Sörkan Rinkula toi Helsingin katukuvasta puuttuneet bagelit kaupunkiin - uniikeille herkuille suursuosio: “Niille on selkeästi kysyntää”

Täydellinen sitko ja herkulliset täytteet tekevät Sörkan Rinkulan tuotteista aivan erityisiä.

Kuva: Sörkan Rinkula
  • Mikä: Bagel-kahvila
  • Missä: Kulmavuorenkatu 4 M 1, Helsinki
  • Mitä: Bageleita, kahvia ja viiniä
  • Muuta: Koiraystävällinen ravintola

Vastapaistettuja bageleita, laadukasta kahvia ja pientilaviinejä. Kaikkea tätä tarjoilee alkuvuodesta Helsingin Sörnäisiin avautunut Sörkan Rinkula - kaupunkilaisten oma bagel-kahvila.

Bageleille on selkeästi kysyntää

Ajatus herkullisia bagel-elämyksiä tarjoilevasta paikasta sai alkunsa jo vuonna 2012 Sörkan Rinkulan toisen yrittäjän, Ulla Rantalaisen, asuttua hetken aikaa New Yorkissa. Kaupungissa, jossa bageleita myytiin lähes jokaisessa kadunkulmassa.

Helsinkiin palattuaan Rantalaisen mieliin jäi kytemään ajatus oman bagel-paikan perustamisesta, ja alkuvuodesta 2021 vuosia elänyt unelma oli aika laittaa toteen. Yhtiökumppaniksi lähti Rantalaisen hyvä ystävä Kristiina Korhonen, jonka kanssa tiet olivat kohdanneet jo kymmenisen vuotta aiemmin ravintola-alalla.

Yrittäjänä sekä ravintoloiden keittiöissä työskennellyt Rantalainen ja ravintolapäällikkönä useissa eri ravintoloissa toiminut Korhonen olivat suunnitelleet jo pidempään yhteisen paikan perustamista, ja kun Kulmavuorenkadun liiketila vapautui, suunnitelmia ei voinut estää enää mikään.

Sen lisäksi, että yrittäjät ovat itse innoissaan Sörkan Rinkulasta, niin ovat myös asiakkaat.

Graavilohi, fenkoli ja pastrami ovat suosituimmat täytevaihtoehdot.
Graavilohi, fenkoli ja pastrami ovat suosituimmat täytevaihtoehdot. Kuva: Sörkan Rinkula

“Rinkula sai ihanan vastaanoton heti alkumetreillä, ja koronan lock downin aikana liiketila taipui Bagel Kioskiksi, jossa jono mutkitteli aamuisin jo ennen ovien avausta”, yrittäjät kertovat Citylle.

Yrittäjien mukaan Sörkan Rinkula on jo nyt saanut monta vakiokasvoa, joiden kanssa tulee vaihdettua viikoittain kuulumisia bageleiden ja viinilasillisen ääressä.

“Toki myös uusia kasvoja tulee päivittäin ja usein käydään keskustelua siitä, kuinka bagelit ovat puuttuneet Helsingin kaupunkikuvasta ja niille on selkeästi kysyntää.”

Yhteistyötä pienyrittäjien kanssa

Sörkan Rinkulan tavoitteena on ollut alusta asti luoda bageli, jossa on täydellinen sitko ja suussa sulavat täytteet. Tähän tavoitteeseen päästään huolellisella valmistustavalla: bagelit valmistetaan yön yli kohotetusta taikinasta, ja kaksivaiheiseen valmistusprosessiin kuuluu sekä siirappivedessä keittäminen että uunissa paistaminen.

Erilaisia bageleita tarjotaan sekä unikonsiemenillä että klassikoksi muodostuneella siemensekoituksella, jota Sörkan Rinkulassa kutsutaan nimellä Everything.

LUE MYÖS: Jussi perusti Arnoldsin 30 vuotta sitten - yksi asia herättää edelleen ihmetystä: "Emme toki ole itse olleet juuri kertomassa tätä ..."

Vastaleivotun bagelin kruunaavat täytteet, joissa maistuvat ennen kaikkea käsityö, laadukkaat raaka-aineet ja ihanat makuparit.

“Teemme yhteistyötä monen pienyrittäjän kanssa, sekä laitamme oman osaamisemme liikoon varmistaaksemme parhaan lopputuloksen. Esimerkiksi lihat tulevat Lindroosin lihasavustamolta, kalan graavamme itse ja teemme pikkelöidyt kasvikset itse.”

Pikkelöidyt kasvikset valmistetaan Sörkan Rinkulassa itse.
Pikkelöidyt kasvikset valmistetaan Sörkan Rinkulassa itse. Kuva: Sörkan Rinkula

Sörkan RInkulan valikoimista löytyy vaihtoehtoja jokaiseen makuun ja ruokavalioon, ja täytettyjen bageleiden lisäksi tarjolla on myös aamiaissettejä ja lounascomboja. Bageleita voi myös ostaa kotiin sellaisenaan ilman täytteitä.

Asiakkaat ovat jo löytäneet lukuisten vaihtoehtojen joukosta omat suosikkinsa.

“Heti alkumetreistä lähtien suosioon nousivat graavilohi, fenkoli ja pastrami. Nämä bagelit ovat edelleen säilyttäneet suosionsa, mutta samanaikaisesti löytyy asiakkaita joille itse bagel on se juttu, ja sen vuoksi se tilataan mahdollisimman pelkistettynä pelkällä tuorejuustolla, jolloin vastaleivottu rinkula pääsee täysiin oikeuksiin.”

Sörkan Rinkulassa olet kuin kotonasi

Herkullisen bagel-hetken kruunaa laadukas kahvi, joka on Sörkan Rinkulassa ympäristöystävällistä ja eettisesti tuotettua - ja ennen kaikkea tietenkin maukasta. Kahvin lisäksi listalta löytyy myös valikoima huolella valittuja pientilaviinejä sekä oluita.

Herkullisten ja huolella valmistettujen bageleiden lisäksi Sörkan Rinkulan kotoisa tunnelma ja viihtyisä ilmapiiri ovat yrittäjien mukaan asioita, joiden vuoksi paikkaan kannattaa ehdottomasti lähteä tutustumaan itse.

Bageleiden kanssa voi nauttia niin kahvia kuin pientilaviinejä.
Bageleiden kanssa voi nauttia niin kahvia kuin pientilaviinejä. Kuva: Sörkan Rinkula

“Musiikin soidessa pieni liiketila täyttyy usein puheensorinasta, jossa keskuteluja käydään myös naapuripöytäserueen kanssa, ja ovesta lähtiessä jokainen toivottaa hyvän päivän toivotukset iloisella mielellä!”

Sörkan Rinkula on avoinna ke-pe 9-15, la klo 10-16 ja su klo 11-16. Sörkan Rinkulan tuotteita voi tilata myös Woltista.

Kommentoi juttua

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi