Eagles

Kaupunkicowboyt pöllyssä

Eagles on kaikkien aikojen kallein Suomeen tuotu esiintyjä. Sen uralle mahtuu sekoilua 70-luvulla, seestyminen 80-luvulla ja comeback 90-luvulla.

1982 Eagles-laulaja Don Henley antoi haastatteluja Malibun ranchillaan. Yhtye oli hajonnut ja Henley oli aloittanut soolouran. USA eli Reaganin aikaa ja kylmän sodan keskellä hippisukupolven edustaja halusi muistuttaa kantaaottavuuden tärkeydestä.

"Ihmiskunta marssii kohti tuhoa. Nykyään välinpitämättömyys on valitettavan yleistä. Tiedätkö, minä olen käynyt collegen ja omaan siksi käsitteellisen maailmankuvan. Minusta avioeroprosentti, se kuinka miehet ja naiset kohtelevat toisiaan, heijastaa sitä kuinka maailma muutenkin makaa. Mutta olen itse tyytyväisempi ja onnellisempi kuin koskaan: minulla on hyvä elämä ja ihana vaimo."

Samassa yhteydessä Don Henley alleviivasi sitä kuinka hän on muuttunut – miten hukassa hän oli "silloin 70-luvulla, oh boy."

Myöhemmin Henley on todennut, että 80-luvun alkuvuosina hän oli pihalla kuin lintulauta. Lausunnot kieltämättä tukevat teoriaa. Henley on kuitenkin muistuttanut, ettei hän sentään ollut niin sekaisin kuin kitaristi Joe Walsh.

"Sillä oli joskus moottorisaha mukana kiertueella. Huonona päivänä se hajoittaa sillä hotellihuonetta. Glenn Frey ja minä saimme hänet lopettamaan. Oli pakko, koska enää ei ollut kovin montaa hotellia jotka suostuivat majoittamaan meitä."

Eagles on tunnettu kalifornialaisyhtyeenä, mutta suurin osa sen jäsenistä oli kotoisin muualta. Don Henley tuli parintuhannen asukkaan teksasilaiskaupunki Lindenistä. Baptistiperheen pojasta tuli multimiljonääri, joka osti äidilleen liudan uusia Cadillaceja. Suurmenestys vei Eaglesit klubeista stadioneille ja vieroitti maalaispojat todellisuudesta. Tuloksena oli tilisaldo jota ei enää osannut lausua, raivonpurkauksia hotellihuoneissa sekä lyhytjännitteisiä ihmissuhteita – ja kaiken taustaäänenä loputon kokaiinin nuuskutus.

Myyttejä massoille

Henley oli Eaglesin keulahahmo yhdessä Glenn Freyn kanssa. Heidän kompromissikantrinsa perustui kaavalle, jossa Neil Young ja Gram Parsons -esanssia laimennettiin riittävästi, jotta se kelpasi sekä keskiluokan äideille että tyttärille. Yhtyeen lauluharmoniat vetosivat tunteisiin ja kitarat lämmittivät kuin auringonpaahde. Kantrirockin väritykseksi kaupunkicowboyt napsivat americanan suuria myyttejä: autot, James Deanin, lainsuojattomat ja intiaanit. Tyyliltään Eaglesin western muistutti enemmän Walt Disneyn luontoleffoja kuin John Fordin preeriamaisemaa. Popjournalisti Lester Bangs on todennut Eaglesin musiikin mielistelevän vastaaottajan kuoliaaksi: "He ovat tajunneet että myytit tulee kastroida ja steriloida ennen kuin ne voi myydä massoille."

Yhtyeen suurimpia hittejä olivat kantriballadi Desperado, purkkahitti One Of These Nights sekä reggaerytmille rakennettu, unohtumaton hedonismikuvaus Hotel California. Eaglesin American Express -kantri toimi myös maalitauluna 70-luvun lopun punkliikkeelle. Bändi oli todellisuudesta vieraantunut miljonäärilauma, jossa tuntui kiteytyvän kaikki menestyksen turmelevuuden todisteet - loputon näyttö luonteen rappiosta, kun houkutuksille ei kykene sanomaan ei.

...ja helvetti jäätyi

80-luvulla farkut ja cowboysaappaat vaihtuivat italialaisiin pukuihin. Don Henleyn soolouran kruunu oli Grammy-palkittu popklassikko Boys Of Summer. Glenn Frey teki soolona Beverly Hills Cop -tunnarin The Heat Is On ja vieraili tv-sarjoissa Miami Vice ja Wiseguy. Ikääntyessään kantrihippimiljonäärit alkoivat orgioiden sijaan ottaa osaa hyväntekeväisyyskampanjoihin. Eaglesin hajottua 80-luvun alussa sen jäsenet painottivat, että "helvetti jäätyy ennen kuin soitamme jälleen yhdessä." 1994 ilmestyneen comeback-albumin otsikko oli osuvasti Hell Freezes Over. Levy ja kiertue olivat supermenestys, joka lienee innoittanut myös täkäläistä Mestarit Areenalla -projektia. Maailmanlaajuisesti Eaglesin levyjä on myyty yli 100 miljoonaa ja Their Greatest Hits -kokoelma on USA:n kaikkien aikojen myydyin albumi.

Eagles esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla 1. ja 2. kesäkuuta.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi