Ravintola Veturitallit on lämminhenkinen kohtaamispaikka lähellä Pasilan asemaa, keskellä suomalaista historiaa

Vain muutaman sadan metrin päässä kauppakeskus Triplasta sijaitseva Ravintola Veturitallit palvelee asiakkaita keskellä ainutlaatuista suomalaista teollisuushistoriaa.

Ravintola Veturitallit sijaitsee historiallisessa miljöössä keskellä Pasilaa.
Ravintola Veturitallit sijaitsee historiallisessa miljöössä keskellä Pasilaa. Kuva: Laura Matilainen

Sen lisäksi, että keskellä Pasilaa sijaitsevat Vanhat Veturitallit ovat tärkeä osa teollistuvan Suomen historiaa, ne ovat tänä päivänä myös herkullinen ruokamatkakohde.

1800-1900 luvun vaihteessa rakennettujen punatiilisten rakennusten kätköistä löytyvä Ravintola Veturitallit tarjoaa erinomaiset puitteet aina isoista juhlista perhepäivällisiin ja lounaaseen.

Maukasta bistroruokaa uniikissa miljöössä

Ravintola Veturitallien tarina sai alkunsa jo vuonna 1999, kun hieman vaikeasti saavutettava rakennus alkoi palvella asiakkaita tapahtumatilana. Kun Triplan työmaa alkoi ja uudet katulinjaukset julkaistiin, ajatus päivittäisen ravintolatoiminnasta alkoi herätä.

Alun perin ravintolatoiminnan oli tarkoitus käynnistyä jo vuosi sitten kesällä, mutta korona sotki suunnitelmat. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa: tänä kesänä avautunut Ravintola Veturitallit on helposti lähestyttävä ja mutkaton ruokapaikka, jonka tarjonta ja miljöö kannattaa ehdottomasti kokea itse.

Ravintola Veturitallit tarjoaa tilat aina 500 hengen tilaisuuksiin asti.
Ravintola Veturitallit tarjoaa tilat aina 500 hengen tilaisuuksiin asti. Kuva: Laura Matilainen

“Meillä on mutkaton peruslista, josta löytyy vaihtoehtoja aina pastasta pihviin ja kanasta loheen. Myös lapsille löytyy listalta helposti lähestyttäviä annoksia”, Ravintola Veturitalleja luotsaavan Capperie Eventin toimitusjohtaja Juha Petterson kertoo.

Veturitallien ruokalista vaihtuu noin neljä kertaa vuodessa, ja ruokalistan suunnittelussa asiakkaiden toiveet ovat enemmän kuin tervetulleita.

“Asiakkaita ja ihmisiä varten täällä ollaan! Rakastamme toiveita ja niitä otetaan mielellään vastaan."

Kympin annoksia, paikallisia oluita ja italialaisia viinejä

Käynnissä olevilla SYÖ!-viikoilla mukana oleva Veturitallit tarjoaa kampanjan ajan kympillä kolmea herkullista annosta. Klassikkovalinta on ravintolan maukas kalakeitto, joka tarjoillaan tietenkin paahdetun ruisleivän ja voin kera.

Pastaruokia himoitsevan valinta Pasta Carbonara, joka on saatavilla kympillä joko perinteisesti pekonilla tai vaihtoehtoisesti vegaanisena seitanlastuilla höystettynä. Kolmas kympin annos, Punacurry, on myös saatavilla sekä liha- että vegaanisena versiona.

Punacurry paprikanuudeleilla on yksi SYÖ!-viikkojen kympin annoksista.
Punacurry paprikanuudeleilla on yksi SYÖ!-viikkojen kympin annoksista.

“Suosittelen maistamaan meidän kasvisruokia. Periaatteenamme on, että kasvisruokien pitää näyttää ja maistua vähintään yhtä hyville kuin muutkin annokset.”

SYÖ!-annosten kylkeen jokainen löytää taatusti oman suosikkinsa laajalta juomalistalta, joka pitää sisällään niin paikallisia Vallilan Panimon oluita, italialaisia viinejä kuin herkullisia mocktaileja. Alkoholittomia oluita löytyy listalta aina neljästä viiteen kappaletta.

“Itse tykkään meidän Ruppertsberge Rieslingistä, joka on erittäin hyvä ja raikas valkkari. Myös Bestheim Rieslingiä suosittelen maistamaan, se on todellinen löytö. Meillä on pyritty valitsemaan listalle sellaisia viinejä, jotka sopivat seurusteluun ja toimivat hyvin, vaikka ruoka loppuisi”, Petterson kertoo juomalistasta.

Pasta Carbonara on saatavilla joko perinteisenä tai vegaanisena versiona.
Pasta Carbonara on saatavilla joko perinteisenä tai vegaanisena versiona. Kuva: Laura Matilainen

Kun kympin annos on nautittu, on jälkiruoan aika. Jälkiruokalistalta Petterson suosittelee maistamaan ruokalistan uutuutta, hyvin syksyyn sopivaa punaherukkaparfaita.

Yhdessäolo keskiössä

Vaikka hyvä ruoka on tietenkin ykkösjuttu, Petterson kannustaa kaikkia lähtemään nauttimaan yhdessä perheen tai ystävien kanssa.

“Toivon, että ihmiset antaisivat enemmän aikaa toisilleen; tulisivat yhdessä syömään ja viettämään aikaa. Jos me voimme tarjota näihin kohtaamisiin tilat, mikäs sen parempaa”, Petterson toteaa.

Veturitallit on helposti lähestyttävä ruokapaikka, jossa viihdyt niin perheen kuin ystäväporukan kesken.
Veturitallit on helposti lähestyttävä ruokapaikka, jossa viihdyt niin perheen kuin ystäväporukan kesken. Kuva: Laura Matilainen

“Tänne on helppo tulla, ja täällä on tilaa ajatuksille ja tunteille. Meiltä saa varmasti lämminhenkistä ja hyvää palvelua, ihmisiltä ihmisille kohtaamisia", hän lisää.

Ravintola Veturitallit on mukana 5.-18.11. Käynnissä olevilla SYÖ!-viikoilla. Kaikki kampanjassa mukana olevat ravintolat ja annokset löydät täältä.

1 kommentti

SaraPepp

16.12.2021 01:05

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://SaraPeppus.goshrink.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi