISIIN"
- by "oikeuskansleri"

- Kantelu oikeuskanslerille: Ei sen enempää, ei sen vähempää kuin Suomessa tahallaan suomentamisen yhteydessä v ä ä r e n n e t t y ihmisoikeussopimus.

- Väärennös tehty, jotta lapsella ei olisi aikuisia rajoittavaa oikeudellista suojaa / "legal protection" jätetty kokokaan pois "käännöksestä" ( huomaa mm. "hedelmäöityshoitolaki" )

- Sopimusteksti muutoinkin selvästi tahallisesti vääristelty suomennoksessa: Väärennetty. Ihmisoikeusopimus. YK:n lapsenoikeuksien sopimus.

- Väärentäjänä, tai ainakin vastuussa mitä ilmeisimminkin nykyinen presidenttimme Tarja Halonen, jonka oikeusministeriyden aikana tuo ihmisoikeussopimuksen väärennös tehtiin.

- Kukaan ei tee asialle mitään. Asia vaietaan.

- Asia joka tapauksessa mm. Suomen Unicefin, "lapsiasiavaltuutettu" Aulan, Suomen "Amnestyn", molempien ylimpien "laillisuusvalvontaviranomaistemme" tiedossa, koko poliittisen järjestelmämme tiedossa, median sekä esim. oikeusministeriön viramiesten tiedossa.

- Kukaan ei välitä. Kaikki vaikenevat

- Valtakunnalliset lastensuojelujärjestöt myöntävät tilanteen, yksityisesti, kiittävät tekemääni kanteluani merkittäväksi, mutta eivät uskalla tehdä asialle itse yhtään mitään.

siispä:

"Ei anna aiheitta toimenpiteisiin" - by "oikeuskanleri.

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

600 vammautunutta lasta:

12.3.2008 03:03

- joka vuosi

IHMISOIKEUSSOPIMUKSESTA SEN "SUOMENTAMISEN" YHTEYDESSÄ TAHALLISESTI POIS JÄTETYT LAPSEN IHMISOIKEUDET

.....ei anna aihetta toimenpiteisiin....

lyhyt suora sitaatti vielä KANTELUSTANI OIKEUSKANSLERILLE:

"Suomennoksessa pois jätetyt lapsen oikeudet:

YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista - Convention on the Rights of the Child - englanninkielinen alkuperäisteksti kertoo seuraavaa:

"Bearing in mind that, as indicated in the Declaration of the Rights of the Child, ´the child, by reason of his physical and mental immaturity, needs special safeguards and care, including appropriate legal protection, before as well as after birth"

Kirjoittajan suomennos:

Lapsi tarvitsee fyysisestä ja henkisestä kehittymättömyydestään johtuen erityistä suojelua ja huolenpitoa, mukaan lukien (lapsen) asianmukainen o i k e u d e l l i n e n s u o j e l u , niin ennen syntymää kuin syntymän jälkeenkin.

Virallinen suomennos puolestaan kuuluu näin:

"lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen"

- Jotain unohtui?

Virallisesta "suomennoksesta" on jätetty kokonaan pois tuon alkuperäistekstin kohta lapsen - "including appropriate legal protection " - "oikeudellinen suojelu" ( "before as well as after birth" ).

Onkin kysyttävä miksi näin on tehty, ja että onko tuota oikeudellista suojaa sitten tässä maassa lapsille tarjolla enää ollenkaan, varsinkaan ennen lapsen syntymää.

Se, että Suomen Valtiota sitovan ihmisoikeussopimuksen sisällöstä on jätetty käännöksessä kokonaan pois lapsen oikeus lailliseen suojeluun, niin ennen syntymää kuin syntymän jälkeenkin, aiheuttaa maassamme satoja, ellei tuhansia lapsiuhreja, joka vuosi. Esimerkkinä tästä maamme välinpitämätön suhtautuminen raskauden aikaisen päihteiden käytön aiheuttamiin satoihin vuosittaisiin pysyvästi vammautuneisiin lapsiin. ( n. 600 lasta / joka vuosi )

Outoa on myös se, että YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista artiklan 7 mainitsema lapsen oikeus "tuntea vanhempansa ja olla heidän hoivattavaan" "as far as possible" on suomennettu "mikäli mahdollista", eli "if possible".

Lapsella ei Suomessa siis olisi oikeutta myöskään edes lähtökohtaiseen oikeuteen molempiin vanhempiinsa, kun tuo "as far as possible" olikin Suomessa "if possible", eli hallituksemme mielestä "not possible"!

"not possible"?

ks. koko kantelu muutaminen liitteineen: http://www.lapsenoikeus.info/

600 pysyvästi vammautunutta/vammautuvaa lasta - joka vuosi

- "Ei anna aihetta toimenpiteisiin"
-- oikeuskansleri

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ari Savolainen

12.3.2008 05:14

"Suomennoksessa pois jätetyt lapsen oikeudet:"

Esitit asiaa eräälle toimittajalle viime vaalien alla jo pari vuotta sitten, ei näyttänyt sitten päätyvän lehteen.

Varmaan hyvä juttu, mutta tarvitseeko kaikkea tätä raahata miessakkien sivuilta erikseen tänne.

Kun tarkastelee kokonaisuutta, minkä moni muukin varmaan huomaa: työnnyt niillä samoilla massaposteilla tänne mitä löytyy muiltakin netin foorumeilta.

Jos juttu on todella hyvä, miksi miessakit ei ole asiasta lehtiinsä kirjoitelleet, olet kuitenkin heidän tuotteliain postaaja.

Kumpaa sitten haluatkaan enemmän tuoda esille, asiaasi vai itseäsi ei ole vaikea huomata, tälläkään foorumilla ei edetä vuorovaikutuksellisen keskustelun merkeissä, vaan survomalla minää eetteriin ohituskaistojen kautta.

Antti, tehdäänkö DIILI!

Kumpikaan meistä ei postaa tähän aiheeseen yhteen viikkoon ainoatakaan kirjettä, minä aloitan nyt 12.3.2008 am: 5:16

Ari www.vanhemmat.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

12.3.2008 09:43

Haaste 2/2007 Sariolan juttu. Jatkuu seuraavassa postissa:

”Varmistunut insestidiagnoosi”

Heikki Sariola

Oikeusistuimet luottavat ratkaisuissaan usein lääkärin diagnooseihin. Sairauksissa ja vammoissa lääkärit ovatkin kiistattomia asiantuntijoita. Seksuaalisen hyväksikäytön tai insestin kohteeksi joutuminen ei kuitenkaan ole sairaus vaan tapahtuma. Virheellinen käsitys hyväksikäyttödiagnoosin statuksesta tautiluokituksessa ja sen merkityksestä oikeudenkäynnissä voi aiheuttaa oikeusturvaongelmia. Voidaanko ihminen tuomita diagnoosin perusteella?

Hyväksikäyttöepäilyissä käytetään kansainvälisen tautiluokituksen (International classification of diseases ICD-10) diagnoosia Z61.4. Toista mahdollisesti kyseeseen tulevaa luokkaa Y05.10 ”Lihasvoiman käyttöön perustuva sukupuolinen väkivalta; suorittajana vanhemmat” ei niinkään käytetä, ilmeisesti siksi ettei tapauksissa yleensä ole osoitettavissa lihasvoiman käyttöä.

ICD on Maailman terveysjärjestön WHO:n ylläpitämä luokitus, joka jakautuu aakkosten mukaisiin luokkiin ja numeroituihin alaluokkiin. Luokkia käytetään diagnooseina erilaisista sairauksista ja vammoista. Luokat A–T käsittävät sairauksia, vammoja ja oireita sekä raskautta. Näiden luokkien ilmiöiden tunnistamiseksi on olemassa lääketieteellisiä menettelytapoja, joilla saadaan suhteellisen varmoja diagnooseja.

Kolme viimeistä luokkaa eroavat luonteeltaan muista. Luokat V ja Y käsittävät vammojen, kuoleman ja sairauksien ulkoisia syitä. Seksuaalista hyväksikäyttöä kuvaava diagnoosi kuuluu viimeiseen luokkaan Z ”Tekijöitä jotka vaikuttavat terveydentilaan ja yhteydenottoihin terveyspalvelujen tuottajiin.” Diagnoosi sijoittuu välille Z55–Z65, jonka alaotsikko puolestaan on ”Sosioekonomisiin ja psykososiaalisiin olosuhteisiin liittyvät terveysvaarat”. Otsikon alla on huomautus: ”Tämän ryhmän koodeilla kuvataan potilaan sosiaalisia taitoja ja olosuhteita. Koodeja voidaan käyttää lisäkoodina ilmaisemaan varsinaisen diagnoosilla kuvatun ongelman syytä tai taustaa. Näiden koodien käyttö päädiagnoosina ilmaisee, ettei potilas ole sairas vaan hänen ongelmansa johtuvat muista tekijöistä.”

Muotoilu on ongelmallinen tautiluokituksessa

Tautiluokituksessa siis selvästi sanotaan, että potilas ei ole sairas, jos hänen päädiagnoosinsa on Z61.4. Hyväksikäyttö on tautiluokittelussa käsitteellisesti samalla tasolla kuin esimerkiksi Z59 ”Asumiseen ja taloudellisiin seikkoihin liittyvät ongelmat.” On ilmeistä, että diagnosointi ei voi tässä yhteydessä tarkoittaa lääketieteellistä menettelytapaa.

Diagnoosiin Z61.4. on liitetty huomautus: ”Tämän ryhmän koodeilla ilmaistaan tavallisesti nyt jo aikuisen potilaan lapsuuden tapahtumia, joilla on ilmeisesti merkitystä potilaan nykyisessä tilanteessa. Vastaavat tuoreet tapahtumat kuvataan ulkoisten syiden koodeilla (Y05–Y09), kasvatusongelmien koodeilla (Z62) tai primaarisen tukiryhmän ongelmien koodeilla (Z63)”.

Huomautus osoittaa, ettei luokkaa ole tarkoitettu tilanteisiin, joissa pitäisi ratkaista akuutti tilanne tai arvioida hyväksikäytön todenperäisyyttä, vaan hoidon suunnitteluun keskusteltaessa aikuisen potilaan kanssa. Kun Z61.4 diagnoosia käytetään lasten akuutin tilanteen arvioimisessa, syntyy tautiluokitusta tuntemattomalle helposti väärinkäsitys, että olisi olemassa lääketieteellisiä tutkimusmenetelmiä ”diagnosoida insesti”. Tätä tautiluokituksen tekijät eivät selvästikään ole tarkoittaneet.

Seuraavassa on diagnoosi Z61.4 suomeksi ja englanniksi: ”Ongelmat jotka liittyvät lapsen todennäköiseen joutumiseen primaariseen tukiryhmäänsä (ensisijaisiin huoltajiinsa) kuuluvan henkilön seksuaalisen riiston kohteeksi. / Problems related to alleged sexual abuse of child by person within primary support group”.

Diagnoosin, varsinkin suomenkielisen version, muotoilu on hyvin problemaattinen. Seuraavassa on luetteloitu joitakin ongelmia:

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

12.3.2008 09:45

a) Kumpi oikeastaan on diagnoosi, ongelmat vai hyväksikäyttö? Kieliopillisesti on paino sanalla ”ongelmat”, jota määrittää se, että ne liittyvät todennäköiseen seksuaalisen riiston kohteeksi joutumiseen. Huoltokiistoissa ja rikosoikeudenkäynneissä diagnoosin keskeinen merkitys on kuitenkin rajauksessa ”todennäköinen joutuminen seksuaalisen riiston kohteeksi ”. Tässä ei sinänsä tarvitsisi olla ristiriitaa. Hoidon kannalta keskeistä voivat olla ongelmat ja rikosoikeuden kannalta se, kuka ongelmat on aiheuttanut ja miten. Vaara syntyy oikeudenkäynnissä, jos hyväksikäyttökoodi rinnastetaan lääketieteelliseen sairauden diagnoosiin, jolloin sen varmuudesta saadaan aivan väärä käsitys.

b) Diagnoosissa mainittu ”liittyvät” on erittäin epäselvä ilmaus. Se ei edellytä kausaalisuhdetta eikä tarkkaan ottaen korrelaatiotakaan. Kärjistäen voisi ajatella perusteluksi riittävän sen, että joku assosiaation kautta liittää yhteen ”ongelmat” ja ”todennäköisen joutumisen riiston kohteeksi”.

c) Luokkien Z55–Z65 huomautuksessa sanotaan kuitenkin, että diagnooseilla voidaan ilmaista ”kuvatun ongelman syytä tai taustaa”. Näin liittyminen voi sittenkin viitata syysuhteeseen. Silloin joudutaan kuitenkin kysymään, mitä voi seurata ”todennäköisestä joutumisesta” johonkin? Jos tapaus jää todennäköisyyden asteelle, mutta ei aktuaalisesti tapahdu, ei siitä tietenkään voi seurata mitään. Tämä ongelma johtuu osittain epäonnistuneesta suomenkielisestä muotoilusta. On ehkä tarkoitettu sanoa, että potilaan ongelmat ”todennäköisesti johtuvat joutumisesta jne.” Tällainen muotoilu olisi kuitenkin myös epäonnistunut, sillä silloin hyväksikäyttökokemusta pidettäisiin automaattisesti varmistettuna ja epävarmuus koskisi vain sitä, seuraavatko potilaan ongelmat siitä vai jostain muusta.

d) Englanninkielisessä versiossa puhutaan väitetystä hyväksikäytöstä. Lääkäri voi kirjoittaa koodin, jos hänelle on hyväksikäytöstä kerrottu. Suomenkielisessä versiossa epäilyt on kertaheitolla muutettu väitetyistä todennäköisiksi. Lääkäri joutuu usein aivan mahdottoman tehtävän eteen, kun pitäisi arvioida, ovatko hänelle kerrotut väitteet todennäköisiä vai eivät.

e) Diagnoosissa itsessään ei rajata, mitä ”ongelmat” tarkoittavat. Pelkästä diagnoositekstistä ei voi päätellä, onko kyse esimerkiksi potilaan mielenterveysongelmista vai jostain ulkoisesta hyväksikäyttöön liittyvästä ongelmasta vai molemmista.

f) Joskus kuulee puhuttavan, että tapauksessa on ”varmistunut insestidiagnoosi” ja viitataan ICD-10 luokkaan Z61.4. Tämä vaikuttaa kovin eksaktilta. Tarkkaan ottaen kyse on kuitenkin vain siitä, että diagnoosin tekijä arvioi potilaan joutuneen hyväksikäytön kohteeksi ja kirjoittaa tämän sairauskertomukseen. Itse hyväksikäytön tapahtuminen on edelleen epävarmaa, vaikka olisikin varmistunut, että lääkäri on diagnoosin kirjoittanut.

Tautiluokituksen insestidiagnoosi lääkäriä varten

Luokkien Z55–Z65 otsikossa todetaan, että koodien ilmaisemat asiat ovat terveysriskejä. Tautiluokituksen ajatuksen voi tulkita kulkevan seuraavasti: on mahdollisesti tapahtunut jotakin, josta on seurannut ongelmia, jotka voivat olla vaaraksi terveydelle.

Luokka Z on tautiluokituksessa eräänlainen kaatoluokka, jossa on hyvin sekalaisia ja luonteeltaan erilaisia asioita. Koodi Z61.4 nykyisellä muotoilulla on loogisesti epäselvä. Sitä ei ole tarkoitettu lasten hyväksikäytön todennäköisyyden arviointiin eikä se ole sairauden diagnoosi.

Tautiluokituksen insestidiagnoosi on luonteeltaan lääkärin itseään tai kollegaa varten tekemä muistiinpano potilaan ongelmien mahdollisesta syystä. Sillä ei insestiä voi todistaa, vaan rikoksen tapahtuminen on osoitettava itse asiaa koskevalla näytöllä. Psykiatria tai psykologia ei tule kohdella guruna, jolla olisi poikkeuksellinen ”syvyyspsykologinen” kyky arvioida, mitä todella on tapahtunut.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

12.3.2008 09:46

Sariolan jutun loppu:

1990-luvun puolivälissä Suomessa usein luennoinut oikeuspsykologian professori Udo Undeutsch on usein korostanut, että asiantuntijatodistajana toimivan oikeuspsykologin tai psykiatrin tehtävä ei ole uskotella tietävänsä, mitä todella on tapahtunut vaan tuoda selkeästi oikeusistuimen tietoon asiaa koskevat faktat omalta alaltaan ja selventää, mitä niiden perusteella voidaan päätellä. Oikeusistuimen on itse tehtävä yhteenveto kaikesta asiassa esitetystä näytöstä.

Parannusehdotuksia nykytilanteeseen

Nykyistä tilannetta voitaisiin selkiyttää kahdella helposti toteutettavalla muutoksella. Ensinnäkin muutetaan suomenkielisen Z64.1 teksti vastaamaan englanninkielistä versiota, eli puhutaan yksinkertaisesti hyväksikäyttöväitteistä, ei todennäköisestä hyväksikäytöstä. Jos väitteet on todennettu muuten, voidaan todentamistapa selostaa lausunnoissa erikseen.

Toiseksi tehdään tiettäväksi, ettei ole mitään erityistä lääketieteellistä tai psykiatrista menetelmää diagnosoida hyväksikäyttökokemuksia, koska kyseessä on tapahtuma, ei sairaus. Lääkärin tutkimukset ja oikeuslääketieteelliset tutkimukset voivat osaltaan tuoda valaistusta asiaan, joskus ratkaisevaakin, mutta eivät aina.

Olisi myös aiheellista pohtia, pitäisikö ICD-10:een kehittää luokka, jossa puhuttaisiin tuoreista seksuaalikokemuksista tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja määriteltäisiin konkreettisesti, mitä tekoja tarkoitetaan.

Kirjoittaja on tutkija Lastensuojelun Keskusliitossa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

12.3.2008 11:22

Ari,

Miksi ihmeessä aiemmin kirjoitettuja kirjeitä ei olisi syytä tänne postata? Meillä on valtio rikollisessa tilassa suhteessa ihmisoikeussopimuksiin. Kirjeet, joissa tämä kiusallinen asia tuodaan esiin yritetään vaieta kuoliaaksi. Miksi ihmeessä kirjeen kirjoittajan olisi järkevää reagoida asiaan ajattelemalla, että jos kysymyksiini ei kerran haluta vastata, niin antaa olla sitten?

Lainaan tähän kohtaan Mahatma Gandhia: "First they ignore you, then they laugh at you, then they fight you, then you win."

Juuri näin homma toimii ja on tähän asti toiminut. Käärmeet pitää ajaa pesästä ulos.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

"Ei koske Ari ..."

12.3.2008 13:16

SUOMETETTU IHMISOIKEUS

Ari,

Siinä vaiheessa kun saan palautettua suomalaislapsille ne ihmisoikeudet jotke heille valtiotamme s i t o v a n kansainvälisen ihmisoikeussopimuksen nojalla kuuluvat, niin kuule, Ari, pyydänkö asiasta vastaavia viranomaisiamme lisäämään sinne suometettuun ihmisoikeussopimukseeen taas hiukan omiaan, kyllä se on Suomessa ennenkin onnistunut. Pyytäisinkö heitä laittaman sinne vuorostaan tallaisen lisäyksen: Nämä lapsen yleiset ihmisoikeudet eivät kuitenkaan koske nimenomaisesti Ari Savolaisen, eikä nimimerkki "Unforgiven23":n lapsia.

______________________________
"Ei anna aihetta toimenpiteisiin"
- by "oikeuskansleri
_______________________________
Sitten lapsella vain on kaksi äitiä"
--Tarja halonen

______________________________________
"Antaa aihetta toimenpiteisiin,
ja sitten lapsella on omat äitinsä ja isänsä"
( paitsi Arin ja Unforgivenin lapsilla )

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lapsensyrjintälaki:

12.3.2008 13:30

Lapsensyrjintä -sukupuolisyrjintälaki

LAPSIKAUPPALAKI -ISÄNKIELTOLAKI:

Kysyn taas nyt muutaman hyvin yksinkertaisen ja helpon, mutta aivan keskeisen kansalaisten yhdenvertaisuuteen, tasa-arvoon ja heidän aivan perimmäisiin ihmisoikeuksiin liittyvän kysymyksen, joihin odotan selkeitä ja yksiselitteistä vastauksia.

Muistutan tässä jo ennen kysymyksiäni, että lakiemme ja allekirjoittamiemme sitovien ihmisoikeussopimusten mukaan ihmisiä on kohdeltava yhdenvertaisesti ja heidän ihmisarvoaan kunnioittaen.

1 ) Onko lapsella lähtökohtainen oikeus omiin biologisiin vanhempiinsa?
Jos ei, niin miksi ei olisi?

2 ) Onko lapsella lähtökohtainen oikeus omaan biologiseen isäänsä?
Jos ei, niin miksi ei olisi?

3 ) Onko lapsella lähtökohtainen oikeus omaan biologiseen äitiinsä?
Jos ei, niin miksi ei olisi?

4 ) Miten lasten ja miesten tasa-arvoisuus, yhdenvertaisuus, sekä lapsen oikeus vanhempiinsa toteutuu nyt säädetyssä ns. "hedelmöityshoitolaissa"?

kiitos vastauksista jo näin etukäteen.


antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

poistun lopullisesti

12.3.2008 13:37

vaikka joku vastaisi sinänsä asiallisiin kysymyksiisi, niin vastaus hukkuisi threadiin jota ei enää kukaan jaksa lukea. ehkä 5 ihmistä on enää mukana mukaanlukien jmit, unforgiven, AS, AH ja AS...vastaukseen postaisit sata uutta viestiä haukkuen vastaajan, jättäen kuitenkin vastaukset kommentoimatta. kenen asiaa luulet ajavasi????

take a chill pill, bro!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

14.11.2005

12.3.2008 13:39

Antti Heiskala
14.11.2005

Antti Heiskala
.............
.............
.............

OIKEUSKANSLERINVIRASTO

Snellmaninkatu 1, HELSINKI
PL 20, 00023 VALTIONEUVOSTO
(09) 16001
(09) 160 23950
kirjaamo@okv.fi

KANTELU OIKEUSKANSLERILLE

Arvoisa oikeuskansleri Nikula,

Kantelen viranomaistoiminnasta hedelmöityshoitolain valmistelun yhteydessä.

Kantelen entisen oikeusministeri Johannes Koskisen sekä oikeusministeri Leena Luhtasen toiminnan johdosta, heidän valmisteltuaan lakiesityksen hedelmöityshoitolaista, joka on räikeästi niin vallitsevan kansallisen kansalaisten yhdenvertaisuutta ja sukupuolten tasa-arvoa suojelevan lainsäädäntömme kuin myös allekirjoittamiemme kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen.

Kantelen eritoten tasa-arvovaltuutettu Päivi Romanovin toiminnasta, hänen järjestelmällisestä kieltäytymisestään puuttua, virkansa edellyttämällä tavalla, valmistellun lakiesityksen niihin kohtiin jotka ovat täysin yksiselitteisesti, niin hengeltään, kuin jopa sanasta sanaan, kirjaimellisesti, tasa-arvolain vastaisia:

Vain sukupuolen perusteella, vain naiselle annettu oikeus keinotekoisen hedelmöityksen avulla saavutettavaan vanhemmuuteen, myös lasten tasa-arvon unohtaen.

Korostan, että luonto on tosiasiallisesti lisääntymisen suhteen tinkimättömästi 100% tasa-arvoinen: Kummallakaan sukupuolella ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada jälkeläisiä ilman toista sukupuolta, sellaista ei ole tapahtunut yhtä ainutta kertaa koko maailman historian aikana.

Tasa-arvovaltuutettu Päivi Romanov ei ole suostunut täyttämään hänelle virkatehtävänään kuuluvaa tasa-arvolain toteutumisen valvontaa tässä asiassa, ei edes vaikka olen häntä tämän asian tiimoilta jo viime keväästä lähtien siihen ensin pyytänyt, sitten kehottanut ja lopulta jo oikeustoimilla uhaten vaatinut. Tästä huolimatta hän on kieltäytynyt asiasta lain valmistelijoille tai julkisesti hiiskahtamaankaan. ( toimitan dokumentit tästä asiasta myöhemmin )

Käsittääkseni myöskään STM:n hallinnonalan alaisen lainsäädännön edellyttämää sukupuolivaikutusten arviointia ( S U V A ) ei ole tehty.

Vaadin oikeuskanslerin ryhtyvän pikaisiin toimiin viranomaistoiminnan ja lainvalmistelun palauttamiseksi sen mukaiseksi mitä lainsäädäntömme ja allekirjoittamamme kansainväliset ihmisoikeussopimuksemme edellyttävät.

Vaadin oikeuskanslerin tutkivan mikä menettely on lakiemme mukainen niitä mainitsemiani tahoja kohtaan, jotka ovat "virkatoiminnassaan, tai muussa julkisessa tehtävässään", virkatehtävänsä laiminlyöneet ja syyllistyneet jopa rikolliseen syrjintään, asettaen sukupuolet "ilmeisen eriarvoiseen ja toinen toista olennaisesti huonompaan asemaan" "sukupuolen perusteella" ( sitaatit / Rikoslaki 11 luku §9 / rikoksista ihmisyyttä vastaan )

Tiivistetysti vielä huomio hedelmöityshoitolain suhteesta Lakiin naisten ja miesten tasa-arvosta :

Miten laki joka asettaa

- sukupuolet

- NAISEN JA MIEHEN

-eri asemaan nimenomaan

raskaudesta ja synnytyksestä johtuvasta syystä,

voisi mennä läpi

sellaisesta laista ( Laki naisten ja miesten tasa-arvosta § 7 )

jossa hyvin selkeästi, sanatarkasti lainaten, kerrotaan että:

- "sukupuolten"

- "NAISEN JA MIEHEN "

- "eri asemaan asettaminen"

- "raskaudesta tai synnytyksestä johtuvasta syystä"

- "on välittömänä syrjintänä"

- "KIELLETTY"

- ?

Miten ihmeessä se voisi olla mahdollista?

Vaadin tulevan Hedelmöityshoitolain ottavan huomioon ja kunnioittavan sukupuolten ja lasten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa lain edessä, sekä sitä ettei se riko allekirjoittamaamme yleisten yhtäläisten ihmisoikeuksien periaatetta. Suomi on kansainväliset ihmisoikeussopimuksensa allekirjoittaessaan sitoutunut niitä noudattamaan.

....... 14.11.2005

kunnioittaen,
Antti heiskala

_____________________________
liitteeksi :

Laki naisten ja miesten tasa-arvosta
§ 7 Syrjinnän kielto,
§ 1 Lain tarkoitus

Suomen perustuslaki 11.6.1999/731
2 luku § 6 Perusoikeudet - Yhdenvertaisuus
1 luku § 1 Valtiosääntö

Rikoslaki
11 luku
§ 9 rikoksista ihmisyyttä vastaan

Yleissopimus lapsen oikeuksista
7 artikla lapsen oikeus tuntea vanhempansa
8 artikla lapsen oikeutta säilyttää henkilöllisyytensä ja sukulaissuhteensa
9 aktikla lapsen oikeus pitää yhteyttä kumpaankin vanhempaansa

jne....

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LAPSEEN KOHDISTUVAT RIKOKSET.

12.3.2008 16:01

Iltalehti 12.3.2008.

"Lapseen kohdistuvat rikokset tulevat yhä enemmän julki viranomaisten kautta".

"Yleistyneet ovat myös tapaukset, joissa huoltajuusriitoihin liittyviä hyväksikäyttöepäilyjä ilmoitetaan poliisille entistä enemmän".

Iltalehti 12.3. 2008. Lasten pahoinpitelyt lisääntyneet reilusti Espoossa.

http://www.iltalehti.fi/espoo/200803127377702_eo.shtml

Lehti: Lasten pahoinpitelyt lisääntyneet reilusti Espoossa
12.3.2008 15:29
Poliisin tietoon tulleet lapsiin kohdistuneet rikokset ovat lisääntyneet Espoossa reilusti. Asiasta kerrotaan Länsiväylä-lehdessä.

Viime vuonna poliisin tietoon tuli yli 20 alle kouluikäisen lapsen pahoinpitelyä, kun kymmenen vuotta sitten vastaavia tapauksia oli vain muutamia vuodessa,

Myös lapseen kohdistuneet seksuaaliset hyväksikäytöt ovat lisääntyneet roimasti. Vielä vuosituhannen alussa lapsen hyväksikäytöstä tehtiin hieman yli 20 rikosilmoitusta vuodessa. Viime vuonna vastaava luku oli 44.

Tekijä lähipiirissä

Tekijä lapseen kohdistuneeseen rikokseen löytyy useimmiten perheen perhepiiristä. Viime vuosina ovat kuitenkin yleistyneet tapaukset, joissa aikuinen mies etsii nuoria tyttöjä keskustelupalstoilla. Yleistyneet ovat myös tapaukset, joissa huoltajuusriitoihin liittyviä hyväksikäyttöepäilyjä ilmoitetaan poliisille entistä enemmän. Tyypillistä tällaisille tapauksille on se, että uhreiksi ilmoitetut lapset ovat alle 10-vuotiaita.

Lapseen kohdistuvat rikokset tulevat yhä enemmän julki viranomaisten kuin omaisten kautta. Poliisin mukaan ilmoitusten määrän kasvu kertoo siitä, että lapsiin kohdistuvaan fyysiseen ja seksuaaliseen väkivaltaan kiinnitetään enemmän huomiota.

Espoossa toimiva Seri-ryhmä on kouluttanut jo aktiivisesti päivähoidon, terveydenhuollon ja sosiaalitoimen työntekijöitä tunnistamaan hyväksikäytön tai pahoinpitelyn merkkejä.

IL

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

12.3.2008 20:36

Lähetin Heikki Sariolan ansiokkaan artikkelin käännösvirheestä koskien ICD-10 tautiluokituksessa olevaa vaarallista suomennosvirheestä. Sen perusteella on lukuisia ihmisiä tuomittu vankeusrangaistuksiin ja lapsia erotettu vanhemmistaan, kun psykiatrit ovat kirjanneet lausuntoihinsa tämän virheellisen 'diagnoosin'. Eli kyseessä olisi 'todennäköinen' seksuaalirikos, kun ICD-10 alkuperäistekstissä puhutaan seksuaalisen hyväksikäytön väitteestä.

Kuka tahansa asiaa tunteva lääkäri olisi voinut korjata tämän tulkintavirheen. Mutta tätä faktaa ei oikeuslaitoksessa tiedetä, vaan luotetaan lääkärinlausuntoon.

Antti Heiskala tuo esiin virhekäännöksen koskien YK:n lapsen oikeuksien sopimusta. Alkuperäisteksti sanoo, että lapsella on oikeus saada elää omassa perheessään 'niin pitkälle kuin mahdollista'. Suomalainen käännös väittää sopimustekstin sanovan 'jos mahdollista'.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen seurannasta oli vastuussa STM:n Pia-Liisa Heiliö, jonka menettelytavoista Valtiovallan toimien puolustajana kerroin aikaisemmin.

Yritin aikanaan selvittää, kuka tämän käännöksen teki, ja kuka siitä oli vastuussa, mutta se ei selvinnyt. STM on ministeriöistä kaikkein umpinaisin. En voi väittää, että käännöksen väärennöksestä oli vastuussa Heiliö, mutta minulla on perusteltu epäily. Heiliö oli vastuussa tästä alueesta ja henkilö joka vastasi myös Suomen raportoinnista YK:lle. Joten perusteltu epäilyni on, että suomennoksen vääristäminen tehtiin STM:ssä tarkoitushakuisesti.

On otettava huomioon, että Stakes ja STM ovat läheisiä yhteistyökumppaneita, ja Stakesin tutkimustoimintaa voidaan kritisoida tämän riippuvuuden vuoksi.

Tässä siis mennään kun viranomaiset pitävät kansasta ja lapsista hyvää huolta omien harhaisten käsitystensä vuoksi.

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

ylevät tavoitteet

12.3.2008 20:55

Lastensuojelun keskusliiton tutkijasta Heikki Sariolasta puheen ollen, kuinka ollakaan, hänpä osallistui kuin osallistuikin kirjaan Mies vailla tasa-arvoa, artikkelilla joka oli otsikoitu seuraavasti:

"Tavoitteena isättömyys - biologinen isyys hyökkäysten kohteena"

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

poliitikon sydämen asia

12.3.2008 21:07

Lasten asiat ovat tunnetusti kaikille politikoille aivan se kaikkein tärkein sydämen asia. Mutta miten on, mitä kirjoittikaan valtakunnan merkittävin lastesuojelujärjestö, koskien lapsen ihmisoikeuksia suhteessa rakkaiden poliittisten päättäjiemme säätämään petokseen perustuvaan ns. hedelmöityshoitolakiin:

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON KANNANOTTO:

"Mannerheimin Lastensuojeluliiton kannanotto hedelmöityshoitolakiesitykseen
10.1.2006

Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) pitää oikeusministeriössä valmisteilla olevaa hedelmöityshoitolakia tarpeellisena. Hedelmöityshoitojen kehittyminen ja hoitomäärien kasvu ovat lisänneet lainsäädännön tarvetta.

Hedelmöityslakia on valmisteltu Suomessa jo vuodesta 1984 lähtien, mutta lain sisältöä koskevien erimielisyyksien vuoksi lakia ei ole saatu säädetyksi. Viimeksi lain säätäminen raukesi vuonna 2003.

MLL korostaa, että hedelmöityshoitolain perustana on oltava lapsen edun ja lapsen oikeuksien edistäminen ja turvaaminen. Hedelmöityshoitolaissa lapsen tarpeet on asetettava aikuisten tarpeiden edelle.

MLL korostaa, että aikuisella ei ole subjektiivista oikeutta lapsen saantiin eikä subjektiivista oikeutta saada hedelmöityshoitopalveluita.

MLL:n mukaan sukusolujen luovuttamisesta ei tule seurata oikeudellista vanhemmuutta. Ennen hoitojen aloittamista on hoidoille saatava sekä miehen että naisen suostumus. Isyyslakiin tulee sisällyttää säännös, jonka mukaan avio- ja avomies, joka on suostunut luovuttajan sukusolujen käyttöön hedelmöityshoidossa, on hedelmöityshoidon seurauksena syntyneen lapsen isä.

MLL:n mielestä luovutetusta sukusolusta syntyneellä henkilöllä on oikeus halutessaan saada tietää alkuperänsä. Biologisten vanhempien ja omien alkujuurien selvittäminen on tärkeä osa ihmisen välttämätöntä, koko eliniän kestävää eheän identiteetin rakentamista.

MLL korostaa, että lapsi tarvitsee äidin ja isän. Sekä äidillä että isällä on omat tärkeät tehtävänsä lapsen kasvun ja kehityksen eri vaiheissa. Vanhempien sukupuoliero tuottaa eroja myös heidän psyykkisessä ja sosiaalisessa olemuksessaan sekä vuorovaikutuksessa lapseen. Sekä tyttö- että poikalapsi tarvitsee samaistumismahdollisuuden naiseen ja mieheen.

Lapset joutuvat keskenään epätasa-arvoiseen asemaan, jos hedelmöityshoitojen avulla syntyy lapsia, joilla ei ole mahdollisuutta saada isää ja isäsuhdetta. Hedelmöityshoitolakia säädettäessä on turvattava lapsen oikeus isään.

Koska sekä äiti että isä ovat lapsen kasvulle ja kehitykselle tärkeitä, MLL:n näkemyksen mukaan hedelmöityshoitoja ei tule antaa muille kuin avio- ja avopareille, joissa lapsi voi saada sekä äidin että isän. MLL:n näkemyksen perustana on hedelmöityshoitojen avulla syntyvän lapsen edun, tarpeiden ja oikeuksien turvaaminen.

MLL:n mielestä sijaissynnytysjärjestelyjä ei tule sallia sijaissynnytyksiin liittyvien suurten psyykkisten riskitekijöiden vuoksi.

MLL kannattaa, että hedelmöityshoitojen saannille säädetään ikärajat. MLL:n mielestä hedelmöityshoitoja ei tule antaa alle 20-vuotiaille eikä yli 45-vuotiaille naisille. Myös isän ikä tulee ottaa huomioon hedelmöityshoitopäätöstä tehtäessä.

MLL korostaa, että hedelmöityshoitojen tarkoituksena on korjata (lääketieteellisestä syystä johtuvaa) tahatonta lapsettomuutta luonnollisen hedelmällisen iän aikana. Hedelmöityshoitolaissa on pyrittävä turvaamaan hoitojen avulla syntyvän lapsen asema, jolloin vanhemman korkea ikä – ja myös kovin alhainen ikä - voi olla riskitekijä vanhemmuudelle. Hedelmöityshoitoja ei pidä käyttää ihmisen luonnollisen hedelmällisen iän pidentämiseen. Hedelmöityshoitojen antamisen edellytyksenä on oltava aina hoitojen, raskauden ja synnytyksen riittävä lääketieteellinen turvallisuus naiselle ja syntyvälle lapselle.

MLL:n mielestä hedelmöityshoitopalvelujen tuottajana toimimisen on oltava luvanvaraista. Luvan myöntäisi terveydenhuollon toimintayksikölle terveydenhuollon oikeusturvakeskus, joka myös valvoisi luvan saaneiden palveluntuottajien toimintaa.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja, professori Tuula Tamminen, puhelin 050 593 6595
Pääsihteeri Eeva Kuuskoski, puhelin 075 324 5550, 040 545 7956 "

antti heiskala

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

12.3.2008 21:26

Jotenkin pohjattoman härskiä ja surullista, että ihmisoikeussopimuksen lisäksi pitää väärentää kansainvälinen tautiluokitus ja paljon muuta. Kaikki tämä, jotta pieni lapsi saataisiin alistettua naisen omistuksessa olevan tavaran asemaan. Voiko tästä kansakunta enää päästä moraalisesti tai henkisesti alaspäin? Eikö kovaa pohjaa löydy mistään?

Antti voisitko lisätä tuon tautoiluokituksen väärentämisen kotisivuillesi.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Lex lesbo

12.3.2008 21:59

Anu Suomela, kirjoitit: "perusteltu epäilyni on, että suomennoksen vääristäminen tehtiin STM:ssä tarkoitushakuisesti"

TARJA HALONEN: ja isättömät lapset

Pitää muistaa, että Tarja Halonen, Setan entinen puheenjohtaja, oli oikeusministerinä 90-luvun alussa. Siis silloin kun "hedelmöityshoitolain" kannalta ongelmallinen, sen laittomaksi tekevä, YK:n lapsen oikeuksien sopimus "suomennettiin", eli v ä ä r e n n e t t i i n, ja siitä jätettiin kokonaan pois mm. lapsen:

- "oikeudellinen suoja/suojelu", niin ennen syntymää kuin sen jälkeekin -

"LEGAL PROCTECTION, BEFORE AS WELL AS AFTER BIRTH"

Tämä nyt säädetty lapsia kauppatavarana, vailla omia ihmisoikeuksia, kohteleva hedelmöitys"hoito"laki oli silloin ollut jo kauan suunnittelupöydällä runkattavana. Kuten eräiden lasten isät nyt tekevät, klinikan suojissa, lapsistaan raukkamaisesti kokonaan "isättömiä" tehden.

Ei tuon lapsen ihmisoikeudet turvaavan sopimuksen väärentäminen tietenkään ollut tahatonta, vaan hyvinkin tarkoin harkittua, kovaan tulevaan käyttöön tehty. Pitäisikin olla täysin sokea, ettei ymmärtäisi mitä Setan entisellä puheenjohtajalla, nykyisellä setavallan presidenttillä oli "oikeusministerinä" mielessään kun tuo sopimus "suomennettiin".
________________________
"sitten lapsella vain on kaksi äitiä"
--Tarja Halonen

- Samaan aikaan myös aborttilakia väjennettin merkittävästi.

LAINSÄÄDÄNTÖJOHTAJA TIINA ASTOLA

Kuten aiemmin mainitsinkin, presidenttimme palkitsi heti tuon laittoman lain kirjoittaneen Tiina Astolan, kunniamerkillä.

Astola myös ylennettiin, mitä ilmeisimmin sekin juuri siitä syystä, että hän suostui kirjoittamaan tuon laittoman lapsia vain aikuisen käyttöön tarkoitettuina oikeudettomina tuotteina pitävän lain.

Pitää kyllä olla todella sinisilmäinen jos kuvittelee, ettei tuossa "laissa" ollut kyseessä vain Lex lesbo, mittatilaustyönä tehty, sameissa vesissä keitetty pahanmakuinen keitos.

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

LÄNSIVÄYLÄ LEHDEN ARTIKKELI..

12.3.2008 23:38

Länsiväylälehdessä ollut alkuperäinen artikkeli. .- IL:n artikkeli oli tynkä alkuperäiseen verrattuna, vaikka ei tämäkään ole kovin laaja.

http://194.188.93.116/wl_lansi/newsp/lansi/ad/080312/7a3ef994efc1e9f069344f11775979d5.pdf

Lapseen kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö tai pahoinpitely
tulee yhä useammin ilmi päiväkodissa, neuvolassa tai terveydenhuollossa.
Lasten parissa työskentelevät viranomaiset osaavat entistä paremmin tunnistaa pahoinpitelyn ja hyväksikäytön merkkejä.
Tämä näkyy myös poliisin tietoon tulleiden tapausten määrän kasvuna.
– On opittu ymmärtämään,että lapsen vammat eivät aina synny sillä
tavalla kun on kerrottu.

Tutkittua tietoa on esimerkiksi siitä, että hoitopöydältä tippuessa ei synny
raajojen poikittaisia luunmurtumia tai kallonmurtumia, sanoo Espoon
poliisin väkivaltarikosyksikön tutkinnanjohtaja Jukka Kaski.

Poliisin tietoon tulee Espoossa vuosittain useita alle kouluikäisiin lapsiin
kohdistuneita pahoinpitelyitä. Syntyneet vammat ovat useimmiten
luunmurtumia tai mustelmia.

Raaempia pahoinpitelyjä, joissa lasta on lyöty esimerkiksi erilaisilla välineillä, tulee Espoossa ilmi harvoin.
Jos epäily pahoinpitelystä herää, viranomaisen
on tehtävä lastensuojeluilmoitus. Vammat tutkii aina lääkäri.

– Pahoinpitelyissä näytön saaminen on helpompaa kuin hyväksikäytöissä,
joissa fyysisiä jälkiä ei välttämättä jää.
Hyväksikäyttöepäilyissä lapsi saattaa myös olla niin pieni, ettei pysty kertomaan, mitä on tapahtunut , Kaski selvittää.

Osa pahoinpitelyepäilyistä liittyy avioeron jälkeisiin tapaamisiin. Ilmoituksentekijä on usein joko lähi- tai etävanhempi.
Pahoinpitely- ja varsinkin hyväksikäyttöepäilyjä ilmoitetaan myös huoltajuusriitojen yhteydessä.
Huoltajuusriitoihin liittyvät hyväksikäyttöepäilyt ovat hankalia tutkia.

Vanhemmilla on jo valmiiksi vaikea riitatilanne ja uhreiksi ilmoitetut lapset
ovat usein niin pieniä, etteivät pysty kertomaan selkeästi tapahtuneesta.
Osassa tapauksista poliisi päätyykin siihen, että syytä epäillä rikosta ei ole.

Kaski muistuttaa kuitenkin, että huoltajuusriitoihin liittyvät hyväksikäyttöepäilyt eivät välttämättä ole tietoisesti perättömiä.
– Kyse saattaa olla myös siitä, että vanhempi tulkitsee
väärin jonkin lapsen sanoman asian.
Myös hyväksikäyttöepäilyt tulevat poliisin tietoon yhä useammin
muun viranomaisen kautta.

Esimerkiksi viime keväänä paljastunut, internetin keskustelupalstoilta
alkunsa saanut hyväksikäyttöjen sarja paljastui sosiaaliviranomaisen ilmoitettua yksittäisestä tapauksesta.
Tapausta tutkittaessa 36-vuotiaan espoolaismiehen uhreja löytyi yhteensä
yhdeksän. Mies oli tutustunut 11–15 -vuotiaisiin tyttöihin keskustelupalstoilla ja houkutellu tnäitä tapaamisiin. Tapauksen käsittely Espoon käräjäoikeudessa on kesken.

Suurin osa seksuaalisen hyväksikäytön uhreista on teini-ikäisiä tyttöjä.
Valtaosassa tekijä löytyy lähipiiristä tai internetistä. Tapaukset, joissa tuntematon mies käy nuoreen tyttöön käsiksi, ovat harvinaisia.
Myös seksuaalipalvelujen ostaminen alaikäiseltä tulee harvoin poliisin
tietoon. Espoossa tapauksia on ollut viime vuosina muutama.
Lapseen kohdistuneesta rikoksesta ilmoittaa yhä useammin viranomainen".

Olettaisin, että biologinen isä syyllistyy aniharvoin oman lapsensa seksuaaliseen hyväksikäytöön. -Tälläiseen käsitykseen olen tullut Anu Suomelan kirjoituksista.

Joitakin tapauksia on kait tullut ilmi uusioperheissä. -Mikä on tilanne homo, lesbo, bi, trans ja yksinhuoltajaperheissä, jossa lapset on määrätty äidille? -Onko tutkittu tapahtuuko näissä ei "klassisissa" ydinperheissä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, tai lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja kaltoinkohtelua?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tasa-arvoa hallinnossa

13.3.2008 01:29

Kuvailin tuolla aiemmin hiukan Ruotsin entisen tasa-arvoministerin Magareta Winbergin ja hänen tasa-arvo- ja sukupuolitutkimuksen parhaan asiantuntijansa, professori Lundgrenin, asiantuntevaa tasa-arvotutkimusta ja -politiikkaa Ruotsin hallinnossa, mutta kun täällä on ollut niin paljon epäileviä tuomaita, niin laitanpa tähän vielä vakuudeksi varmemmaksi toisella kotimaisella Jan Guilloun ajatuksia Könskrig -ohjelman tiimoilta / Dagens Nyheter
.

ÖVERALLT I SVERIGE FINNS HEMLIGA SÄLLSKAP AV SATANSDYRKANDE KANNIBALER

.
"Överallt i Sverige finns hemliga sällskap av satansdyrkande kannibaler.

Åtminstone om man får tro sociologiprofessorn Eva Lundgren, som olyckligtvis kommit att bli den dominerande ideologen inom Roks, Riksorganisationen för Sveriges kvinnojourer.

Eva Lundgren har envetet och i åratal upprepat sin mardrömsskildring av den satanistiska sammansvärjningen:
Djävulsdyrkarna har byggt en mäktig men ytterst hemlig organisation.
Där finns domare, poliser, advokater, företagsledare och journalister, en formidabel maktapparat som dels kan förhindra att alla barnmorden utreds av polis, dels kan se till så att ingenting får publiceras i ämnet. Vid sina sammankomster håller detta landsomfattande sällskap ritualer där man offrar små barn till Djävulen, givetvis efter olika våldtäktsriter, och därefter äter upp dem, eller åtminstone valda delar av dem, varefter resterna placeras i "massgravar".

Eftersom denna ständigt pågående verksamhet skulle ha resulterat i ett stort antal försvunna barn har Eva Lundgren utarbetat olika förklaringsmodeller för hur satansdyrkarna går till väga. Ett tag var hon inne på att de bara slaktade flyktingbarn. En annan förklaring går ut på att de avlar barn enkom för ändamålet och skär ut dem ur avelskvinnorna (som dock bedövas) strax före ceremoniernas början.

Det var i och för sig utmärkt att SVT:s Dokument inifrån kunde avslöja att denna galenskap hade blivit ideologi för ledningen inom Roks, liksom att organisationens ordförande inte bara tror på de satansdyrkande kannibalerna utan också anser att alla män är djur.

Men nu gäller det att hålla huvudet kallt och skilja på två saker.
Kvinnohusen i Sverige utför ett beundransvärt och nödvändigt frivilligarbete för att hjälpa och i nödvändiga fall gömma och skydda misshandlade kvinnor. Den verksamheten bör ha stöd och får för närvarande drygt 11 miljoner i statsstöd. Vilket är för lite.

Dock ställer sig saken annorlunda om organisationen leds av ideologer som Eva Lundgren och alltmer kommit att präglas av ett besinningslöst manshat.

Och på den här punkten tycks det ha slagit slint för landets skrivande och agiterande feminister, vilka praktiskt taget samtliga varit i elden den senaste tiden. För deras upprördhet har huvudsakligen riktat sig inte mot manshatet och kannibalfantasierna - utan mot det avslöjande tv-programmet.

Före detta jämställdhetsminister Margareta Winberg anklagade Sveriges Television för att ha "inlett jakttid" på feminister och försökte skoja bort en departementstjänstemans hotelser mot reportern som "mindre obetänksamt" (?) och med att "hon trodde kameran var av". Som om det skulle göra saken bättre.

Ledaren för det blivande kvinnopartiet Gudrun Schyman försvarade först uttalandet att alla män är djur och gick sedan till storms mot tv-programmet med en formidabel uppräkning av skällsord (SvD 24 maj).

Och fantasierna om satanistiska kannibaler förskönade hon som "professor Eva Lundgrens forskning".

Partikamraten Ebba Witt-Brattström valde på den senare punkten taktiken att helt förneka det vi alla sett Eva Lundgren säga: "Jag vet att hon inte säger sådana saker" (Hufvudstadsbladet 25 maj). Desto pinsammare eftersom Eva Lundgren i en stryka medhårs-intervju i DN (28

maj) förklarade att hennes kunskaper i ämnet byggde på att hon "varit deltagande observatör i tre satanistiska grupper i Sverige och Norge under en tioårsperiod". Utan att få följdfrågan vad en "deltagande observatör" är för någonting.

Jag har i den stora mängden debattinlägg bara sett en feminist som tyckte att det var bra att extremismen och manshatet i ledningen för Roks avslöjades (Ann-Charlotte Marteus i Expressen). Men över lag har feministernas linje blivit att angripa programmet och antingen bagatellisera eller försvara vanvettsuttalandena.

Det är en mycket oklok och för jämställdhetsdiskussionen skadlig linje. För den leder obönhörligen mot just ett sådant könskrig som Roksordföranden tycker sig se eller åtminstone hoppas på ("ett inbördes världskrig").

Gudrun Schyman är möjligen taktiskt cynisk när hon exploa-terar manshatet i sin politiska kampanj. Det ger mycket publicitet och drag under galoscherna, som en liknande populist sade. Men om skattebetalarna skall ge Roks ett utökat och välbehövligt stöd vore det nog klokt att göra sig av med de extremfeminister som kidnappat organisationen."

antti heiskala

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

13.3.2008 08:16

"Samaan aikaan myös aborttilakia väjennettin merkittävästi."

Jokaisella naisella tulee olla oikeus omaan ruumiiseen. Itse asiassa kahteen. Sekä miehen ruumiiseen että lapsen ruumiiseen.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

sensuuria?

13.3.2008 09:27

oliko täällä eilen enemmän viestejä?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

13.3.2008 11:35

Suomalaiset naispoliitikot ovat ottaneet aktiivisesti oppia ruotsalaisilta fundamenttalistifemoilta. Yksi oli istunut koko yön koneensa ääressä todistelemassa minulle, että olen patriarkaatin viaton uhri. Vastasin että alan hieman ymmärtää tätä, kun meillä patriarkaatti on intohimoisesti rakastunut 30 minuutin pesuohjelmalla toimivaan tiskikoneeseen, enkä voi enää itse laittaa tiskejä sen sisikaluihin.

'Olettaisin, että biologinen isä syyllistyy aniharvoin oman lapsensa seksuaaliseen hyväksikäytöön. -Tälläiseen käsitykseen olen tullut Anu Suomelan kirjoituksista.

Joitakin tapauksia on kait tullut ilmi uusioperheissä. -Mikä on tilanne homo, lesbo, bi, trans ja yksinhuoltajaperheissä, jossa lapset on määrätty äidille? -Onko tutkittu tapahtuuko näissä ei "klassisissa" ydinperheissä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä, tai lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja kaltoinkohtelua?'

En ole nähnyt yhtään tutkimusta, jossa olisi selvitetty seksuaalista hyväksikäyttöä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Oletan ettei sillä ole mitään vaikutusta. Uusio-isien suhteen riski on korkeampi kuin biologisten isien, ja nimenomaan murkku-ikäisten tyttöjen suhteen, koska biologista bondingia ei ole. Luomakunnassa urokset tuntevat vetoa nuoriin, lisääntymiskykyisiin naaraisiin.

'Seksuaalinen hyväksikäyttö' sisältää laajan kirjon erilaisia tekoja, verbaalisesta ehdottelusta väkivaltaiseen raiskaukseen, jotka jälkimmäiset ovat lapsiin kohdistuneina äärimmäisen harvinaisia.

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Selvännäkö-koe

13.3.2008 12:16

Selvännäkö-koe:
.

PROPAGANDAMINISTERIÖN SIVUILTA POIMITTUA:
.

STM / TANE / http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/tar vo/tane/linkit.htx

"Nais- ja miestutkimus

Naistutkimuksen yliopistoverkosto Hilma
Minna, valtakunnallinen naistutkimus- ja tasa-arvoportaali
Helsingin yliopisto, Kristiina-instituutti
Tampereen yliopisto, Naistutkimuksenlaitos
Åbo Akademi, Institutet för kvinnoforskning
Oulun yliopisto, Naistutkimussivut
Jyväskylän yliopisto, Naistutkimussivut
Joensuun yliopisto, Naistutkimuksen sivut
Lapin yliopisto, naistutkimus
SUNS, Suomen Naistutkimuksen Seura
Kriittinen miestutkimus
Naistutkimus kvinnoforskning -lehti
Akka-info, kansalliset naistutkimuksen sivut "

Tähän Selvännäkö-kokeeseeni liittyen, muistutan, että nämä STM:n mainitsemat asiantuntijatahot, "tasa-arvo- ja sukupuolitutkimusta" tekevät ( kritiikittömän ) naistutkimuksen, ja kriittisen miestutkimuksen, opinahjot tuottavat sitten meille hallitustemme ns. "tasa-arvopolitiikkaan" suoraan vaikuttavaa "tutkimusta", ja tuota hallitustemme niin kutsuttua tasa-arvopolitiikkaa valmistelevia virkamiehiä ( liki 100 % naisia , mitä nyt joukkoon on muodon vuoksi otettu mukaan capoilemaan muutama ns. "biologiselta sukupuoleltaan mies" ).

Näin saammekin mukavasti ihmisiä sukupuolen ja iän perusteella suoraan ja välittömästi SYRJIVIÄ LAKEJA.

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

lisää asiantuntemusta:

13.3.2008 12:47

PROFEMINISTIMIEHET:

"Parisuhdeväkivallasta valtaosa on miesten tekemää: Suomessa vuoden aikana tehdyistä n 285.000 parisuhdeväkivallan tapauksista n 90,2% ovat miesten ja 9,8% naisten tekemiä (osa tästä 9,8% luultavasti puolustustarkoituksessa)."

http://www.profeministimiehet.net/whiterib/kysym.htm

VERTAA

Tilastokeskus : "Perheväkivalta 1997-2005".
"Vuonna 2005 poliisin tietoon tulleissa perheväkivaltarikosissa oli 4109 uhria, 5 prosenttia edellisvuotta enemmän. Naisia peheväkivallan uhreista oli 3195 ja miehiä 914. http://tilastokeskus.fi/til/polrik/2005/polrik_2005_2006-04-04_tie_001.html
.

LASKUTOIMITUS:

3195 naista ( Tilastokeskus ) / 285000 naista ( profeministimiehet )

.

3195 / 285000 = 0,01175

prosenteissa 1.1 %

.

Tilastokeskuksen antamat luvut ovat siis vain 1,1 % profeministimiesten propagoimista luvuista

( HUOMAA: ja nämä "profeministimiehet" ovatkin sitten a i n o a valtiollisten "tasa-arvoelimiemme" ...miehinen.. "asiantuntija"-järjestö jonka kanssa se tekevät yhteistyötään ... yleisten yhtäläisten ihmisoikeuksien ...alasajamiseksi tässä maassa ).

.

vuoden 1997 antamiin lukuihin pohjaten tilanne on vielä räikempi:

tilastokeskus: "Perheväkivalta 1997-2005 , vuonna 1997 perheväkivallan uhrien määrä oli yhteensä 2694 jossa naisuhreja oli 2178 ja miesuhreja 516."
http://tilastokeskus.fi/til/polrik/2005/polrik_2005_2006-04-04_tie_001.html

2178/285 000 = 0,00764 - prosenteissa 0.8 %

Tilastokeskuksen antamat luvut vuodelta 1997 ovat siis vain 0,8 % profeministimiesten propagoimista luvuista
.

KANSANRYHMÄÄ VASTAAN KIIHOTTAMINEN

Tilannekatsaus:

Kysymys kuuluukin pitäisikö nämä "profeminismiehet" ja "tasa-arvoelimemme" laittaa syytteeseen kansanryhmää vastaan kiihottamisesta?

Mitä tapahtuisi jos me liioittelisimme profeministimiesten tekemiä tuossakin valehtelussa ilmeneviä lukuisia rikoksia yli satakertaisiksi?

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

vrt.

13.3.2008 13:00

Vertaa noiden ihmisoikeusrikollisten "profeministimiesten" ja STM:n alaisten "tasa-arvoviranomaistemme" suoltamaa propagandaa edelleen vaikkapa poliisitilastoihin, joiden mukaan törkeän puolisoväkivallan tekijä on viime vuosina ollut 40,3% tapauksista nainen. Lapsiin kohdistuvista pahoinpitelyistä puhumattakaan.
.

40,3 %

.

Hurraa ja hellät tunteet! - sitten LAKEJA säädetään samantasoisella "tutkimuksilla" mitä nuo yllä mainitut täysin moraalittomat tahot propagoivat lakien valmistelun tueksi.

surullinen suomi

antti heiskala

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

13.3.2008 13:16

"En ole nähnyt yhtään tutkimusta, jossa olisi selvitetty seksuaalista hyväksikäyttöä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Oletan ettei sillä ole mitään vaikutusta."

Poikalapseen miehen kohdistama hyväksikäyttö on homoseksuaalinen suhde. Todistetuista uhreista noin puolet on poikia. Kiinni jääneistä tekijöistä valtaosa on miehiä, joten tekijöiden joukossa homoseksuaalit ovat väestömääräänsä nähden valtavasti yliedustettuina. Asia edelleen korostuu, jos tarkastelemme todellisia raskaan sarjan pedofiileja, joilla on usein satoja uhreja. Tällöin uhrit ovat pääsääntöisesti poikia ja tekijät miehiä. Esim. kiinni jääneellä paperityökäismiehellä oli Thaimaassa satoja poikauhreja.

Yksi tämän kotimaisen valehtelupolitiikan kulmakivistä on korostaa kuinka pahan riskin lapsen geneettinen isä lapselle muodostaa ja kuinka ihania miehenmalleja homot ovat lapsille. Vaikka kaikki homot eivät olekkaan, lapsista seksuaalisesti kiinnostuneita, niin tuolla valehtelupolitiikalla tilastollisesti edesautetaan monen pedofiilin toiveita. Feministeillä, homoilla ja pedofiileilla onkin epäpyhä allianssi ja yhteinen vihollinen-heteromies.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

aivan väärää tietoa.

13.3.2008 13:36

BIOLOGICAL PARENTS

Australian Government

Compiled by Nick Richardson and Leah Bromfield, National Child Protection Clearinghouse. Published by the Australian Institute of Family Studies ISSN 1448-9112

Fatal child abuse

"Child deaths resulting from parental abuse are unique among homicides in terms of the high proportion of women offenders. Female offenders are usually biological mothers, whereas male perpetrators are usually de facto or step parents to the child victim (Alder & Polk, 2001).

It has been found that de facto or stepparents kill children in their care at a much greater rate than biological parents , with many more stepchildren killed by stepfathers than by stepmothers (Daly & Wilson, 1994; Strang, 1995). The greater rate of harming by stepfathers is in part due to small children rarely residing with biological fathers and stepmothers (Daly & Wilson, 1994)."

aaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Arvojohtaja

13.3.2008 13:43

Tarja Halonen

"IGLA Member—a Woman— Elected President of Finland "

Lainaukset: http://gaytoday.badpuppy.com/garchive/world/020800wo.htm

"Helsinki, Finland—With election results tabulated an announcement has been made that the Finnish people have chosen their first woman president.

Tarja Halonen, a Social Democrat, is also a former chairwoman of SETA (the Finnish National organization for Sexual Equality) and a member of the International Lesbian and Gay Association (IGLA). "

"Compiled By GayToday "
.

IGLA ja SETA
.

Seta on IGLA:n alajärjestö - ja IGLA puolestaan järjestö jonka YK potki pois yhteistyökumppaneidensa joukosta johtuen juuri sen alajärjestöinä toimivista pedofiilijärjestöistä.

ILGA on "Setan kattojärjestön ILGA-Europen EU-verkostossa." http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=300_1_1

- Tämä asia on sen luokan juttu, että se on selvitettävä, kansan on saatava tietää millaisia arvoja heidän "arvojohtajansa" tähän maahan propagoi.

aaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Painu pois Jack

13.3.2008 14:38

Ai niin, yx ihan pikku juttu:

LAPSEN IHMISOIKEUDET

SUOMEN VALTION KÄSITYS / STAKES / "tutkimuskatsaus" hedelmöityshoitolakia varten/ kehittämispäällikkö Tytti Solantaus:

"riippumatta äidin seksuaalisesta orientaatoista, lasten ja äidin suhde oli lämpimämpi jos perheessä ei ollut isää"

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

"Cosa Nostra".

13.3.2008 14:43

Cosa Nostra. Wikipedia.

"(La) Cosa Nostra ("meidän asiamme" italiaksi on maailmanlaajuinen rikolisyhteisö, joka kytkeytyy vahvasti toisiinsa erityisesti perhesuhteiden kautta ja jonka tavoitteena on harjoittaa rikollista toimintaa sekä suojella omia jäseniään.

Cosa Nostraan kuuluu eri "perheitä" ja ryhmittymiä jotka hallitsevat tiettyä maantietellistä aluetta, jossa he harjoittavat rikollista toimintaa. Cosa Nostra tunnetaan myös alkuperäisenä mafiana, joka nykyään tarkoitta myös muunlaisia järjestäytyneitä rikollisrymiä.

Cosa Nostralla voidaan viitata myös sisilialaiseen mafiaan tai tiettyyn rikollisperheeseen. Ei siis aina välttämättä koko maailmanlaajuiseen organisaatioon".

http://fi.wikipedia.org/wiki/Cosa_Nostra

Laajemmin Cosa Nostrasta.
Googlen haku- - "Cosa Nostra"- suomenkielisiltä sivuilta. Voit valita myös kaikilta web sivuilta (1,7 milj.) "osumaa", tai haulla maasta suomi.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=%22Cosa+Nostra%22&btnG=Hae&meta=lr%3Dlang_fi

Cosa Nostra -Meidän asiamme (Suomessa?)
(Maailmanlaajuinen rikollisyhteisö, jonka tavoitteena on harjoittaa rikollista toimintaa ja suojella omia jäseniään. Cosa Nostraan kuuluu eri perheitä ja ryhmiä, jotka hallisevat tiettyä aluetta, jossa he harjoittavat rikollista toimintaansa).

Sateenkaariperhetyön projekti.
http://www.seta.fi/perheprojekti/

Seta. Seksuaalinen tasavertaisuus ry. - Ajankohtaista.
http://www.seta.fi/

Seta eduskunnan oikeusasiamiehen vuosipäiväseminaarissa.-Seta kouluttaa: Seta Arkisto.- Miesten välinen seksi ja moninaiset parisuhteet 29.2.2008.
http://www.seta.fi/

Google. - seta järjestö-.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=seta+j%C3%A4rjest%C3%B6&btnG=Google-haku&meta=

Sateenkaariperheet kaikissa sateenkaaren väreissä. http://www.sateenkaariperheet.fi/rainbow/index.html

Google. -sateenkaariperheet-.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=sateenkaariperheet&btnG=Google-haku&meta=

Lepakkolaakso. -Naisille tarkoitettu oma keskustelufoorumi. http://lepakkolaakso.net/

Google. -lepakkolaakso-.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=lepakkolaakso&btnG=Google-haku&meta=

Finnqueer. - Vuosituhannen radikaali suomalainen verkkoaikakauskirja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta syrjintäideologioita (seksismi, rasismi, fundamentalismi, hetreroseksismi) vastan.
http://www.finnqueer.net/

Google. -finnqueer järjestö-.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=finnqueer+j%C3%A4rjest%C3%B6&btnG=Google-haku&meta=

Ranneliike.net.- Homoseksuaaleja yhdistävä tekijä.
Muista 17.5. "Homofobian vastainen kansainvälinen päivä". Lue lisää linkistä:
http://ranneliike.net/

Google. -ranneliike järjestö-.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=ranneliike+j%C3%A4rjest%C3%B6&btnG=Google-haku&meta=

Nambla. Järjestö ajaa aikuisten miesten ja poikien seksisuhteiden sallimista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/NAMBLA

Google. - nambla järjestö-.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=nambla+j%C3%A4rjest%C3%B6&btnG=Google-haku&meta=

Muita pomintoja hauilla.

Google. -sateenkaarijumalanpalvelukset-.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=sateenkaarijumalanpalvelukset&btnG=Google-haku&meta=

Ilga. -Euroopan vuosokokous Vilnassa. - Kokemuksia. Aajatuksia. Linkkejä.
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=41&thrdid=4956

Vihreät. De Grööna. Aija Salo blogi.
http://www.vihreat.fi/blog/320

Minna Portal. Kooste eri järjestöjen toiminnasta, saavutuksista, projekteista, tulevaisuuden visioista, kampanjoista, lobbauksesta.

http://www.minna.fi/minna/ajankohtaistaarkisto/index.htm

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Ranneliike ja Kunniarotta

13.3.2008 15:34

Ranneliike-järjestö myönsi muuten Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtajalle, Tuula Tammiselle, Vuoden Kunniarotta-palkinnon tuon aiemmin tässä keskustelussa esille laitetun Mannerheimin lastensuojeluliiton lapsen ihmisoikeuksia puolustavan kannanoton vuoksi.

aaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

13.3.2008 19:24

jmit kirjoitat: 'Poikalapseen miehen kohdistama hyväksikäyttö on homoseksuaalinen suhde. Todistetuista uhreista noin puolet on poikia. Kiinni jääneistä tekijöistä valtaosa on miehiä, joten tekijöiden joukossa homoseksuaalit ovat väestömääräänsä nähden valtavasti yliedustettuina.'

Saattaa olla että ovat yliedustettuja, mutta poliisin ja Optulan tilastot ovat hämääviä. Samalla tekijällä saattaa olla useita eri rikoksia, ja kuten sanot uhreja voi olla lukuisia, kuten poikiin kohdistuvissa pedofiilisissa teoissa näyttää olevan.

Esim. vuonna 1997 yhden tekijän kontolla oli runsaat 300 rikoksen epäilyä, mutta tuossa tapauksessa ei ollut kyse homoseksuaalisista teoista. Eli tekijä oli sama, ja jokainen samaan uhriin kohdistuva teko rekisteröitiin omaksi rikoksekseen. Siinä oli kyse miehestä, jonka luokse tytöt ja pojat kertyivät nauttimaan oluesta, roskaruuasta ja pornosta. Ilmeisesti jonkin asteista fyysistä kosketteluakin oli.

En kuitenkaan usko että homoseksuaaleissa olisi suhteellisesti enempää seksuaalirikollisia kuin heteroissa, vaikka näin rakennetuissa tilastoissa ilmenisikin runsas määrä rikoksen epäilyjä.

Tuomiotilastot ovat vieläkin hankalampia, eikä niissä seksuaalinen suuntautuminen tule esiin. Tapaukset julistetaan säännöllisesti salassa pidettäviksi jos uhri on alaikäinen, joten yksityiskohtaista tietoa on mahdotonta hankkia.

Kuulen mielelläni, jos löytyy luotettava tutkimus, jossa tätä asiaa olisi selvitetty.

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

13.3.2008 19:59

Ruotsalainen Eva Lundgren oli vakuuttunut, että Ruotsissa on pedofiilirinkejä, jotka murhaavat vastasyntyneitä ja syövät heitä. Tässä ote asiasta kirjoittamastani artikkelista:

Ruotsin tunnetuin skandaali on ”paloittelumurha”, jossa kahta lääkäriä epäiltiin prostituoidun ritualistisesta paloittelusta, kannibalismista sekä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tapauksen käsittely alkoi 1984 ja jatkuu mediassa edelleen. Sitä on pidetty ruotsalaisten feministien suurena esiinmarssina (esim. www mediemordet.com). Ruotsissa velloi 1990-luvun puolivälissä myös toinen ritualistiseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittynyt skandaali, jota poliisi selvitteli vuosia. Lopulta mitään näyttöä väitetyistä pedofiiliringeistä, lapsenmurhista ja kannibalismista ei löytynyt. Myös Tanskaan levisi päiväkotihysteria. Erään päiväkodin miestyöntekijä tuomittiin epämääräisin perustein seksuaalisesta hyväksikäytöstä, minkä tuloksena miestyöntekijät kaikkosivat päiväkodeista.

Merkittävin tapaus seksuaalisen hyväksikäytön julmuuksista paljastui Belgiassa 1996. Kaksi siepattua tyttöä oli kuollut vankityrmissään nälkään. Lasten hyväksikäyttö muuttui tuolloin järkyttäväksi todellisuudeksi. Lapsiin kohdistuvien tekojen herättämä pelko, inho ja raivo olivat levinneet jo aikaisemmin dramaattisten dokumenttien ja elokuvien välityksellä kaikelle kansalle. Nyt pedofiilisistä teoista saatiin pitävää näyttöä.

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

NAMBLA

13.3.2008 19:59

Anu Suomela:

"En kuitenkaan usko että homoseksuaaleissa olisi suhteellisesti enempää seksuaalirikollisia kuin heteroissa"

Tätä asiaa on kyllä tutkittu maailmalla. Eräässä aiemmassa keskustelussa kävimme läpi tuota aineistoa ja kyllä tehdystä tutkimuksesta saa hyvin selkeästi sen käsityksen, että tilanne on juuri sellainen kuin mitä nimimerkki jmit esitti. Lähes puolet lapseen kohdistuvista hyväksikäyttötapauksista on luonteeltaan homoseksuaalisia.

Tuo Observatorin NANBLA-linkki. Huomaat kyllä mistä tuossa IGLAn ja NAMBLAn suhteessa ja poikarakkaudessa on kyse.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

13.3.2008 21:27

Voisitko yksilöidä tutkimuksen jossa on päädytty tuloksiin, joiden perusteella homoseksuaaleissa olisi enemmän seksuaalirikollisia kuin heteroissa. Kuten aikaisemmin sanoin, poliisi-ilmoitukset ja tuomiotilastot ovat erittäin hankalia. Poliisin tilastoissa on kyse epäilyistä, kun tuomiotilastoissa on kyse tuomioista, niitä ei voida verrata.

Sariolan haastattelututkimus kattaa koko Suomen, ja on maailmanlaajuisesti poikkeuksellinen juuri tästä syystä (N=7500). Siinä ei tullut esiin mitään tällaiseen väitteeseen viittaavaa.

Väestöliitto on julkaissut tietoja keskeneräisestä tutkimuksesta, jossa poikien kokema seksuaalinen ahdistelu olisi yleisempää kuin Sariolan tutkimuksessa. Mittarit (joita oli vain 2 kysymystä) ovat kovin vaatimattomat tällaisten johtopäätösten tekemiseen.

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

how gay!

13.3.2008 21:52

The Journal of Homosexuality and Pedophilia

"The Journal of Homosexuality is viewed as the premier "mainstream" English-language publication of the gay movement. One prominent editor is John DeCecco, a psychologist at San Francisco State University who also serves on the editorial board of the Dutch pedophile journal Paidika. It is therefore not surprising to see pedophilia promoted on its pages.

In 1990 the Journal of Homosexuality published a series of essays on pedophilia that were eventually published as Male Inter-Generational Intimacy:Historical, Socio-Psychological, and Legal Perspectives, edited by pedophile Edward Brongersma. None of the essays offered any substantive criticism of pedophilia: most blatantly promoted man-boy love as the natural right of homosexuals.

In 1999 Helmut Graupner, wrote an article on pedophilia in the Journal of Homosexuality, in which he claims: "Man/boy and woman/girl relations without doubt are same-sex relations and they do constitute an aspect of gay and lesbian life." Graupner argues that, as such, consensual sexual relations between adult homosexuals and youths as young as fourteen qualifies as a "gay rights issue."[67]"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Sexual Abuse of Boys

13.3.2008 21:59

Sexual Abuse of Boys is Underreported

The actual percentage of child sexual abuse victims who are boys very likely exceeds the above estimates. Many researchers echo the view of the Journal of Child Psychiatry study, which refers to the "under-reporting of the incidence and prevalence of sexual abuse in boys."[8]

Dr. Robert Johnson, in Medical Aspects of Human Sexuality, reports: "The vast majority of cases of male sexual molestation is not reported. As a result, these young men keep both the incidents and their feelings to themselves."[9]

· The Department of Justice report on child sexual exploitation explains why the percentage of boy victims is underestimated: "Adolescent boy victims are highly likely to deny certain types of sexual activity. . . . They are embarrassed and ashamed of their behavior and rightfully believe that society will not understand their victimization. . . . No matter what the investigator does, most adolescent boys will deny they were victims."[10]

· The Journal of Child Psychiatry adds: "Boys are usually encultured into an ethos where self-reliance, independence and sexual prowess are valued, while showing hurt or homosexuality are denigrated. . . . This may lead to powerful repression or deletion of the experience, with failure to report."[11]

Homosexuals Comprise Less than 3 Percent of the Population
· Relying upon three large data sets: the General Social Survey, the National Health and Social Life Survey, and the U.S. census, a recent study in Demography estimates the number of exclusive male homosexuals in the general population at 2.5 percent, and the number of exclusive lesbians at 1.4 percent.[12]

· A study of the sexual behavior of men in the United States based on the National Survey of Men (a nationally representative sample comprised of 3,321 men aged twenty to thirty-nine, published in Family Planning Perspectives), found that "2 percent of sexually active men aged twenty to thirty-nine . . . had had any same-gender sexual activity during the last ten years. Approximately 1 percent of the men (1.3 percent among whites and 0.2 percent among blacks) reported having had exclusively homosexual activity.[13]

· J. Gordon Muir, writing in The Wall Street Journal, discusses a number of studies that have found that homosexuals comprise between 1 to 3 percent of the population.[14]

· In a survey of studies on homosexuals in different populations, the Archives of Sexual Behavior reported a random sample of Hawaii State residents interviewed by telephone. The study found "just about 3 percent of males and 1.2 percent of females as having engaged in same-sex or bisexual activity."[15] However, this relatively higher number is attributed to the fact that the study was not limited to exclusive homosexuals, but included all those who at some time in their lives engaged in same-sex activities.[16]

Homosexual Pedophiles are Vastly Overrepresented in Child Sex Abuse Cases
Homosexual pedophiles sexually molest children at a far greater rate compared to the percentage of homosexuals in the general population. A study in the Journal of Sex Research found, as we have noted above, that "approximately one-third of [child sex offenders] had victimized boys and two-thirds had victimized girls." The authors then make a prescient observation: "Interestingly, this ratio differs substantially from the ratio of gynephiles (men who erotically prefer physically mature females) to androphiles (men who erotically prefer physically mature males), which is at least 20 to 1."[17]

In other words, although heterosexuals outnumber homosexuals by a ratio of at least 20 to 1, homosexual pedophiles commit about one-third of the total number of child sex offenses.

Similarly, the Archives of Sexual Behavior also noted that homosexual pedophiles are significantly overrepresented in child sex offence cases:

The best epidemiological evidence indicates that only 2 to 4 percent of men attracted to adults prefer men (ACSF Investigators, 1992; Billy et al.,1993; Fay et al.,1989; Johnson et al.,1992); in contrast, around 25 to 40 percent of men attracted to children prefer boys (Blanchard et al.,1999; Gebhard et al.,1965; Mohr et al.,1964). Thus, the rate of homosexual attraction is 6 to 20 times higher among pedophiles."[18]

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

13.3.2008 22:06

Freund K, Watson RJ.

Department of Behavioural Sexology, Clarke Institute of Psychiatry, Toronto, Ont., Canada.

Previous investigations have indicated that the ratio of sex offenders against female children vs. offenders against male children is approximately 2:1, while the ratio of gynephiles to androphiles among the general population is approximately 20:1. The present study investigated whether the etiology of preferred partner sex among pedophiles is related to the etiology of preferred partner sex among males preferring adult partners. Using phallometric test sensitivities to calculate the proportion of true pedophiles among various groups of sex offenders against children, and taking into consideration previously reported mean numbers of victims per offender group, the ratio of heterosexual to homosexual pedophiles was calculated to be approximately 11:1. This suggests that the resulting proportion of true pedophiles among persons with a homosexual erotic development is greater than that in persons who develop heterosexually. This, of course, would not indicate that androphilic males have a greater propensity to offend against children.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

13.3.2008 22:11

Issue No.: 247
by: Timothy J. Dailey, Ph. D.

Scandals involving the sexual abuse of under-age boys by homosexual priests have rocked the Roman Catholic Church. At the same time, defenders of homosexuality argue that youth organizations such as the Boy Scouts should be forced to include homosexuals among their adult leaders. Similarly, the Gay Lesbian and Straight Education Network (GLSEN), a homosexual activist organization that targets schools, has spearheaded the formation of "Gay-Straight Alliances" among students. GLSEN encourages homosexual teachers--even in the youngest grades--to be open about their sexuality, as a way of providing role models to "gay" students. In addition, laws or policies banning employment discrimination based on "sexual orientation" usually make no exception for those who work with children or youth.

Many parents have become concerned that children may be molested, encouraged to become sexually active, or even "recruited" into adopting a homosexual identity and lifestyle. Gay activists dismiss such concerns--in part, by strenuously insisting that there is no connection between homosexuality and the sexual abuse of children.

However, despite efforts by homosexual activists to distance the gay lifestyle from pedophilia, there remains a disturbing connection between the two. This is because, by definition, male homosexuals are sexually attracted to other males. While many homosexuals may not seek young sexual partners, the evidence indicates that disproportionate numbers of gay men seek adolescent males or boys as sexual partners. In this paper we will consider the following evidence linking homosexuality to pedophilia:

· Pedophiles are invariably males: Almost all sex crimes against children are committed by men.

· Significant numbers of victims are males: Up to one-third of all sex crimes against children are committed against boys (as opposed to girls).

· The 10 percent fallacy: Studies indicate that, contrary to the inaccurate but widely accepted claims of sex researcher Alfred Kinsey, homosexuals comprise between 1 to 3 percent of the population.

· Homosexuals are overrepresented in child sex offenses: Individuals from the 1 to 3 percent of the population that is sexually attracted to the same sex are committing up to one-third of the sex crimes against children.

· Some homosexual activists defend the historic connection between homosexuality and pedophilia: Such activists consider the defense of "boy-lovers" to be a legitimate gay rights issue.

· Pedophile themes abound in homosexual literary culture: Gay fiction as well as serious academic treatises promote "intergenerational intimacy."
MALE HOMOSEXUALS COMMIT A DISPROPORTIONATE NUMBER OF CHILD SEX ABUSE CASES

Homosexual apologists admit that some homosexuals sexually molest children, but they deny that homosexuals are more likely to commit such offenses. After all, they argue, the majority of child molestation cases are heterosexual in nature. While this is correct in terms of absolute numbers, this argument ignores the fact that homosexuals comprise only a very small percentage of the population.

The evidence indicates that homosexual men molest boys at rates grossly disproportionate to the rates at which heterosexual men molest girls. To demonstrate this it is necessary to connect several statistics related to the problem of child sex abuse: 1) men are almost always the perpetrator; 2) up to one-third or more of child sex abuse cases are committed against boys; 3) less than three percent of the population are homosexuals. Thus, a tiny percentage of the population (homosexual men), commit one-third or more of the cases of child sexual molestation.
Men Account for Almost All Sexual Abuse of Children Cases

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SETA, IGLA ja NAMBLA

13.3.2008 22:11

Tarja Halosen aikanaan johtama SETA on siis IGLA:n ( International Gay and Lesbian Association ) alajärjestö - ja IGLA puolestaan järjestö jonka YK potki pois yhteistyökumppaneidensa joukosta, johtuen juuri sen alajärjestöinä toimivista pedofiilijärjestöistä. Eräs esimerkki tällaisesta:

NAMBLA

wikipedia:

NAMBLA (North American Man/Boy Love Association) on yhdysvaltalainen järjestö joka ajaa pederastian, aikuisten miesten ja nuorten poikien välisten seksisuhteiden sallimista. Järjestö on perustettu vuonna 1977. NAMBLA:n tavoite on saada hyväksyntä (vanhempien) miesten ja (nuorempien) poikien välisille suhteille korostamalla tällaisten suhteiden vapaaehtoista luonnetta. Lisäksi NAMBLA julistaa ”kaikenikäisten oikeutta nauttia omista kehoistaan kenen ja minkä ikäisen henkilön tahansa kanssa”.

aaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

13.3.2008 22:12

1. Dawn Fisher, "Adult Sex Offenders: Who are They? Why and How Do They Do It?" in Tony Morrison, et al., eds., Sexual Offending Against Children (London: Routledge, 1994), p. 11.
2. Kee MacFarlane, et al., Sexual Abuse of Young Children: Evaluation and Treatment (New York: The Guilford Press, 1986), p. 9.
3. John Briere, et al.,eds., The APSAC Handbook on Child Maltreatment (Thousand Oaks, California: Sage Publications, 1996), pp. 52, 53.
4. Kurt Freund, et al., "Pedophilia and Heterosexuality vs. Homosexuality," Journal of Sex and Marital Therapy 10 (Fall 1984): 198; See also Freund, K, and Watson, R. J., "The Proportions of Heterosexual and Homosexual Paedophiles among Sex Offenders against Children: an Exploratory Study," Journal of Sex and Marital Therapy 18 (1992): 34.
5. Bill Watkins and Arnon Bentovim, "The Sexual Abuse of Male Children and Adolescents: A Review of Current Research," Journal of Child Psychiatry 33 (1992); in Byrgen Finkelman, Sexual Abuse (New York: Garland Publishing, 1995), p. 300.
6. MacFarlane, p. 9.
7. Kurt Freund, et al., "Pedophilia and Heterosexuality vs. Homosexuality," Journal of Sex and Marital Therapy 10 (1984): 197. "The proportional prevalence of offenders against male children in this group of 457 offenders against children was 36 percent." See also, Kurt Freund, et al., "Heterosexuality, Homosexuality, and Erotic Age Preference," "Approximately one-third of these individuals had victimized boys and two-thirds had victimized girls. This finding is consistent with the proportions reported in two earlier studies," p. 107.
8. Watkins and Bentovim, p. 315.
9. Robert L. Johnson, "Long-term Effects of Sexual Abuse in Boys," Medical Aspects of Human Sexuality (September 1988): 38.
10. "Understanding and Investigating Child Sexual Exploitation," (U.S. Department of Justice, Office of Justice Programs, 1997), p. 12.
11. Watkins and Bentovim, p. 302.
12. Dan Black, et al., "Demographics of the Gay and Lesbian Population in the United States: Evidence from Available Systematic Data Sources," Demography 37 (May 2000): 141.
13. John O. G. Billy, et al., "The Sexual Behavior of Men in the United States," Family Planning Perspectives 25 (March/April 1993): 58.
14. J. Gordon Muir, "Homosexuals and the 10 percent Fallacy," Wall Street Journal (March 31, 1993).
15. Milton Diamond, "Homosexuality and Bisexuality in Different Populations," Archives of Sexual Behavior 22 (1993):300.
16. Ibid. Significantly, a number of studies that were surveyed, and which skewed the overall percentages of homosexuals upwards, included such vague definers as those having had "any homosexual body contact." In contrast, one study that was limited to self-identifying homosexuals found that less than 2 percent of the male respondents considered their "sexual orientation" to be homosexual, p. 293.
17. Freund, "Heterosexuality, Homosexuality, and Erotic Age Preference," p. 107. In this and previous studies, Freund claims that homosexuals are no more likely than heterosexuals to be attracted to children (p. 115). However, Silverthorn, et al., mentions the limitations of studies by Freund and others: "Studies of homosexual male preferences are also limited. . . . The Freund et al.(1973) study was possibly compromised because the homosexual men used in the study were selected to be sexually attracted to adults, but not teenaged, males. The Bailey et al. (1994) study was limited in that it did not present participants with objective stimuli but simply asked participants to report what age of sexual partner they preferred . . . the Jankowiak et al. (1992) study . . . was limited in two ways: the homosexual male participants had a limited age range of 'middle-aged professionals' and the stimuli presented to participants were also of a limited age range ('university to middle-aged')." Silverthorn attempted to correct these deficiencies, and in his study found that homosexuals "preferred younger partners than those who preferred female partners"--including those as young as fifteen. Zebulon A. Silverthorne and Vernon L. Quinsey, "Sexual Partner Age Preferences of Homosexual and Heterosexual Men and Women," Archives of Sexual Behavior 29 (February 2000): 67-76.
18. Ray Blanchard, et al., "Fraternal Birth Order and Sexual Orientation in Pedophiles," Archives of Sexual Behavior 29 (2000): 464.
19. Ibid., p. 471.
20. John M. W. Bradford, et al., "The Heterogeneity/Homogeneity of Pedophilia," Psychiatric Journal of the University of Ottawa 13 (1988): 225. Elsewhere the study notes: "Researchers have variously estimated the incidence of homosexual pedophilia between 19 percent and 33 percent of reported molestations," p. 218.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

13.3.2008 22:13

21. Freund, "Pedophilia and Heterosexuality vs. Homosexuality," p. 197.
22. Michele Elliott, "Child Sexual Abuse Prevention: What Offenders Tell Us," Child Abuse and Neglect 19 (1995): 581.
23. The fact sheet discusses a study by Carole Jenny, et al., which claims that only 2 of 269 child molesters could be identified as gay or lesbian. Carole Jenny, et al., "Are Children at Risk for Sexual Abuse by Homosexuals?" Pediatrics 94 (July 1994): 41-44. However, the Jenny study utilized an atypical research technique: the reported child molesters themselves were not interviewed. Instead, the researchers relied upon the subjective opinions of "informants" who accompanied the child victim to the medical clinic. The qualifications for such "informants" to determine the sexual behavior of the accused molester were not established. However, once it is "determined" beforehand that pedophiles who molest boys cannot be considered gay or homosexual if they have had sexual relations with women, it is a foregone conclusion that few if any of the pedophiles -who often have girlfriends, are married, and have children - will be labeled homosexual. The Jenny study used this narrow profile despite the fact that the study itself found that 22 percent of the perpetrators were of the same sex as the victim. In these cases the molesters clearly engaged in homosexual sexual molestation.
24. "Fact Sheet on Sexual Orientation and Child Abuse," Human Rights Campaign (2001):available at: http://hrc.grassroots.com/family/soandchildabusefact/. The fact sheet discusses a study by Carole Jenny, et al., which claims that only 2 of 269 child molesters could be identified as gay or lesbian. Carole Jenny, et al., "Are Children at Risk for Sexual Abuse by Homosexuals?" pp. 41-44. However, the Jenny study utilized an atypical research technique. The reported child molesters themselves were not interviewed; instead, the researchers relied upon the subjective opinions of "informants" who accompanied the child victim to the medical clinic.
25. Note that the well-accepted definition of "child" as someone between infancy and the age of maturation is employed here.
26. Bradford, p.218.
27. "[Pedophiles] can be of either sex or any [sexual] orientation, i.e., homosexual, heterosexual or bisexual." Paedophilia:Some Questions and Answers (London: Paedophilic Informational Exchange, 1978); quoted in Seth L. Goldstein, "Investigating Child Sexual Exploitation:Law Enforcement's Role," FBI Law Enforcement Bulletin 53 (January 1984): 23.
28. W. L. Marshall, et al., "Sexual Offenders against Male Children: Sexual Preferences," Behavior Research and Therapy 26 (March 1988): 390.
29. Freund, "Pedophilia and Heterosexuality vs. Homosexuality," p.194.
30. Ibid., p. 197.
31. Bradford, et al., p. 217.
32. Ibid., pp. 218, 219.
33. Marshall, p. 390.
34. James Bickley and Anthony R. Beech, "Classifying Child Abusers: Its Relevance to Theory and Clinical Practice," International Journal of Offender Therapy and Comparative Criminology 45 (2001): 56.
35. Krisin A. Danni, et al., "An Analysis of Predicators of Child Sex Offender Types Using Presentence Investigation Reports," International Journal of Offender Therapy and Comparative Criminology 44 (2000): 491.
36. Zebulon A. Silverthorne and Vernon L. Quinsey, "Sexual Partner Age Preferences of Homosexual and Heterosexual Men and Women," p.73.
37. Karla Jay and Allen Young, The Gay Report: Lesbians and Gay Men Speak Out about Sexual Experiences and Lifestyles (New York: Summit Books, 1979), p. 275
38. Marshall, "Sexual Offenders against Male Children: Sexual Preferences," p. 383.
39. W. L. Marshall, et al., "Early Onset and Deviant Sexuality in Child Molesters," Journal of Interpersonal Violence 6 (1991): 323-336.
40. W. D. Erickson, "Behavior Patterns of Child Molesters," Archives of Sexual Behavior 17 (1988): 83.
41. John F. Harvey, O.S.F.S., The Homosexual Person: New Thinking in Pastoral Care (San Francisco: Ignatius Press:1987): 221
42. Ibid., p. 219.
43. Elliott, p. 581.
44. Marshall, "Sexual Offenders against Male Children: Sexual Preferences," p. 383.
45. Bradford, p. 219.
46. Bradford, p. 224.
47. "Understanding and Investigating Child Sexual Exploitation," p. 5.
48. Thorstad is co‑author, with John Lauritsen, of The early homosexual rights movement (1864‑1935) (New York: Times Change Press, 1974).
49. David Thorstad, "May/Boy Love and the American Gay Movement" Journal of Homosexuality 20 (1990): 252.
50. Ibid., p. 253.
51. Ibid., p. 258.
52. Ibid., p. 266.
53. George Archibald, "U.N. Group Keeps Ban on Gay Lobby," Washington Times (May 1, 2002).
54. Raymond-Jean Frontain, "The Works of Allen Ginsberg," Journal of Homosexuality 34 (1997): 109.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

13.3.2008 22:13

55. Mary Eberstadt, "'Pedophilia Chic' Reconsidered" The Weekly Standard 6 (January 8, 2001).
56. Ibid., p. 21.
57. Ibid., p. 22.
58. Ibid.
59. Ibid.
60. Ibid., p. 23.
61. Ibid. Emphasis added by Eberstadt.
62. Ibid., p. 23.
63. Ibid.
64. From the Gay Men's Press website: www.gmppubs.co.uk/cgi-bin/web_store/web_store.cgi
65. Tom O'Carroll, Paedophilia: The Radical Case (Boston:Alyson Publications, 1982).
66. Daniel Tsang, editor, The Age Taboo: Gay Male Sexuality, Power, and Consent (Boston: Alyson Publications ; London : Gay Men's Press, 1981), p. 144.
67. Helmut Graupner, "Love Versus Abuse: Crossgenerational Sexual Relations of Minors: A Gay Rights Issue?" Journal of Homosexuality 37 (1999): 23, 26.
68. Paula Martinac, "Mixed Messages on Pedophilia Need to be Clarified, Unified," Washington Blade (March 15, 2002).
69. Ibid.
70. Marie, E. Tomeo, et al., "Comparative Data of Childhood and Adolescence Molestation in Heterosexual and Homosexual Persons," Archives of Sexual Behavior 30 (2001): 539.
71. Harry W. Haverkos, et al., "The Initiation of Male Homosexual Behavior," The Journal of the American Medical Association 262 (July 28, 1989): 501.
72. Watkins and Bentovim, p. 316.
73. Gary A. Sawle, Jon Kear-Colwell, "Adult Attachment Style and Pedophilia: A Developmental Perspective," International Journal of Offender Therapy and Comparative Criminology 45 (February 2001):6.
74. Cathy Spatz Widom, "Victims of Childhood Sexual Abuse - Later Criminal Consequences," Victims of Childhood Sexual Abuse Series:NIJ Research in Brief, (March 1995): 6.
75. Elliott, p. 582.
76. Watkins, p. 319. Watkins mentions several studies confirming that between 19 percent and 61 percent of male sex abusers had previously been sexually abused themselves.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Heteroviha

13.3.2008 22:32

ISÄT,

ei muuta kuin fundamentalistifemmojemme tekojen maksumiehiksi:

Tilanne Suomessa on siis kaikessa karuudessaan osin se, että tavallinen heteroseksuaalinen mies saa kärsiä miesvihamielisen Haloslaisen lesbofeminismin ja fundamentalistisen äärifeminismin tuotokset moneen kertaan:

( Miehistä puolestaan tavallinen, huikauhee, maskuliininen, huikauhee, heteroseksuaalinen, huikauhee, isä on se kaikkein alhaisin ja tarpeettomin olio mitä maa päällään kantaa - kuten uudesta suomalaisesta lainsäädännöstä voimme varsin helposti päätellä:

SUOMEN VALTION KÄSITYS / STAKES / "tutkimuskatsaus" hedelmöityshoitolakia varten/ kehittämispäällikkö Tytti Solantaus:

"riippumatta äidin seksuaalisesta orientaatoista, lasten ja äidin suhde oli lämpimämpi jos perheessä ei ollut isää" )

Ensin haloslaisten lesbofeministiemme lämmöllä suosimat homoseksuaalit tekevät määräänsä nähden aivan suhteettoman paljon seksuaalirikoksia lapsia vastaan, ja sitten tavallinen heteroseksuaalinen mies, lapsen oma isä, joka on lapselle kaikkei turvallisin taho, leimataan niillä teoilla yleiselläkin tasolla. Varsin reilua tuo tasa-arvo...

Tällaista se on, tavallisen miehen näkökulmasta, se pohjoismainen "tasa-arvopolitiikka"

aaa

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

...ja taas uusi laki tulossa

13.3.2008 22:47

.

ISÄN KIELTÄMINEN JO LAKI TÄSSÄ MAASSA
.
Homo-ja lesboparien adoptio-oikeudesta:
.
( vrt. jälleen tapaus ERIC COMET )
.

Ja eiköhän tämä lainsäädännöllinen prosessi mene, tälläkin kertaa, aivan yhtä laittomasti ja hämärissä tunkkaisissa vesissä kuin tuo lapsen perimmäisetkin ihmisoikeudet kokonaan kieltävä, jo säädetty, ns. hedelmöityshoitolakikin.

LAITONTA VIRANOMAISTOIMINTAA

Hedelmöityshoitolain säätäminenhän oli prosessi jossa turvauduttiin mm. ylimmän lapsen ihmisoikeuksia määrittelevän ihmisoikeusopimuksen, YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen väärentämisaeen! ( kertaan tätä kunnes asiaan reagoidaan : )

Ihmisoikeussopimuksen väärentäminen tapahtui 90-alussa, tuota valtiotamme juridisesti sitovaa YK:n yleissopimusta lapsen oikeuksista "suomennettaessa" - samoihin aikoihin kun nykyinen presidenttimme, Setan entinen puheenjohtaja, Tarja Halonen toimi oikeusministerinä - samoihin aikoihin kuin myös aborttilakia väljennettiin merkittävästi. Tämän ns. suomentamisen yhteydessä ylimmän lapsen oikeuksia määrittelevän asiakirjan, ihmisoikeussopimuksen, "suomennoksesta" jätettiin kokonaan pois mm. lapsen "oikeudellinen suojelu, niin ennen syntymää kuin sen jälkeenkin"- "legal protection, before as well as after birth"

Jokainen tehköön tuosta yhtälöstä omat johtopäätöksensä siitä miksi näin tehtiin.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula vaikenee, Suomen Unicef vaikenee, Suomen "Amnesty" vaikenee, ihmisoikeusrikoksen, näin siis vaikka kukaan ei ole edes yrittänyt tapahtunutta kiistää.

ks.

KANTELU OIKEUSKANSLERILLE

YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista suomennoksen johdosta, sekä tämän aiheuttamista seurauksista

http://www.lapsenoikeus.info/
( skrollaa sivua alaspäin, kantelu tulee heti hiukan pisteliäämmän poleemisen alun jälkeen)

antti heiskala
www.lapsenoikeus.info

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Miehet ja tasa-arvo

13.3.2008 22:57

"Miehiin ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä vastaava" virkamies:

"erikoistutkija" JOUNI VARANKA

Valtiollisessa Tasa-arvoyksikössä "miehiin ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä" ( yksin ) "vastaava" profeministimies erikoistutkija Jouni Varanka on, tasa-arvoviranomaistemme hellässä suojeluksessa toimivan p r o f e m i n i s t i m i e h e t ryhmän kautta, tuonut osaltaan ansiokkaasti esiin seuraavaa valtion suojeluksessa olevaa hienostunutta tasa-arvo-oppia:

"Isien oikeuksien liike on taantumuksellinen, antifeministinen".

Eikö olekin aivan upeaa - vastuun kantamista - miehiin ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä vastaamista - vastuullista viranomaistoimintaa, meillä. No:

____________________
"sitten lapsella vain on kaksi äitiä"
--Tarja Halonen

.
- kaikki hienosti, lapsukaiset, älkää huoliko, luin juuri lapsiasiavaltuutetun sivuilta seuraavaa: "Presidentti Tarja Halonen kehottaa kuuntelemaan lapsia"

( kuinka paksuksi tämä vielä meneekään )

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

14.3.2008 00:26

Kiitos pitkästä lähdeluettelosta. Tutkin sitä huomenna. Ensinäkemältä se sisältää suuren joukon kliinikkoja, jotka ovat kyllä kirjoittaneet käsityksiään, mutta eivät ole tehneet tieteellisesti hyväksyttävää tutkimusta, jossa esim. olisi verrokkiryhmä.

Monet esitetyistä kirjoittajista saivat 80-ja 90-luvuilla tiedeyhteisössä hyväksikäyttöhysteerikon maineen, ja heidän väitteensä on osoitettu perättömiksi. Yhtä hyvin voisi vedota Ruotsissa mainetta hankkineeseen virasta pois potkittuun proff. Eva Lundgreniin, joka oli vakuuttunut siitä, että pedofiiliringit uhraavat lapsia ja syövät niitä.

Tällaista hysteriaa on esiintynyt laajasti mm. katolista kirkkoa on syytetty, mutta näyttö on ollut perin vaatimatonta, ja syytöksiä on usein siivittänyt rahanhimo. Aivan vilpittömiäkin syytöksen esittäjiä on ollut, mutta moni heistä on käynyt terapiassa palauttamassa muistoja, jotka eivät pidä yhtä historiallisen totuuden kanssa, vaan ovat kotoisin terapeuttien uskomuksista.

Olen kääntänyt joukon asiaa koskevia tieteellisiä artikkelita: Suomela & Furman: Seksuaalinen noitavaino. Tieteellisiä artikkeleita aikamme tabusta. Mielikirjat 1999.

Kritiikkiä lähdeviitteissä olevista kirjoittajista löytyy helposti googlaamalla nimi, mutta tieteellisten kirjastojen lähteet ovat huomattavasti kattavampia. Yksi helposti löytyvä kritiikin lähde on FMSF, jonka sivuilla on paljon artikkeleita ja tieteellisiä referaatteja.

Esim. lähdeluettelossa on sosiaalityöntekijä Kee McFarlane joka tuli kuuluisaksi Mac Martinin päiväkotiskandaadin yhteydessä. Hän sai lapset tunnustamaan mitä uskomattomampia seksuaalitekoja, joita hoitajat olisivat tehneet.

Arnod Bentovim tunnetaa vekkulina, joka huseerasi Great Ormond klinikalla Englannissa ja kehitti lasten hyväksikäytön 'tutkimisesta' itselleen tuottoisan brandin, tieteellisyydestä siinä ei ollut vihiäkään. Sekaantui mm. norjalaiseen Bjugnin skandaaliin.

Brieren väitteitä ei ole tiedeyhteisössä hyväksytty, vaan ne ovat jatkuvan kritiikin kohteina.

Tässä siis ihan alkajaisiksi. Lähdeluettelo on ilmeisesti peräisin jostain artikkelista, mutta ... mutta. Onko kirjoittaja itse kliinikko vai tutkija?

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

SETA, IGLA ja NAMBLA

14.3.2008 00:44

"David Thorstad on homoaktivisti ja homojen vapautusliikkeen historioitsija. 48 Hän on New York's Gay Activists Alliancen (GAA) entinen puheenjohtaja. New York's Gay Activists Alliance (GAA) on tyypillinen aktivistiryhmä, joka perustettiin lokakuussa 1969. GAA vastusti alussa ikäräjalakeja, jotka kielsivät aikuisia harjoittamasta seksiä lasten kanssa 49. Thorstadt on myös pedofiili ja perustajajäsen 49. .Thorstad on myös opedofiili ja perustajajäsen järjestössä Pohjois-Amerikan mies-poika-rakkaudes yhdistyksessä., North American Man Boy Love Association (NAMBLA).50"
.....

"vastarinnasta huolimatta Thorstadt väittää, että vuoteen 1985 mennessä pedofiilit olivat saavuttaneet hyväksynnän gay-liikkeen piirissä. Hän siteeraa Jim Kepneriä, silloista lehden International Gay and Lesbian Archives kuraattoria: "Se, mitä olen halunnut korostaa, on, että jos me hylkäämme poikarakastajat keskuudestamme tänään, niin meidän tulee lopettaa vetoaminen antiikin kreikkalaisiin, Michelangeloon, Leonardo da Vinciin, Oscar Wildeen, Horatio Algeriin ja Sahkespeareen. Meidän täytyy lopettaa pitämästä heitä osana historiallista perintöämme, ellemme laajenna käsitystämme siitä, mitä on olla homo tänä päivänä. 52

Erottaminen YK:sta

Vuonna 1985 NAMBLA hyväksyttiin jäseneksi New York's council of Lesbian and Gay Organizationseihin kuin myös International Gay Associationiin -nykyisin International Lesbian and Gay Association (ILGA). 1990-luvun puolivälissä ILGAn yhteydet NAMBLAn ja muiden pedofiliaorganisaatioiden kanssa johti siihen, että yhdistys menetti YK:ssa virallisen asemansa YK:n kansalaisjärjestönä. ILGAn yritys saada takaisin virallinen asemansa YK:n kansalaisjärjestönä hylättiin vuonna 2002, koska järjestö ei toimittanut riittävän tarkkoja jäsenluetteloita, joista olisi selvinnyt, että järjestö on erottanut pedofiliaa kannattavat jäsenjärjestönsä. 53"

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

14.3.2008 00:52

Tässä linkki Kee MacFarlanen touhuihin. Tuhosi valtavan määrän perheitä. Vastaavat tiedot löytyvät monista julkaistun lähdeluettelon henkilöistä, sekä tiedot siitä, ketä nämä henkilöt ovat referoineet.

On viisasta aina pitää mielessä se, että ihmiset voivat kirjoitella kaikenlaista ja vedota muihin jotka ovat samaa mieltä. Eri asia on se vedotaanko tieteellisesti pitävään tutkimukseen, joka on tiedeyhteisössä hyväksytty.

http://www.crimelibrary.com/criminal_mind/psychology/mcmartin_daycare/5.html

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Homot ja tasa-arvo

14.3.2008 00:54

Muualta poimittua asiaan liittyvää hyvää tekstiä:

"Lastensuojelussa ja koko väkivalta-agendassa on ollut ja on vallalla vain nais- ja tyttöagenda. Sama on voimassa myös silpomisessa jota kutsutaan ympärileikkaukseksi. Nämä ovat lisäksi osa feminististä ja feministien masinoimaa sateenkaariseksuaalisuusagendaa jossa miesten ja poikien suojelulle tai tasa-arvolle ei ole tilaa. Sen sijaan homoseksuaalisuus kuuluu liikkeen ideologian kolmesta syystä.

-moni ns. "tasa-arvovaikuttajista" on itseasiassa homoseksuaali jota sukupuolten tasa-arvon sijaan kiinnostaa vain homoseksuaalisten oikeudet. Tähän agendaan ei mahdu esim. se, ettää homoseksuaalisten keskuudessa lasten hyväksikäyttö on paljon heteroseksuaalisia yleisempää.

-Queer-teorian ja sateenkaariseksuaalisuuden puolustaus vaatii ettei sen paremmin lasten oikeuksia, lastensuojelunäkökulmaa homoseksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä nosteta esille. Olihan keinosiemennyslain läpivienti viime eduskunnan tärkein tehtävä ainakin media-ajalla ja palstamillimetreillä mitaten. Muun muassa kriminaaleja työkseen tutkiva oikeuspsykiatri Lauerma on tuonut ilmiön esiin.

-Miesten ja poikien tasa-arvopyrkimykset on helppo torjua sillä että tasa-arvon vaatimusten kohdalla nostetaankin esille tasa-arvon nimissä homoseksuaalisten ja muiden seksuaalisten vähemmistöjen tasa-arvo-ogemat sen ohi ja todetaan että heilläpä tasa-arvo on vielä heikompi ja että pahan patriakaatin toiminta sorta juuri heitä. Homomiesten agendassa on tietysti ajaa omia oikeuksiaan ja koska homomiesten intressit ivät tule juuri esteeksi naisten vallantavottelun alueella etenkään heteroparisuhteissa ja lapsenhuollon ym. kysymyksissä ovat he hyvä olkinukkeorkesteri soittamaan feministien valtalauluja.

Surullisin seuraus tästä kaikesta on sitten vain se, että koko sosiaali-, lastesuojelu-, kriminaali- ja yleinen yhteisuntapolitiikka vääristyy pahoin. Siitä tulee vain tietyn tahon valtapolitiikan jatke ja siihen liittyy samaan aikaan toisten ilmiöiden kuten heteromiehen ja etenkin isien tekemän naisten ja lasten pahoinpitelyn ylidiagnosointi ja samaan aikaan naisten ja äitien sekä seksuaalivähemmistöjen pahoinpitelyjen ja seksuaalisten hyväksikäyttöjen alidiagnosointi. Erityisesti homomiehet vastaavat juuri noita luvuista, mutta mahtuu mukaan naisiakin mikä on vaietuin salaisuus.

Olisiko jo rehellisyyden aika? "

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

hyväksikäytön noidankehä

14.3.2008 01:00

USA:n Kansallinen Oikeustieteellinen instituutti, National Institute of Justice, kertoo, että "todennäköisyys sille, että lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhri joutuu aikuisen itse pidätetyksi jostain seksuaalirikoksesta on 4,7 kertaa korkeampi..kuin yksilöllä, joka ei ole itse joutunut uhriksi lapsuudessaan. 74. raporeport states that "the odds that a childhood sexual abuse victim will be arrested as an adult for any sex crime is 4.7 times higher than for people . . . who experienced no victimization as children." [74]

Julkaisu Child Abuse and Neglect toteaa, että 59 prosenttia miespuolisista seksuaalirikollisista oli joutunut seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi lapsuudessa. 75.

Journal of Child Psychiatry kertoi, että "seksuaalisen hyväksikäytön poikauhreilla on taipumus toistaa oma uhrautumisensa kokemus, tässä tapauksessa vain muodossa, jossa itse on hyökkääjä ja joku toinen on uhri 76

Seksuaalisen hyväksikäytön noidankehä on perintö jonka homoseksuaalit haluavat säilyttää laillistamalla poikien seksuaalisen hyväksikäytön. Liian monille pojille on jo liian myöhäistä suojella heitä niiltä, jotka käyttivät hyväkseen heidän tarvettaan rakkauteen ja huomioon. Näistä uhreista liian moni päätyy itse uudeksi lasten seksuaaliseksi hyväksikäyttäjäksi. Vain paljastamalla nämä vääristelyt, itsepintaisen tosiasioiden kieltämisen, lopettamalla uskomisen lasten hyväksikäyttäjien puheisiin (ja välillä akateemisiinkin roskatutkimuksiin), voimme katkaista lasten hyväksikäytön kierteen ja suojella lapsiamme.

Homoseksuaalisuuden ja pedofilian yhteyden järkkymätön ja itsepintainen kieltäminen ei ole vain akateeminen kysymys. Traagisin puoli tässä asiassa on, että homoseksuaaliset miehet, jotka käyttävät lapsia seksuaalisesti hyväkseen, tekevät uhreistaan aivan liian usein homoseksuaaleja ja pedofiilejä. Tutkimusaineisto osoittaa, että suuri prosentuaalinen osuus homoseksuaalisista pedofiileistä on itsekin joutunut hyväksikäytön uhriksi lapsuudessa. Julkaisu Archives of Sexual Behavior kertoo:

"Yksi esiinpitävimmistä tässä tutkimuksessa oli, että 46 prosenttia homoseksuaalisista miehistä ja 22 prosenttia homoseksuaalisista naisista oli tutkimuksen mukaan joutunut lapsuudessa samaa sukupuolta olevan henkilön seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Tämä poikkeaa vertailuluvusta, jonka mukaan vain 7 prosenttia heteromiehistä ja 1 prosentti heteronaisista oli joutunut samaa sukupuolta olevan henkilön hyväksikäyttämäksi lapsuudessa. 70

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Vihreät Naiset ry ihmettelee

14.3.2008 02:40

TIEDOTE
Vihreät Naiset ry
Gröna Kvinnorna rf
The Green Women’s Association
Julkaisuvapaa 12.2.2004

Vihreät Naiset ry ihmettelee RAY:n avustusten jakoa

Vihreät Naiset ry on kiinnittänyt huomiota uuden, naisten aggressiota käsittelevän hankkeen laajamittaiseen tukemiseen. RAY on alustavasti myöntänyt Naisen aggressio läheisissä ihmissuhteissa –hankkeelle (2004-2008) 430.000 euroa. Hankkeen tarkoituksena on kartoittaa naisten fyysisen väkivallan lisäksi myös henkistä ja seksuaalista väkivaltaa. Vihreät Naiset ry muistuttaa, että Suomi on Euroopan unionin väkivaltaisin maa. Suomalaisen lähisuhdeväkivallan suurin ongelma on miesten naisiin kohdistama fyysinen väkivalta. Fyysinen väkivalta on laissa määritelty rikokseksi. Tilastokeskuksen tekemä kansallinen kyselytutkimus vuodelta 1998 osoitti muun muassa, että joka viides nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa nykyisessä parisuhteessaan. Lähisuhteissa tapahtuvasta fyysisestä väkivallasta noin 90 prosentissa väkivallan tekijä on mies, noin 10 prosentissa nainen.

Vihreät Naiset ry:n mielestä on outoa, että RAY tukee laajasti sellaista väkivallan ehkäisytyötä, joka ei kohdistu em. suomalaisen väkivallan perusongelmaan. Vihreät Naiset ry ihmettelee RAY:n päätöstä kanavoida merkittäviä summia lähisuhdeväkivallan ehkäisyyn suunnatuista varoista valtakunnalliselle lastensuojelujärjestölle, Ensi- ja turvakotien liitolle (ETU). Lasten suojelun rinnalla lasten äidit, jotka ovat useimmiten lasten isien väkivallan kohteina, ovat naisjärjestöjen yhteisen käsityksen mukaan ensisijainen väkivallalta turvaamisen kohde. Naisten suojelu on parasta lasten suojelua.

Vihreät Naiset ry muistuttaa tärkeästä erosta rikokseksi määritellyn fyysisen väkivallan ja muun väkivallan välillä. Aggressiivinen käytös ei oikeuta fyysistä väkivaltaa missään tilanteessa, eikä aggressiivista käytöstä ja fyysistä väkivaltaa voi rinnastaa toistensa vastapuoliksi. Mikäli RAY pitää tärkeänä ohjata tulevaisuudessa varoja henkisen väkivallan ja aggressiivisen käytöksen systemaattiseen kartoittamiseen, lähtökohdaksi on otettava suomalaisen väkivallan perusongelma: miesten naisiin kohdistama väkivalta eikä naisten miehiin kohdistama väkivalta. Lyöntien välillä myös mies käyttää henkistä väkivaltaa (uhkailua, pelottelua, kiristystä, manipulointia, haukkumista, taloudellista, sosiaalista ja psyykkistä kontrollointia jne). Aggressiivinen käytös ilman fyysisen väkivallan ulottuvuutta ei ole Suomessa yksinomaan naisten ongelma eikä myöskään rikos.

Vihreät Naiset ry pitää ensiarvoisen tärkeänä, että avustuksista päätettäessä kohdistetaan huomio erityisesti naisille suunnattuihin palveluihin, joita tarjotaan myös perheettömille, lapsettomille ja vammais- ja maahanmuuttajanaisille.

LISÄTIETOJA:
Pääsihteeri Elina Hatakka, 050 586 5729

..........

HEIDI HAUTALA HALUAA TEHOKKUUTTA VÄKIVALTAAN

Hautala 10.03.2008 :

"Keskittymällä nimenomaan naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaan ei väheksytä muiden ryhmien kokemuksia, vaan tavoitellaan myös tehokkuutta."

Lisätietoja: Heidi Hautala 050-511 3129

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Eero51

14.3.2008 07:39

jmit,

olen yrittänyt ottaa sinuun yhteyttä, lähettämäni posti kääntyy jostakin syystä takaisin.

Haluaisin haastatella sinua lyhyesti, alla osoitteeni.

Eero51: eero51@hameenlinnalainen.com

Ystävällisin terveisin!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anu Suomela

14.3.2008 09:16

Keskusteluun näyttää tulleen sivujuonne, joka muistuttaa aikaa ennen kuin homoseksuaalisuus poistettiin tautiluokituksista. Tai voidaan mennä niinkin kauas kuin 300-luvulle, kun Pyhä Augustinus nimesi homoseksuaalisuuden kuolemansynniksi. Sittemmin lääkärit kehittelivät väitteitä siitä, että se on sairaus. Rikoksena sitä käsiteltiin Suomessa vuoteen 1971.

Ei ole viisasta leimata kansanryhmää rikollisiksi. Se on femakkojen taktiikkaa, tyyliin miehet ovat lapsenraiskaajia ja naisenhakkaajia.

Kuulemme usein hyvin arvovaltaisten tahojen esittävän täysin tuulesta temmattuja lukuja. Esim. YK kertoi joku vuosi sitten, että ympärileikkaus ehkäisee aidsia, vaikka aids on seuraamusta ihmisen seksuaalikäyttäytymisestä, ei esinahasta tai sen puutteesta. Kannattaa olla skeptinen erityisesti auktoriteettien suhteen.

Anu Suomela

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

14.3.2008 09:34

Anu,

Älä ymmärrä väärin. Kukaan ei pyri leimaamaan homoseksuaaleja rikollisiksi. Ongelman lähtökohta on siinä, että fundamentalistifeministit ja heidän hännystelijänsä profeministimiehet, joista monet ovat homoja ovat ottaneet tehtäväkseen valheiden levittämisen heteromiehistä. Kaikkien heteromiesten leimaamisen ja vaikenemisen naisen väkivallasta.

Vähemmistön suoja ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi sulkea silmämme vähemmistön tekemiltä rikoksilta. Lasten suojelun näkökulmasta on tarkoituksenmukaista kaivaa faktaa esiin sen suhteen kuinka todennäköistä on, että lasta vakavasti kaltoinkohtelee, biologinen vanhempi, äitipuoli, äidin lesbokumppani jne. Suomessa jos lesbosta sanoo mitä muuta hyvänsä kuin että lesbo on itse rakastavuus, niin syyllistyy leimaamiseen.

Esittämäni lähdeluettelo oli äkkiä netistä napattu, eikä mikään kattava kirjallisuushaku. Sellaisenkin olen tehnyt ja sinä voit tehdä yhtä helposti. Tässä koneella minulla ei ole tietokantoja käytössä. Tulos on kuitenkin selvä. Homoseksuaalien joukosta löytyy enemmän kaikkia muitakin seksuaalisuuden poikkeavuuksia. Anu, älä heittäydy lapselliseksi. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että olisin leimaamassa kaikkia. Tuon vain tosiasian esiin. Kirjallisuushaun sinä muuten osaat tehdä tietokannoista varmasti aivan itse. Miksi ihmeessä luottaisit minuun asiassa, kun voit asian itsekkin selvittää? Sitten ei tarvitse esittää että "minä en ole nähnyt tutkimuksia, joissa olisi todettu, että homoseksuaalien joukossa olisi enemmän.." Tietenkään ihminen ei todellisuutta näe, jos silmänsä ummistaa. Kaikkinensa sinä teet hyvää työtä. Tee myös tässä kohdin.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

jmit

14.3.2008 09:52

Eero,

Voit esittää minulle tässä kysymyksiä.

Minun persoonani on toisarvoinen kysymys. Sen voin kertoa itsestäni, että elän ydinperheessä ja henkilökohtaisella tasolla kaikki asiani ovat paremmin kuin hyvin. Kiinnostuin tästä aihepiiristä oltuani todistajana suomalaisessa tuomioistuimessa huotajuusoikeudenkäynnissä. Tätä ennen kuvittelin eläväni oikeusvaltiossa. Lainkuuliaiselle suojattua elämää eläneelle ihmiselle on aika shokki ymmärtää minkälainen oikeusvaltion irvikuva tämä valtio on. Ihmisoikeusrikokset tapahtuvat Suomessa ylimmän valtiojohdon tahdon mukaisesti. Jos Suomi muuttuisi nyt äkillisesti ihmisoikeuksia kunnioittavaksi valtioksi, niin koko valtiojohto vangittaisiin välittömästi. Valtiojohdon henkilökohtaisella vastuulla on mm. tuhansien pysyvästi vammautuneiden lasten elämä, joita valtio ei suojannut, vaikka ihmisoikeussopimuset siihen velvoittavat ja tuhansien ennenaikaiseen hautaan ajetujen miesten henki. Miesten, joilta riistettiin mm. oikeus huolehtia lapsistaan siinä laajuudessa kuin ihmisoikeussopimukset edellyttävät.

Valtion ylin johto vastaa henkilökohtaisesti siitä, että maassa kunnioitetaan ihmisoikeussopimuksia. Käytännössä valtio jättää näin tekemättä. Toiminta on järjestäytynyttä ja tietoista. Edellytän, että valtion johto saatetaan laillisessa järjestyksessä henkilökohtaiseen vastuuseen niistä rikoksista mitä valtion vastuulla on.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Neo 2008

14.3.2008 10:22

Fyrtaarnet og Bivognen!

jmit "jtarkkon" ja Antti Heiskala, miessakit ry:n keskustelufoorumin selkäranka.

Neo 2008

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi