10 pointtia, jotka tekevät Grönistä yhden Suomen menestyneimmistä - ja herkullisimmista ravintoloista

Albertinkadulla sijaitseva Grön on ravintola isolla R:llä.

Grönin yrttiseinä.
Grönin yrttiseinä.

Pöytävarauspalvelu TableOnlinen suosituimpien ravintoloiden kärkisijoilla keikkuu viisi vuotta marraskuun lopulla täyttänyt ravintola Grön. Nuoresta iästään huolimatta ravintola on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa Helsingin ravintolakentässä.

Kokosimme yhteen syyt, jotka tekevät Grönistä maineensa arvoisen paikan.

1. Vuoden ravintola 2017

Suomen Gastronominen seura on myöntänyt Vuoden ravintola -tunnustuksia jo vuodesta 1985 lähtien, ja vuonna 2017 tämän himotun pystin nappasi Grön. Grön keräsi raadilta kehuja etenkin rohkeudesta, laadusta ja yllätyksellisyydestä.

“Jokaisessa annoksessa oli oma koukkunsa ja vahva yllättävyys. Annoksissa oli paljon vastakkainasettelua – tuoretta ja säilöttyä, raakaa ja kypsää, hapanta ja makeaa, pilkottua ja soseutettua ilman, että ne sortuisivat kuitenkaan yliyrittämiseen”, Vuoden ravintola -raati perusteli valintaansa.

Grön valittiin vuoden ravintolaksi 2017.
Grön valittiin vuoden ravintolaksi 2017.

2. Suomen paras ravintola 2018 & 2019

Kahtena peräkkäisenä vuonna, 2018 ja 2019, Grön valittiin ykkössijalle Suomen 50 parasta ravintolaa -äänestyksessä. Äänestykseen osallistui noin tuhat ruoka- ja ravintola-alan ammattilaista.

3. Michelin-tähdet vuosina 2018, 2019 sekä 2020

Vuonna 2018 Grön nappasi ensimmäisen Michelin-tähtensä vain muutama vuosi avaamisen jälkeen, mikä tekee tähdestä entistäkin kirkkaamman. Michelin-oppaassa Gröniä kuvaillaan lämminhenkiseksi ravintolaksi, jonka maanläheisessä ruoassa käytetään samaan aikaan sekä tuoreita että säilöttyjä raaka-aineita.

4. Toni Kostian

Grönin keittiömestari Toni Kostian on enemmän kuin ammattilainen. Vuonna 2016 mies palkittiin Vuoden Kokki -pystillä, ja seuraavana vuonna ruotsalainen Restaurant Världen -lehti palkitsi hänet Chef of Chefs -tittelillä . Hän on toiminut myös Suomen kokkimaajoukkueen kylmänkeittiön kapteenina.

Toni Kostian, Vuoden kokki vuosimallia 2016.
Toni Kostian, Vuoden kokki vuosimallia 2016.

5. Sommelier Toni Feri ja viinit

Grönissä viineihin panostetaan niin paljon, että kesällä 2017 Kostian ja sommelier Toni Feri perustivat jopa naturaviineihin keskittyneen Let Me Wine -maahantuontiyrityksen. Yrityksen ajatuksena oli saada laatu- ja naturaviinit pois marginaalista, ja tehdä niistä kuluttajille houkutteleva vaihtoehto teollisen viinin sijaan - ja siinä he ovat onnistuneet hyvin.

6. 360° Eat Guide

Ravintola Grön pääsi palkintosijoille myös kansainvälisessä, kestävyyttä painottavassa 360° Eat Guide -ravintolaoppassa. Grön nappasi voiton 360°Balance -kategoriassa. Ravintolaoppaan nettisivuilla kategorian voittoa perustellaan Grönin upealla menulla, jossa kasvipohjaiset raaka-aineet näyttelevät pääosaa lihan, siipikarjan ja kalan täydentäessä kokonaisuutta. Myös ravintolan raaka-aineiden alkuperän vastuullisuus keräsi kehuja.

LUE LISÄÄ: 11 suomalaisravintolaa noteerattiin kansainvälisessä listauksessa: Nolla on Suomen vastuullisin ravintola

7. Läpinäkyvyys

Ravintolallle kestävyys tarkoittaa muutakin kuin “vihreää trendiä” - se on rakennettu yrityksen arvoihin ja strategiaan alusta asti. Grönin verkkosivuilta löytyy keittiömestareiden kirjoittama kestävän kehityksen -suunnitelma, johon on listattu asiakkaiden nähtäväksi tärkeimmät kohdat, joita ravintola päivittäisessä toiminnassaan toteuttaa.

Grön kerää kehuja etenkin laadusta.
Grön kerää kehuja etenkin laadusta.

8. Sesonkiajattelu huipussaan

Kausiajattelu, sesongit, luomu ja villituotteet ovat avainsanoja, jotka toteutuvat ravintolan menuissa. Asiakkaille tarjolla on kaksi vaihtoehtoa, jotka vaihtuvat sesongista ja saatavuudesta riippuen noin 4-6 viikon välein. Onko sinun valintasi Grön Menu tai täysin vegaaninen Grön Vegan Menu?

9. Maailman paras bistro-tyyppinen ravintola

Grönin kansainvälistä palkintolistaa täydentää myös The True Foodies Restaurant Awards -tunnustus, jossa Grön palkittiin vuoden parhaana bistro/ casual dining -tyyppisenä ravintolana.

Kuva: Grön

10. Rento meininki

Vaikka ravintolan ruoka, viinit ja palvelu ovat loppuun asti hiottuja, Grönin tunnelma on silti kaikkea muuta kuin jäykkä. Tässä ravintolassa sinun ei tarvitse pönöttää ja jännittää, vaan voit rentoutua täysin makunautintojen äärelle.

 

Haluatko kokea Grönin itse? Varaa pöytä alta löytyvän painikkeen kautta!

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi