Arki-iltainen tunnelma ravintola Kivessä on vähintäänkin tiivis. Tosin poiketen kulmakunnan muista kuppiloista, on sisällä oleva porukka harvinaisen siistiä, kuitenkin aidosti kalliolaisia. Tunnelmaa nostattaa juuri alkanut tietovisa, joka kerää puolitosissaan olevia pelaajia seurueiksi. Useassa pöydässä ruokaillaan ja tuttavia tulee ja menee – selkeästi siis kantajengiä. Kivi tuokin mieleen elävästi saksalaisen bierstuben, tosin hanasta valuva olut paljastaa olevamme Suomessa.
Lista on kirjoitettu liitutaululle kunnon bistrotyyliin ja tuo sisällöllään mieleen kaurismäkeläiset elokuvat, joissa nautitaan muussia soosilla. Lihapitoisuus annoksissa on huomattava; ainakaan heti ei tule mieleen toista paikkaa, jossa saa valita pihvin painoksi 160 / 240/ 320 g. Ajasta ennen keskioluen vapautumista ja Alkon tarkkailijoiden poistumista muistuttavat listalla myös sillivoileipä ja piparjuuriliha. Myös Kiven spesialiteetti, hevosesta (anteeksi heppatytöt) valmistettava Kasakkapihvi on ruokalaji, johon ei useassa paikassa törmää. Mikäli kyytipojaksi ei halua olutta, niin viiniksi olisi tarjolla ok-laatuista syrahia hintaan 12 _ / 0,7 L.
Kevyeksi iltapalaksi valitsen metsästäjän pihvin (320 gemmiä tietysti), joka on possunfileestä tehty. Vastoin ennakko-odotuksia lihaa ei ole paistettu kumisen vinkuvaksi, ja kastikekin on kunnon metsäsienistä tehty kermainen soosi. Annosta saattelee lähes aito 70-lukulainen kaaliraaste, jonka tosimiesten tapaan työnnän sivummalle.
Kiven fiiliksessä on selkeästi jotain spesua –ei kai kapakka muutoin olisi 75 vuotta paikallaan edes pysynyt. Tunnelma tiivistyy entisestään jonkun kaivaessa vanhasta levarista esiin entisen kantiksen – Baddingin – levyn. Aika pysähtyy jonnekin ’70 luvun alkuvuosiin. Olen vain minä ja tuoppi. Baddingin sanoin: ”ilta saapuu hiljaa, huoahtain…”
Kiitämme
- tunnelmaa
- ruokaa
Moitimme
- hidasta tarjoilua
- savuisuutta
