Nakki-Mikko ja Myyrmäki uudistuivat yhdessä

Mike´s Dinerin burgerit toimivat, samoin kuin koko Myyr Yorkin päivä päivältä virkistyvä kaupunginosa.

Nakki-Mikko on pyörittänyt grilliä Vantaan Myyrmäessä ysäriltä asti. Uusitussa asemarakennuksessa hetki sitten avatun Mike’s Dinerin myötä hänet voisi ylentää Burger-Mikoksi, sen verran maistuvia jenkkityylisen dinerin uuden listan burgerit ovat. Toisaalta Nakki-Mikko kuulostaa paremmalta ja nakki-sana on tatuoituna kaverin käteenkin. Tai sitten voi käyttää lempinimeä Asemapäällikkö, joka kuvaa hyvin Mikko Sorjolahden roolia Myyrmäen ytimessä.

Nakkikioskin muutos tyylikkääksi dineriksi toimii vertauskuvana Myyrmäen keskustan muutokselle. Koko aseman seutu on pantu uusiksi lähivuosina ja uuden aseman avajaisia vietettiin viime keväänä.

“Aseman sisätiloista paikkaa ravintolalle on haettu jo 2000-luvun alusta, vaikka sellaisia tiloja täällä ei silloin ollut. Nyt remontin myötä saatiin tietää, että kahvilalle on tulossa varaus ja haimme sitä, koska halusimme jonkun paikan missä jatkaa”, Sorjolahti kertoo.

“Silloin jännitettiin sitä, jatkuuko toiminta ollenkaan. Paikka oli menetetty ja selkä oli seinää vasten siinä kohti. En tiedä, miksi en katsonut ikinä mistään muualta jatkopaikkaa. Liesi-Grillihän olisi voinut jatkaa jossain ihan muualla. Sitä on kuitenkin oltu vuodesta 1997 Myyrmäen asemalle, joten mihis sitä tästä.”

Ennen asemarakennus oli kusiputka, jonka tuntevat etsivät useimmiten vaihtoehtoisen reitin asemalaiturille. Nyt asemarakennus on vuorattu yltä päältä upealla katutaiteella ja Mike’s Dinerin edessä asemahallissa piano palvelee suuren maailman tyyliin halukkaita pimputtajia.

“Kun asema avattiin, ihmiset käytti vielä rappuja, joista mentiin junalaiturille. Asema oli ollut niin rajussa kunnossa, että ihmiset oli tottuneet käyttämään muita reittejä. Se muuttuu kuitenkin tosi nopeasti. Ne, jotka käyttävät uutta asemaa, eivät muista enää vanhaa”, Sorjolahti sanoo.

Myyr Yorkissa on hyvä meininki nykyisin. Kauppakeskus Myyrmanni lisää liikkeiden määrää ja uudistuu tasaiseen tahtiin. Vantaan taidemuseo sai juuri nimikilpailun myötä nimekseen Artsi. Tarkoitus on erikoistua graffitiin, katutaiteeseen ja performanssitaiteeseen. Idea toimii hyvin vuorovaikutuksessa Myyrmannin toiselta puolelta löytyvän laillisen graffitiseinän kanssa. Siitä osoituksena kohua herättänyt, Vantaan urheilupomoille suoraa palautetta antava Hävetkää-graffiti, joka löysi tiensä näytille Artsiin. Siellä on näytillä myös Humans of Myyr York -valokuvaprojekti, joka luotaa länsivantaalaista mielenmaisemaa newyorkilaiselta isoveljeltään lainattuun tapaan.

Kuvaavaa kaupunginosan muutoksessa on myös se, että maaliskuussa entisen Chico’sin tiloissa avaa Wanda´s Kitchen & Lounge, pitkän linjan länsi-vantaalaisten perustama ravintola, joka pyrkii paikallishenkeä korostamalla tuomaan luonnetta ja laatua vantaalaiseen ruokakulttuuriin.

Tutustu myös Wanda´s Kitchen & Loungeen.

Myyrmäki-liike on yksi aktiivisimmista kaupunginosayhdistyksistä. He ovat olleet isossa roolissa aseman uudistamisessa, hommanneet Myyrmannin kulmalle graffitiseinän ja vapaan tapahtumajärjestämisen “montun”, jonka saa käyttöönsä, jos lupaa että järjestettävä tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen. Liikkeen tempauksiin kuuluu lisäksi kirpputoreja, Taiteiden yötä, Film Festivalia, kaupunkitansseja ja ulkoilmaelokuvia.

Mike´s Dinerin Sorjolahti on itsekin toiminut aktiivisesti kaupunginosaliikkeessä.

“Nyt on ollut vaan liikaa töitä. Paitsi olen tänäänkin lähdössä hakemaan uuden pianon tähän asemalle. Tuo on soitettu loppuun.”

“Pienet viihtyvyysjutut saavat aseman toimimaan ja ihmisillä on hyvä olla. Kun ihmisillä on hyvä olla, yrittäjilläkin on parempi olla. Toivon, että kaikilla Myyrmäen yrittäjillä olisi parempi olla.”

Mike´s Diner tekee oman osansa viihtyvyyden eteen. Jättikokoiset, lankulta tarjotut laatuburgerit kustantavat viisitoista euroa ja ne tarjoillaan vaikkapa herkullisten bataattiranskalaisten kera. Lounaalla samat annokset irtoavat alle kympillä eurolla. Tekeekö lounashinta kipeää yrittäjälle?

“Kipeämpää teki se, että talo oli tyhjä. Ei se taloudellisesti ole järkevää tehdä yhdeksällä eurolla viidentoista euron tuotetta, mutta ensin täytyy uhrautua tulevaisuuden edessä.“

Kahvi irtoaa Mikelta 1,5 eurolla ja asiakaskuntaa on laidasta laitaan. Sorjolahti juttelee niitä näitä asiakkaiden kanssa ja ravintolan tunnelma on aidosti lämminhenkinen. Seinillä komeilevat Marilyn ja Elvis ja jälkkäriksi voi vetäistä tuhdin mansikkapirtelön tai pullakahvit.

Aluksi Mike´s Dinerinkin kanssa mentiin kuulemma perse edellä puuhun.

“Puurobaari oli kaunis ajatus, mutta on äärimmäisen hankala opettaa suomalaisia syömään puuroa asemalla. Keittolounaskin oli, mutta se ei sopinut paikan juttuun. Viisainta oli pitäytyä siinä, mitä oltiin tehty jo ajat sitten.”

Laitteisto uusittiin ja burgerituotetta kehitettiin. Tarjolla olevat luksusburgerit tottelevat nimiä Road King, Burning Love, Thunderbird, Wild Hog ja Graceland.

“Se ei onnistu ihan niin, että perus grilliburgeri pyöräytetään lankulle ja se on siinä. Tää uus Mike´s Choice -lista syntyi niin, että hierottiin, maisteltiin ja kokeiltiin eri versioita ja useampi ihminen oli maistelemassa, mikä sopii yhteen ja mikä ei. Tuote paranee, kun tavara on tuoretta. Ja silloin tavaran pitää liikkuu. Ei voi olla sataa eri juttua jääkaapissa”, Sorjolahti paaluttaa.

Burgereiden laatu on huomattu, sillä Mike´s Diner palkittiin Vantaan Sanomien äänestyksessä seudun parhaan uutena ravintolana. Sen jälkeen ovipumppu on laulanut alkua paremmin.

“Vantaan Sanomien juttu oli meille tosi iso asia. Nyt ihmiset ovat löytäneet, mutta siihen asti mentiin toinen jalka ojassa. Kun meneekin yhtäkkiä kymmenen hampurilaista kerralla, siinä on pieni keittiö ja henkilökunta ihmeissään. Se ei ole missään nimessä huono asia”, Sorjolahti pohtii.

Mike´s Dinerin ajokauden ajavaiset: moottoripyöriä, amerikanautoja, musiikkia ja makkaraa, 22. toukokuuta Myyrmäen asemalla.

1 kommentti

Keplwan

3.3.2016 22:38

Huikea juttu! Lisää tätä ja lisää asiakkaita heille!

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi