
Ihan vielä kummitustarinakausi ei ole alkanut, mutta otetaan varaslähtö lokakuuhun ja Halloweenin tunnelmiin.
Varsinais-suomalainen mies huomasi erikoista liikehdintää pihakameransa tallenteella.
Mies asuu viime vuosisadalla rakennetussa puutalossa, joka sijaitsee paikkakuntaa halkovan junaradan läheisyydessä. Talossa on asunut aiemmin ratamestari perheineen, ja sen jälkeen asukkaiden vaihtuvuus on ollut maltillista. Keski-ikäinen mies on kuitenkin asunut talossa lapsuudestaan asti.
Mies havahtui viime talvena eräänä yönä erikoisiin ääniin makuuhuoneensa ikkunan alla. Äänet jatkuivat hänen kuistillaan, kunnes lakkasivat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin. Mies pisti kolkutukset ja muut äänet vanhasta talosta lähtevän paukkeen piikkiin, joten ei sen vuoksi mennyt katsomaan mistä on kyse.
Mies yllättyi, kun vaisto käski tarkistamaan seuraavana aamuna kaiken varalta mitä pihakamera oli syönyt.

Kuvassa erottuu valkea hahmo pitkässä mekkomaisessa kaavussa. Kuvassa erottuu siis miehen makuuhuoneen ikkuna ja vasemmalla puolella on kuisti, missä mies epäilee hahmon käyneen koettamassa ovea. Mies epäilee olisiko hahmo tullut sisälle, jos ovi olisi jäänyt lukitsematta sinä yönä.
Unissaan kävelevä naapuri vai karkuri?
Mies ei keksi kuka tai mikä kulkija voisi olla, koska lähimmät naapurit eivät ole sen kuntoisia tai ikäisiä ihmisiä, että he haluaisivat tai kykenisivät lähteä ulos niin myöhään sellaisessa varustuksessa. Sen lisäksi hahmon kevyt vaatetus huolestuttaa, koska sinä yönä oli ollut pari astetta pakkasta.
Lähettyvillä ei myöskään ole mitään sairaalaa tai muuta vastaavaa keskusta, josta joku olisi eksinyt heidän pihamaalleen - tai kävelijä on kulkenut melkoisen matkan.
Mies ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään eikä julkaista kotipaikkaansa. City ymmärtää paikkakunnan ilmapiirin tuntien, joten City julkaisee jutun ensisijaisesti valvontakamerakuvan vuoksi. Joten lukija - avarra aprikoijien mieltä ja kerro Facebookin kommenteissa mitä kuvassa mielestäsi on.





