Sijainnit paljastettiin vihdoin: Tänne avautuvat Suomen kaikkien aikojen ensimmäiset KFC-ravintolat

Kauan odotettu KFC-ravintolaketju avaa tänä vuonna neljä ravintolaa Suomeen.

Kuva: KFC

Kanaruoistaan maailmankuulu KFC-ravintola kertoi keväällä avaavansa Suomeen ensimmäiset ravintolansa kuluvan vuoden aikana. Nyt ketju on vihdoin paljastanut, missä ravintolauutuudet oikein tulevat sijaitsemaan.

"KFC:n voi lanseerata Suomessa vain kerran"

Suomessa kaikkien aikojen ensimmäiset KFC-ravintolat avautuvat syksyllä Helsinkiin, Turkuun ja Espooseen, jonne avautuu kertaheitolla kaksi liikettä vuoden loppuun mennessä.

”Pääkaupunkiseudulla avaamme ensimmäiset ravintolat Itiksen, Sellon ja Iso Omenan kauppakeskuksiin. Kauppakeskukset ovat erinomaisia kohtauspaikkoja, ja brändinä haluamme olla heti siellä, missä ihmisetkin ovat”, kertoo KFC Finlandin toimitusjohtaja Janne Einola.

Kana on KFC:n juttu.
Kana on KFC:n juttu. Kuva: KFC

”Tavoitteenamme on palvella koko Suomea, ja siksi oli täysin selvää, että avaamme jo ensimmäisessä aallossa KFC-ravintolan myös pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Turku on keskeinen markkinapaikka, ja onnistuimme löytämään sieltä täydelliset liiketilat maineikkaasta Hamburger Börs -rakennuksesta juuri uudistetun kauppatorin kupeesta”, Einola jatkaa.

LUE MYÖS: Helsinkiin aukesi japanilainen ravintolakokonaisuus - sushigurun uusi paikka lupaa nostalgista meininkiä: "Tutut tuoksut ja maut kaikkien saataville"

Avauksilla on merkittävä työllistämisvaikutus ravintola-alalla – Suomen KFC-lanseeraus toteutetaan jopa 200 työntekijän voimin.

”KFC:n voi lanseerata Suomessa vain kerran, ja nyt tarjoamme mahdollisuuden olla osa merkittävää avausta huipputiimissämme. Meillä työskentely on ennen kaikkea hauskaa, ja toivotamme tervetulleeksi persoonia, jotka nauttivat uuden oppimisesta, innostuvat asiakaspalvelusta ja haluavat olla osa kasvavaa brändiä, johon jokainen työntekijämme tuo panoksensa oman persoonansa kautta”, Einola hehkuttaa.

Yum! Brands Inc. (NYSE: YUM) -tytäryhtiöihin lukeutuva KFC on globaali kanaravintolabrändi, jolla on pitkä, vaiherikas ja menestyksekäs historia. Tarina alkoi yksittäisen kokin keittiöstä, kun eversti Harland Sanders loi yli 75 vuotta sitten herkullisen reseptin, joka sisälsi hänen keittiönsä oven takaosaan kaiverretun listan salaisia yrttejä ja mausteita. Hänen menestysreseptinsä on edelleen käytössä KFC:n kokeilla, jotka leivittävät ja valmistavat herkulliset kana-ateriat käsin yli 23 000 ravintolassa yli 140 eri maassa ympäri maailman.

1 kommentti

SaraPepp

16.12.2021 01:22

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://SaraPeppus.goshrink.com

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi